Skeptisyydestä ajatuksia

Tämä blogi on henkilökohtainen projektini harrastuksena ja ajanvietteenä. Ideani on kirjoittaa artikkeleja aiheista, jotka ovat minua kiinnostavia ja haastaa ajattelemaan. Voin edetä vastakkaisiinkin suuntiin eri artikkeleissa (esim. toisaalta ateismiin päin ja toisaalta teismiin tai vaikka deismiin päin) sekä koettaa tutkiskella, että mitä jää käteen eri argumenteista ja tulokulmista asioihin. Onko mitään (minun näkökulmastani ja kapasiteetillani arvioiden) rationaalisesti kestävää vai ei, vai näyttääkö jokin minusta irrationaaliselta ja epätodennäköiseltä ollakseen totta.

Ei ole millään muotoa väärin olla skeptinen (epäileväinen) uskottavaksi tarjottuja väitteitä kohtaan. Tieteiden harjoituksessa maltillinen skeptisyys on suorastaan välttämätöntä, kun tutkijat vertailevat erilaisia hypoteeseja (oletuksia). Jos jokin hypoteesi ei saa tuekseen todisteita, sitä epäillään virheelliseksi. Eikä tieteessä ole edes mitään uskontojen kaltaisia absoluuttisia, muuttumattomia totuuksia, joihin ei voisi sisältyä erehtymisen ja virheen mahdollisuutta.

Kun kohtaamme dogmaattista, kyseenalaistamista ja kritiikkiä kaihtavaa uskoa ja auktoriteetteihin vetoamista (on kysymys uskonnollisesta uskosta tai jostain muusta uskomusjoukosta) on oikein ja aiheellistakin olla skeptinen uskomatta sokeasti uskottavaksi vaadittuja oppeja ja väitteitä.

Skeptinen asennoituminen varustaa yksilöt tehokkailla kysymyksillä, argumenteilla ja strategioilla, joiden avulla he voivat tutkia ja kyseenalaistaa erilaiset totuusvaatimukset (toisin sanoen uskomusjoukot ja väitteet, jotka esiintyvät oikeana, lopullisena ja varmana totuutena ja joiden omaksumista edellytetään myös muilta).

Pseudoskeptisyys - dogmaattinen skeptisismi

Mutta on erilaista skeptisyyttä. On mahdollista, että skeptisyys menee liiallisuuksiin ja muuttuu yhtä dogmaattiseksi ja itsekritiikittömäksi kuin ne (vain sisällöltään toisenlaiset) dogmaattiset uskomusjärjestelmät ja auktoriteetit, joita skeptikot (sinänsä oikeutetusti) epäilevät. Tällöin on päädytty oikeastaan vain saman janan toiseen ääripäähän, josta käytetään nimitystä pseudoskeptisismi.

Pseudoskeptikko eroaa maltillisesta, epädogmaattisesta skeptikosta siten, että epädogmaattinen epäilijä on avoin ja kiinnostunut tutkimaan vastakkaisia väitteitä, uskomuksia ja teorioita niin ennakkoluulottomasti kuin se vain on psykologisesti mahdollista. Pseudoskeptikko kieltää sen sijaan dogmaattisesti ja vaatii lähes täydellisen tarkkaa todistamista väitteille, joita hän vastustaa.

Epädogmaattinen skeptikko on valmis myös epäilemään omia lempioletuksiaan ja lähtökohtiaan. Hän tiedostaa ja myöntää, että hänelläkin on monia irrationaalisia uskomuksia osana maailmankuvaansa ja että hänkään ei ole mikään neutraali, objektiivinen asioiden näkijä juuri sellaisina kuin ne ovat, vaan aivan yhtälailla subjektiivinen ja itsepetokseen taipuvainen kuin ne ihmiset, joiden uskomuksia hän ei pidä pätevinä. Tarvitaan siksi malttia ja valmiutta keskustella eri osapuolien kanssa asiallisesti argumentoiden.