Fundamentalismi -kritiikkiä 1

Fundamentalismi -kritiikkiä 1

Fundamentalismi analyysissa. Fundamentalismille kritiikkiä

Miksi fundamentalismi ei ole perusteltu vaihtoehto raamattunäkemykseksi? Onko kristillisessä uskossa "järkeä" ja pitäisikö uskoa "puolustaa" sekä "todistaa oikeaksi"? Mitä historiallinen raamatuntutkimus merkitsee uskon kannalta? Miksi fundamentalismi ei ole perusteltu vaihtoehto uskomiselle eikä varsinkaan raamattututkimukselle? 

Paavalin asenne filosofiaan ja tietoon

Uskon järkevyyden ja todistelun kysymyksiä voisi tarkastella nähdäkseni parhaiten apostoli Paavalin kirjeiden perusteella aloittaen. Paavalin kirjeistähän Uusi testamentti varsin pitkälti koostuu ja Paavalin kirjeet ovat UT:n vanhinta aineistoa. Paavalin kanta on varsin ainutlaatuinen. Hän ei lähde kilpailemaan järjen eikä filosofian kentille ollenkaan eikä ala todistelemaan, että Raamatun sisältö on järkeenkäypä. Apostoli ottaakin valtiksi sen, että hänen julistamassaan sanomassa ei ole järkeä, vaan se on "hullutusta" tavallisten ihmisten silmissä.

Paavali ei halua puhua inhimillistä älyä vetoavasti eikä ala argumentoimaan rationaalisin keinoin, eikä hän anna edes arvoa kristillisen sanoman julistamisessa rationalismille. Kiintoisaa on sekin, että hän ei harrasta mitään rationaalista apolegiaa (puolustuskirjoittelua) ei-uskoville todistaakseen "Raamatun erehtymättömyyden" sekä evankeliumin sanoman "totuuden". Eikä Paavali ala esittelemään "todisteita" Jumalan olemassaolosta tai siitä, kuinka "Raamattu on oikeassa". Paavali ei myöskään käynyt väittelemään kreikkalaisten oppineiden kanssa maailman ja elämän alkuperästä eikä kumoamaan vallitsevia käsityksiä maailman ja elämän synnystä. Tiede ja sen teoriat tarvitsevat todisteita ja ilman todisteita ei teoriaa edes hyväksytä tiedeyhteisössä, mutta mikä on sellainen uskonnollinen usko, jos se tarvitsee tieteellisiä todisteita tuekseen ja on sidoksissa esim. kreationisti-tutkijoiden vaihteleviin johtopäätöksiin ja teorioihin? Silloinhan usko perustuisi ihmisen viisauteen, mistä Paavali nimenomaan varoitti, eikä Jumalan voimaan. Paavali keskittyi ristin teologiaan, eikä perustanut mitään kilpailevaa "kristillistä tiedettä".

Vielä vähemmän Paavali ryhtyy filosofisin saati tieteellisin keinoin argumentoimaan Jumalan olemassaolon todistamiseksi, kuten myöhempinä aikoina kristillisessä teologiassa on tehty (esim. Anselm Canterburyläinen ja Tuomas Akvinolainen). Kuinka erilainen asenne hänellä onkaan verrattuna moniin fundamentalisteihin! Evankeliumia ei tarvitse Paavalin mukaan todistaa tieteen eikä filosofian eikä luontaisen järjen avulla oikeaksi.

Raamatun sisältä löytyy päinvastaistakin ajattelua, myös Paavalin omista puheista - tosin Luukkaan kuvailemana  (esim. Apt. 17 Paavalin puhe Ateenassa). Mutta tämä "järjettömyys ja hullutus-linja" on todella radikaali ja kaikkein ominta Paavalia (etusija on annettava Paavalin omille kirjeille eikä "Luukkaan"  kerronnalle).

Paavalilaisen ajattelun hengessä on turhaa yrittää rationaalisesti todistella äärikonservatiivien tavoin ja objektiivisia todisteita etsien, että "Raamattu on sittenkin oikeassa" ja Jumala on olemassa, sillä sellainen on sitä paitsi mahdotontakin tieteellisesti. Filosofisiin argumentteihin voidaan myös aina esittää vakuuttavia vasta-argumentteja, kuten on tehtykin: kaikki klassiset jumalatodistukset on pätevästi kumottu tai vähintäänkin osoitettu ongelmallisiksi. Paavalin vastaus kyselyyn ja järkeilyyn on "kolmas tie", nimittäin risti: radikaali ristin teologia, jossa uskosta tulee irrationaalista ei-uskovien mielestä (tai vähintäänkin a-rationaalista).

Historiallisen raamattututkimuksen tuomia näkökohtia uskolle

Historiallinen raamatuntutkimus on ollut jo pitkään selviö teologiassa eikä sille edes ole mitään vakavasti otettavaa vaihtoehtoa (fundamentalistit kyllä vieläkin vastustavat historiallista/ historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta). Mitä päätelmiä itse uskon kannalta historiallisesta tutkimuksesta on tehtävissä? Oleellista on kokonaan uusi asenne Raamattuun. Historiallis-kriittinen Raamatun lukija vapautuu mustavalkoisesta dogmatismista ja käsityksestä, että vain hänen tapansa tulkita Raamattua on ainoa oikea Raamatun oppi.

Historiallinen tapa ymmärtää Raamatun kirjoituksia ja sitä prosessia, jossa kirjoitukset syntyivät opettaa meitä näkemään Raamatun sisällön monimuotoisuuden - epäyhtenäisyyden jos halutaan niin sanoa - ja koko sen väkevän elämän sykkeen kaikkine taisteluineen ja vastakkaisine näkemyksineen asioista. Raamatun kirjoittajat kamppailivat Jumalan edessä etsien uusia vastauksia kysymyksiin kun elämä osoitti, että vanhat uskonnolliset vastaukset aiemmissa pyhissä kirjoituksissa eivät olleet realistisia kaavamaisuudessaan.

Historiallisella asenteella Raamatun äärellä pysymme enemmän etsijöinä, ihmettelijöinä ja kyselijöinä, jotka käyvät dialogia tekstien kanssa huomaten, että jo alkukirkossa oli vastakkaisia suuntauksia ja uskon tulkintamalleja. Ja niiden kannattajat ottivat välillä kiivaastikin yhteen. Uskon ja elämän monimuotoisuus sisältyy jo alkukirkkoon sekä VT:iin. Vapaudumme omahyväisestä käsityksestä, että vain meidän uskonsuuntamme on "aidosti raamattu-uskollinen". Voimme sanoa perustellusti entisen piispa Aarre Lauhan sanoin:

"Kun etsitään Raamatusta ohjeita nykyhetken pulmiin, ei Raamattua ole käsitettävä valmiiden pykälien kokoelmaksi, vaan ilmoituksen kokonaishengestä on tehtävä soveltavat johtopäätökset uuden ajan tuomien uusien ongelmien ratkaisemiseksi" - Kristillinen usko ja kirkko ajassamme, s.198.

Vanha "varmuus" asioista on poissa, siihen ei ole enää paluuta. Me saamme ja joudumme kyselemään enemmän. Tarvitsemme valmiutta asioiden pohtimiseen ja vakiintuneiden käsityksien kyseenalaistamiseen Raamatun äärellä. Meillä on haaste etsiä ja tutkia totuutta - myös silloin kun se on "kiusallinen" perinteisten kristillisten käsityksien kannalta. Tämä tilanne merkitsee sitä, että fundamentalismi ei ole mikään vastaus "epävarmuuteen", vaan siihen on vain suostuttava.

Ei ole edes ollut koskaan mitään "yhtenäistä" ainoaa oikeaa kristinoppia ja kristinuskon mallia, vaan alkukirkon alkuvaiheista lähtien vallitsi uskontulkintojen ja kristillisyyden mallien moninaisuus sekä risiriitaisuus. Ihan yhtä hyvin jokin areiolainen tai gnostinen kristillisyyden muoto olisi voinut päästä vallitsevaksi, eikä se katolinen uskontulkinta, joka pääsi valta-asemaaan (roomalaisten vallanpitäjien myötävaikutuksella ja valtiollisten viranomaisten avulla pakkokeinoja käyttäen).

Uuden testamentin eksegetiikan eräs raikkaimpia ja rehellisimpiä tuloksia onkin Ernst Käsemannin näkemys, että Uuden testamentin kaanon ei luo pohjaa kirkon ykseydelle, vaan tunnustuskuntien moninaisuudelle. Näin ollen pohja putoaa fundamentalismiin liittyvältä kestämättömältä vaatimukselta palata takaisin "alkuun" / "alkuperäiseen Raamatun oppiin" (sekä vaatimukseen liittyvältä omahyväiseltä ajatukselta, jonka mukaan juuri tällaisen vaatimuksen esittäjän uskontulkinta on se aito alkuperäinen absoluuttinen totuus). Sitten tulee toinen fundamentalisti toisesta uskonsuunnasta ja väittää ensin mainitus fundamentalistin uskontulkintaa harhaopiksi ja omaa uskonoppiaan ainoksi oikeaksi.

Ei ole mitään järkeä ottaa jotain yksittäistä jaetta Raamatun kirjastosta, ja väittää sitä "Raamatun vastaukseksi" ko. kysymykseen. Kuka tahansa voi tulla, ja vetäistä Raamatun kirjakokoelmasta jakeen, joka esittää tasan päinvastaisen vastauksen. Raamattua pitäisi tutkia laajempina kokonaisuuksina ja ymmärtää Raamatun tekstit omassa historiallisessa kontekstissaan, jolloin niiden todellinen merkitys alkuperäisessä yhteydessään pääsee esiin kirjoitusajan kulttuurissa. Se vaatii usein vuosisataisen dogmaattisen selitysperinteen poisraivaamista tekstin alkuperäisen merkityksen tavoittamiseksi.

Eräänä esimerkkinä UT:n jännitteisyydestä ja monimuotoisuudesta voisi vielä mainita, että Luukas edustaa Apostolien teoissa sellaista näkemystä Paavalin apostolin virasta, minkä Paavali itse erittäin painokkaasti torjuu (Heikki Räisänen - Tuhat ja yksi tulkintaa). Eikä Paavalikaan ole mikään yhtä yhtenäistä oppia esittelevä dogmaatikko, vaan hänen kirjeistään löytyy samoihin asioihin erilaisia ja keskenään ristiriitaisia vastauksia ja korostuksia.