tiistai 5. toukokuuta 2020

Koronarajoituksien purkaminen

Koronarajoituksien purkaminen


Odotukseni mukaan saatiin eilen illalla sentään jo helpotuksia ja lievennyksiä Marinin hallituksen taholta koronarajoituksiin ja -kieltoihin. Suomea ja etenkin maan suuresti kärsivää taloutta aletaan varovasti herätellä ja käynnistellä koronakoomasta.

Toivon mukaan talouden pyörät alkavat pyöriä ja ihmisille tulee turvallisuudentuntu ja luottamus, että he uskaltavat lähteä liikkeelle. Ja ryhtyvät kuluttamaan rahaa suomalaisten yrityksien tuotteisiin ja palveluihin.

On jo arvioitu, että kesäkuun BKT tulee olemaan parempi kuin mitä se on toukokuun osalta. Sitä sopii todellakin toivoa, sillä Suomen talous romahti jo tämän koronakriisin tähden.

Tosin eräät talousasiantuntijat ovat arvostelleet hallituksen päätöksiä aika laihoiksi ja tarpeettoman hitaiksi sekä vähäisiksi. Taloudelliselta kantilta katsottuina siis.

Aivan aiheellisesti sopiikin kysyä, että miksi hallitus ei ottanut kaikkia noita helpotuksia käyttöön heti, tai viimeistään 14.5. alkaen. Miksi pitää odottaa suotta kesäkuulle asti, vaikka koronatilanne ja tautiin tarttuvuus on jo aika hyvällä mallilla ja asiat ovat viruksen osalta hallinnassa?

Positiivista on sekin, että nyt myös 70+ väestön toimintaohjeisiin tuli pehmennystä ja jotain lievennystä ja ihmisten omaa harkintaa korostetaan.
Psyykkiset ja sosiaaliset ulottuvuudet ja seikat tuleekin myös huomioida, eikä vain sitä yhtä virusta. Vaikka toki covid-19 onkin vakava asia, etenkin riskiryhmille.

Suomen Pankin arvioinneissa pankeillekin voi tulla miljardiluokan tappioita koronakriisin takia, mutta positiivista on, että pankit ovat vahvemmassa kunnossa kuin aiemman finanssikriisin aikaan. Pankeiltakin tarvitaan vastaantuloa olemassaolostaan kamppaileville yrityksille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.