Minun teologiastani ja uskostani

En ole sitoutunut sellaiseen teologiaan, jossa Jumalan oletetaan olevan kaikkihyvä. Sellainen, että hän tekee pelkästään asioita, joita me ihmiset yleisesti ottaen pidämme hyvinä ja myönteisinä. Myöskään en kannata ajatusta, että Jumalan teot sekä käskyt olisivat kyseenalaistamattomia eikä niitä voisi / saisi paheksua, arvostella tai kauhistua. Esimerkiksi Daavid kauhistui sitä, että Jumala surmasi vihassaan Ussan, kun Ussa oli vain koettanut estää liiton arkkua putoamasta kuljetuksen aikana (2 Sam.6:6-9).

Jos Jumala on hyvä ja haluaa antaa meille hyvää niin ihan kiva. Mutta jos Jumala ei ole hyvä eikä anna hyvältä tuntuvia asioita, niin ei se ole iso juttu eikä haittaa. Jumala on kuitenkin suvereeni, kaikkivaltias Herra, Luoja ja Tuomari ja hän tekee, mitä tahtoo. 

Tässä yhteydessä voisin vielä huomauttaa, että Jos Jumala on tehnyt liiton jonkun kansan tai yksilön kanssa, on ihmisen ja sen kansan osana pysyä uskollisena tässä liitossa ja täyttää liiton ehdot, jotka yksin Jumala on asettanut. Jos ihminen tai kansa ei pidä liiton ehtoja, Jumala - Raamatun esimerkkien mukaisesti - rankaisee ja tuomitsee liiton rikkojat.

Raamatun itsensä mukaan Jumala tekee, aiheuttaa ja luo niin onnen kuin onnettomuuden, hyvän ja pahan, valon ja pimeyden. Jumala voi antaa niin hyvää kuin pahaa ihmisille, hänen käsittämättömien ja arvoituksellisten päätöksiensä ja suunnitelmiensa mukaisesti. Kuten oli esim. Jobin tapauksessa (Job 2:10; Jes.45:7; Aam. 3:6).

Enkä kannata sitäkään teologiaa, jossa Jumala rakastaa aina kaikkia ihmisiä kaikkialla, vieläpä edellyksettömästi, ja pelastaa jokaisen. Ei, Raamatun itsensäkin mukaan Jumala mm. vihasi Eesauta mutta rakasti Jaakobia. Ja Jumala on luonut toiset ihmiset "vihan astioiksi", jotka hän on määrännyt tuhottaviksi. Ja toiset Jumala paaduttaa kun taas toisia ihmisiä Jumala armahtaa, oman suvereenin ja vapaan tahtonsa mukaisesti, eikä ihminen mahda sille mitään. Katso Room.9 luku esimerkiksi.

Jumala rakastaa vanhurskautta ja vanhurskaita ihmisiä. Syntiä Jumala vihaa. En muuten itsekää pidä itseäni vanhurskaana enkä tiedä, että pelastaako Jumala lopulta minutkaan. Se asia menee juuri niin kuin Jumala tahtoo ja päättää, enkä voi vastustaa hänen kaikkivoipaa tahtoaan. 

Olen "vanhurskas ja pyhä" vain siinä merkityksessä, että Jumala lukee minut vanhurskaaksi ja pyhäksi, koska uskon Kristukseen ja otan Kristuksen vastaan omaksi vanhurskaudekseni ja pyhityksekseni. Omassa itsessäni olen syntiä täynnä.

Muutenkin on vain vähän niitä, jotka lopulta pelastuvat ("piskuinen lauma, jolle Jumala antaa valtakunnan"). Se tie on kapea, joka vie elämään ja vain harvat sen löytävät ja pysyvät uskollisina loppuun asti. Eikä jokainen, joka vain huutaa "Herra, Herra" pelastu, vaan ne, jotka tekevät Jumalan tahdon. 

Apostoli Paavali kehottaa katsomaan Jumalan lempeyttä ja ankaruutta: hänen lempeyttään, jos ihminen pysyy uskossa Kristukseen ja Jumalan ankaruutta, jos ihminen lankeaa pois, jolloin ihminen menettää pelastuksen. Ei ole mitään "kerran pelastettu on aina pelastettu" -oppia eikä universalismia eli että koko ihmiskunta pelastuu.

Jumala kyllä asuu valossa, mutta verhoutuu myös pimeyteen. Hänellä on ihmisiltä salattu olemuksensa, jossa on myös paljon ihmisille outoa, kummaa ja pimeää, suorastaan käsittämätöntä ja pelottavaa.

Niinpä ihmisen osa on pelätä, kunnioittaa ja rakastaa Jumalaa, jota hän viime kädessä ei ymmärrä ja jonka teot sekä tuomiot ovat käsittämättömiä ja tutkimattomia. Se Jumalan rakastaminen on sitä, että ihminen on kuuliainen Jumalan käskyille ja tekee niiden mukaisesti (2 Joh.1:4-6).

Toisaalta en pidä Raamattua jonain paperipaavina, jota pitää ehdottomasti ja rikkumattomasti aina kaikessa sokeasti totella ja uskoa. Päinvastoin, Raamatulla voidaan taistella Raamattua vastaan (eli toisilla Raamatun teksteillä vastustetaan joihinkin toisiin Raamatun kirjoituksiin pitäytyvää raamatullisuutta). Raamatussa olevia tapahtumia, opetuksia ja kertomuksia saa myös epäillä ja arvostella mm. moraaliselta ja historialliselta kannalta. 

Raamattua lukiessa saa ja pitääkin käyttää järkeä ja kaikkea Raamattuun liittyvää tietoa, jota eri tieteenalojen tutkimuksissa on saatu selville.

Argumentointi kristillisestä teismistä

Mitä tulee argumentointiin ja näkemyksiin kristillisestä uskosta niin pidän tärkeänä ja valaisevana sitä, että perehdyn sekä kristinuskoa puoltaviin että sitä kritisoiviin argumentointeihin. Koen, että ajatteluni voi vinoutua yksipuoliseksi ja jäädä johonkin ajatukselliseen kuplaan, jos luen pelkästään joko kristillistä teismiä puoltavaa ja tukevaa tai sitä arvostelevaa ja vastustavaa aineistoa.

Esimerkiksi vaikka kristinuskoon kuuluva sovitusoppi. Olen lukenut argumentointeja ja tulkintoja aiheesta puolesta sekä vastaan. Just luin hyödyllisen artikkelin Areiopagi-sivustosta otsikolla "Onko sovitusopissa mitään järkeä?"

Kun lukee kirjoituksia (artikkeleita tai kokonaisia kirjoja) vaikka juuri tuosta sovitusopista niin voi huomata, että eivät asiat ole välttämättä niin simppeleitä ja mustavalkoisia - eikä noin vaan järjettömiä tai järkeviä. Uskon puoltajat pystyvät vastaamaan täysin asiallisesti esitettyyn kritiikkiin. Ja toisaalta sitten kriitikot osaavat esittää kohtikäyvää, terävää arvostelua ja vastaväitteitä kristillistä teismiä vastaan.

Noin keskustelu sitten jatkuu osapuolien välillä  ja argumentteja voi puolin ja toisin hioa ja muokata, tai luoda kokonaan uusia argumentteja - tai sitten hylätä jotakin jos näkemys / argumentti vaikuttaa aivan kestämättömältä.

Viittaan vielä keskusteluun ja väittelyyn sovitusopista. Suosittelen lukemaan kyseisen Areiopagin artikkelin, jossa vastataan aivan asiallisesti ja rakentavasti eräisiin arvosteluihin, joita on esitetty kristillistä sovitusoppia kohtaan. Kritiikki ei ole ollut läheskään aina kovin valistunutta eikä osuvaa eikä varsinkaan kiistatta pätevää. Sovitusoppia voidaan puolustaa rationaalisesti ja vakuuttavasti. Sitä paitsi kristillisessä teologiassa ei ole vain yhtä ainoaa versiota ja tulkintaa sovituksesta, eivätkä ne silti sulje toisiaan pois eivätkä ole tarkoitettu ainoaksi sallituksi tulkinnaksi.

https://www.areiopagi.fi/2020/12/onko-sovitusopissa-mitaan-jarkea/

Rokotevastaisuus - kritiikkiä

Maailmalla ja Suomessakin riehuu rokotuksien vastustus ja rokotteisiin liittyvät naurettavat, typerät salaliittoteoriat. Jopa Jumala ja Raamattu on vedetty mukaan rokotuksien vastaiseen vouhkaamiseen. Ilmoitan täten, että en ole kulkutautimyönteinen, vaan otan koronavirusrokotteen kun se saatavilla on. Riskiryhmiin kuuluvana saanen sen todennäköisesti ensimmäisten joukossa.

Vaikka jotain sivuvaikutuksien riskiä rokotteissa kuten koronarokotteessa voi ilmetä joillakin ihmisillä, niin silti se on pienempi paha kuin joutua potemaan koronatautia. Eikä minulla ole koko elämäni aikana yhdestäkään rokotteesta tullut minkäänlaisia haittavaikutuksia. Ei niitä kaikille tulekaan.

Rokotusasioissa pitäisi järkevästi puntaroida hyötyjä ja haittoja sekä sitä, että kuinka moni lopultakaan saa mitään sivuvaikutuksia rokotuksesta. Onhan joka lääkepakkauksessakin tuoteseloste ja siinä listaus vaikka minkälaisista sivuvaikutuksista, joita lääkkeestä voi seurata. Ja silti vain jotkut niitä haittavaikutuksia kokevat.

Eikä kannattaisi aina jankata myöskään siitä narkolepsiasta ns. sikainfluenssarokotteen seurauksena joillekin ihmisille, kun ei se itse rokote sitä aikaansaanut, vaan pelkästään aktivoi narkolepsian puhkeamaan ihmisillä, joilla siihen oli jo valmius.

Teologinen perustelu rokotuksille ja ylipäätään tieteelle

Teologisestikin voidaan perustella rokotteiden ja ylipäätään lääketieteen hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta sekä torjua kampanjointi rokotuksia ja muutenkin tiedettä vastaan. 

Voidaan lähteä siitä, että tiede ja järki ovat Jumalan hyviä lahjoja ja ne on tarkoitettu käytettäviksi kaikkeen hyvään sekä elämää palvelevaan. Tällöin rokotuksetkin ovat Jumalan hyviä siunauksia ja lahjoja tieteen sekä järjen käyttämisen välityksellä.

Muutenkin pidän hyvin arveluttavana sitä, että Raamattua tai yleensäkin uskontoa käytetään argumenttina terveydenhoidossa, nimenomaan siis lääketieteellisten hoitojen kieltämiseen, jolloin saatetaan ihmisten terveys sekä henki vaaraan (esim. jehovantodistajien verensiirtokielto).

Vedenpaisumus ja Nooan arkki 7

Yhteenvetoa ja loppusanoja kritiikistä Raamatun vedenpaisumusta ja Nooan arkkia kohtaan: vedenpaisumus kuivui ja Nooan arkki upposi myyttien yöhön.

Kaiken muun kritiikin lisäksi on vielä monenlaisia teknisiä ongelmia Nooan arkin kannalta, kuten juomavesi ja riittävä tila sellaisillekin eläimille kuin kirahvi. Myös tuosta eläinpaljoudesta aiheutuva jätehuolto ja kunnollinen ilmastointi – ja tätä kaikkea pyörittämässä 8 ihmistä. Käsittämätön ja Raamattuunkin perustumaton on se joidenkin kreationistien väite, että eläimet olivat vaan hissukseen jonkinlaisessa raukeassa horroksessa tai missä lie puoliunessa koko tulvan ajan arkissa. Kun kerran Nooan piti kerätä syötävää ruuaksi eläimille (1 Moos.6:21) niin selvä asia, että eläimet eivät raukeina horrostaneet kuukausikaupalla, vaan ne olivat aktiivisia eli söivät ja ulostivat. 

Missä lapamatokin tai täit elivät arkissa ja muut loiset, ottiko joku vapaaehtoisesti kaikki ihmisloiset kehoonsa? Ja entä eliöt, jotka ovat sekä kasveja että eläimiä, mitä niille tehtiin? Biologisia ja teknisiä ongelmia ja mahdottomuuksia on vaikka kuinka paljon, kun aihetta tutkitaan perusteellisesti tieteelliseltä kannalta (logiikkaa ja laivanrakentumisteknisiä kysymyksiä unohtamatta). 

Niinpä kreationistit kuten Whitcomb ja Morris myöntävät, että vedenpaisumusta ei voida selittää pelkillä luonnollisilla tapahtumasarjoilla, vaan se vaatii yliluonnollisia voimia ollakseen mahdollinen. 

Näissä artikkeleissani ei ollut vielä läheskään kaikkia argumentteja, jotka ovat vedenpaisumukselle, ”tulvageologialle” ja Nooan arkille ongelmallisia ja osoittavat globaalin tulvan mahdottomaksi. Johtopäätökseni on, että kreationistien tietynlaiseen kirjaimelliseen raamatuntulkintaan perustuva olettamus globaalista vedenpaisumuksesta muutama tuhat vuotta sitten on vuotanut kuiviin ja Nooan arkki on uponnut. Vankka, monipuolinen todistusaineisto osoittaa, että maapallo ei ole koskaan ollut veden peittämä ihmiskunnan historian aikana. 

Kristityille kreationismille Nooan vedenpaisumus on kuitenkin elintärkeä – paitsi äärivanhoillisen raamattunäkemyksen takia myös siksi, että muuten he eivät pysty selittämään fossiileita, jotka tukevat asteittain tapahtunutta elämän evoluutiota.

Vedenpaisumuksen epähistoriallisuus kumoaa oletukset Raamatun erehtymättömyydestä ja ristiriidattomuudesta: fundamentalismin pohja putoaa

Koska vedenpaisumustarinaa ei voida todistaa oikeaksi, mutta sen sijaan se voidaan pätevästi osoittaa vääräksi tieteellisin ja loogisin argumentein, pohja putoaa pois koko kreationismilta ja yleensäkin kristilliseltä fundamentalismilta samoin kuin Raamatun luotettavuudelta historiallisena lähteenä: kun kerran ei ole ollut mitään maailmanlaajuista vedenpaisumusta niin ei myöskään Vanhan testamentin muitakaan alkukertomuksia voida tulkita kirjaimellisina maailmanhistorian kuvauksina eikä niitä myöskään ole perusteltua asettaa auktoriteeteiksi luonnontieteelle, kuten kristityt kreationistit tekevät.

Koska Raamattuun ei voi luottaa sen ”vedenpaisumus-historiassa” niin miten voitaisiin luottaa sitä edeltävien (luominen, syntiinlankeemus) tai sitä seuraavien kertomuksien (Baabelin torni kielten sekoituksineen jne.) historiallisuuteen ja niihin liittyviin teologisiin näkemyksiin?

Ne kaikki näyttäytyvät yhtä kyseenalaisina, jos niitä pitää kirjaimellisena historiana. Koska vedenpaisumus-kertomukset ovat epäluotettavia ja täysin vailla todellisuuspohjaa, mitä globaaliin tulvaan tulee, niin miten luomiskertomukset, satojen vuosien ikäiset ihmiset ja ”kielten sekoitus Baabelin tornilla” olisivat sen luotettavampia ”historian kuvauksia?”

”...the main reason for insisting on the universal Flood as a fact of history and as the primary vehicle for geological interpretation is that God’s Word plainly teaches it! No geologic difficulties, real or imagined, can be allowed to take precedence over the clear statements and necessary inferences of Scripture”- Henry Morris, kuuluisa kreationisti.

Sellaisille kristinuskon tulkinnoille, jotka pitävät Raamatun alkukertomuksia vain allegorisina kuvauksina joistain yleisistä hengellisistä tai moraalisista periaatteista, ei vedenpaisumuksen mahdottomuus eivätkä Raamatun historialliset ja luonnontieteelliset virheet ole teologinen ongelma. Vedenpaisumushan voitaisiin tulkita pelkästään hengellisesti esim. kasteen vertauskuvaksi. 

Kreationismi tekee tuhoisan palveluksen kristinuskolle, jota se väittää puolustavansa

Kreationismi on naurettavuudessaan huonon teologiansa ja vielä huonomman ”tieteellisyytensä” tähden eräs pahimpia uhkia sille kristilliselle uskolle, jota se uskoo puolustavansa, mitä he itse eivät tunnu käsittävän. Teologiselta kannalta katsoen on ymmärrettävää, että VT:ssä on kertomus (kaksi keskenään jännitteistä kertomusta itse asiassa) vedenpaisumuksesta. Koska juutalaisten naapurikansoilla oli myyttisiä kertomuksia vedenpaisumuksista on ajateltavissa, että ilman omaa tulvakertomusta juutalaisten keskuudessa olisi herännyt kysymyksiä Jahven suuruudesta ja vallasta hallita maailmanhistoriaa. 

Eikö Jahve hallitse historiaa, päättävätkö muiden kansojen jumalat maailman tuhosta, saatettiin kysyä. Nooan vedenpaisumus-kertomus on puhtaasti uskonnollinen ja fiktiivinen vastaus näihin kysymyksiin ja teologinen vastine babylonialaisten ja sumerien paljon vanhemmille tulvamyyteille: Israelin Jahve hallitsee historian kulkua ja koko luomakuntaa. Jumala toimii suunnitellusti eikä oikkujen mukaan ja kieroillen kuten jumalat Kaksoisvirtainmaan tulvamyyteissä. Synnistä seuraa tuomio, mutta hurskaat pelastetaan on moraalinen opetus tulvakertomuksessa.

Tätä kaavamaista ja elämässä kestämättömäksi osoittautunutta käsitystä arvostellaan nuoremmissa VT:n kirjoissa (Job, eräät Psalmit, Saarnaaja). Nooa ei ole VT:n sisällä merkittävässä asemassa ja häneen liittyvät traditiot ovat liittäneet hänen viininviljelyn keksimiseen ja ensimmäiseen juopumukseen (1 Moos.9:20-23). Orientalisti Heikki Palva toteaa vedenpaisumuksesta:

”Alkukertomukset ovat ihmiskunnan varhaishistorian tulkintaa Jahve-uskon näkökulmasta… Mutta yhtä selvää on, ettei sellaista koko maailmanlaajuista tulvaa ole koskaan ollut, josta vain Nooa perheineen pelastui. Sitähän eivät VT:n omatkaan traditiot edellytä; vrt. esim.[1 Moos.]4:20-22”. – Raamatun tietosanasto s. 276-277.

Vedenpaisumus 6

Sekalaisia vedenpaisumuksen tueksi keksittyjä kreationistien kestämättömiä argumentteja kumotaan.

Kerrostumista ja sedimentoitumisesta

Suurikaan määrä vettä ei saa aikaan suurimittaisia sedimenttiliikuntoja, vaikka kreationistien parissa niin luullaan. On hyvä muistaa, että merenpohjat ovat yleisesti ottaen hyvin rauhallisia alueita sedimentoitumisen kannalta. Ilman tulviakin syntyy maanvyörymiä, joita havaitaan mannerrinteillä. On myös täysin mahdotonta väittää, että kaikki hiekkakivikerrostumat olisivat peräisin vedenpaisumuksesta. On geologinen tosiasia, että tietyt kerrostumisolosuhteet aikaansaavat tietynlaisia sedimenttikerrostumia. On myös täysin mahdotonta, että kaikki hiekkakivikerrostumat olisivat peräisin vedenpaisumuksesta. 

Myöskään eläinten ”joukkohautojen” olemassaolo (esim. alue, jolla on 800 miljardin selkärankaisen eläimen fossiileja) ei ole voinut syntyä yhdellä kertaa tulvan tuloksena, vaan vähitellen pitkän ajan kuluessa. Sellainen joukkohauta syntyy vain, jos eläinpopulaatio alueella on hyvin suuri ja olosuhteet fossiloitumiselle ovat hyvin suotuisat. Esimerkiksi tällaisella hautuumaalla Karroon systeemissä nähdään ilmastovaihteluiden aikaansaamia eroavuuksia kerrostumissa sekä jokisedimenttejä (fluviaalisia sedimenttejä), mutta minkään tuhotulvan merkkejä ei ole.

Siperiassa ei ollut trooppista ilmastoa muutama tuhat vuotta sitten

Samoin mammutit, myskihärät, villasarvikuonot ja alueella eläneet leijonat eivät olleet trooppisia eläimiä, vaan kylmien seutujen eläinlajeja. Niitä ei siten elänyt missään tapauksessa jossain Mesopotamiassa Nooan lähellä, eikä koko maapallolla todellakaan ollut yksi ja sama lämmin ilmasto muutamia tuhansia vuosia sitten. Maapallo ei ole myöskään kiertänyt lähempänä aurinkoa, kuten jotkut kreationistit koettavat järkeillä Nooan päivien ihmisten satojen vuosien iälle ”luontevaa” selitystä. Jos maapallo olisi esim. Venuksen tienoolla, olisi täällä liian kuuma elämää varten.

Kreationistien argumentti ”seisovassa asennossa kuolleet eläimet”

Seisomalla kuoleminen ei todista millään tavalla kuolemista tulvan vesimassoihin, vaan kuolintapa syntyy siten että eläimen ruumis hautautuu hitaasti upottavaan maaperään/alustaan kuten tapahtui La Brean tervakuopissa Kaliforniassa. Tervakuopissa on paljon eri aikakausilla niihin uponneita eläimiä, myös lintuja. Samanlaista tapahtuu nykyäänkin esim. liejukuopissa.

Todistavatko kiinalaiset kirjoitusmerkit vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista?

Kreationistien nykyäänkin hellimä väite on, että kiinan kirjoitusmerkeistä löytyy todiste vedenpaisumuksesta. Heidän väitteensä kulkee tähän malliin: ”sana tulvalle muodostuu merkeistä kahdeksan + yhdessä/liitto + maa/maapallo, kaikki + vesi. Sana laiva/arkki koostuu merkeistä alus/vene + kahdeksan + suu/vuori”. Lyhyemmässä muodossa väite kuuluu siten, että kiinan kielen laivaa merkitsevä sana olisi rakentunut venettä, kahdeksaa ja suuta merkitsevistä radikaaleista. 

Kyseinen kreationistinen väite on kiinan kielen tosiasioiden valossa epätosi, silkka legenda. Kiinan kielessä ei ole väitettyä hanzia ollenkaan. Vene eli chuan2 on tehty radikaalista zhou (tasatooni) ja sen merkitys on vene sekä radikaalista yan (ylös-alas-tooni). chuan2 koostuu siis venettä tarkoittavasta radikaalista vasemmalla ja foneettisesta elementistä oikealla. 

Foneettisessa elementissä on kaksi osaa, joilla ei ole mitään merkkiä tarkoittavaa merkitystä. Ylempi osa elementistä tarkoittaa ”jakaa”. Merkki, joka tarkoittaa kahdeksaa on toiminut pohjana erottamista/jakamista tarkoittavalle merkille. Hanzi kou ei tarkoita koskaan ihmistä kiinan kielessä, vaikka kreationistit väittävät sen hanzin tarkoittavan ihmistä, eikä hanzi kou ole myöskään laskurimerkki ihmisten määrälle. 

Myöskään yan2 on foneettinen elementti, eikä tarkoita ”peittämistä” (eli että vedet olisivat peittäneet maan tms.) ja sen juurena on sana, joka tarkoittaa hukkumista.

Sanottakoon vielä, että kiinalaisten tulvamytologia ei edes sisällä mitään arkkia, jossa olisi ollut kahdeksan ihmistä. Kiinalaisessa tulvamyytissä on iso laiva, jossa vain kaksi ihmistä pelastuu, A-Zie ja hänen sisarensa. Tulvan mentyä A-Zie tappaa raivon vallassa heidän yhteisen lapsen, ja muovailee lapsen ruumiin palasista miehen ja naisen uutta ihmiskuntaa varten (E. T. C. Werner: Myths and Legends of China, George G. Harrap and Company, 1922. s. 406-408) . 

Kreationistit eivät saa kiinan kielestä tukea näkemyksilleen ja tämä on riidaton, kiinan kieleen perustuva johtopäätös.

Kreationistioppinut myöntää: ei todisteita vedenpaisumukselle

Vielä on kiintoisaa mainita, että kreationistista ”tulvageologiaa” eivät edes kaikki kreationistit pidä pätevänä, vaan kumoavat vedenpaisumusgeologian sanoen, että sille ei ole todisteita. Tästä esimerkkinä biologiaa useissa fundamentalistisissa yliopistoissa USA:ssa opettanut Theodore Graebner. Myös muut vanhan maan kreationistit (OEC) ovat kiistäneet vedenpaisumukselle esitetyt geologiset ”todisteet” ja sanoneet, että mitään geologisia todisteita ei ole globaalista tulvasta. Ainoa ”todiste” on usko Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan tietynlaisen vailla todellisuuspohjaa olevan fundamentalistisen raamattunäkemyksen puitteissa kaikista empiirisistä tosiasioista välittämättä.

”Shortly after it was formed, however, the RSA was torn by an internal feud between those who accepted Price’s Flood geology and those who rejected it. One of RSA’s founding members, the Lutheran theologian Theodore Graebner (an old-earth creationist who taught biology in several fundamentalist universities) flatly declared that Flood geology had no supporting evidence: ”In spite of all that I have read about the Flood theory to account for stratification, erosion and fossils, I cannot view the mountains without losing all faith in that solution of the problem.” (cited in Numbers, 1992, p. 112) By 1937, the Religion and Science Association had collapsed under the weight of this feuding…..For geologists, The Genesis Flood was a yawn, merely an updated re-hash of McCready Price’s New Geology. The book also received criticism from the old-earth creationists, who argued that the very idea of a global Flood was not supported by any of the geological evidence. In response, Whitcomb and Morris answered simply that Genesis said there had been a global Flood, therefore there must have been one: ”The real issue is not the correctness of the interpretation of various details of the geological data, but simply what God has revealed in His Word concerning these matters.” (Whitcomb and Morris, 1961, p. xxvii) To the ASA Journal, which was vocal in its criticism of the book, Morris wrote, ”The real crux of the matter is ’What saith Scripture?’ ”

(cited in Numbers, 1992, p. 208). 

Muiden planeettojen geologisten muodostelmien aiheuttama kiusallinen kysymys vedenpaisumusta puolustaville ”tulvageologeille”

Kreationistien mukaan vedenpaisumus jälkiseurauksineen sai aikaan lyhyessä ajassa nykyiset maapallon pinnanmuodot, kuten USA:n Grand Canyonin kaltaiset valtavat muodostelmat. Mutta aurinkokuntamme toisilla planeetoilla, kuten Marsissa ja Venuksessa on monimuotoisia – myös samantyyppisiä – muodostelmia niiden pinnalla: kanjoneita, rotkoja, vuorijonoja yms. Miten siis Marsissa, Venuksessa ja muilla taivaankappaleilla olevat samantyyppiset – ja isommatkin kuin maapallon samantyyppiset pinnanmuodot – ovat voineet syntyä lyhyessä ajassa vajaassa kuudessa tuhannessa vuodessa, sillä noilla planeetoilla ei ole ollut globaalia vedenpaisumusta (ei Raamatun mukaan ainakaan)? Miten voisi olla millään järkevällä tavalla ajateltavissa, että muiden planeettojen pinnanmuodot olisivat syntyneet lyhyessä ajassa ja että ne planeetat olisivat 6000 – 10 000 vuotta vanhoja? 

Miten tulvageologia selviää muiden planeettojen pinnanmuodoista – ei mitenkään. Miten tulvageologia sitten selittäisi maapallon pinnanmuodot muka yhdellä jättitulvalla joitain tuhansia vuosia sitten? Mikä nopea mekanismi sai aikaan vaikka vain Marsin pinnanmuodot kuten Vallis Marineris? Sen alkuperänä ovat itse asiassa Tharsiksen syntymisestä seuranneet venymiset ja rakoilut, eikä virtaava vesi. Marsin Olympus Mons on aurinkokuntamme korkein tulivuori (24 km) ja vuoren juuren ympärillä on jopa kuusi kilometriä korkea kallioinen rinne – miten nopeasti tuollaiset muodostelmat syntyvät?

Vedenpaisumus 5

Tulvamyytit "todisteina" Raamatun vedenpaisumukselle sekä Nooan arkille. Kriitinen arvio.

Kaikilla kansoilla ei ole vedenpaisumustarinoita

Kovin kiintoisa ilmiö, että Raamatun erehtymättömyyden nimeen vannovat kreationistit käyttävät eräänä tärkeimmistä – jotkut jopa tärkeimpänä – todisteenaan maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta ”pakanakansojen” tulvamyyttejä. Toisaalta fundamentalistiset kristityt eivät anna arvoa ”pakanankansojen” mytologioille, ne tuomitaan pelkäksi epäjumalanpalvonnaksi ja taikauskoksi, eivätkä he myönnä missään tapauksessa, että Lähi-idän kansojen myyteillä olisi ollut vaikutusta Raamatun kirjoituksiin. 

Mutta egyptiläisillä esimerkiksi on jumaltarustossaan neitseestä syntyviä, kuolevia ja kuolleista nousevia jumalia. Zarathustralaisuus tuntee opit kuolleiden ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta ja taivasten valtakunnasta. UT:n etiikassa on paljon samaa kreikkalaisen, etenkin stoalaisen filosofian kanssa. Esimerkkejä voisi antaa enemmänkin samankaltaisista myyteistä tai yhtäläisyyksistä uskontojen välillä ylipäätään. 

Mitäpä johtopäätöksiä niistä tekisimme? Jos vedenpaisumus tulee todistetuksi sillä, että yli 150 kansalla eri puolilla maailmaa on myyttejä tuhotulvista niin onko meidän hyväksyttävä myös esim. egyptiläisten ja zarathustralaisten uskomukset – niissä kun on myös hyvin tuttuja aineksia Raamatun oppien kanssa? Vai vahvistavatko Lähi-idän jumalaistarut näiltäkin osin Raamatun sisällön? Sattumiako nämäkin yhtäläisyydet vai jotain muuta. Näiden kysymyksien pitemmälle menevä pohtiminen ei silti kuulu tämän artikkelin aiheeseen. 

Mutta on aavikkokansoja Afrikassa (tuagerit, beduiinit) ja vuoristokansoja Aasiassa (sherpat), joiden tarustoissa ei tunneta vedenpaisumusta. Se on varsin luonnollista karujen aavikoiden ja vuoristojen asukkaille. Faraonisen ajan egyptiläisilläkään ei ole mitään tietoa mistään tuhotulvasta. Ylipäätään suuressa osassa Afrikkaa ja Keski- sekä Itä-Aasiassa ei tunneta mitään vedenpaisumusta tai ”Nooan arkkia” (Sir James G. Frazer: Folklore in Old Testament, 1918). 

Vedenpaisumusmyyttien alkuperästä ja samankaltaisuudesta sanoisin seuraavia kommentteja. Nykyihminen kehittyi Afrikassa vähitellen. Löydettyjen ihmiskallojen ikä ja muut ominaisuudet tukevat hyvin teoriaa, jonka mukaan nykyihmisen juuret ovat Afrikassa ja että Homo Sapiens levisi Afrikasta muualle maapallolle alle 200 000 vuotta sitten, syrjäyttäen muut Homo -lajit. Afrikkalaisten heimojen geeniperimä on myös vaihtelevampi kuin muun maailman ihmisten. Nykyihminen vaelsi useissa erissä Lähi-idän läpi muualle maailmaan n. 60 000-10 000 vuotta sitten. Ja Lähi-idän kansoilla on vanhoja tulvamyyttejä, joita saatettiin omaksua matkan varrella kohti uusia asuinseutuja ja mantereita. 

Viimeisin jäätiköitymisvaihe oli n. 75 000-10 000 vuotta sitten ja huippu osui aikaan n. 18 000 vuotta sitten. Mannerjäätiköissä oli sitoutuneena n. 100-125 metrin paksuus valtamerien vesistä. Jäätiköiden sulaessa kaikkien valtamerien pinta nousi tuon määrän. Näistä jääkauden sulamisvesien tulvimisista riitti tulvia maailmanlaajuisesti kaikille rannikoille. Paikallisempia tulvia tapahtui jäätikköjärvien purkautumisissa eri puolilla maailmaa ja tulvavirtaamat ovat olleet satoja tuhansia -miljoonia, suurimmissa jopa yli kymmenen miljoonaa kuutiometriä sekunnissa (Amazonin huippuvirtaama on 200 000 kuutiometriä/sek.). Lisätään muutamia kymmeniä amatzonallisia vettä kerralla mihin tahansa jokeen, niin kyllä kansat saavat moisesta mullistuksesta aihetta myytin ja legendan muodostamiseen jälkipolvillekin kerrottavaksi – niin Amerikassa kuin muuallakin. 

Meksikostakin on löytynytkin todisteita paikallisesta suurtulvasta, joskaan sen tuho ei ole ollut niin laaja kuin sikäläiset myytit antavat ymmärtää – täysin luonnollista tarinoiden ja myyttien muodostumisessa. Taruissa tapahtumisen suuruusluokka kasvaa ja muuttaa muotoaan aikojen kuluessa kun tarina siirtyy suullisesti uusille sukupolville.

Kalevala vedenpaisumuksen todisteena

Innokkaimmat ”myytti-kreationistit” ovat alkaneet jopa meidän Kalevalaamme selittää sillä tavalla, että Kalevalastakin löytyy ”todiste” vedenpaisumuksesta (Väinämöisen veneen veistelyrunoa kuvataan kuulemma niin ”laajasti”, että sen ”täytyy viitata vedenpaisumukseen” ja se ”tukee kansojen yhteistä alkuperää Eedenin paratiisin luona”). Tuskinpa nämä tulkinnat vastaavat suomalaisen kansanrunouden tutkijoiden yleistä näkemystä.

Ei ole hämmästyttävää, että vedenpaisumuskertomuksia on niin monella kansalla eri mantereilla (myös skandinaaveilla) 

Ihmisyhteisöillä on tapana hakeutua vesien äärille ja tulvat ovat tavallinen ilmiö vesistöissä. Usean kansan tulvakertomuksissa on samoja elementtejä sumerilaisen vedenpaisumusmyytin kanssa, mikä on selitettävissä luontevasti: Lähi-idän kirjauskontojen vaikutuspiiri ulottuu kaikkialle maailmaan. Kertomukset leviävät ja myös muuntuvat matkan varrella kun samaa kertomusta levitetään monen uskonnon lähetyssaarnaajien ym. edustajien voimin.

Meidän Kalevalassammekin on kristillisen tradition vaikutusta nähtävissä. Kreationistien tehtävänä on ensin todistaa, että muiden kansojen vedenpaisumusmyytit eivät ole millään tavalla voineet saada vaikutteita babylonialaisesta tulvamyytistä ennen kuin minkäänlaisia johtopäätöksiä aletaan tekemään tulvamyyttien historiallisesta todistusarvosta. Mutta siltikään, myytit eivät poista luonnontieteellisiä tosiasioita ja argumentteja vedenpaisumusta vastaan. Eli mitään luonnontieteellisiä todisteita ei ole maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta sekä Nooan arkista muutama tuhat vuotta sitten.

Myös atsteekkien ja mayojen mytologioissa on keskenään suurin piirtein samankaltaiset kertomukset vedenpaisumuksesta, mutta ajanlaskun kannalta näiden intiaanikansojen tulvamyytti on ongelmallinen Raamatun vedenpaisumuskertomukselle. Raamatun vedenpaisumus ajoittuu noin tuhat vuotta aikaisemmaksi kuin mayojen ja atsteekkien tulvamyyttien tapahtuma-aika. Myös Keski-Amerikan arkeologiset tutkimukset ovat todistaneet, että tuhoisa tulva sijoittui todellakin eri aikaan kuin Raamatun kertomuksessa. 

Pikemminkin atsteekkien ja mayojen tulvakertomukset ovat peräisin yhteisestä alkulähteestä. 

Etelä-Amerikan inka-kulttuurissa on ollut selvästi Raamatun kertomuksia muistuttavia myyttejä

Mutta tässäkin kysymys on siitä, että eurooppalaisten valloittajien kristillinen julistus omaksuttiin inkojen keskuudessa ja ne vaikuttivat inkojen mytologiaan. Monia tällaisia hybridi-myyttejä esiintyy myös Afrikan viidakkokansojen keskuudessa, koska lähetyssaarnaajien opetukset ovat antaneet vaikutteita niihin.

On siten kovin kyseenalaista tehdä johtopäätöstä, että eri puolilta maailmaa löytyvät tulvatarut todistavat yhdestä ja samasta globaalista tulvasta. Etenkin koska geologinen ja paleontologinen todistusaineisto ei tue oletusta vedenpaisumuksesta. 

Erilaisen tulvafolkloren analyysi ei tue oletusta, että sekalaiset kansantarinat tulvista puhuisivat yhdestä ja samasta globaalista tapauksesta, joka sattui tiettyyn aikaan muutama tuhat vuotta sitten. 

Vedenpaisumus 4

Vedenpaisumus 4

Höyrykatos, syvyyden lähteet, Grand Canyon vedenpaisumuksen aikaansaannoksena ja Egyptin histori- kritiikkiä.

Höyrykatos vedenpaisumuksen vesilähteenä olisi tuhonnut itsessään elämän

Lisäksi on hyvä muistaa erästä keskeistä ongelmaa. Mistä vedenpaisumuksen vaatima vesi olisi voinut tulla? Jos oletetaan, että globaali tulva peitti Raamatun oman tekstin mukaisesti korkeimpia vuoria myöten koko maailman ja oletamme, että nykyiset vuoret mukaan lukien 8848 m korkea Mount Everest olivat jo olemassa Nooan päivinä, niin silloin vettä olisi tarvittu 4.4 miljardia kuutiokilometriä. Kreationistit eivät itse tulkitse asiaa sillä tavalla, vaan heidän tahollaan on jo vuosien ajan esitetty, että vuoret olisivat olleet matalia, muutamien satojen metrien korkuisia ennen vedenpaisumusta – kuin jotain kukkuloita – ja meret myös nykyistä matalampia. Tuokin kyseinen kreationistinen tulkinta jää silti vain uskomukseksi ja epätoivoiseksi spekuloinniksi, jota ei voida todistaa oikeaksi.

VT:n teksteissä ei ole yksiselitteistä tukea tällaiselle ”matala maa”-olettamukselle. Kristillisperäisen kreationismin lähdeteos on joka tapauksessa Raamattu, eivätkä siitä tehdyt vaihtuvat tulkinnat. Kuinka matalia vuoret sitten olivat – mitä geologisia todisteita meille on väitteen tueksi? VT:n mukaan arkki ajautui joka tapauksessa Ararat-vuorille, joten Raamatun itsensä mukaan korkeita vuoria oli olemassa. Isompi Ararat-vuori on korkeudeltaan 5165 m. Niinpä vettä tarvittiin ainakin vähän yli 5165 m, jotta isompi Ararat olisi peittynyt veteen. Raamatun teksteistä ei ole luettavissa, että Ararat muka nopeasti ”pulpahti esiin” vasta vedenpaisumusvuoden aikana ja kohosi vasta tulvan loputtua kyseiseen korkeuteensa (se olisikin ollut melkoista laattatektonista formulaa eikä geologisesti lainkaan uskottavaa, paitsi myyttien maailmassa, jossa mikä tahansa toimii kuin taikaiskusta. Kyseessä olisi ollut vähintäänkin yliluonnollinen ihme).

Kreationistien joukossa aikaisemmin suosittu (mutta vieläkin tähän malliin kyllä törmää, joten ei se kuollut ole vieläkään) ”vapor canopy” (höyrykatos)-malli esittää, että tämä vesi olisi ollut vesihöyrynä taivaalla ”höyryvaipassa”. Kuitenkin tässä olettamuksessa on ylikäymättömiä ongelmia. Vesihöyry on painavaa, etenkin noin suurissa määrissä. Jos oletetaan että tämä valtava määrä höyryä olisi ollut yläilmakehässä, niin se olisi nostanut maan pinnalla ilmanpainetta. Samalla tavalla kuten merenpohjan hautavajoamissa on syvemmällä suuri paine koska yläpuolella on paljon vettä. Itse asiassa tämä 4.4 miljardin kuutiokilometriä vettä sisältävä höyrypilvi olisi nostanut ilmanpaineen maan pinnalla peräti 900 -kertaiseksi = 930 kg/cm2. 

Miten arkki, tai ylipäätänsäkään mikään elämä maan pinnalla olisi kestänyt tällaista painetta? Vesihöyryn tiivistymisessä takaisin vedeksi vapautuu lämpöenergiaa. Jos kaikki tämä 4.4 miljardia kuutiokilometriä vettä sisältävä höyrypilvi sitten olisi tiivistynyt sateeksi niin siitä vapautuva energia olisi nostanut ilmakehän lämpötilan 3500 asteeseen. Tuskin auringon valokaan olisi läpäissyt sellaista paksua höyrykatosta. Arkki sekä Nooa, ja kaikki muukin maan päällä olisi höyrystynyt kuoliaaksi – meretkin olisivat höyrystyneet olemattomiin. 

Miten siis puusta tehty arkki olisi voinut kestää 3500 asteen lämpötilan, yhdistettynä 900 -kertaiseen ilmanpaineeseen? Nooa olisi porukkansa kanssa tarvinnut asbestipuvut ja melkoiset ilmastointilaitteet! Tämä oletettu ”höyrykatos” olisi siis tuhonnut kaiken elämän ja tehnyt planeetasta elinkelvottoman jo ennen mitään vedenpaisumusta.

”Syvyyden lähteet” vedenpaisumuksen vesivarastona?

Kreationisteilla on nykyään muitakin ”teorioita” vedenpaisumuksen toteutumisesta, mutta ne ovat yhtälailla todistamattomia spekulaatioita kuten ylipäätään koko ns. tulvageologia. Kreationistit vetoavat VT:iin perustuen siis myös ”syvyyden lähteisiin” veden alkuperänä (taivaalta sataneen veden lisäksi). Mutta vesi ei ole varastoitunut maan alle sillä tavalla, että globaalin tulvan vaatimat vesimäärät pääsisivät ensin vapautumaan maan pinnalle ja tulvan loputtua virtaamaan takaisin maan alle. 

Maan alta kyllä löytyy valtamerikaupalla vettä, mutta mitään ”syvyyden lähteitä” siellä ei silti ole, vaan 600-2500 kilometrin syvyydessä oleva vesi on sitoutuneena mineraaleihin. Tämä vesi on lämpötilaltaan sitä paitsi 1000 -1600 asteista ja paine vastaa 250 000 ilmakehää. Jos tämä 1000 -1600 asteinen tappavan kuuma vesi (vesihöyry itse asiassa) purkautuisi maan pinnalle niin olemme taas samassa ongelmassa kuin ”klassisessa” höyrykatos-mallissa: miten Nooa perheineen ja eläimineen pysyisi elossa tappavan kuumassa höyrypurkauksessa? 

Grand Canyon on vedenpaisumusta vastaan

Kreationistit ovat väittäneet Grand Canyonia hyväksi todisteeksi vedenpaisumuksen aikaansaannoksista. Todellisuudessa väite on kestämätön. Eräänä tosiasiana, joka osoittaa virheelliseksi kreationistisen tulvageologian ovat Grand Canyonin kiemurtelevat meanderisilmukat, sillä sellaisia ei kerta kaikkiaan synny missään äkkinäisessä vedenpaisumuksessa, vaan ne muodostuvat pitkän ajan kuluessa.

Egyptin varhaishistoria ei tiedä vedenpaisumuksesta mitään

Egyptin korkeakulttuurin (josta israelilaiset saivat vaikutteita uskontoonsa) historiassa ei ole mitään todisteita siitä, että globaali vedenpaisumus olisi huuhtonut silloisen maailman olemattomiin, vaan egyptiläiset kehittivät kulttuuriaan ja rakensivat vanhaa valtakuntaa oletetun vedenpaisumuksen aikaan (4000 – 4500 vuotta sitten) ja jo sitä ennen. Egyptissä rakennettiin korkeakulttuuria eikä mikään maailmanlaaja vedenpaisumus katkaissut Egyptin kulttuurin kehitystä. Maanviljely alkoi Egyptissä jo noin 7000-5000 eaa.

Jos olettaisimme ensimmäiset pyramidit rakennetuiksi oletetun vedenpaisumuksen jälkeen niin mistä Egyptiin olisi saatu tuhannet ja taas tuhannet työläiset ne rakentamaan, ja kuka olisi perustanut koko Egyptin valtakunnan vedenpaisumuksen hävitystyön jälkeen? Miten maanviljelys olisi voitu aloittaa Egyptissä niiden tuhansien työläisten ruokkimiseksi tai missään muuallakaan, kun suolansekainen tulvavesi olisi huuhtonut maaperää, eikä mitään viljan siemeniä oltu otettu arkkiin eikä mitään itämiskelpoisia jyviä olisi säilynyt tulvavuoden jälkeen?

Vedenpaisumus 3

Aiheena ovat tällä kertaa vedenpaisumuskertomuksessa olevat ristiriidat Raamatussa ja eräät Nooan arkkiin liittyvät ongelmallisuudet.

VT:n vedenpaisumuskertomuksella on yleisitämainen pohja babylonialaisten ja sumerien tulvamyyteissä. Juutalaiset Pentateukin ( = 1-5 Moos.) toimittajat kokosivat kahdesta erilaisesta lähteestä (Jahvistin ja Pappiskirjan traditioista) peräisin olevat tulvatarina-traditiot konservatiivisesti eli säilyttäen molemmat erilaiset perimätiedot siitä huolimatta, että yhteen liitetyssä vedenpaisumus-tarinassa on paljon toistoa ja ristiriitoja (Donald Gowan vedenpaisumusta koskevassa analyysissään From Eden to Babel: Genesis 1-11, s.89. 1988). 

Raamatun tulvatarinoita muistuttavia ja Raamatun kertomuksia paljon vanhempia tulvamyyttejä ovat mesopotamialainen Gilgamesh-eepos noin 1600-luvulta eaa. (lisäksi mesopotamialainen Athrasis-tulvamyytti on toinen sukulaistarina Raamatun tulvamyyteille ja niiden välillä on ilmiselviä yhtäläisyyksiä). Eikä siinä kyllin, vaan tämä selkeä havainto Raamatun tulvakertomuksien ristiriitaisuuksista toimii yhtenä todisteena (monien muiden todisteiden lisäksi) sen puolesta, että Mooses ei ole ollut ”Mooseksen kirjojen” tekijä. Juutalainen oppinut Ibn Esra oli jo 1100-luvulla päätynyt tähän käsitykseen peitetysti.

1 Moos.6:17-22 kertomuksessa Jumala käski Nooaa ottamaan arkkiin kaksi kappaletta kaikkia eläimiä (koiraan ja naaraan), ilman mitään erotusta. Kertomus päättyy sanoihin: 

”Nooa teki kaiken niin kuin Jumala oli häntä käskenyt”. 

Nooa oli siis jo tehnyt kertaalleen kaiken, eläimet olivat kokoontuneet arkkiin ja ja kaikki oli valmista vedenpaisumukselle. 

Mutta silti luvussa seitsemän alkaa vedenpaisumuskertomus uudestaan, eli samasta asiasta esitetään kokonaan toinen versio, joka on ristiriidassa ensimmäisen kertomuksen kanssa. Nooa saa sisällöltään erilaiset toimintaohjeet ja eläinten kokoontuminen arkkiin kuvataan toistamiseen, selvästi ristiriitaisella tavalla. 

”Ota kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä seitsemän paria, uroksia ja naaraita, mutta kaikkia epäpuhtaita karjaeläimiä ota kaksi, uros ja naaras. Myös taivaan lintuja ota seitsemän paria, uroksia ja naaraita…seitsemän päivän kuluttua minä lähetän maan päälle sateen…Nooa teki niin kuin Herra oli häntä käskenyt”. 

Kertomuksen mukaan eläimet ”tulivat itse Nooan luo arkkiin” (miten ne osasivat tulla ja mistä ne tiesivät tulla – hyönteiset, sienieläimet, madot, lihansyöjät ja niiden saaliseläimet? Miten ne eläimet valitsivat keskuudestaan ne parit, joiden tuli tulla, miksi ei tullut useampia pareja? Tämä kuulostaa sadulta ja satua se onkin sen mukaisesti, mitä eläimistä tiedetään). 

Myös Jumalan lupaus, että vedenpaisumus ei hävitä enää kaikkea elämää maan päältä toistetaan näissä eri kertomuslähteissä (1 Moos.8:20-22 ja 9:8-17).

Vedenpaisumuksen kestoaika kuvattu ristiriitaisesti Raamatussa

Raamatun erilaisista, keskenään epäyhteensopivista ja samoja asioita toistavista kertomuksista ei muodostu johdonmukaista yhtenäistä kertomusta. Vedenpaisumuksen kestoaikakin on kerrottu ristiriitaisesti: 1 Moos.7:17 mukaan tulva kesti 40 päivää, kun taas 1 Moos.7:24 väittää maan olleen veden vallassa 150 päivää ja vielä kolmaskin vaihtoehto tarjotaan: 7:11 vrt. 8:13 vedenpaisumus kesti vuoden, kunnes vedet eivät peittäneet maata ja maa oli kuiva (minne ne vesimassat katosivat?). Toisensa poissulkevat historialliset väitteet eivät voi olla samanaikaisesti tosia. 

Vedenpaisumuskertomuksen taustalla olevasta myyttisestä, virheellisestä raamatullisesta maailmankuvasta vedenpaisumuskertomuksen taustalla on aikansa muinaisitämainen kolmikerroksinen maailmankuva (se muistutti myös muinaisten egyptiläisten maailmankuvaa, jossa taivaankupoli on maa-levyn päälle kaartuneena) . Siis Raamattukin sisältää historiallisen raamatuntutkimuksen tuloksien mukaisesti tämän virheellisen maailmankuvan.

Genesiksen mukaan vesien alkuperä on kahtalainen: ”syvyyden lähteet” sekä taivaankupolissa olevien ”taivaan ikkunoiden” aukeaminen (1 Moos.7:11…”puhkesivat kaikki syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat aukesivat”). 

Ks. myös 2 Kun.7:2,19 

”…Herra kai avaa taivaan luukut”. 

Itse asiassa vedenpaisumus ”toimii” niin sanotusti vain tämän muinaisitämaisen maailmankuvan puitteissa. Syvyyden lähteet viittaavat (litteän) maan alla oleviin vesien lähteisiin, joiden alla on kuolleiden valtakunta sekä maan peruspylväät ja peruskivi (Job 26:5-7 ”Vainajien henget vapisevat syvyyden vesien alla, syvyyden joukkojen alla, sillä Jumalan edessä tuonela on alasti, syvyyden kuilua ei häneltä mikään peitä". ) 

Ks. myös Ps. 148:4,6 

”Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat ja taivaankantta kattavat vedet!...Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi”.

Tuulet ja vedet ovat VT:ssa kaaosvoimia, jotka Jumala päästi joksikin aikaa valloilleen vedenpaisumuksessa

Ks. myös Job 38:4-6 ”…laskin maan perustukset…kuka veti mittanuoran sen yli…mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven…kuka sulki meren portit, kun vedet syöksyivät esiin maan kohdusta?”

Job 38:16-17,22 ”…käynyt meren lähteillä, oletko tutkinut syvyyden pohjan? Nousiko eteesi tuonelan portit, saitko nähdä kuoleman varjon ovet?”

Muita kriittisiä kysymyksiä ja ongelmia vedenpaisumukselle ja Nooan arkille

Kuinka Nooa olisi osannut kerätä arkkiinsa kaikki miljoonat alkueliöiden lajit, kun hän ei edes voisi nähdä niitä. Toisaalta miten dinosaurukset kuten valtava titanosaurus, brontosaurus tai tyrannosaurus mahtuisivat arkkiin? VT:ssä kuitenkin lukee, että Nooa otti kaikkia eläinlajeja arkkiin mitään lajia pois sulkematta. Kreationistit väittävät vastauksessaan, että ”Nooa otti arkkiin dinosauruksien munia, eikä täysikokoisia dinosauruksia”. Mutta ei muniin turvautuminen tee asiaa yhtään helpommaksi. Dinosauruksien kuten muidenkin matelijoiden munien käsittely ja haudottaminen ei näet ole mikään pikkujuttu. Ei riitä, että joku vaan puolihuolimattomasti keräilee dinosauruksien/matelijoiden munia ja laittaa ne johonkin laatikkoon. 

Matelijoiden munia ei saa nostettaessa kääntää, koska poikanen saattaa kuolla sen takia (matelijoiden alkiot kiinnittyvät munan seinämään ja munia käännellessä alkiot voivat hukkua). 

Matelijoiden munien käsittely vaatii suurta varovaisuutta ja tietotaitoa ja eri lajeilla on vielä omia erityisvaatimuksiaan. Myös lämpötila, jossa munia haudotaan on erittäin tärkeä. Eräillä lajeilla haudonnan aikainen lämpötila vaikuttaa alkioiden sukupuoleen? Mitä tietoa ja haudontamahdollisuuksia Nooalla muka oli aallokossa heiluvassa kiikkerässä arkissaan pitää dinosauruksien munat tasaisen lämpiminä, millä Nooa mittasi lämpötilan, miten hän varjeli munat niin etteivät ne heilahtele ja alkiot kuole, mitä jos lämpötilan takia joistain lajeista jäi jäljelle vain naaraita tai uroksia? 

Mistä Nooa tiesi kaikkien eri dinosauruslajien erityiset vaatimukset munien haudonnassa? Näemme, että ”muna-teoria” on yhtä epäuskottava kuin muutkin kreationistien ”teoriat”. 

Entä miten Nooa olisi käsitellyt kaksineuvoisia eliöitä, yhdyskunnissa eläviä eläimiä ja partenogeneettisesti lisääntyviä lajeja, joissa on vain naaraita eikä koiraita. Ollakseen biologian lähdeteos, eikö VT:ssä olisi pitänyt olla ohjeet myös näitä eläimiä varten? Entä miten kasvi- ja sienilajit säilytettiin vedenpaisumuksen ylitse? Eikö kaikkien kasvien siemeniä olisi pitänyt kerätä talteen, entä sienet? Entä eläinten ruokinnan ja juottamisen hoitaminen ja niiden tuottaman lannan poistaminen käytännössä? Annettiinko tyrannosaurukselle välillä brontosaurus välipalaksi? Muiden lihansyöjäeläinten ruokkimisesta puhumattakaan? 

Oletukset eläinten jonkinlaisesta ”horrostamisesta” kiltisti ja helposti hoidettavina arkissa vedenpaisumuksen aikana ovat yksinkertaisesti lapsellisia ja perusteettomia.

Vedenpaisumus 2

Vedenpaisumus-artikkelisarjani tämä osa jatkaa etupäässä luonnontieteeseen liittyvän kritiikin esittelyä Raamatun vedenpaisumustarinaa kohtaan siinä merkityksessään kuin fundamentalisti-kreationistit siihen uskovat.

Parhaita analyysejä vedenpaisumuksen ja ”tulvageologian” ongelmista on Bernard Rammin kriittinen tutkimus The Christian View of Science and Scripture (1954). Kuten Ramm toteaa johtopäätöksissään: '

”ei ole tunnettua geologista dataa, joka tukisi niitä, jotka puolustavat maailmanlaajuista tulvaa” (s.163-169).

Donald Gowan vedenpaisumusta koskevassa analyysissään From Eden to Babel: Genesis 1-11 tiivistää yhteenvedoksi, että 

”eivät ainoastaan kaikki arkeologiset kaivaukset ole epäonnistuneet paljastamaan mitään sellaista todistusaineistoa (universaalin tulvan puolesta), geologian löytämät tulokset Maan historiasta käytännössä sulkevat pois mahdollisuuden, että mitään senkaltaista olisi koskaan tapahtunut” (s.89).

Vedenpaisumuksen vaativat valtaisat vesimäärät olisivat kasvattaneet Maan massaa, mikä olisi merkittävästi aiheuttanut astronomisia häiriöitä Maalle (John W. Loftus: Why I Rejected Christianity: A Former Apologist Explains (2007), s.110.

Makean veden ja suolaisen meriveden sekoittuminen olisi ollut väistämätön, biologisesti tuhoisa seuraus globaalista vedenpaisumuksesta. Vesien sekoittuminen olisi tappanut makean veden kalat ja muut eliöt, kun ne olisivat joutuneet suolaveteen ja suolaisen veden kalat olisivat kuolleet suolapitoisuuden romahduksessa ja joutuessaan makeaan veteen.

Kuivumishalkeamat maakerrostumissa kumoavat vedenpaisumuksen

Jos maapallo olisi ollut veden peitossa kokonaan emme löytäisi kerrostumista merkkejä kuivumishalkeamista (”mud cracks” tai ”dessication cracks”) ollenkaan. Tällaisia kuivumishalkeamia on varmaan jokainen joskus nähnyt. Ne syntyvät kun savi (tms. maalaji) kuivuu. Toisin sanoen saven (tms.) täytyy olla kosketuksissa ilman kanssa. Ne eivät kertakaikkisesti pysty muodostumaan veden alla. Kuitenkin muinaisia kivettyneitä kuivumishalkeamia löytyy kaiken ikäisistä kerrostumista kautta kerrossarjojen.

Eräiden kivettyneiden kuivumishalkeamien yhteydestä löytyy myös kivettyneitä dinosauruksien jalanjälkiä. Emme voi missään nimessä olettaa dinosauruksien kävelleen meren pohjalla keskellä vedenpaisumusta samalla kun savi tai muu maalaji kuivui veden alla – sellainenhan olisi ilmiselvästi mahdotonta (ihmisten jäännöksiä ei puolestaan esiinny niissä kerrostumissa).

Mantereiden yhteensopivuus, eroosio ja meteoripöly, orgaanisen aineksen vuosilustot

Kreationismi ei kykene myöskään selittämään mantereiden yhteensopivuutta toisiinsa. Yhteensopivuudessa ei ole kyse vain mantereiden muodosta, vaan myös eläin- ja kasvilajien fossiilivyöhykkeistä, jotka kulkevat läpi Etelä-Amerikan, Afrikan, Etelänapamantereen, Intian ja Australian. 

Kreationistinen vastaväite nettikeskustelussa: 

”Toisaalta on outoa, ettei eroosio ole jo ajat sitten huuhtonut kaikkia mantereita mereen. ”

Tämä on vanha ja virheelliseksi osoitettu ”eroosio olisi kuluttanut mantereet niin ja niin monessa vuodessa jos maa olisi miljardien vuosien ikäinen” -argumentti (väitteellä on haluttu puolustella käsitystä nuoresta maasta). 

Se ehkä voisi pitää paikkansa jos mantereet olisivat vain pelkkää kiveä, johon ei vaikuta muut voimat kuin eroosio. Mutta tilanne ei ole sellainen. Kyseinen argumentti kun ei ota ollenkaan huomioon sellaisia asioita kuten tulivuorien toimintaa ja maankohoamista sekä vuoristojen nousemista (laattatektoniikkaa kaiken kaikkiaan), jotka kasaavat tai nostavat ainetta mantereille jatkuvasti. Näin ollen mikään eroosio ei pääse huuhtomaan mantereita mereen koska uutta materiaa tulee vastaavasti lisää. Täten mikään eroosio ei syövytä mantereita meriin miljoonienkaan vuosien aikana. 

Sedimenteistä löytyy jotakuinkin sen verran meteoriittipölyä kuin on laskettukin, n. 60 cm kerros. Kreationismi ei kykene selittämään tätä määrää, jonka olisi ollut mahdotonta kerääntyä vain noin 6000 – 10 000 vuoden aikana. Tämäkin tosiasia kumoaa käsityksen nuoresta maasta ja edellyttää maan olevan paljon vanhempi. 

Orgaanisen aineksen vuosilustokerrostumat Länsi-USA:n Green River – muodostumassa ovat 20 000 000 vuoden aikajaksolta: tässä on radiometrisistä ajoitusmetodeista riippumaton, itsenäinen empiirinen todiste, että mikään vedenpaisumus ei hävittänyt elämää (mukaan lukien kasvillisuutta) muutama tuhat vuotta sitten eikä sitä ennenkään. Toiseksi se on todiste, siitä että maapallo ei ole muutaman tuhannen vuoden ikäinen.

Fossiilien samankaltaisuuden ketju

Evoluutioteoria ennustaa korrelaation kerrostumista löydettyjen fossiilien monimutkaisuudesta ja morfologisen samankaltaisuuden ketjusta. Kreationismissa tällaista korrelaatiota ei ole, koska kaikki luotiin yhdellä kerralla. Kuitenkin kun teemme havaintoja luonnosta, havaitsemme selvän korrelaation. Evoluutioteoria sivumennen sanoen falsifioituisi (osoittautuisi virheelliseksi) jos prekambrikaudelta löytyisi fossiloituneita jäniksiä tai vaikka gorilloja. 

Mikään yksittäinen tulva ei pysty selittämään fossiilikerroksia, jotka ovat kasautuneet päällekkäin evoluutioteorian ennustamalla tavalla: lyhyesti sanoen yksinkertaisista elämänmuodoista monimutkaisempiin. 

Ei esimerkiksi löydy ihmisen luita ordovikikauden kerrostumista tai dinosauruksien luita kambrikauden kerrostumista, eikä trilobiitteja tertiäärikaudelta, vaan jokaisessa kausikerrostumassa on vain sille kaudelle tyypillisten eläinten fossiileja. Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut kaikkien fossiilien pitäisi olla sekaisin ja epäjärjestyksessä, eikä läheskään näin loogisessa järjestyksessä kerrostuneina kun fossiilit todellisuudessa ovat.

Kaksi yksilöä olisi johtanut tuhoisaan sisäsiittoisuuteen genomin niukkuuden tähden

Jos jokaista eläintä oli vain kaksi kappaletta, miten on mahdollista, ettei reilun 4000 vuoden aikana ole tapahtunut sisäsiittoisuudesta johtuvaa lajien massasukupuuttoa? Rotatkin tarvitsevat n. 200 yksilöä pitääkseen sisäsiittoisuuden poissa. Ihmisiä vaaditaan n. 10000 ja sekin olettaen, että geenipooli on riittävän laaja. Nooan arkkiin otettu geenivalikoima on siten täysin riittämätön tuottaakseen olemassa olevan eläinkunnan. 

Eikä n. 4500 vuotta edes riittäisi siihen, että nykyinen eläinlajisto olisi kehittynyt arkkiin otetuista yksilöistä: se vaatisi niin nopeaa evoluutiota ja valtavaa määrää hyödyllisiä mutaatioita, ettei evoluutioteoriankaan mukaan lajiutuminen tapahdu niin nopeasti. Mutaatioita olisi pitänyt tapahtua valtavasti nopeammin kuin evoluutioteoria edellyttää. Sinänsä ristiriitaista onkin, että kreationistit kieltävät yleensä mutaatioiden hyödyllisyyden ja merkityksen evoluutiota eteenpäin vievänä tekijänä.

Glaukoniitti ja kalkkikivi – kivetkin puhuvat vedenpaisumusta ja nuoren maan kreationismia vastaan

Glaukoniitti on todiste hitaan sedimentoitumisprosessin puolesta, ja siten evidenssi sekä nuorta maapalloa että vedenpaisumusta vastaan (glaukoniitti = merellisille kerrostumille tyypillinen kiilleryhmän mineraali, joka indikoi hidasta sedimentaatiota).

Glaukoniitin lisäksi on huomioitava myös kalkkikivi: se on kerrostunut maalaji, jonka muodostuminen on hidasta kalsiumkarbonaatin saostuessa vedestä. Kalkkikivi on vanhimpia kivilajeja ja Suomessa esiintyvä kalkkikivi on 2 miljardia vuotta vanhaa. Ahvenanmaalla on fossiilipitoista kalkkikiveä, joka alkoi kerrostua 470 miljoonaa vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että glaukoniitti ja kalkkikivi eivät ole syntyneet lyhyessä ajassa oletetun ”vedenpaisumusvuoden aikana”.

Minne vesi meni vedenpaisumuksen loputtua? – hyvin vakava luonnontieteellinen ongelma

Tärkeä ja huomiota vaativa luonnontieteellinen lisäkysymys on, että minne se suunnaton vesimäärä katosi tuhotulvan ”väistyessä” – tuliko vedestä taas höyrykatos vai minne se haihtui? Jos aurinko kuivattaisi nuo joko satojen metrien tai kilometrien paksuiset vesimassat olisi sen seurauksena syntynyt valtavasti pilviä, mikä viilentäisi ilmakehää. Kun ilma jäähtyy olisi se pilviin tiivistynyt vesimassa satanut uudestaan maan päälle, jolloin meillä olisi kohta uusi vedenpaisumus. Kreationistit unohtavat tämän ongelman kohdalla aineen ja energian häviämättömyyden lait. Heidän maailmassaan vettä tulee ja menee luonnonlaeista piittaamatta. Mutta sellaistahan se on myyteissä ja saduissa, viis faktoista. 

Jos kaikki vesi ilmakehästä sataisi alas niin vesikerros Maan päällä tasaisesti jakautuneena olisi vain 2,5 cm

Ilmakehässä on todellisuudessa niin vähän vettä, että jos kaikki vesi ilmakehästä sataisi Maan päälle, Maa peittyisi vaivaisen 2,5 sentin ”paksuisen” vesikerroksen alle. Joten se siitä ”vedenpaisumuksesta” ja ”kaiken lihan hävittämisestä” vedellä. Ilmakehässä on vettä 12 900 kuutiokilometriä, mikä on vain 0,001 % maapallon vesivarannosta. Merissä on 96,5 % kaikesta vedestä. Pohjavettä on kaikesta vedestä vain 1,7%( 23 400 000 kuutiokilometriä). Mikäli maapallon kaikki vesi koottaisiin palloksi, olisi sen läpimitta 1400 km. Nämä ovat todennäköiset arvot Maan vesivaroista ja niiden jakautumisesta. Yksi ja sama vesi kiertää maapallolla muotoaan vain muuttaen jatkuvasti (tästä Maan vesien kierrosta Raamattu ei luonnollisesti tiedä mitään). Lähde: Tieteen Kuvalehti 16/2006 s. 10.

Vedenpaisumus 1

Vedenpaisumus, Nooan arkki, kreationistien tulvageologia. Vedenpaisumuksen oletetut todisteet. Vedenpaisumus kuivuu ja Nooan arkki uppoaa tiedon tulvassa. Tämä on ensimmäinen osa artikkelikokonaisuudesta, jossa esitän laajalti kritiikkiä Raamatun vedenpaisumuskertomusta ja Nooan arkkia kohtaan, tulkittuina siten, että kyse on globaalista tuhotulvasta muutama tuhat vuotta siten. Toki kertomuksella voi olla jotain allegorisia, metaforisia teologisia merkityksiä.

Tässä artikkelissa on enimmäkseen luonnontieteellistä ja arkeologista kritiikkiä ja analyysia.

Vedenpaisumus – totta vai tarua?

Tämä on analyysi kreationistien olettamasta maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta noin 4000 vuotta sitten ja muutaman ihmisen sekä eläinkunnan edustajien pelastumisesta Nooan arkissa. Kreationistien mukaan koko nykyinen biosfääri, mukaan lukien ihmiskunta, palautuu niihin kahdeksaan ihmiseen Nooan arkissa ja eläinpareihin.

Niinpä itse asiassa kreationistit tarvitsevat todella nopeaa superevoluutiota, joka pystyy alle neljässä tuhannessa vuodessa tekemään suorastaan juoksevan lajiutumisen miljooniksi eliölajeiksi. Eikä siinä kyllin, vaan vedenpaisumusoletus eli tulvageologia merkitsisi mannerlaattojen formulakilpailuja, jos mannerlaattojen nykyinen sijainti olisi pitänyt tapahtua vedenpaisumuksen jälkeen ja sen seurauksena. Mutta mitä historialliset, luonnontieteelliset ja raamatunselitysopilliset tosiasiat kertovat vedenpaisumuksen uskottavuudesta?

Huomaamme, että fundamentalistiuskovien puolustama vedenpaisumus ja Nooan arkki sekä niiden pönkitykseksi kehitetty ”tulvageologia” huuhtoutuvat pois luonnontieteellisten ja historiallisten tosiasioiden tiedonpaisumuksessa. Lisäksi Raamatun traditioaines vedenpaisumuksesta on hyvin ristiriitaista ja itse asiassa punottu yhteen kahdesta erilaisesta ja eri-ikäisestä lähdekirjasta (joten nämäkin eksegeettiset havainnot kiistävät sen, että Mooses olisi ollut 1. Mooseksen kirjan kirjoittaja tai että ylipäätään vain yksi ihminen olisi kirjoittanut ”Mooseksen kirjat”).

Vedenpaisumus – historiaa vai muinaista myyttiperinnettä? Onko tulvageologia vakava vaihtoehto?

Kristilliset kreationistit (varsinkin YEC-väki, mutta ID-kreationistit eivät niinkään) yleisesti ottaen uskovat, että luomisen jälkeen (noin 4000 – 5000 vuotta sitten) tapahtui 1 Moos.6-9 luvuissa kuvattu Nooan ajan globaali vedenpaisumus, joka tuhosi kaiken elämän maan päältä lukuun ottamatta Nooa, hänen perhettään ja eläimiä, jotka pelastuivat arkissa tuhotulvasta.

Huomautan jo tässä kohtaa siitä merkittävästä tosiasiasta, että kasvien siemenien pelastamiseksi ei Genesiksessä kerrota Nooan tehneen mitään, eikä kasvien säilyttämiseksi vedenpaisumuksen ylitse annettu Nooalle mitään käskyä, jotta kasvillisuus olisi voitu palauttaa vedenpaisumuksen jälkeen (jolloin lisäksi suolainen ja makea vesi olisivat sekoittuneet toisiinsa vesieliöille tuhoisalla tavalla). Kasvit kuten puut kuolevat jos ne ovat vuoden verran suolaisen meren alla. Lisäksi siemenet, jotka ovat olleet vuoden verran vedessä (joka on siis ollut enemmän tai vähemmän suolaistakin) eivät idä, vaan ne ovat pilalla, kuolleita.

Miten muuten kasvien pölyttäminen olisi onnistunut kohta vedenpaisumuksen loputtua, kun hyönteisten ottamisesta Nooan arkkiin ei ole mitään selvää viittausta ja jos hyönteisiä kuten mehiläisiä olikin Nooan arkissa, niin miten kaksi paria mehiläisiä olisi ehtinyt kaikkialle? Osa kasveista tarvitsee lintuja pölyttämiseen ja lintujakin oli vain ne kaksi paria (vedenpaisumus-traditiot ovat epäyhtenäisiä eläinten lukumäärienkin suhteen, kuten edempänä näytän). Silti Genesiksen mukaan kasvit alkoivat ”tuosta vaan” kasvamaan vedenpaisumuksen laskeuduttua (kyyhkynen toi oliivipuun lehden Nooalle, 1 Moos.8:11).

Vedenpaisumuksen ja Nooan arkin perusteet: paikallinen vai globaali tulva?

Tarkastellaanpa tarkemmin, miten ”vedenpaisumusteoria” kestää tosiasioiden tarkastelua. Fundamentalistisen raamattunäkemyksenkin kannalta on välttämätöntä uskoa kirjaimellisesti globaaliin vedenpaisumukseen. Muutenhan Raamattu osoittautuisi erehtyväiseksi ja virheelliseksi, ja tuskin kelpaisi luonnontieteellisissä kysymyksissä auktoriteetiksi. Vedenpaisumuksen historiallisuus on siis erittäin tärkeä maailmankatsomuksellinen ja teologinen kysymys. Jotkut konservatiivisetkin Raamatun selittäjät myöntävät, että vedenpaisumus oli globaalin asemasta vain paikallinen tulva. Paikallisia tulvia Mesopotamiassa on tietysti ollutkin. 

Kuitenkin Genesis edellyttää selvästi nimen omaan maailmanlaajuista vedenpaisumuskatastrofia, joka tuhosi kaiken elämän arkin ulkopuolelta peittäen korkeimmatkin vuoret veteen. Ja miksi Nooan olisi pitänyt rakentaa arkki paikallisen tulvan takia, olisihan hänelle riittänyt vain lähteminen jonnekin vuorille karkuun? Ilman vedenpaisumuksen globaalisuutta koko Nooan arkki-kertomuksella ei olisi mielekkyyttä eikä perusteita. Mesopotamiassa on voinut tapahtua historian aikana moniakin Eufratin ja Tigrisin tulvimisia, mutta globaalia vedenpaisumusta paikalliset tulvat eivät pysty todistamaan. Babylonialaisten (Genesistä vanhemmille) tulvamyytille ne ovat voineet antaa hyvin todennäköisen lähtökohdan. Mesopotamiassa on asutuskerrostumien välissä veden tuomaa savea ja hiekkaa (vanhin kerrostumista on Urista n. 4000 eKr.).

Mutta nämä kerrostumat ovat siis eri-ikäisiä ja kertovat useammista paikallisista tulvista, eikä siis yhdestä globaalista tulvasta (tämän myöntää myös konservatiivinen kristitty raamatunselitystieteen tutkija R. K. Harrison johdanto-opissaan ”Introduction to the Old Testament”. Harrisonkin toteaa, että mitään todisteita ei ole globaalista tuhotulvasta).

Ovatko Nooan arkin jäännökset löytyneet Araratilla? Nooan arkista valokuvia?

Eräät fundamentalistiset tahot ovat väittäneet, että Nooan arkin jäännökset on löydetty Ararat-vuorelta Turkista. Todisteena he ovat käyttäneet amerikkalaisten vakoilukoneiden ottamia valokuvia Araratin alueelta, joissa näkyi oudon näköinen muodostelma (se muistutti kuvissa laivan muotoa). Kuvien analysoinnin tulos on kuitenkin, että kuvissa ei ole minkäänlaista laivaa, vaan kyseessä on lumesta ja jäästä koostuva luonnonmuodostelma varjoineen. 

Sitä paitsi Araratilla oleva erikoisen näköinen muodostelma ei vastaa mitoiltaan Raamatussa kerrottuja arkin pituutta, leveyttä ja korkeutta (1 Moos.6:15). Myös tämä tosiasia kumoaa olettamukset Nooan arkin löytymisestä kyseiseltä paikalta (jos oletamme, että se olisi kuitenkin Nooan arkki niin siinäkin tapauksessa Raamatussa olisi annettu väärät tiedot arkin koosta, mikä olisi fundamentalistien raamattunäkemykselle mahdotonta hyväksyä). Toisin sanoen, mitään konkreettisia todisteita Nooan arkista Araratin vuoristosta ei ole löydetty.

Jos Nooan arkki olisi ajautunut Araratin vuorille niin lienee kohtuullista olettaa, että edes jotain jäännöksiä puisesta arkista olisi säilynyt 4000 vuotta ja löydetty jossain vaiheessa historiaa. Sitä paitsi tulkinta, jonka mukaan arkki olisi päätynyt Turkin kaksihuippuiselle Araratin vuorelle on nuori palautuen 200-300-luvuille, jolloin Araratin alueen asukkaat kääntyivät kristinuskoon. VT:ssä esiintyvä Urartu tarkoittaa todellisuudessa Armeniaa. Yleisesti ottaen maltilliset kristilliset tahot eivät edes väitä Nooan arkin löytyneen.

Nooan arkin ”ankkurikiviä” Araratilla?: arvoton väite arkeologisesti

Jotta kreationistit/fundamentalistit eivät pääsisi väittämään lähteenä käytetyn tiedon olevan ”jotain liberaaliteologiaa” käytän lähteenä suomalaisen tunnetun konservatiivisen kristityn teol.tri. Eero Junkkaalan raamatullista arkeologiaa esittelevää teosta Faktaa vai fiktiota, jonka julkaisija on niin ikään konservatiivisen ev-lut. Kansanlähetyksen kustantamo Uusi Tie. Vedenpaisumus-uskovaiset ovat siis väittäneet, että Araratin juurella olevat reiälliset kivet olisivat ”Nooan arkin ankkurikiviä” ja on koetettu magnetometrisillä mittauksilla osoittaa arkin olevan Araratin vuorella (siinä jo mainitussa ”laivan näköisessä” luonnonmuodostelmassa). Tri. Junkkaala toteaa Faktaa vai fiktiota – kirjansa sivulla 37, että

”arkeologista arvoa näillä löydöillä ei valitettavasti ole” 

ja myöntää, että 

”Nooan arkkia ei siis toistaiseksi ole löytynyt”.

Näin voimme siten perustellusti jättää omaan arvottomuuteensa väitteet ”arkin ankkurikivistä Araratin juurella”.

Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut niin mitä me löytäisimme?

1. Kreationistien olettamuksien mukaan Nooan aikaisessa vedenpaisumusta edeltävässä muinaisessa maailmassa eli kymmenien tai jopa satojen miljoonien ihmisten väestö, joilla oli edistyksellinen kulttuuri ja myös kaupunkeja. Kreationistien mukaan Aadamista alkunsa saanut ”ensimmäinen ihmiskunta” oli nykyihmistä parempaa, koska se ei ollut ”rappeutunut” vielä paljoakaan ”parin tuhannen vuoden aikana” luomisesta: ihmiset elivät satoja vuosia, sairauksia ei ollut, ihmiset olivat pitempiä ja maassa eli jopa ”jättiläisiä” (kaiketi siis jotain 3-6 metriä pitkiä, mutta Raamattu ei mainitse pituudesta, 1 Moos.6:4). 

Jos nämä kreationistiset olettamukset pitäisivät paikkansa, maaperästä pitäisi löytyä valtavasti näitä pitkien, elinvoimaisten, älykkäiden, satojen vuosien ikäisten ihmisten jäännöksiä sekä heidän kulttuurinsa jäänteitä: kaupunkien raunioita, asumuksia, koruja, taidetta, aseita jne. Mutta mistään tällaisesta ei ole todisteita löydetty yli 150 vuoden tutkimisen aikana. Tutkijoiden löytämät ihmisten jäännökset kuvaavat selkeästi vähittäistä kehittymistä alkukantaisista muodoista kohti nykyihmistä, Homo Sapiensia.

Eräs kreationistien vastaväite tähän on, että ”kaivauksia ei ole tehty tarpeeksi laajoilla alueilla ja merien pohjat ovat tutkimatta”. Mutta tämä puolustelu on kestämätön. Jos vain 4000-5000 vuotta sitten tuhoutui jopa satojen miljoonien nykyihmistä parempien ihmisten sivilisaatio ja sen aineellinen kulttuuri sekä valtava eläimistö, niin olisi käsittämätöntä jos ei mitään olisi kaivauksissa löydetty tähän asti tutkituilta alueilta. 

Olisi todennäköistä, että Nooan päivien ihmiskunnan kulttuurin jäännöksiäkin löytyisi edes jostain.

2. Maakerrostumissa ei pitäisi löytyä merkkejä eroosiosta jos vedenpaisumus olisi tapahtunut. Lukuisten paksujen kerrostumien välissä kuitenkin olevien eroosiopiirteiden selittäminen vedenpaisumuksen aikana syntyneiksi on erittäin ongelmallista.

3. Jos ”vedenpaisumusteoria” pitäisi paikkansa, niin silloin meidän pitäisi löytää fossiileita nykyistä huomattavasti enemmän (Nooan aikaisen maailman kulttuurisia jäännöksiä unohtamatta). Vedenpaisumus ja kaikki muu maaperän ”vääntäminen”, mitä tuhotulvaan oletetaan liittyneen merkitsisi sitä, että kaikki eläimet ja miljoonat ihmiset hautautuivat hyvin nopeasti. Olosuhteet olisivat olleet paratiisimaiset fossiloitumiselle.

4. Kaikkien eläinlajien ja ihmisenkin alkuperä pitäisi todistettavasti olla Lähi-idästä peräisin, kun eläimet tulivat Nooan arkista ulos alkaen taas lisääntymään. Samoin koko ihmiskunnan alkuperä pitäisi olla johdettavissa Lähi-itään, Araratin ja Mesopotamian seudulle, sillä VT:n mukaan Nooan kolmesta pojasta polveutuvat kaikki kansat ja heimot. Mutta tutkimustulokset osoittavat, että eläinlajeille on useita eri alkuperäpaikkoja ja ihmislajin juuret ovat johdettavissa Afrikkaan Mesopotamian asemasta (ja ylipäätään ihmislajin alkuperä ulottuu satojen tuhansien vuosien taakse hyvin vankan todistusaineiston perusteella). 

Myös kaikkien maailmassa puhuttavien kielien alkukoti pitäisi olla johdettavissa Mesopotamiaan, yhteen alkukieleen ”Baabelin tornilla”, missä kielet sekoitettiin. Siihen asti ihmiskunta puhui yhtä kieltä VT:n mukaan (1 Moos.11).

Kielien jakautumisen on täytynyt jakautua jo ennen kuin Australian, Euroopan ja Amerikan varhaisimmat asukkaat vaelsivat näille mantereille viimeistään 40 000, 35 000 ja 12 000 vuotta sitten, siis jo kauan ennen Babylonin zikkuratin rakentamista. Sitä paitsi kantakieli on johdettavissa ihmislajin oikeaan alkukotiin Afrikkaan ainakin jo 100 000 vuoden päähän. Jäänteitä tästä afrikkalaisesta kantakielestä on vieläkin eräiden Afrikan heimojen kieliin kuuluvissa naksutteluäänteissä.

5. Meidän pitäisi löytää biosfääristä isotooppeja, joiden puoliintumisaika on vähemmän kuin 80 miljoonaa vuotta. Mutta koska sellaisia ei ole, todistaa se vahvasti, että Maa on paljon vanhempi kuin 6000-10 000 vuotta. Tämä todiste ei suoraan liity vedenpaisumukseen, mutta Maan iän kannalta se on merkittävä. Sitä paitsi myös sellaiset radioaktiiviset isotoopit, joiden puoliintumisaika on alle 60 miljoonaa vuotta näyttävät pääosin kadonneen maaperästä. Jos Maa olisi vain noin 10 000 vuoden ikäinen näitä molempia isotooppeja pitäisi olla paljonkin maaperässä.

6. Jos vuorijonoja muodostui – kuten kreationistit ovat olettaneet – sekä vedenpaisumuksen aikana että välittömästi sen jälkeen (eli hyvin lyhyessä ajassa) niin vuorijonojen tulisi olla n. 4000 vuoden ikäisiä. Koska kaikki vuorijonot olisivat samanikäisiä, niiden pitäisi olla eroosion etenemisen suhteen samankaltaisia. Ja jos otamme huomioon ennen vedenpaisumusta olemassa olleet vuoristot niin nekin olisivat iältään vain 6000 vuotta tai vähän enemmän. Eli käytännössä kaikissa vuoristoissa pitäisi olla samankaltaista eroosiota. Mutta eroosio ei ole vaikuttanut vuorijonoihin samalla tavalla. 

7. Napajäätiköissä ei pitäisi olla vuosikerrostumia enempää kuin noin 5000 jos vedenpaisumus tapahtui 4000 vuotta sitten. Jos vedenpaisumus ajoitetaan 4000 vuoden päähän (kuten monet fundamentalistit tekevät), ei napajäätiköillä pitäisi olla kerrostumia (annual layers) edes senkään vertaa. Lisäksi napajäätiköistä pitäisi löytyä todisteita valtavasta sulamisesta ja suolaisen meriveden tunkeutumisesta jääkerrostumiin vedenpaisumuksen tapahtumisaikaan. Mutta ei ole mitään todisteita napajäiden massiivisesta sulamisesta. 

Tutkimustieto Antarktiksen icecore-tutkimuksista vahvistaa edellä todettuja faktoja: napajäätiköt eivät tunne globaalia vedenpaisumusta.

Entä mikä onkaan jääkerros-löytöjen konkreettinen merkitys vedenpaisumuksen kannalta. Juuri se, että niiden avulla havaitaan luotettavasti ja vastaansanomattomasti, että tutkitulla jäätiköllä on ollut satoja tuhansia (lähes miljoona!) kesä- ja talvisykliä. Normaaleita vuodenkiertoja, mutta ei mitään globaalia tulvakatastrofia siihen liittyvine mullistuksineen (ei 4000 v., ei 5000 v., eikä edes 10 000 vuotta sitten). Toisin sanoen lähes miljoonan vuoden tallentunut ilmastohistoria ei tiedä vedenpaisumuksesta mitään, ja senhän piti tapahtua historiallisena aikana, jolloin ihmiskunta oli jo maan päällä. Sellainen globaali tulvamullistus ei olisi voinut tapahtua jälkiä jättämättä. 

740 000 vuoden aikana on tapahtunut 8 jääkautta, mutta ei yhtään globaalia tulvaa, eikä tämäkään fakta sovellu kreationistisiin aikaskaaloihin ja olettamuksiin historian kulusta. Samalla nämä ice core-tutkimustulokset ovat uusi fakta vanhan maapallon puolesta YEC-olettamuksia vastaan.

Yksi kerros napajäätiköissä vastaa suurin piirtein yhtä vuotta. Jos napajäätiköt ovat syntyneet vedenpaisumuksen jälkeen kuten jotkut kreationistit olettavat, voidaan laskea että Grönlannin 235 000 jääkerrosta ja Antarktiksen 250 000 jääkerrosta syntyminen vedenpaisumuksen jälkeen merkitsee sitä, että vedenpaisumus olisi pitänyt olla 250 000 vuotta sitten. Se taas ei millään tavalla sovellu nuori maa-konseptiin eikä millään tavalla raamatulliseen kronologiaan, joka on sukuluetteloiden avulla laskettavissa. 

Mikä olisi se mekanismi, joka loi 235 000- 250 000 kerrosta jäätiköitä varsin nopeassa ajassa vedenpaisumuksen aikaan ja heti sen jälkeen sekä laittamaan eri kerroksiin tietyt vaihtelevat kaasupitoisuudet? Napajäätiköt ovat myös laajentuneet.

Jos oletetaan napajäätiköiden olleen olemassa jo ennen vedenpaisumusta niin miten ne pystyivät selviämään siitä mullistuksesta niin että tähän yli 235 000 kerrostumahistoriaan ei tullut aukkoja? Eikä mitään jäätiköitä edes olisi pitänyt olla Nooan päivien maailmassa, etenkin jos sitä maailmaa ympäröi höyrykatos, joka teki koko maailmaan trooppiseen ilmaston. Se taas on ristiriidassa jäätiköiden 250 000 vuotisen olemassaolon kanssa.

Muinaisen jäätikön ja veden muovaama kanava on jättänyt jälkensä maan magneettikenttään. Tämä kanava on nykyisin maalla mutta näitä kanavia on myös löydetty eri syvyyksistä. Maan sisältä on löytynyt myös kanjoneita ja muinaisia jokikanavia. Kuinka siis nämä kanavat ja kanjonit olisivat voineet syntyä yhdellä kertaa vedenpaisumuksessa? Vastaus: ei mitenkään. Jos koko geologinen kerrossarja on globaalin tulvan aikaansaama, kuten ”tulvageologit” väittävät, niin miten nämä tosiseikat voidaan selittää tulvageologialla – ei mitenkään.

8. Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut emme löytäisi merieläinten fossiileja useiden vuorien huipuilta ympäri maailmaa emmekä löytäisi kilometrikaupalla sedimenttiä korkeillekin seuduilla peittämässä näitä eläimiä. Vedenpaisumus-teoria ei pysty selittämään miksi tuo sedimentti laskeutui tuhansiin hyvin tarkkoihin kerroksiin, joissa joitain tiettyjä lajeja esiintyy vain tietyissä kerroksissa, mutta ei muissa. Nämä vuorten huipuilta löytyneet merieläinten fossiilit nimenomaan olivat eräs syy sille miksi alunperin luovuttiin ajatuksesta 10 000 vuoden ikäisestä maasta, ja pääteltiin että mantereet kohoavat. 

Tämä oivallus geologiassa syntyi jo ennen Darwinin teoriaa evoluutiosta. Tämä kaikki todistaa, että vuorijonot eivät syntyneet vedenpaisumuksessa, vaan kysymys on laattatektoniikasta eli mannerliikunnoista, mannerlaattojen törmäyksistä toisiinsa. 

9. Jos vedenpaisumus olisi peittänyt maan niin kaikenlaisien kasvien (alkeellisten ja kehittyneiden) fossiileja pitäisi löytyä kautta kaikkien geologisten kerrostumien ilman mitään lajittelua ”alkukantaisista” kasveista ”kehittyneempiin” kasveihin. Mutta näin ei ole. Todellisuudessa maakerrostumista löytyy kasvien fossiileita selvästi eroteltuina alkukantaisista kasveista pitkälle kehittyneisiin kasveihin vastaten geologisten kerrostumien järjestystä – samalla tavalla kuin eläintenkin fossiilien osalta. Liitukauden kerrostumaa varhemmista kerrostumista ei ole löytynyt kukkakasvien siitepölyä. Liitukaudelta on löydetty ainoastaan itiökasvien sekä paljassiemenisten kasvien siitepölyä, ja varhaisimmilla kausilla (prekambri -kausi ja varhais-paleotsooinen kausi) ei esiinny siitepölyä eikä itiöitä eikä kasvien jäännöksiä. 

Kasveilla ei ole mitään keinoa ”juosta nousevaa vettä karkuun ylängöille”, kuten kreationistit ovat lapsellisesti koettaneet selittää eläinfossiilien ilmeistä järjestäytyneisyyttä maakerrostumissa. 

Henkilökohtaiset harhaluulot

 Jos jonkun henkilökohtaiset (uskonnolliset tai muut) uskomukset kieltävät sen, mikä on parhaan tiedon mukaan ja niin objektiivisesti kuin mahdollista saatu selville maailmasta, niin silloin sen henkilön uskomuksia voidaan kutsua hyvällä syyllä henkilökohtaisiksi harhaluuloiksi. 

Tosiasioiden kielto ja korvaaminen jollain "vaihtoehtoisilla tosiasioilla" saati silkalla (todistamattomalla ja dogmaattisella) uskomuksella ei ole minusta perusteltua eikä järkevää.

Ja jos jostakin asiasta ei ole varmaa tietoa olemassa tällä hetkellä niin on järkevämpää myöntää tiedon puute ja sanoa rehellisesti vain, että en tiedä. Ei ole pakko sitoutua mihinkään tiettyyn kantaan jos kerran tietoa ei vielä ole. 

Turha siihen tiedon aukkoon on tunkea jotain uskomuksia ja alkaa väittää niitä härkäpäisesti "totuudeksi". Kun emme kuitenkaan voi tietää, että onko se uskomus todenperäinen vai ei. Eikä tyhjä inttäminen ja jankkaaminen jonkun uskomuksen tai spekulaation toitottamiseksi ilman objektiivisia todisteita tee mistään uskomuksesta tai väitteestä totta. Se pysyy edelleen perusteettomana uskomuksena ja voidaan sen tähden hylätä joutavana arvailuna ilman sen kummemmin perusteluja.

Tietämyksen aukoilla on sitä paitsi ollut taipumus tulla täytetyiksi ennen pitkää (siksipä ei kannata liian innokkaasti päätellä sitä, mitä ihmiskunta vielä joskus pystyy tietämään). Tosin voi olla, että on asioita, joita ihminen ei tule koskaan tietämään (tai ainakaan nykyään elossa oleva ihmiskunta, kaukaisesta tulevaisuudesta on jokseenkin mahdotonta mitään varmempaa sanoa). Toki erilaisia hypoteeseja ja spekulaatioita voidaan esittää niin sittenhän niitä voidaan koettaa tutkia ja testata.

Elämän tarkoitus ja uskonto

Uskovaiset yleensä ajattelevat, että elämän tarkoitus tulee Jumalalta ja moni uskoo Jumalaan elämän tarkoituksen tähden (sen oman itsen itsekkään pelastumisen ja taivaaseen / paratiisiin nautiskelemaan ikuistamisen lisäksi sekä helvetin välttämiseksi).

Jos uskova väittää, että hänen elämällään ei ole merkitystä / tarkoitusta, jos Jumalaa ei ole, se on itse asiassa sen väittämistä, että hänen olemassaolollaan ja hänen perheellään sekä ystävillään ei ole arvoa eikä merkitystä heidän itsensä tähden.

Jos sinä hyväksyt omat lapsesi (tai ystäväsi) heidän uskomuksiensa takia ja sen takia, että he jakavat sinun uskonnolliset uskomuksesi (vieläpä edellytät lapsiltasi ja ystäviltäsi samaa uskoa), sinä et rakasta lapsiasi / ystäviäsi heidän itsensä takia, vaan sinä rakastat omia uskomuksiasi - joita et kuitenkaan osaa oikeiksi todistaa. Miten tahansa uskotkin, sinä olet aina vähemmistössä ihmiskunnassa (ja jopa kristikunnassa jos olet kristitty) ja muiden uskovaisten mielestä harhaoppinen tai suorastaan epäjumalanpalvoja.

Kaikille yhteisen, objektiivisen ”kosmisen” / jumalallisen ikuisuustarkoituksen puute ei estä elämän tarkoituksen ja merkityksen löytämistä

Se, että elämälle ja universumille ei ole voitu löytää mitään tiettyä yhtä objektiivista "tarkoitusta", eikä evoluution päämääränä ollut ilmeisestikään ihmisen "tuottaminen" ei merkitse sitä, että elämämme olisi arvotonta ja merkityksetöntä. Koska ei ole – niin kuin varsin todennäköiseltä näyttää - jotain kaikille ihmisille jumalallisen olennon toimesta asetettua tiettyä tarkoitusta eikä paikkaa jossain kosmisessa maailmansuunnitelmassa, me kaikki olemme päinvastoin vapaat luomaan itse oman tarkoituksemme elämällemme. 

Ei tarvitse pakottautua ikuisten sanktioiden uhkaamana johonkin "pelastussuunnitelmaan", jonkin näkymättömän jumalolennon pelinappulaksi suostuen itsemme ulkopuolelta meidän päällemme asetettuun "tarkoitukseen". Sehän on lisäksi on vapaaehtoista pakkoa, sillä jos ei suostu jonkin tietyn uskonnon antamaan "tarkoitukseen" on vaihtoehtona ikuinen loppusijoitus helvetissä (tai tyhjiin raukeaminen). Se on mafiamainen tarjous, josta ei voi kieltäytyä!

Voimme etsiä vapaasti haluamme elämän sisällön ja löytää mielekkyyden ja tarkoituksen niistä asioista, jotka tunnemme omiksemme - ilman pakkoa, uhkaa, pelkoa tai jonkin auktoriteetin sanelemaa dogmatiikkaa, jota täytyisi pitää totena. Miksi meidän pitäisi väen väkisin sovittautua johonkin ulkoamme saneltuun "elämän tarkoitukseen" olettamalla Jumala ja tuon Jumalan säätämä tarkoitus ja päämäärä? Kun jumalan olemassaolosta ei edes ole varmuutta.

Elä täysillä, mahdollisuuksiesi mukaan, tätä yhtä elämää, joka sinulla varmuudella on ja iloitse siitä, mitä sinulla on

Kaiken tuollaisen "vain jumala antaa elämälle merkityksen ja tarkoituksen" - ajattelun voi jättää taakse ja elää täysillä tätä ainoaa elämää, josta meillä on varmuus. Koska muista elämistä ei ole tietoa eikä varmuutta niin se juuri tekee tästä elämästä valtavan arvokkaan ja suurenmoisen kokemuksen, josta saamme iloita ja nauttia yhdessä toisten kanssa. Niin kuin uskonto ei ole välttämätön edellytys moraalille, ei uskonto ole välttämättömyys mielekkäälle, merkitykselliselle elämälle millään tavalla. 

Jos joku kuitenkin haluaa ja tarvitsee uskonnollista uskoa hän voi vapaasti uskoa. Mutta olisi syytä huomioida se hyvin perusteltu ja todennäköinen mahdollisuus, että se juuri sen uskovaisen uskonnollinen usko ei ole mikään universaalinen, kaikille normatiivinen totuus - eikä "totuus" ylipäätään. 

Meidän ei tarvitse ollaksemme henkisiä mennä mihinkään ääripäähän eikä edes tulla uskoon, vaan voimme hyväksyä ja suvaita erilaiset tavat toteuttaa henkisyyttä ja iloita tästä olemassaolosta, joka meillä on (ja oppia ymmärtämään järjellämme sitä niin hyvin kuin mahdollista). 

"Kysymys 'jos jumalaa ei ole niin mikä on elämän tarkoitus?' on kuin kysyisi: 'jos ei ole isäntää niin kenen orja minä olen?'" - Dan Barker.

PS, Voihan jumaluus toki olla olemassa ja ehkä on jokin korkeampi tarkoitus meille - mistä minä sen tiedän varmuudella suuntaan tai toiseen? Vaikuttaa vain varsin vaikealta saada konsensus ja varmuus tuosta mahdollisesta erityisestä tarkoituksesta. En siis tiedä mikä on se absoluuttinen tai perimmäinen syy, mikä meitä liikuttaa ja minne se meitä on viemässä.

Helvetti Raamatussa 4

Helvetti Raamatussa-sarjani viimeinen osa. Tarkastelussa tällä kertaa ne Uuden testamentin teologiat, jotka antavat mahdollisuuden ymmärtää helvetin olevan nimenomaan ikuista piinaa ja vaivaa kadotetuille ilman mitään annihilaatiota. Ja kuten artikkelisarjani kolmannessa osassa totesin, on täysin oikeutettua ja mahdollista ymmärtää apostoli Paavalin kirjeissäkin opetettavan helvettiä / kadotusta ikuisena piinana jumalattomille (vaikka se ei näytä kaikkein todennäköisin tulkinta olevankaan).

Matteuksen evankeliumi

Mutta Matteuksen evankeliumista on kuitenkin ensin sanottava, että Matteuksen puhuessa kadotuksesta on täysin mahdollista tulkita ja ymmärtää, että hänellekin jumalattomien (ja epäaitojen kristittyjen) kohtalo on tuhoutuminen, häviäminen, eikä ikuisesti jatkuva kidutus. On varottava sitä, että Matteuksen tekstejä luetaan ja tulkitaan vasta myöhemmin kehitetyn ja lopulta kristikunnassa valta-aseman saavuttaneen ikuinen helvetin piina -opin valossa ja tulokulmasta.

Kaikissa synoptisissa evankeliumeissa (Markus, Matteus ja Luukas) helvetin taustalla ovat juutalaisten ajatukset Gehennasta, joka on lähellä Jerusalemia oleva laakso. Gehennassa tullaan tuomion koittaessa polttamaan syntisten ja jumalattomien ruumiit tulella profeettojen kuvauksien mukaisesti. Synoptikoilla Gehenna muuntui kuolemanjälkeisen rangaistuksen hirvittäväksi paikaksi, jonne joutumista tulisi välttää kaikin voimin. Sana Gehenna esiintyy UT:ssa 12 kertaa ja se sana on aina suomennettu helvetiksi.

Matteus on kaikkein kiinnostunein tästä helvetistä ja hänen evankeliumissaan on helvetistä useita kuvia, jotka vertauskuvan lailla valottavat jotakin ulottuvuutta kadotettujen kohtalosta. Helvetti on Matteukselle tuhoutumista ja katoamista (Matt.10:28; 18:14; 24:51), taivasten valtakunnan ulkopuolelle joutumista (7:21-23), itkua ja hammasten kiristelyä pimeydessä (8:12; 22:13; 25:30) sekä tuliseen uuniin / pätsiin heitetyksi joutumista (13:30,40-42; 18:8-9; 25:41,46).

Nähtävästi nuo kaikki, myös tulinen uuni eli pätsi, ovat Matteukselle vertauskuvia, joten ei ole helppoa tulkita, mikä on Matteuksen lopullinen kanta kadotettujen kohtaloon ja helvetin luonteeseen liittyen.

Mielenkiintoista on, että Matt.10:28 evankelista antaa Jeesuksen tehdä kreikkalaiseen ajatteluun liittyvän ja vanhatestamentillisesta ihmiskäsityksestä poikkeavan erottelun ruumiin ja sielun välillä. Jakeen mukaan sielu ei tuhoudu / kuole, jos ruumis tapetaan. Mutta helvetissä sekä ruumis että sielu kärsivät, alkutekstin mukaan kumpikin tuhoutuu (apollymi). Ajatus menee helposti annihilaation eli sielun sekä ruumiin olemattomiin häviämisen suuntaan, kuten myös Matt.7:13-14 ja Matt.16:25-26 tekstien perusteella (eli väärä tie vie tuhoon ja ihminen voi kadottaa elämänsä sekä sielunsa).

Kuitenkin sitten Matteuksella Jeesus puhuu neljästi ikuisesta tulesta tai rangaistuksesta (Matt.3:12; 18:8; 25:41,46). Mutta Matteuksella on tarkasti ottaen yksi ainoa jae, jossa suorasanaisesti kerrotaan juuri sen rankaisemisen jatkuvan ja kestävän ikuisesti (kuten myös vanhurskaideen elämä kestää ikuisesti). Se jae on Matt.25:46. Riippuu siitä, miten tulkitaan sana aioonios, joka tarkoittaa ikuista, iankaikkista. On kaksi mahdollista tulkintaa kyseiseen kreikan sanaan liittyen: mikäli se merkitsee loputonta aikaa, jatkuu syntisten vaiva tulessa ikuisesti eikä pääty tuhoutumiseen koskaan. Mutta jos sana aioonios ymmärretään tässä yhteydessä tarkoittavan pitkään kestävää (mutta ei päättymätöntä, ikuista) ajanjaksoa, tilanne muuttuu. Ja kadotettujen piina tulessa voi lopulta joskus päättyä.

Lisäksi sana "iankaikkinen" on mahdollista ymmärtää laatusanaksi, joka kuvaa tulen luonnetta ja sen alkuperää. Eli iankaikkinen on Jumalasta eikä tästä maailmasta peräisin olevaa. Niinpä näin ollen ilmaisu ikuinen rangaistus korostaa kadotettujen tuomion ja rangaistuksen lopullisuutta ja alkuperää Jumalassa, eikä se ota kantaa siihen, että miten kauan kadotettujen rankaiseminen ajallisesti kestää. Eli tällöin päädyttäisiin siihen, mistä Matt.10:28 jae puhuu eli sekä ruumis että sielu kuluvat olemattomiin ja lopulta tuhoutuvat helvetissä (annihilaatio).

Teologianhistoriassa kävi sitten niin, että tulkinta ikuisesti kestävästä, loputtomasta rankaisemisesta syntisille sai herruuden ja täysin mahdollinen tulkinta annihilaatiosta, kadotettujen loppuunkulumisesta ja tuhoutumisesta torjuttiin ns. harhaoppina.

2 Tessalonikalaiskirje

Raamatun historiallisessa tutkimuksessa katsotaan aika yleisesti, että 2 Tess. ei ole Paavalin aito kirje. Jätän kuitenkin auki sen mahdollisuuden, että myös 2 Tess. on apostoli Paavalilta. Helvetti-oppiin liittyen 2 Tess. sisältää merkittävän tekstin (2 Tess.1:8-9), joka näyttää tukevan uskoa ikuisesti kestävään rangaistukseen helvetissä jumalattomille ja tämä rangaistus alkaa kun Jeesus palaa enkeleineen takaisin.

"tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.

Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta."

Kreikankielessä on käytetty sanaa olethrios, olethros, verbinä olethreuoo (esim. Hepr.11:28) ja sen merkitys on ruin, destroy, death (tuhota, hävittää, kuolema).

Mutta sana "tuhoaminen" (olethrios) ei ole ehdottomasti ja yksinomaisesti synonyymi annihilaatiolle / olemassaolon loppumiselle, tyhjiinraukeamiselle. Tämä teksti sinänsä ei anna mitään syytä olettaa, että kadotetut "tuhotaan" sanan tavanomaisessa merkityksessä ja että heidän olemassaolonsa loppuu. Heidät on nimittäin ”tuhottava Herran edestä ja hänen voimansa kirkkaudesta” - eli leikattava siitä ikuisesti pois. "Läsnäolo", tai kirjaimellisemmin "Herran kasvot", samoin kuin "hänen voimansa kirkkaus", on metafora itämaisten kuninkaiden tuomioistuimista, joissa vain kunnioitetut hovimiehet saavat viettää aikaa kuninkaan välittömässä läsnäolossa.

Sana "ikuinen" jakeessa 9 viittaa siihen, että kadotettujen tilassa ei tule tapahtumaan mitään muutosta tulevaisuudessa.

Tuhoaminen tässä merkitsee jumalattomien kaikkien ruumiin ja mielen voimien vääristämistä, turmeltumista ja täydellistä pilaamista niin, että niistä tulee kaikin mahdollisin tavoin rangaistuksen välineitä ja kurjuuden lähteitä.

On myös huomattava, että "tuhoaminen" sovellettuna ihmisiin Uudessa testamentissa, merkitsee perikatoa, kadotusta, pilalle menemistä, turmeltumista ja perimmäistä Jumalan siunauksien menettämistä, eikä suinkaan aina ja yksiselitteisesti olemassaolon loppumista (annihilaatiota). Sanaa on käytetty vastakohtana pelastukselle mm. Hepr. 10:39; 2 Kor.2:15. "Ikuinen tuho" on antiteesi (vastakohta) ikuiselle elämälle. 2 Tess. tekstijakso ei anna riittävästi aihetta tulkita "tuhoutumista" olemassaolon tyhjiinraukeamiseksi. 

Ilmestyskirja

Kaikkein selkeimmin usko ikuiseen piinaan ja kidutukseen helvetissä esiintyy Ilmestyskirjassa, jossa käytetään termiä "tulinen järvi" ja "toinen kuolema". Ilmestyskirjan mukaan Saatana kannattajineen (Antikristus, väärä profeetta ja pedon merkin ottaneet ihmiset) joutuvat tuliseen järveen, jossa heitä kidutetaan aina ja ikuisesti, eikä heillä ole hetkenkään lepoa kärsimisestä. Vankin tuki teologialle, jossa jumalattomia rangaistaan ikuisesti ilman kidutuksen loppumista saadaan juuri Ilmestyskirjasta (Ilm.14:10-11; 19:20; 20:10-15; 21:8). Vielä uudessa Jumalan luomassa taivaassa ja maassa se tulinen järvi syntisineen on olemassa rangaistuspaikkana kuten jae Ilm.21:8 kuvailee.

Ilmestyskirja on ikuiseen piinahelvettiin uskoville kristityille lupaavin Raamatun kirja. Parempi kuin Matteuksen ja Markuksen evankeliumi, sillä yllä olevia Ilmestyskirjan tekstejä on varsin vaikea selittää niin, että ne istuisivat annihilaatio-oppiin.

Mutta Ilmestyskirjankaan suhteen ei asia ole absoluuttisen selvä, vaan joitain annihilationistisia huomautuksia voidaan kuitenkin oikeutetusti tehdä kritiikkinä tulkinnalle, että Ilmestyskirja todella tarkoittaisi syntisten rankaisemisen tulijärvessä jatkuvan loputtomiin.

Helvetistä loppusanoja

On siis yllättävää, että UT:ssa on näinkin niukka tuki kristikunnan valtavirran uskolle ikuisesti kestävään rangaistukseen syntisille helvetissä. Parhaiten ja todennäköisimmin tätä ikuista helvettiä opetetaan Ilmestyskirjassa ja 2 Tessalonikalaiskirjeessä ja varauksin Matteuksen evankeliumissa. Muut kaksi synoptista evankeliumia (Markus ja Luukas) eivät väitä missään suoraan, että syntisten rankaiseminen jatkuisi ikuisesti (vaikka jumalallinen tuli on ikuista / sammumatonta). Luukkaan teologiassa kadotus voidaan ymmärtää joko paavalilaisittain syntisten tuhoamisena tai sitten ikuisena vaivana.

Vielä vähäisempi on tuki sille aika yleiselle uskolle, että epäuskoiset syntiset ovat jo nyt - heti kuolemansa jälkeen - rangaistuksen alaisena manalassa (tartaros). Tuollainen opetus on lähinnä 2 Pietarin kirjeessä ja Luukkaan evankeliumissa se löytyy kertomuksesta rikkaasta miehestä sekä Lasaruksesta. Mutta on epävarmaa onko Luukas tarkoittanut kertomusta kuitenkaan opetukseksi konkreettisesta kuolleiden tilasta. Lähinnä ko. kertomus tuo esiin sen Luukkaan teologian, että syntisiä rangaistaan heidän tekojensa mukaan, sekä eettisen opetuksen köyhien auttamisen tärkeydestä vanhatestamentillisessa hengessä.

Jeesuksen ristinkuolemasta saatava lisätuki annihilaatio-opille ja yksi vastaväite perinteistä ikuinen helvetti-oppia vastaan.

Klassisen sovitusteologian mukaan Jumalan Poika kärsi ristillä maailman syntien sovittamiseksi, ihmiskunnan lunastamiseksi vapaaksi synnin, Saatanan ja kuoleman otteesta ja tehdäkseen siten tyhjäksi kaikki Saatanan teot. Katsotaan, että Jeesus kärsi rangaistuksen synneistä ihmiskunnan sijaisena. Nyt herää kysymys: kauanko Jeesus oli kuolleena? ”Pitkäperjantain” iltapäivästä sunnuntain aamuyöhön.

Toisin sanoen Jeesuksen muutaman tunnin kärsiminen ristillä ja kuolleena oleminen sunnuntain aamuyöhön asti riitti sovittamaan maailman synnin ja kantamaan ihmiskunnan puolesta helvetin rangaistuksen. Jeesuksen ei tarvinnut kärsiä loputtomiin poistaakseen Jumalan  pyhän vihan ihmiskunnan päältä. Jumala on kuluttava tuli (”sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli”, Hepr.12:29) kaikelle synnille ja katumattomille syntisille.

Jeesuksen lunastustyöhön liittyvä kärsimyksen rajallisuus ja loppuminen tukee sitä, että epäuskoiset jumalattomat tuhotaan kuluttavalla tulella, ajallisesti rajallisella vaivalla, jonka lopputulos on kuitenkin ikuinen ja peruuttamaton. Eikä kadotettujen oletettuja ”kuolemattomia” sieluja (ruumiineen) piinata iänkaiken helvetissä. 

Koska kuolema on synnin palkka apostoli Paavalin mukaan (Room.6), Jeesus ristinkuolemallaan tosiasiassa kärsi sen samaisen synnin seurauksen ja palkan, joita katumattomat syntiset vielä kantavat itse. Jeesus todellakin otti paikkamme ristillä, jotta meidän ei täytyisi kokea sitä synnin palkkaa – kuolemaa, ei loputonta piinaa. Jos se pitäisi paikkansa, että synnin palkka ei ole kuolema, vaan ikuinen kidutus, ei Jeesuksen kuolema ja vähän aikaa kuolleena oleminen haudassa riittäisi ollenkaan maksamaan meidän syntivelkaamme.

Kirjallisuus:

Kari Kuula: Helvetin historia, 2006

Ellicott's Commentary for English Readers

Benson Commentary

Cambridge Bible for Schools and Colleges

Helvetti Raamatussa 3

 Helvetti Uudessa testamentissa: taustaa. Annihilaatio eli tyhjiinraukeaminen

Tarkastelen tässä artikkelissa niitä Uuden testamentin helvetti-teologioita, jotka on mahdollista tulkita ja ymmärtää opettavan annihilaatiota (tyhjiinraukeamista, tuhoutumista) pelastumattomien lopullisena kohtalona.

Varhaisessa kirkossa esiintyi kaksi vastakkaista teologiaa helvetistä: annihilaatio-oppi (tyhjiin raukeaminen, ikuinen kuolema ja tuho) sekä usko ikuisesti kestävään helvetin piinaan. Molemmille tulkinnoille löydettiin tukea ja perusteita Uudesta testamentista. 

Sielun tuhoutuminen eli katoaminen torjuttiin kristikunnassa Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553, jonka jälkeen oppi ikuisesta helvetin kidutuksesta jäi ainoaksi sallituksi ja oikeaksi opiksi peräti tuhannen vuoden ajaksi. Raamattua alettiin lukea siitä näkökulmasta käsin, että sama oppi viimeisestä tuomiosta ja ikuisesta helvetin piinasta kadotetuille löytyy kaikkialta Raamatusta, vaikka niistä ei erikseen puhuttaisikaan. 

Raamattu todellakin antaa mahdollisuuksia erilaisiin, jopa vastakkaisiin, teologisiin kokonaisnäkemyksiin ja tulkintoihin. Uusi testamentti tarjoaa myös helvettiin ja kuolleiden tilaan liittyen näkemyksien kirjon, eikä yhtä yksitulkintaista ja yhtenäistä oppia (eivätkä kaikki UT:n kirjoittajat edes puhu mitään helvetistä ja viimeisestä tuomiosta).

Vasta reformaation myötä alkoi uudestaan esiintyä annihilaatio-oppia. Nykyaikana annihilaatio-oppi on saanut teologiassa selvästi enemmän kannatusta ja myös herätyskristillisessä evankelikaalisuudessa. Lisäksi joissakin herätysliikkeissä sielun tuhoutuminen helvetissä on päässyt hyväksyttyjen tulkintojen joukkoon (seitsemännen päivän adventismissa annihilaatio on ainoa virallinen, hyväksytty oppi helvetistä). Vanhat tunnustuskunnat eivät hyväksy annihilaatio-oppia, sillä he ovat dokumenteissaan sitoutuneet ikuiseen piinahelvettiin.

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumi on evankeliumeista nuorin, eikä siinä puhuta epäuskoisia kohtaavasta rangaistuksesta (ja heidän olotilastaan kuoleman jälkeen) juuri mitään. Evankeliumissa sanotaan, että Jeesuksen hylkäävien päällä pysyy Jumalan viha. Tämä Jumalan viha ilmenee siinä, että epäuskoiset kadotetut jäävät ilman ikuista elämää ja he kuolevat ja tuhoutuvat kokonaan (olemassaolon loppu, annihilaatio). 

Johanneksella on tyypillistä elämän ja kuoleman vastakkainasettelu. Elämä saadaan Jeesukselta (Joh.5:39). Tämä elämän ja sen katoamisen vastakohtaisuus ilmenee hyvin tunnetussa pienoisevankeliumissa Joh.3:16. Siinä käytetään kreikankielessä sanaa apollymi, joka on erheellisesti suomennettu sanalla "kadotus". Vaihtoehtoina pienoisevankeliumissa esitetään ikuinen elämä ja tuhoutuminen, joka on elämän vastakohta.

Johanneksen ”pienoisevankeliumissa” 3:16 on täten selvästi tuki annihilaatio-opille. Monesti jää huomaamatta, että siinä on voimakas tuki annihilaatiolle kadotettujen kohtalona. Kuningas Jaakon raamatunkäännös on tässäkin jakeessa uskollinen alkutekstille toisin kuin suomalaiset raamatunkäännökset: 

”For God so loved the world, that he gave his only begotten Son, that whosoever believeth in him should not perish, but have everlasting life.” 

Itse asiassa kristikunnassa on tämän jakeen sanoma käännetty ylösalaisin: hukkumisen ja tuhoutumisen asemasta ”ei koskaan tuhoutuvaksi”, koska suuri osa kristityistä väittää, että jumalattomien kidutus helvetissä ei lopu ikinä. 

Johanneksen evankeliumissa on muutenkin tuki sille, että ikuista piinahelvettiä ei ole eikä mitään luontaista kuolemattomuutta, vaan ikuinen elämä saadaan vain uskon kautta Jumalan Poikaan. Evankeliumissa yhdistetään sanat ”elämä” ja ”ikuinen elämä” vankasti uskoviin. Sana ”kuolema” on varattu epäuskoisille, jotka eivät pääse sinne, missä Jeesus on. Johanneksella ei ”kuolema” merkitse ”ikuista elämää helvetissä ilman Jumalaa”, vaan olemassaolon loppumista, tyhjiin raukeamista.

Joh.5:29 puhuu lisäksi siitä, että pahaa tehneet herätetään kuolleista tuomion ylösnousemukseen. Mutta evankelista ei kerro mitään yksityiskohtia jumalattomien rangaistuksen kestosta ja luonteesta. Hän ei sano, että rangaistus jatkuu ikuisesti. 

Apostoli Paavalin kirjeet (aitoina kirjeinä pidetyt)

Paavalin kirjeissä linja epäuskoisten syntisten kohtalosta puhuttaessa on se, että he tuhoutuvat ja kuolevat olemattomiin. Paavali ei kertaakaan puhu jumalattomien kohtalosta ikuisesti kestävänä rangaistuksena. Lisäksi yhdessä Paavalin kirjeiden kohdassa hän viittaa kadotettujen kärsimiseen, mutta siinäkin lopputulos on syntisten tuhoutuminen, ei ikuinen kidutus helvetissä.

Paavalin kirjeissä esiintyy syntisten kohtalon yhteydessä kreikankielessä sanat apollymi ja apoleia, jotka tarkoittavat tuhoamista, katoamista ja hävittämistä. Mutta suomenkieliset Raamatut kääntävät ne sanat usein "kadotukseksi", kun Paavalia on tulkittu ikuinen piinahelvetti-opin valossa, sekä Paavalin farisealaisen taustan kannalta. Fariseukset nimittäin uskoivat ikuiseen vaivaan helvetissä syntisten kohtalona. Ja sanavalinta "kadotus" voi helposti viedä mielikuvat klassiseen ikuiseen helvettiin, jossa piina ei lopu koskaan. 

On kuitenkin huomioitava Paavalin kirjeistä, että puhe kadotettujen tuhosta ei itsestäänselvästi merkitse syntisten häviämistä olemattomiin, koska tuhoutumisterminologia saattaa tarkoittaa yleisesti ottaen epäonnistumista ja turmioon päätymistä. On lisäksi esitetty teologinen tulkinta, että koska Paavali oli entinen fariseus niin hän liittyi fariseuksien ikuinen helvetti-oppiin, vaikka Paavali ei tätä näkemystä tuo ilmi selkeästi. Kyseinen teologinen tulkinta on täysin mahdollinen, eikä missään nimessä väärä.

Mutta luonteva tulkinta Paavalista on sekin, että Paavali tarkoitti viittauksilla pelastumattomien tuhoutumiseen totaalista epäonnistumista ja raunioitumista, jonka lopputulos on täydellinen häviäminen ja ikuisen elämän vastakohta kuolema (tällainen tulkinta on perusteltu jos yhdistetään Paavalin ajatukset epäuskoisten tuhoutumisesta hänen puheisiinsa syntisten jumalattomien kohtalosta kuolemana).

Room.2:6-10 kuvaus syntisiä kohtaavasta Jumalan vihasta antaa aiheen päätellä, että kuolleet syntiset herätetään eloon, he kärsivät rangaistusta aikansa ("ankara viha, tuska ja ahdistus") ja lopputulos on heidän tuhoutuminen. Jumalan viha voi olla niin ankara, että syntiset kuluvat olemattomiin. Ja Kristuksen takaisin tulemisen aikaan eläville jumalattomille tuomio ja tuho tulee mahdollisesti kosmisten, globaalien katastrofien muodossa, mitkä rankaisevat ja surmaavat heidät - tämä jää epävarmaksi Paavalin kirjeiden valossa.

Merkillepantava havainto on, että (farisealaisesta taustastaan huolimatta) Paavali ei esitä selkeästi missään kohtaa ajatusta syntisiä kohtaavasta ikuisesta kidutuksesta helvetissä. Näyttää siltä, että Paavalille syntisten tuhoutuminen merkitsee sitä, että he eivät pääse lopulliseen pelastukseen ja toiseksi syntiset kuolevat (Paavalin mukaan synnin palkka on kuolema ja ikuinen elämä on Jumalan armolahja). Syntisten rangaistus on Paavalin mukaan nähtävästi ajallisesti rajallinen ja loppuu olemassaolon tuhoutumiseen.

Paavalin kirjeiden tekstejä jumalattomien kohtalosta:  Room.2:12; 9:22, 1 Kor.1:18, 2 Kor.2:15; 4:3, 1 Tess.5:3, Fil.1:28; 3:19.

2 Pietarin kirje

2 Piet.3:9 toteaa ihmisten joko kääntyvän tai sitten he tuhoutuvat. Mutta Jumala ei tahdo kenenkään tuhoutuvan, vaan kääntyvän ja pelastuvan. Aikojen lopussa tapahtuu Jumalan suorittama tuomio, jolloin jumalattomat syntiset tuhotaan (2 Piet.3:7). Kyseessä on samanlainen tuhoutuminen ja häviäminen, joka tulee olemaan myös taivaan ja maan osana (taivas ja maa poltetaan ajan lopussa).

Ei tuossa kuitenkaan vielä kaikki, vaan 2 Pietarin kirjeen kirjoittaja vaikuttaa uskovan, että langenneiden enkelien osa on odottaa tulevaa tuomiota manalan pimennoissa kahleissa. Myös jumalattomat syntiset joutuvat odottamaan rangaistuksen alaisina tuomiopäivää (2 Piet.2:4,9). Näin siis kuitenkin 2 Piet:n mukaan on jonkinlainen helvetti jo nyt olemassa, ennen lopunajallista tuomiopäivää. Syntiset uskottomat ovat tartaroksessa ("manala"), joka oli kreikkalaisille haadeen eli kuolleiden valtakunnan rangaistuspaikka ja kuritushuone.

Kadotettuja ihmisiä rangaistaan nykyään jo kuoleman jälkeisessä väli- tai odotustilassa ja tuomiopäivänä he saavat suuremman rangaistuksen, mutta sen lopputulos on tuhoutuminen, kun tuli polttaa heidät olemattomiin (vanhan maailman kanssa ja Jumala luo sitten uuden taivaan ja uuden maan).

Juudaksen kirje: tukea sekä annihilaatiolle että ikuiselle helvetin piinalle

Koska lyhyt Juudaksen kirje on kirjallisesti riippuvainen 2 Pietarin kirjeestä, voidaan olettaa Juudaksen kirjeen tekijän olevan samalla kannalla kadotettujen kohtalosta kuin 2 Piet. Mutta tiettyjä epävarmuustekijöitä on silti. Juudaksen kirjeen maininta ikuisesta tulesta jättää auki sen, että tarkoittiko kirjoittaja tulella rankaisemisen kestävän iankaikkisesti. Vai tarkoittiko Juudaksen kirjeen tekijä, että jumalattomat poltetaan tulella olemattomiin (jolloin lopputulos, tuhoutuminen, on ikuinen).

Lisäksi Juudaksen kirje sisältää metafora siitä, kuinka jumalattomille on varattu "synkin pimeys ikuisiksi ajoiksi". Tällä tekstillä on kaksi tulkintamahdollisuutta, jotka kumpikin ovat perusteltuja ja oikeutettuja: 1) kadotetut ovat ikuisesti pimeydessä (ikuinen helvetti) tai 2) pimeys itse on iankaikkinen, mutta jumalattomat tuhoutuvat ja lakkaavat olemasta (annihilaatio).

Tuollaisen lyhyen metaforan varaan ei kuitenkaan kannata rakentaa pitkälle menevää opillista ratkaisua.

Kirjallisuus:

Kari Kuula: Helvetin historia, 2006