lauantai 2. toukokuuta 2020

Spinozan Jumala

Spinozan Jumala

Filosofi Bento (hepreaksi Baruch; latinaksi Benedictus) Spinoza (1632-1677) on eräs varhaisen uuden ajan tärkeimmistä filosofeista - ja varmasti radikaaleimpia ajattelussaan. Hänen ajattelussaan yhdistyy sitoutuminen useisiin kartesilaisiin metafyysisiin ja epistemologisiin (tieto-opillisiin) periaatteisiin antiikin stoalaisuuden, Hobbesin ja keskiaikaisen juutalaisten rationalismin elementtien kanssa.

Mutta kuitenkin erittäin omaperäisellä tavalla hänen ajattelusysteemissään. Baruch Spinoza luonnehti käsitystään Jumalasta ilmauksella Deus, sive Natura (Jumala tai luonto). Spinozan mukaan tuo iankaikkinen ja ääretön olento, jota kutsumme Jumalaksi tai Luonnoksi, toimii samasta välttämättömyydestä, josta hän on olemassa. Spinozan jumalakäsitystä voi kuvata lähinnä panteistiseksi.

Spinozan kirjoitus ”Jumalasta” alkaa harhaanjohtavan yksinkertaisilla termien määritelmillä, jotka olisivat tuttuja jokaiselle 1600-luvun filosofille. "Substanssilla ymmärrän, mikä on itsessään ja käsitetty itsensä kautta"; "Ominaisuudella ymmärrän, mitä äly havaitsee substanssista, muodostuen sen ytimessä"; "Jumalalla ymmärrän olennon, joka on ehdottoman ääretön, ts. substanssi, joka koostuu ominaisuuksien äärettömyydestä, joista kukin ilmaisee ikuisen ja äärettömän olemuksen."

Spinozan mukaan ei ole "lopullisia syitä" (yleisen aristotelilaisen käsityksen mukaisesti). Jumala ei "tee" asioita minkään muun vuoksi. Asioiden järjestys seuraa vain Jumalan olemuksesta loukkaamattoman determinismin avulla. Kaikki puhuminen Jumalan tarkoituksista, aikomuksista, mieltymyksistä tai päämääristä on vain antropomorfisoiva (ihmismäinen, inhimillistävä) fiktio, kuvitelma.

Jumala ei ole mikään päämäärätietoinen suunnittelija, joka sitten arvioi ja tuomitsee asiat sen mukaan, kuinka hyvin ne sopivat hänen tarkoituksiinsa. Asiat tapahtuvat vain luonnon ja sen lakien takia. ”Luonnolla ei ole sitä ennen asetettua loppua. Kaikki asiat etenevät tietyn luonnon iankaikkisen välttämättömyyden avulla.” Uskoa toisella tavalla on lankeamista saaliiksi samalle taikauskolle, joka on järjestäytyneiden uskontojen ytimessä.

Tuomitseva Jumala, jolla on suunnitelmia ja joka toimii tarkoituksellisesti, on Jumala, jota on toteltava. Oportunistiset saarnaajat voivat sitten pelata toiveidemme ja pelkojemme kanssa sellaiseen Jumalaan uskoen. He määräävät toimintatavat, joiden avulla on laskelmoitu pystyttävän välttämään Jumalan rangaistukset ja ansaitsemaan Jumalalta palkkioita.

Mutta Spinoza väittää, että Jumalaan tai Luontoon uskominen toimivien päämäärien vuoksi - etsien tarkoitusta luonnosta - on väärää tulkintaa luonnosta ja ”kääntää sen ylösalaisin” asettamalla vaikutuksen (lopputuloksen) todellisen syyn edelle.

Jumala ei myöskään tee ihmeitä, koska ei ole eikä voi olla poikkeamia millään tavalla luonnon välttämättömästä suunnasta. Jos olisi ihmeitä, Jumalan tai luonnon olisi toimittava itseään vastaan, mikä on järjetöntä. Usko ihmeisiin johtuu vain tietämättömyydestä ilmiöiden todellisista syistä.

Spinoza päätteli, että vain tiede ja järjen käyttö ovat luotettavia teitä totuuteen. Uskonnot ja uskonnolliset kokemukset yms. ovat vain ihmisten mielikuvituksen tuotteita.

Yllä eräitä otteita Spinozan jumalakäsityksestä ja ajattelusta, jossa on varsin moderneja ajatuksia ottaen huomioon myöhempien aikojen uskontokritiikin järjestäytyneitä uskontoja kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.