Arkeologia ja Israelin exodus

Exodus ja arkeologia eli Israelin kansan lähtö pois Egyptin orjuudesta kohti ”Luvattua maata” ja israelilaisten 40 vuotta kestänyt autiomaavalleus sekä exoduksen todisteet arkeologisissa tutkimuksissa. Mitä arkeologian ja egyptologian perusteella voidaan nykyään sanoa tästä Vanhan testamentin merkittävästä kertomuksesta? 

Exodus ja arkeologia: minimalistit ja maksimalistit

Arkeologit ja Raamatun tutkijat jakautuvat kahteen vastakkaiseen koulukuntaan siinä mitä tulee Israelin kansan exoduksen historiallisuuteen ja myös kaikissa muissa Raamatun kertomuksien historiallisuutta ja luotettavuutta koskevissa kysymyksissä. Minimalistien mukaan ei ole mitään todisteita israelilaisten olemisesta Egyptin orjuudessa eikä Mooseksen kirjojen (Pentateukki) kuvaamasta autiomaavaelluksesta, eikä kumpaakaan ole tapahtunut. Kyseiset Pentateukin tekstit ovat fiktiivisiä ja tuotettu paljon jälkeen Pentateukissa kuvattujen väitettyjen tapahtumien. 

Maksimalistien mukaan Pentateukki on vähintään suurimmaksi osaksi historiallinen ja luotettava ja voidaan löytää ainakin joitain todisteita israelilaisten Egyptissä olemisen ja sieltä lähtemisen puolesta. Maksimalistit katsovat, että Raamattua tulisi pitää luotettavana historian lähteenä ellei ole todisteita sitä vastaan.

Minä en asetu kertakaikkisesti ja jyrkästi kummallekaan puolelle, vaan esittelen sekä minimalistien että maksimalistien argumentit ja ne arkeologiset löydöt – sekä toisaalta arkeologisten todisteiden puuttumisen -, joita käytetään perusteina. Lukijat arvioikoot onko minimalismi vai maksimalismi perustellumpaa. 

Minimalismi: israelilaiset eivät olleet Egyptissä orjuudessa eivätkä lähteneet sieltä ja vaellelleet autiomaassa 40 vuotta miljoonapäisenä kansana

Raamatullinen minimalismi tunnetaan myös Kööpenhaminan koulukunnan nimellä, koska kaksi sen huomattavinta edustajaa opettivat Kööpenhaminan yliopistossa. Raamatullinen minimalismi alkoi 1990-luvulla esittäen kaksi pääväitettä:

1. Raamattua ei voi pitää luotettavana todistusaineistona sille, mitä tapahtui muinaisessa Israelissa

2. ”Israel” itsessään on ongelmallinen aihe historialliselle tutkimukselle.

Minimalistien ja maksimalistien (kumpikaan osapuoli ei hyväksy heistä käytettyä nimitystä) kesken käydyissä väittelyissä ja argumentoinneissa useimmat tutkijat pysyttelivät keskivaiheilla minimalistien ja maksimalistien välissä arvioiden kummankin osapuolen argumentteja kriittisesti. 1990-luvun jälkeen osa minimalistien argumenteista on haastettu tai hylätty ja toisia argumentteja on jatkojalostettu ja valtavirran raamatuntutkimus on omaksunut ne.

Valtavirran historioitsijat ja arkeologit nykyään ovat päätyneet siihen, että Pentateukissa kuvailtu Israelin exodus ei ole koskaan tapahtunut ja kertomukset exoduksesta Egyptistä ovat kokonaan fiktiivisiä ja ne on koottu 8. ja 5. vuosisadan välisenä aikana eaa. Luonnollisesti juutalaiset ja kristityt Raamatun erehtymättömyyteen uskovat literalistit eivät tätä tulosta hyväksy. Exodus-traditiot ovat teologinen ja poliittinen manifesti, jonka tarkoitus oli yhdistää israelilaisia heidän taistelussaan Egyptiä vastaan.

1970-luvulle tultaessa arkeologit olivat laajalti lopettaneet käyttämästä Raamattua minkäänlaisena ”kenttäoppaana” arkeologisissa tutkimuksissa. Arkeologinen todistusaineisto katsotaan olevan ylivoimaista eikä se jätä mitään tilaa exodukselle Egyptistä eikä 40-vuotiselle Israelin kansan autiomaavaellukselle. Vanhimpien israelilaisten asutuksien kulttuuri on kanaanilaista, heidän kulttiesineensä liittyvät kanaanilaiseen El-jumalaan. Saviruukut ovat paikallista kanaanilaista perinnettä ja heprean aakkosetkin ovat varhaisia kanaanilaisia aakkosia. Melkeinpä ainoa merkki siitä, onko kylä Kanaanin maassa israelilainen vai ei, on se, että israelilaisten kylistä ei löydy sian luita.

Mahdollisesti pieni ryhmä Egyptistä tulleita seemiläisiä liittyi kanaanilaisiin, jotka alkoivat pitää itseään israelilaisina ja noilla egyptiläisperäisillä seemiläisillä oli tarinoita liittyen exodukseen.

Arkeologi William Dever on nimittänyt kysymystä exoduksen historiallisuudesta ”kuolleeksi”. Israelilainen arkeologi Ze’ev Herzog esittää nykyisen konsensuksen tutkijoiden parissa Israelin exoduksesta Egyptistä:

"The Israelites never were in Egypt. They never came from abroad. This whole chain is broken. It is not a historical one. It is a later legendary reconstruction—made in the seventh century [BCE]—of a history that never happened."  (It Ain’t Necessarily So, s. 74).

Eli Israelin kansa ei ollut koskaan Egyptissä. Israelilaiset eivät tulleet ulkoapäin, koko ketju on poikki. Se ei ole historiallista. Se on myöhäinen legendaarinen rekonstruktio, joka tehtiin 7. vuosisadalla historiasta, jota ei ollut koskaan tapahtunut.

Muinaishistorian ja arkeologian professori Eric. H. Cline tiivistää tutkijoiden konsensuksen kirjassaan Biblical Archaeology: A Very Short Introduction (julkaisija on Oxford University Press ja kirjansa voitti palkinnon vuonna 2011: Biblical Archaeology Societyn ”Best Popular Book on Archaeology”).

”Despite attempts by a number of biblical archaeologists – and an even larger number of amateur enthusiasts – over the years, credible direct archaeological evidence for the Exodus has yet to be found. While it can be argued that such evidence would be difficult to find, since nomads generally do not leave behind permanent installations, archaeologists have discovered and excavated nomadic emplacements from other periods in the Sinai desert. So if there were archaeological remains to be found from the Exodus, one would have expected them to be found by now. And yet, thus far there is no trace of the biblical ”600,000 men on foot, besides children” plus ”a mixed crowd…and live stock in great numbers” (Exod. 12:37-38) who wandered for forty years in the desert.”

Faraonisen Egyptin lähteet ja exodus

On epäuskottavaa, että egyptiläiset lähteet olisivat jättäneet täysin kertomatta 603550 aikuisen miehen ja päälle vielä naiset ja lapset (arviolta yhteensä 2 miljoonaa ihmistä) läsnäolosta orjuudessa Egyptissä ja heidän ihmeellisestä paostaan ja Punaisen meren ylityksestään. Ei myöskään 2 Mooseksen kirjan kuvailemista vitsauksista ole mitään varmaa tietoa Egyptin lähteissä. Ottaen huomioon egyptiläisten tavan kirjoittaa muistiin tapahtumia niin tällainen vaikeneminen edellyttää kunnollista selitystä. Jos joku maksimalisti väittää, että egyptiläisiä nolotti kirjata talteen noita tapahtumia niin se ei ole mikään vakuuttava vastaus skeptikoiden haasteeseen. Tuollainen maksimalistien selitys on vain sen väittämistä, että Pentateukin kertomukset orjuudesta ja exoduksesta ovat tosia, koska niiden tueksi ei ole todisteita Egyptin lähteissä. 

Historiaan liittyvää teoriaa tulee testata todistusaineistoa vasten. Merkittävä raamatuntutkija Michael Coogan on huomauttanut väitetystä egyptiläisten kieltäytymisestä kirjata muistiin exoduksen tapahtumia, että se ei ole ainoa ongelma.

”We should observe that the biblical sources for the earlier periods are remarkably unspecific. Although pharaohs of Egypt are described as having had dealings with biblical figures such as Abraham, Joseph and Moses, none of the pharaohs referred to in the books of Genesis and Exodus is named by the biblical writers, so that we cannot fit them into the well-established chronology of ancient Egypt. Nor do Egyptian sources make any mention of the biblical figures. As a result, scholars have no conclusive answers to such questions as these: When did Abraham live or did he even exist? When did the Exodus from Egypt take place, if at all?” – The Old Testament: A Very Short Introduction, s.32 (julkaissut Oxford University Press, 2008).

Maksimalistit ja arkeologia: tukea exodukselle tai ainakin sen mahdollisuudelle, että se saattoi tapahtua. Toisenlainen exodus Egyptistä

Maksimalistien mukaan exoduksen on täytynyt tapahtua historiallisesti, koska Raamattu niin kertoo. Suoraa todistusaineistoa exoduksen historiallisuuden puolesta ei ehkä ole olemassa, mutta tapahtuma itsessään pysyy uskottavana. Maksimalistit katsovat, että exodus tapahtui, koska ei ole todisteita päinvastaisesta eli että se ei olisi tapahtunut. Maksimalistit heittävät framille Raamatulle ulkoisia ”todisteita” exodukselle vahvistamaan exoduksen historiallisuuden, mutta monet minimalistiset tutkijat näkevät ne todisteet ongelmallisina. Täten arkeologian riittämättömyys todistaa tai kumota exodus leikkaa molemmat koulukunnat. 

Arkeologian avulla ei siis voida kumota exoduksen historiallisuutta, mutta ei myöskään voida vahvistaa, että exodus olisi historiallinen tapahtuma maksimalistien käsityksen mukaisesti (juuri siten kuin Raamattu kertoo). Maksimalisteille se todiste, joka ”ylivoimaisesti” tukee exoduksen historiallisuutta, on Raamatun kertomus itsessään. Valitettavasti maksimalistien kannalta, ei edes Raamattu kerro yksiselitteisesti exodukseen liittyvistä tapahtumista. Niinpä näyttää siltä, että ratkaiseva tekijä maksimalistien harjoittamalle exoduksen historiallisuuden puolustamiselle onkin heidän olettamansa teologinen välttämättömyys exoduksen kirjaimelliselle tapahtumiselle.

Biblical Archaeology Societyn julkaisussa ”Ancient Israel in Egypt and the Exodus” (pdf-kirja, 2012) osiossa ”Out of Egypt” James K. Hoffmeier kysyy kuinka todennäköistä on, että israelilaiset olivat orjina Egyptissä? Ja jos he olivat Egyptissä, mitä reittiä he menivät kun he lähtivät? Hoffmeier käyttää viimeisimpien arkeologisten kaivauksien avulla saatua tietoa Egyptistä levittämään uutta valoa israelilaisten aikaan Egyptin orjuudessa, paikkoihin, jotka on mainittu Pentateukissa ja israelilaisten reittiin Egyptistä luvattuun maahan.

Voi olla useampia mahdollisia syitä sille, miksi todisteet kuitenkin puuttuvat israelilaisten olemisesta Egyptin orjuudessa ja heidän ihmeellisestä exoduksestaan sieltä. Ensimmäinen mahdollisuus on se, minkä minimalistit toteavat eli että israelilaiset eivät koskaan edes olleet Egyptissä eikä exodusta ole tapahtunut historiallisesti. Toinen, todennäköisempi selitys on, että meillä on epärealistiset odotukset siitä, mitä todisteita ja tietoa arkeologia voi tarjota. Arkeologian keinot esim. määrittää arkeologiseen löytöön liittyvien ihmisten etnisyys ovat rajoitetut, Hoffmeier selittää.

Hoffmeier vetoaa siihen, että egyptiläiset eivät kirjoittaneet talteen tappioita, vaan ainoastaan voittoja (tätä näkemystä ja sen kyseenalaisuutta käsittelin jo ylempänä). Hän jatkaa, että koska emme voi odottaa löytävämme kirjallisia todisteita israelilaisten olemisesta Egyptin orjuudessa, meidän on kysyttävä onko Raamatun kertomus ja sen yksityiskohdat kuten se, että ulkomaalaisia pakotettiin kovaan työhön faraon hyväksi, uskottava/vakuuttavan oloinen toissijaisen, arkeologian tarjoaman todistusaineiston valossa.

Egyptiläisten lähteiden tutkimus antaa Hoffmeierin mukaan uskottavan ja autenttisen oloisen kuvan 1 ja 2 Mooseksen kirjan kuvaamista tapahtumista. On epätodennäköistä, että Raamatun kirjoittajat olisivat satoja vuosia myöhemmin keksineet tuonkaltaisen puhtaasti fiktiivisen kertomuksen kansansa alkuperästä ja vaiheista Egyptissä, vaan Raamatun kirjoittajat olisivat käyttäneet mielikuvitustaan tuottamaan loisteliaamman menneisyyden. 

Saman pdf-kirjan osiossa ”Let My People Go and Go and Go and Go” Abraham Malamat toteaa, että Egyptin lähteet tukevat satoja vuosia jatkunutta exodusta Egyptistä Kanaanin maahan. Meillä on todisteita seemiläisten saapumisesta Egyptiin, mutta mitä todisteita meillä on seemiläisten – etenkin muinaisten israelilaisten – paosta Egyptistä luvattuun maahan. Malamat kertoo, että on vähän suoria vahvistavia todisteita exodukselle, mutta on olemassa epäsuoraa todistusaineistoa. Ei kuitenkaan äkillisestä ihmeenomaisesta paosta Egyptistä, vaan asteittaisesta exodus-liikehdinnästä, joka sai huippuvaiheensa noin vuonna 1200 eaa.

Ei mikään arkeologinen todiste suoraan vahvista eikä osoita oikeaksi Raamatun kertomusta (joka on kansantarina luonteeltaan) Israelin kansan exoduksesta. Silti huomattava määrä egyptiläistä aineistoa antaa läheisiä analogioita Raamatun kertomukselle, niin että ne voivat, osittain ainakin, palvella epäsuorina todisteina israelilaisten exoduksesta.

Suorien egyptiläisten todisteiden puuttuminen israelilaisten exoduksesta ei Malamatin mukaan todista, että se ei ole koskaan tapahtunut. Egyptiläisten lähteet saattoivat olla välinpitämättömiä heprealaisten muuttoliikkeestä Kanaanin maahan ja Kanaanin maan haltuunotosta sen tähden, että nuo tapahtumat eivät ravistelleet eivätkä koetelleet Egyptin poliittisia ja sotilaallisia perustuksia millään tavalla. Ne tapahtumat olivat silti israelilaisille keskeisiä, heidän myrskyisässä historiassaan.

Exodus ei kuitenkaan ollut Raamatun kuvailema ”pistemäinen”, kertakaikkinen ihmeenomainen tapaus, vaan vähittäinen, sisältäen kaksi tai useampia exoduksia tai satoja vuosia kestäneen tasaisen virran israelilaisia siirtymässä Kanaanin maahan. On kuitenkin ilmeisesti ollut niin sanottu ”Mooses-liikehdintä” eli huippukohta tässä exoduksen prosessissa, kun israelilaisten enemmistö lähti Egyptistä.

Merneptahin steela ja Israel

Kerrottakoon vielä, että vaikka tällä ei ole suoraa yhteyttä exodukseen niin kuuluisassa Merneptahin steelassa sanotaan, että kansa, jota kutsutaan Israeliksi elää Kanaanin maassa. Steela on ajoitettu vuoteen 1208 eaa. Uusi hieroglyfikirjoitus saattaa ajoittaa Israelin kansallisen syntymisen 200 vuotta vanhemmaksi kuin mitä on tätä ennen oletettu. Tämä tulkinta on kuitenkin vielä kiistanalainen. Mutta jos tulkinta on pätevä, on sillä merkittäviä seurauksia Israelin varhaishistorialle, merkiten sitä, että Raamattu onkin näissä asioissa luotettavampi historiallinen tietolähde kuin mitä jotkut skeptiset tutkijat ja uskontokriitikot ovat halunneet myöntää.