Ateisti puolustaa uskontoa -kirja

Ateisti puolustaa uskontoa - kirja

Bruce Sheimanin kirjan ajatuksien esittelyä. Kirja toki ei ole tuore, mutta siinä on edelleen ajattelemisen aihetta.

Ateisti puolustaa uskontoa. Miksi ihmiskunta on parempi uskonnon kanssa kuin ilman?
Bruce Sheiman

Kirjan tiedot
Teos:An Atheist Defends Religion. Why Humanity Is Better Off with Religion than without It (2009)
Tekijä(t):Bruce Sheiman
Kustantaja:Penguin Group
Kirjan kieli:englanti
Sivuja:239

Vuosisatojen ajan väittelyä jumalauskon ja ateismin välillä on hallinnut kaksi positiota: teistit puolustavat palavalla innolla uskoa Jumalaan ja militantit ateistit yrittävät intohimoisesti kieltää Jumalan olemassaolon. Nyt Sheimanin mukaan on kuitenkin tullut aika myöntää, että väittelyä Jumalan olemassaolosta ei voida ratkaista niin että jompikumpi osapuoli olisi tyytyväinen ja voittaisi kiistan Jumalasta. Mutta keskustelun ei tarvitse loppua tähän. Jäljellä on nimittäin kysymys uskonnon arvosta – ja tämän väittelyn uskonto voi voittaa. Sheimanin kirja An Atheist Defends Religion. Why Humanity Is Better Off with Religion than without It on jykevä vastaus useisiin ateistien tekemiin uskontokriittisiin kirjoihin, epäuskoisen ihmisen näkökulmasta. Sheiman  korostaa monta kertaa, että hän on joka tapauksessa ateisti eikä hän näe perusteita uskoa luojajumalaan, mutta toisaalta häntä voidaan sanoa ”korkealle kohoavaksi teistiksi”. Hän tahtoisi uskoa Jumalaan, muttei usko kuitenkaan. Sheiman argumentoi, että ainoastaan uskonnossa me löydämme täyden ihmisyyden.

Toisin kuin monet ateistit, jotka katsovat Jumalan ja uskonnon hylkäämisen ja epäuskon olevan älyllinen riemuvoitto, Sheiman väittää, että uskonto tarjoaa yhdistelmän psykologisia, moraalisia, emotionaalisia, eksistentiaalisia, yhteisöllisiä ja jopa fyysiseen terveyteen liittyviä hyötyjä, joita mikään toinen instituutio ei voi antaa (Sheiman on opiskellut 30 vuotta teologiaa ja filosofiaa). Kirjassaan Sheiman selittää, että rationaalisin argumentti ateismin hylkäämiselle ei löydy loputtomasta väittelystä Jumalan olemassaolosta, vaan uskonnon kestävästä arvosta.

Sheiman arvosteleekin useassa kohdassa kirjaansa ”militantteja ateisteja” ja lisäksi hän yrittää löytää kolmatta tietä militanttien ateistien näkemyksien ja kirjaimellisesti Raamattuun uskovien, kuten kreationistien uskomuksien välille.

Uskonto ja terveys

Sheiman osoittaa epäilyille sijaa jättämättä käytössään olevaan tutkimustietoon vedoten, että uskonnolla on positiivinen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Ateistit eivät voi kieltää tätä empiiristä todistusaineistoa, kuten Sheiman otsikoi kappaleensa, jossa hän puhuu uskonnon positiivisista terveysvaikutuksista, jotka tuovat uskojalle mielenterveyttä, optimismia, onnellisuutta ja pidemmän eliniän odotteen.

Tällaisia tutkimuksia on usean vuosikymmenen ajalta vaikka miten paljon, mitkä raportoivat suorasta positiivisesta yhteydestä uskonnon ja paremman mielenterveyden, pidentyneen eliniän ja parantuneen sosiaalisen hyvinvoinnin välillä. Uskonto on lisäksi merkittävä lähde tarkoituksen ja merkityksellisyyden tunteille, tunteelle johonkin kuulumisesta, sisäiselle rauhalle, psykologiselle integraatiolle, toiveikkuudelle, moraaliselle inspiraatiolle ja itsensä hyväksymiselle.

Tutkijoiden Smith, McCullough ja Poll tekemässä analyysissä (2003) yli kahdestasadasta sosiaalisesta tutkimuksesta saatiin selville, että korkea uskonnollisuus (ainakin viikoittainen kirkossa tai synagogassa käynti) ennustaa alempaa riskiä masennukselle ja huumeiden käytölle, vähäisempiä itsemurhayrityksiä sekä parempaa tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Vuodelta 2002 on Bryan Johnsonin ja hänen kollegoidensa tekemä tutkimus (meta-analyysi) Pennsylvanian yliopistosta, minkä mukaan suuri joukko tutkimuksia osoitti positiivista korrelaatiota uskonnollisen sitoutuneisuuden ja paremman hyvinvoinnin sekä itsetunnon välillä sekä vähäisempää jännittyneisyyttä, masentuneisuutta ja rikollisuutta.

Handbook of Religion and Health arvioitiin 2000 julkistettua tutkimusta, joissa testattiin suhdetta uskonnon ja erilaisten lääketieteellisten tilojen välillä, kuten sydänsairaudet, syöpä ja masennus. Tulos oli, että uskonnollisilla ihmisillä on taipumus elää pitempään ja fyysisesti terveempinä kuin uskonnottomat ihmiset.

Ei pitäisi olla enää mitään epäselvyyttä uskonnon ja paremman hyvinvoinnin välillä olevasta yhteydestä. Psykologi Martin Seligman, joka on Positive Psychology Networkin johtaja, summaa vuosikymmenien tutkimuksien tuloksia kirjassaan Authentic Happiness havainnolla, että uskonnollisilla ihmisillä on vähemmän taipumusta käyttää huumeita, tehdä rikoksia, ottaa avioero tai tappaa itsensä. Uskonnolliset ihmiset myös taistelevat paremmin masennusta vastaan. Uskonnolliset ihmiset antavat lisäksi hyvän panoksen sosiaaliseen hyvinvointiin, koska onnellisemmat ihmiset ovat vastaanottavaisempia, empaattisempia ja rakastavampia.

Uskonto aiheuttaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia useiden psykologisten ja emotionaalisten tekijöiden kautta. Kukin tekijä toimii yhdessä muiden tekijöiden kanssa luoden molemminpuolisesti toisiinsa vaikuttavan kehän. Tutkimuksien mukaan uskonto on yhteydessä seuraaviin asioihin:

merkitys ja tarkoitus
altruismi ja anteliaisuus
lohdutus
sosiaaliset yhteydet ja kumppanuus
optimismi ja toivo
kiitollisuus ja anteeksikantavaisuus
rentoutuneisuus ja meditaatio
onni ja täyttymys
tyytyväisyys parisuhteeseen ja perheeseen sitoutuneisuus
terveelliset elämäntyylin valinnat

Eräs keskeinen kysymys näiden tutkimustuloksien äärellä on: onko uskonto syy vai seuraus? Korreloiko uskonto pelkästään elämään tyytyväisyyden ja hyvinvoinnin kanssa vai aiheuttaako uskonto tosiasiassa sen? Eli ovatko ihmiset onnellisempia, koska he menevät kirkkoon, vai ovatko (muista syistä) onnellisemmat ihmiset todennäköisemmin menossa kirkkoon kuin ne, jotka ovat onnettomia? Oikea vastaus on todennäköisesti sekä että Sheimanin mukaan.

Toinen heräävä kysymys on, että onko kyseessä lumevaikutus, onko uskonto lumetta massoille? Mutta tämän ei tarvitse olla mikään vähättelevä tai negatiivinen ilmaus, koska plasebolla voi olla merkittävä terveydellinen vaikutus. Jo pelkällä uskolla siihen, että usko Jumalaan voi parantaa terveyttä voi olla tarpeeksi paljon suotuisan terveysvaikutuksen syntymiselle lääketieteen tutkija J. Levinin mukaan. Kolmas kysymys on: onko kaikki vain positiivista illuusiota? Sheiman vastaa, että koska hän on ateisti, hänen vastauksensa tähän kysymykseen on ”kyllä” (Sheiman ei tietenkään ateistina voi myöntää, että Jumala olisi reaalinen). Sheiman kuitenkin korostaa, että hänen vastauksensa ”kyllä” ei tarkoita mitään uskontoa halventavaa tai sen arvoa alentavaa. Kuten Sheiman jatkaa, psykologien mukaan me kaikki elämme positiivisten illuusioiden maailmassa ja sen tähden meidän psyykemme on terveempi.

Historia militanttien ateistien käytössä ja väärinkäytössä. Uskonto tieteen ja teknologian alkuna

Militantit ateistit tahtovat viedä uskonnolta arvon ja maineen hyvin valikoivan historian lukemisen avulla. Militantit ateistit ovat nopeita lukemaan uskonnon tiliin monet valitettavimmat historian asiat ja tapahtumat. Lisäksi he harvoin myöntävät sitä suunnattoman suurta velkaa, mikä sivilisaatiolla on monoteistisille kirjauskonnoille, jotka loivat maailman hienoimpiin kuuluvaa kirjallisuutta, taidetta ja arkkitehtuuria, unohtaen myös sen, että uskovaiset olivat johtamassa orjuuden vastaista liikettä sekä edistämässä tieteen ja teknologian kehitystä (Sheiman puolestaan näyttää sivuuttavan sen, että uskonnolliset ihmiset ovat olleet myös orjuuttamassa ja vastustamassa tieteen kehittymistä ja tieteen tuloksista tiedottamista). Näitä kulttuurisia saavutuksia ei pitäisi vähätellä siksi, että niiden taustalla oli uskonto. Jos paljon tieteestä on uskonnollista alkuperältään tarkoittaako se, että uskonnolla ei ole arvoa? Onko taide vähemmän kaunista, jos se oli tehty Jumalan kunniaksi ja esittää uskonnollisia aiheita?

Ateistit näkevät historian pääasiassa vääristyneiden linssien läpi. Mutta historia on niin monimutkaista ja -ulotteista, että ihmiset voivat löytää historiasta vahvistusta mille tahansa ennaltavalitulle näkemykselleen. Ja ateistit lukevat historiaa etupäässä siten, että se kategorisesti vahvistaa heidän tuomionsa uskonnolle. Ateistin mielestä jos uskonnollinen ihminen tekee jotain pahaa, on se uskonnon vika; täten uskonto on pahaa. Jos uskonnollinen ihminen tekee jotain hyvää, se tehtiin uskonnollisista syistä eikä sitä sen tähden lasketa, Sheiman valittelee.

Sheimanin mukaan kenties ateistien suurin virhe historian ymmärtämisessä on, että he eivät käsitä sitä, että uskonto ei ole staattinen instituutio. Uskonto on kehittynyt historian kanssa ja historia on kehittynyt uskonnon kanssa. Länsimainen uskonto – kristinusko – on läpikäynyt valtavan edistyksen vuosisatojen aikana ja on nyt saavuttanut kypsemmän vaiheen, Sheiman toteaa. Koska länsimaiset instituutiot ovat valtaosin avoimia, ne ovat itseään korjaavia ja ne ovat läpikäyneet huomattavia parannuksia (tämä pätee myös kristillisiin kirkkokuntiin, joissa on heitetty yli laidan paljon pahaa kuten toisinajattelijoiden vainot, uskonsodat, noitavainot ja ristiretket).

Militantit ateistit virheellisesti olettavat, että maailma ilman uskontoa olisi jokseenkin samanlainen kuin se tänään on, miinus sodat, tietämättömyys ja sorto, jotka he yhdistävät jumalauskoon. Heidän ideologisesta näkökulmastaan maailma olisi siis onnellisempi ja rauhallisempi ilman Jumalaa, Sheiman sanoo. Sheimanin kysymys näille ateisteille on: olisimmeko me voineet päästä näin pitkälle historiassa – tieteellisesti, moraalisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti – ilman uskontoa? Sheimanin mukaan ilmeinen vastaus on ”ei”.

Modernin tieteen alku on juuri kristillisissä länsimaissa ja siinä uskonnollisessa ideassa, että luonto oli Jumalan luoma ja luonnon tutkimus oli tapa juhlistaa Jumalan kunniaa (luonnossa ei ollut henkiä, joita olisi pitänyt lepytellä eikä näkyvää maailmaa pidetty harhana – miksipä ryhtyä tutkimaan jotain harhaa). Luonto oli rationaalisen Luojan rationaalinen luomus ja noudatti lainalaisuuksia, joista ihminen saattoi järkensä avulla päästä perille. Tällaisesta lähtökohdasta käsin modernin tieteen syntyminen juuri kristillisessä Euroopassa ei ole mikään yllätys.

Elämän tarkoitus ja kolmas tie jumalauskon sekä reduktionismin tilalle

Sheiman pohdiskelee onko elämä kiinteästi ja väistämättömästi maailmankaikkeuteen kuuluva asia sen sijaan, että universumi olisi kuollut paikka, jossa sattumalta kehittyi pieni määrä elämää, ja varsinkin sellaista elämää, jolla on äly ja tietoisuus. Sheiman näkee uskonnon kertomuksella olevan tieteeseen verrattuna se etu, että uskonnossa ihminen asetetaan keskeiseen asemaan kosmisessa draamassa ja ihmisen elämällä on tarkoitus, kun taas tieteessä ihminen on vain yksi sattumanvarainen eläinlaji muiden joukossa ja elämällä ei ole mitään tarkoitusta (muuta kuin säilyä elossa ja lisääntyä).

Reduktionismi on hallitseva tieteellinen näkemys, sen mukaan korkeamman asteen tapahtumat – kuten elämä ja kompleksisuus (monimutkaisuus) – selittyvät alemman tason ilmiöillä. Biologia kemialla ja kemia hiukkasfysiikalla ja luonnonlaeilla. Koko elämä monimutkaisuudessaan olisi reduktionismin mukaan vain fysiikkaa plus paljon sattumia, pitkä aika (3,5 miljardia vuotta) ja melko iso ripaus onnea. Myös taustalla olevat fysiikan lait ovat sokean sattuman tulosta.

Mutta englantilainen fyysikko Roger Penrose on laskenut, että todennäköisyys sille, että universumimme olisi syntynyt sattumalta ja että sen luonnonvakiot olisivat asettuneet tarkasti elämälle suotuisiksi on yhden suhde 10300 eli todella äärimmäisen pieni todennäköisyys (ykkösen perään 300 nollaa!). Näin ollen antrooppisesta periaatteesta tulee ongelma valtavirran tieteelle, Sheiman tuumii. Näyttäisi jopa siltä, että universumi olisi jotenkin ”suunniteltu” elämää varten – kuin maailmankaikkeus olisi tiennyt meidän olevan tulossa! Niinpä ratkaisuksi ongelmaan on tarjottu multiversumiteoriaa, jonka mukaan kosmisena lottovoittona jossain harvoissa universumeissa, ehkä vain yhdessä, on juuri sopivat luonnonvakioiden arvot tietoisen elämän syntymisen mahdollistamiseksi. Tämä on kuitenkin varsin radikaali hypoteesi, sillä meillä ei ole suoria todisteita eikä havaintoja mistään multiversumista.

Sheiman korostaa tässäkin yhteydessä olevansa ateisti ja uskovansa luonnontieteeseen eikä Jumalaan. Sattuma on hänestä älyllisesti epätyydyttävä argumentti (se kertoo vain sen, mitä emme tiedä). Mutta jyrkkä reduktionismi jättää hänet kylmäksi ja se on hänestä yhtä uskomatonta kuin Jumalan tekemät ihmeet. Senpä tähden Sheiman etsii kolmatta tietä. Miksi emme siis olettaisi, että fysiikka, kemia ja aivotoiminnat ovat jonkin sellaisen kuin tietoisuuden palveluksessa. Universumin tarkoitus on mietiskellä itseään itsetietoisen ihmisyyden kautta. Luonto on rakenne, joka sallii itse-reflektoituvien, autonomisten toimijoiden kehittymisen, ei puhtaasti sattumalta, vaan sisäsyntyisen tarkoituksen kautta.

Universumi oli ”raskaana” elämästä ja elämä oli ”raskaana” älystä ja tietoisuudesta. Tämä on Sheimanin yritys tuoda vähän tarkoitusta tieteellisen materialismin tarkoituksettomiin mekanismeihin. Sheiman ajattelee suunnittelua ilman suunnittelijaa. Sheiman on aina ajatellut Jumalasta, että jos Jumala loi kaiken niin kuka loi Jumalan.

Ateismi on kriisissä Sheimanin mukaan

Kirjansa epilogissa Sheiman esittää, että ateismi on kriisissä. Ateistien määrä esim. USA:ssa on vähäinen tilastojen mukaan (huom! nykyään tilanne alkaa olla muuttumassa, sekularismi etenee). Lisäksi uskonto kukoistaa eikä osoita kuihtumisen merkkejä maailmassa (huomautus: ainakin eräissä läntisen ja pohjoisen Euroopan maissa uskonnollinen usko on vähenemässä, etenkin mitä tulee nuorempiin ikäluokkiin. Jotain merkkejä uskonnollisuuden vähentymisestä on löydetty nykyään arabimaistakin).

Valistuksesta alkaneen edistyksen projektin piti tehdä uskonto tarpeettomaksi, ja tieteen edistymisen myötä meistä kaikista olisi jo pitänyt tulla ateisteja tähän mennessä, mutta niin ei ole käynyt. Ihmiset kokevat uskonnon tyydyttäväksi, eivät materialistista sekularismia. Useimmille ihmisille ateismi ei toimi, sen sijaan uskonto toimii. Sekulaarit ideologiat marxismista freudilaisuuteen ovat tulleet ja menneet, uskonto on pysynyt. Jos uskonto on harhaa, se on silti harhaa, jolla on tulevaisuus, toisin kuin ateismilla (Sheimanin mielestä).

Sheiman muistuttaa myös siitä, että tiede ja uskonto eivät ole sodassa keskenään – sen sijaan ateistinen skientismi (tieteisusko, joka on itsekin uskomussysteemi) on sodassa uskonnon kanssa. Skientismi on ateistisen yhteisön versio fundamentalismista (se olettaa, että vain tiede voi ymmärtää ja kuvailla maailmaa ja että vain materiaalinen maailma on todellinen). Niinpä militantit ateistit käyttävät kulttuurisodassaan uskontoa vastaan väärin tiedettä yrittäessään valjastaa tieteen jumalankielteisyyden palvelukseen, kun tiede tosiasiassa on enintään agnostisista, eikä todista sen enempää ateismin kuin teisminkään puolesta. Uskonnon ja tieteen välillä voi vallita rauha ja harmonia. Totuus, tarkoitus ja viisaus ovat laajalti uskonnon provinssia, kun taas tieteen aluetta on materiaalista maailmaa ja luonnon järjestystä koskeva tieto.