Fundamentalismi-kritiikkiä 3

Fundamentalismi-kritiikkiä 3

Millainen on fundamentalistisen kristillisyyden mielenmaisema ja millä tavalla se on tuhoisaa sekä negatiivista lapsille, nuorille ja naisille varsinkin?

Psykologinen ja sosiaalinen näkökulma fundamentalistiseen ajattelutapaan

Fundamentalismi on kiintoisa oikeastaan vain sosiologisena ja psykologisena ilmiönä, sillä sen anti raamatuntutkimukselle on hyvin vähäinen. Fundamentalistista hypoteesia voidaan pitää perusteltuna siinä tapauksessa, että se on todennäköisempi kuin muut hypoteesit ja sisältää vähemmän ongelmakohtia. Nykyään fundamentalistisen ajattelutavan alkuperästä on tutkimustietoakin aivotutkimuksen ansiosta. Fundamentalistinen henkilö saattaa kärsiä dopamiiniradan reseptorien yliaktiivisuudesta. Fundamentalismia syntyy myös jos sille on sosiaalista tilausta, tietynlaiset fundamentalismille suotuisat olosuhteet yhteiskunnassa ja kulttuurissa: jotkut kokevat maailman liian monimutkaiseksi, liian moniarvoiseksi, pelottavaksi ja "pahaksi" paikaksi.

Fundamentalismi tarjoaa henkistä turvaa ja selkeät yksinkertaistetut vastaukset kaikkiin asioihin, ei tarvitse kuin uskoa, mitä auktoriteettiaseman saavuttanut saarnaaja sanoo. Pelottelu ja syyllistäminen toimivat lisäksi fundamentalistista yhteisöä kurissa pitävinä kontrollointimekanismeina.

Ratkaisutapoja usko ja järki-ongelmaan

Ilkka Pyysiäisen teoksesta Synti ajatuksin, sanoin ja töin s.137 kuvataan osuvasti erikoislaatuista, suorastaan maagista, Raamattuun suhtautumista ja sen käyttötapaa konservatiivis-fundamentalistisessa kontekstissa:

"Kun lisäksi joillekin teksteille, kuten Raamatulle, suodaan sellainen erityisasema, että sen ajatellaan sisältävän oman totuutensa ainoat hyväksyttävät kriteerit, syntyy hyvin erityislaatuinen päättelykoneisto. Raamattu sisältää oman totuutensa ainoat hyväksyttävät kriteerit siinä mielessä, että raamatunlauseiden totuutta voidaan arvioida vain toisten raamatunlauseiden avulla, ei millään Raamatun ulkopuolisilla mittapuilla.....Irrallisilla raamatunlauseilla jotakin todisteleva tietenkin uskoo todisteidensa voimaan, koska pitää Raamattua Jumalan sanana. Mutta ulkopuolista hämmästyttääkin juuri se, mistä sellainen usko syntyy. Tutkijan näkökulmasta kyse on maagisesta ajattelusta: lause "Raamattu on Jumalan sanaa" luo mielleyhtymän, että Jumala on jotenkin itse läsnä ihmisten kirjoittamissa teksteissä, hänen ominaisuutensa tarttuvat kaikkiin sen irrallisiin lauseisiin ja Raamattu on täysin yhtenäinen kokonaisuus, jossa jokainen osa (lause, sana, "pieninkin pilkku") vastaa kokonaisuutta".

Lopuksi on vielä eräitä toisia näkökulmia usko ja järki-problematiikkaan. Historian aikana on esitetty erilaisia vastauksia kristillisen uskon ja järjen väliseen ongelmalliseen suhteeseen. Luther piti järkeä synnin sumentamana ja vaati, että "järjeltä on väännettävä niskat nurin ja siltä hirviöltä on silmät puhkaistava". Lutherin äärimmäiseltä vaikuttava järjen vastustus liittyi ainakin osittain silloiseen taistelutilanteeseen katolista kirkkoa vastaan, jolloin Luther tarvitsi argumentin torjuakseen katolisen kirkon filosofisen argumentoinnin ja korostaakseen Raamatun ensisijaisuutta.

Eräs kristillisten teistien suosima tapa selittää Jumala-uskoon liittyviä rationaalisia ongelmia ja uskon irrationaalisuutta on vedota uskon mysteerio-luonteeseen ("uskoa ei voi ymmärtää järjellä eikä insinöörilogiikalla") sekä siihen argumenttiin, että koska Raamatun sanoma "loukkaa" ihmisiä eikä sitä voi järjellä ymmärtää ja perustella niin se juuri nähdään todisteena siitä, että Raamatun Jumala-kuva ei ole inhimillinen aikaansaannos, vaan se on peräisin Jumalan tuonpuoleisesta todellisuudesta. Bo Giertz kuvaa tätä selitysyritystä seuraavalla tavalla:

"'Tietomme on vajavaista' sanoo Paavali. Siksi sitä tietoa, joka meillä on Jumalasta, ei voi pukea kaavojen muotoon, niin että nämä sitten muodostaisivat täydellisen ja aukottoman järjestelmän, joka olisi vailla jännitystä ja tasoittamatonta ristiriitaa. Kun todellisuutta tutkitaan ja yritetään kuvailla, joudutaan aina ottamaan huomioon se mahdollisuus, että tavataan tosiseikkoja, jotka ovat keskenään ristiriidassa eivätkä pysty saamaan yhtenäistä, järkevää selitystä, mutta jotka kuitenkin ovat tosiseikkoja...Jännitykset ja näennäiset ristiriidat meidän tiedossamme Jumalasta osoittavat, ettei Jumala ole meidän oman ajattelumme aikaansaannos. Jos usko Jumalaan hylätään siitä syystä, että katsotaan sen sisältävän ristiriitaisuuksia, lähdetään siitä naiivista edellytyksestä, että Jumalan on oltava sellainen, että me voimme tajuta ja hyväksyä hänet omalla järjellämme. Mutta Jumala ei ole ihmisen ajattelun luomus, filosofinen konstruktio, vaan todellisuus, josta vain osa on meidän käsityskykymme ja tietämyksemme rajojen sisäpuolella. Jos me kykenisimme ajattelumme varassa saamaan selville, millainen Jumalan täytyy olla, niin hän ei olisikaan Jumala." - Uskon ABC s. 33-34.

Edellä esittämieni näkökohtien ja käytännön esimerkkien perusteella katson olevan perusteltua, että fundamentalismi ei ole vakavasti otettava eikä edes älyllisesti rehellinen vaihtoehto ainakaan älylliseen rehellisyyteen uskon ja tiedon kysymyksissä pyrkiville ihmisille. Eikä fundamentalismi ole oikeastaan kenellekään hyödyksi, vaan se on epäonnistunut tapa ratkaista sisäisiä ristiriitojaan ja ongelmiaan. Fundamentalismia voin pitää lähinnä psykologisena ja sosiologisena tutkimuskohteena, jolla ei ole asiatasolla teologisesti (eikä varsinkaan luonnontieteellisesti) vakavasti otettavaa tarjottavaa. Raamatun selitysopissa voi fundamentalistisia olettamuksia pitää (eräänä) hyväksyttävänä vaihtoehtona muiden olettamuksien joukossa, jos fundamentalistinen hypoteesi ei ole epätodennäköisempi kuin vaihtoehtoiset historialliseen raamatuntutkimukseen perustuvat hypoteesit.

Fundamentalistinen uskonkäsitys on kuin jotain regressiota lapsen tasolle, pakoa liian moniarvoisesta ja mutkikkaasta maailmasta johonkin epärealistisen varmuuden ja absoluuttisen totuuden tietämisen illuusioon. Kuitenkin kaikki erityyppiset fundamentalistit kuten helluntailaiset, luterilaiset, adventistit ja muut ovat keskenäänkin ristiriidassa, eivätkä kykene löytämään sitä ainoaa oikeaa Raamatun alkuperäistä totuutta ja oppia, vaan he tuomitsevat toinen toisensa harhaoppisiksi. Silti nämä kaikki erilaiset fundamentalistit väittävät Pyhän Hengen johtaneen juuri heitä siihen ainoan oikean totuuden tuntemiseen - eikö tämä ilmeinen tosiasia herätä fundamentalisteissa mitään kysymyksiä ja itsekritiikkiä?

Kenellä fundamentalistilla se ainoa oikea Pyhän Hengen totuuden valo siis on? Laita vaikka viisi eri kirkoista ja lahkoista peräisin olevaa fundamentalistia samaan huoneeseen ja lisää vielä jehovantodistaja joukkoon, palaa tunnin kuluttua niin mikä on tulos: ei mitään konsensusta ja suloista totuuden yksimielisyyttä, vaan oppiriita ja toistensa tuomitseminen harhaoppisiksi ja oman uskonmuodon itsepintaista puolustamista ainoana oikeana oppina omiin dogmaattisiin ennakko-olettamuksiinsa linnoittautuen.

Todellisuuskäsitykseen voi niin halutessaan sisällyttää sekä Jumalan että tieteellisen maailmankuvan (joka on oikeastaan jatkuvasti päivittyvä prosessi matkalla kohti alati tarkempia likiarvoja todellisuudesta) ikään kuin yhden ja saman todellisuuden erilaisina tasoina, jotka rikastuttavat toisiaan ja ovat myös vuorovaikutuksessa keskenään. Tieteellinen maailmankuva voi vaikuttaa uskon sisältöön ja korostuksiin niin että uskominen sopeutuu parempiin tosiasioihin.

Ei kukaan luovu uskomisesta tosiasioiden ja tieteellisen tiedon tähden jos uskovalla on tarvetta ja halua uskoa (sisäisistä syistään johtuen). Mormonitkin esimerkiksi uskovat omaan uskontoonsa vaikka hyvin tiedetään, että Mormonin kirjan väitteet Amerikan menneisyyden osalta ovat vääriä ja eikä niiden tueksi ole historiallista evidenssiä. On siis selvä, empiiriseen tietoon perustuva ristiriita todellisuuden (Amerikan menneisyys) ja uskonnollisen uskon (mormonismi) välillä, mutta mormonit vaan uskovat ja ovat kuin ei mitään olisikaan. Eli tieto asioista, uskomisen perusteiden puuttumisesta, ei riitä lakkauttamaan uskoa.

Naisen alistaminen ja kontrollointi, patriarkalismi, lasten uskonnollinen haltuunotto ja häpäisy

Se, mikä fundamentalistisessa kristillisyydessä myös näkyy on selvänä vanhakantainen patriarkalistinen, alistava ja kontrolloiva asenne naisia kohtaan, seksuaalisuuteen liittyvä pelko ja negatiivisuus sekä homofobia. Juuri nainen on Ilmestyskirjassa se "portto" ja juuri tätä naishahmoa kohtaan ilmaistaan aggressiivista raakaa vihaa: nainen revitään paljaaksi, nainen poltetaan tulessa ja kannibalistisessa alkukantaisessa vihassa naisen lihakin syödään (Ilm.17-18). Nainen on Ilmestyskirjassa eksyttävä, irstas, uskovaisten viettelijätär ja jumalanvastaisten voimien paha ruumiillistuma eli "portto" ja miehet ("kuninkaat") tuhoavat ja polttavat naisen kuin joukko ihmissyöjäluolamiehiä Ilmestyskirjan tuho- ja kuolemafantasioissa.

Häpeä, pelko, vieraus, tekopyhyys ja kielteisyys omia tarpeitaan ja seksuaalisuuttaan kohtaan (ja toisten tarpeita ja seksuaalisuutta kohtaan yhtälailla) sekä todellisuuden pakeneminen lopunajallis-apokalyptisiin fantasioihin. Siinä fundamentalistista mielenmaisemaa, jota aletaan istuttamaan pieniin lapsiin saamalla lapset tuntemaan häpeää ja pelkoa, jonka perimmäinen kohde on tulta, itkua, pimeyttä, hammasten kiristystä ja sanomatonta kärsimystä täynnä oleva loputon helvetti, jonne se rakastava lasten ystävä ja hyvä paimen Jeesus-Herra lapsoset ja aikuiset tuomitsee Isä Jumalan käsikassarana. Tavoite on saada lapset tottelemaan ja sopeutumaan aikuisten fundamentalistien lapsilleen kaavailemaan muottiin käyttäen hyväksi yliluonnollisia kaikkivoipia käskijöitä.

Ovelana hengellisen manipuloinnin keinona on vedota niiden uskomusolentojen tunteiden loukkaantumiseen, mihin lapset on saatu uskomaan: "et kai halua Jeesuksen/enkelien itkevän, kun et tottele". Näin lapsi saadaan uskomusolentojen avulla olemaan aikuisten palvelija, helppo ja kiltti - sekä itseään ja seksuaalisuuttaan häpeävä, Jumalan vihaa ja helvettiä pelkäävä ja syyllistetty. Toisaalta siis on olevinaan "rakkautta, joka hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on", mutta samaan hengenvetoon ihmistä vaaditaan muuttumaan ja itse asiassa ihmisen omaa minää pidetään pahana (vaaditaan "ristiinnaulitsemaan oma minä"). Oman minän pitäisi kuolla ja tilalle pitäisi tulla "Kristus", ihmisestä pitäisi tulla "Jeesuksen kaltainen". Siinäpä on lapsilla ja itseään etsivillä teini-ikäisillä selvittelemistä fundamentalistisessa herätyskristillisyydesssä.

Tämä lasten uskonnollinen haltuun ottaminen tehdään helvetillä pelottelun lisäksi häpäisemällä, jota voidaan toteuttaa fyysisesti ympärileikkauksen muodossa mutta varsinkin henkisesti lataamalla lasten ja nuorten mieliin häpeää, syyllisyyttä ja itsensä inhoamista sekä pelkoa. Häpeän, inhon ja syyllistämisen ytimessä on lasten ja nuorten seksuaalisuus: on pakonomainen tarve saada seksuaalisuus likaiseksi, kielletyksi, negatiiviseksi ja lapset ohjelmoidaan tuntemaan syyllisyyttä luonnollisista asioista ja tarpeistaan (kuten masturbointi eli itsetyydytys ja avioliiton ulkopuolinen seksi).

Erityisen pahaa, pelottavaa ja tarkkaa kontrollia tarvitsee naiseus: nainen on se, joka viettelee miehen siveyden ja hurskaan herranpelon tieltä. Naiseutta pitää hallita, naiselle pitää näyttää paikkansa ei sentään nyrkin ja hellan, mutta hellan ja Raamatun välissä.

Tyttöjen ja naisten pukeutumisesta, koruista ja meikeistä huomautellaan ja paheksutaan, mutta tässä miesvaltaisessa uskonnollisuudessa miehellä on kuitenkin helpompi osa. Teologiahan on perinteisesti ollut miesten tekemää miehille ja nainen on objekti, jota käsitellään. Tämä piirre on selvä jo Raamatussa: vuorisaarnassa puhutaan "isille annetusta" käskystä (Matt.5:21), ei isille ja äideille annetusta.

Vuorisaarnan Jeesuksen mukaan se, joka on vihoissaan "veljelleen" (sisaresta ei puhuta mitään) ansaitsee oikeuden tuomion. Seuraavaksi muistutetaan, että jos "veljelläsi" on jotain sinua vastaan käy sopimassa ennen uhrilahjasi viemistä - ei siis veljellä tai sisarella, saati tyttöystävällä. Naiset loistavat poissaolollaan tässä miehen saarnassa miehille.

Jatkoa seuraa samalla tavalla: mies katsoo naista himoiten (ei mitään siitä, että nainen katsoo miestä himoiten saati että nainen katsoo naista himoiten), ja mies ottaa avioeron (ei puhettakaan, että nainen on aktiivinen toimija ja ottaa eron miehestään). Tytöt ja naiset on saatu pahimmillaan niin hyvin manipuloiduiksi fundamentalisteiksi, että he jopa pitävät hyvänä ja oikeana sitä naisen osaa ja roolia, mihin miesten tekemä teologia miehen valta-asemaa pönkittäen on naiset asettanut (täysin raamatullisen, ja nimenomaan myös uusitestamentillisen apostolisen opetuksen mukaisesti sitä kirjaimellisesti seuraten. Pohjoismaisten naisten asema, oikeudet ja vapaudet olisivat huonommat, jos yhteiskunnassa noudatettaisiin kirjaimellisesti UT:n opetuksia naisista).

Miten varsinkin tyttö voi kasvaa tällaisessa fundamentalistisessa sovinistisessa ilmapiirissä minäkuvaltaan ja itseluottamukseltaan vahvaksi ja terveeksi ja nauttia sekä iloita fyysisyydestään, seksuaalisuudestaan ja ulkonäöstään? Pelottelu ei voi olla vahingoittamatta lapsia eikä hyvää tee heille myöskään se eriskummallinen kontrasti, ristiriita, jossa lapset ja nuoret joutuvat kasvamaan. Toisaalta Jeesus esitellään kiiltokuvamaisena hyvänä paimenena ja lasten ystävänä ja esitellään sanoin ja kuvin VT:n "sankareita" (uskotellen kertomuksien olevan historiallisesti tosia), mutta toisaalta sama lasten ystävä-Jeesus kidutetaan ristillä myös näiden lasten syntien "sovittamiseksi" ja uskon hurskaalta valmiiksi muotitetulta pikkuporvarillisen moralismin tieltä pois luopuneita uhataan helvetin tulikiven ja rikinkatkuisilla loputtomilla kauhuilla (vieläpä saatetaan väittää, että "sinun syntiesi takia Jeesus tapettiin" lisäten vielä entisestään lapsen ja nuoren syyllisyyden tuntoja, kun hänen "syntinsä" muka tappoivat Jeesuksen, mikä on täysin järjetöntä).

Toisaalta on kiintoisa nähdä se feminiinisyys (so. se mitä kulttuurisesti on totuttu feminiinisenä pitämään) fundamentalistis-karismaattisissa piireissä: voimakas tunteiden korostus, itkeskely ja muu sellainen. Sekä vertauskuva seurakunnasta Kristuksen morsiamena ja puhe Karitsan häistä, joissa "sulhanenjeesus" saa "morsiamensa", sen jälkeen kun paha eli seksuaalinen, hurskaita miehiä häiritsevä ja viettelevä irstas porttonainen on poltettu, tapettu ja syöty.

Ainoa naishahmo, mitä pidetään hyvänä ja esikuvallisena fundamentalistis-patriarkaalisessa uskonnollisuudessa on neitsyt Marian eteerinen, naiseuden minimiä edustava epäseksuaalinen "jumalanäiti", joka on itse asiassa leikattu irti naiseudestaan ja seksuaalisuudestaan (eli pahasta, pelottavasta, tukahdutettavasta, negatiivisesta ja hävettävästä). Tämä madonna on nostettu jalustalle ihailun ja katolis-ortodoksisissa puitteissa palvonnan kohteeksi. Oikea naisen malli ja osa on alistuminen, totteleminen, suostua miehen määrittelemäksi ja hallitsemaksi ja omaksua miesten kehittämä mieskeskeinen teologia, jossa mies on Jumalan kuva ja nainen miehen kunnia Paavalin teologian mukaisesti. Muunlaista naista, sellaista joka on aktiivinen eikä passiivinen ja alistuva, ei kyetä käsittelemään.