Ontologinen jumalatodistus 2

Ontologinen jumalatodistus: modaalilogiikan mahdollisuudet tukea ontologista todistusta sekä kritiikkiä.

Jatkoa artikkeliin ontologinen jumalatodistus - kritiikki. Tällä kertaa tarkastelen sitä, kuinka ontologinen jumalatodistus on kokenut renessanssin aikaisempaa vahvemman näköisenä. Uusi versio ontologisesta jumalatodistuksesta hyödyntää modaalilogiikkaa, joka oli Anselmille tuntematon. Modaalilogiikan alueelle kuuluvat se, minkä täytyy pitää paikkansa, se, mikä saattaa pitää paikkansa ja se, mikä ei mitenkään voi pitää paikkansa. 

Modaalilogiikan kehittäjiä 1900-luvulla oli mm. Kurt Gödel, joka näki siinä mahdollisuuden elvyttää ontologinen jumalatodistus sekä muotoilla se vahvemmin kuin mitä Anselm Canterburylainen oli pystynyt. Gödelille Jumalan olemassaolo oli avoin asia ja hän katsoi, että teistisen maailmankatsomuksen voi saattaa sopusointuun kaiken tietomme kanssa puhtaan järjellisesti.

Monet teistiset ajattelijat ovat huomanneet modaalilogiikan teologiset mahdollisuudet, kuten filosofi Alvin Plantinga, joka on ollut innokas antamaan Jumalan olemassaololle loogisen todistuksen.

Modaalilogiikkaa käyttävät argumentoinnit ovat aika teknisiä, enkä esittele niitä sen enempää. Kerron vain joitakin yksityiskohtia. Maksimaalisen suuri olento on sellainen, jonka suuruus on ylivertaista kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Mikäli sellainen olento on olemassa, on se kaikkitietävä, kaikkivaltias ja hyvyydessä täydellinen. Missään tilanteessa ei mikään noista maksimaalisista ominaisuuksista vähene yhtään. Näin ollen sellainen maksimaalisen täydellinen olento ei voi olla kontingentti (mahdollinen, vain sattumasta riippuva, sellainen, mikä sekä voi tapahtua että jäädä tapahtumatta): se ei voi olla olemassa joissakin maailmoissa ja olla olematta joissakin toisissa maailmoissa.

Kutsutaan tätä maksimaalisen suurta olentoa Jumalaksi ja kysytäänpä, että onko Jumala olemassa. Jotkut ateistit kuten R. Dawkins sanoo, että Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä, mutta toki mahdollista. Ja juuri tuossa on modaalilogiikan kannalta kohtalokas myönnytys. Jos myöntää, että on mahdollista, että Jumala (tuo määritelmänsä mukaisesti maksimaalisen suuri olento) on olemassa, myöntää Jumalan olemassaolon mahdolliseksi jossakin mahdollisessa maailmassa. 

Mutta Jumalan suuruus ja olemassaolo ovat erilaista kuin esim. Aurinkoa kiertävän teepannun: juuri siten, että Jumalan olemassaolo ja suuruus säilyvät samana erilaisissa mahdollisissa tilanteissa. Jos Jumala on olemassa jossakin mahdollisessa maailmassa, on hänen oltava olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa (toisin kuin jokin teepannu avaruudessa yms.), mukaan lukien aktuaalinen maailma. Toisella tavalla sanottuna, jos Jumala on mahdollisesti olemassa, tästä seuraa, että hän on olemassa välttämättä.

Tämä on siis modaalilogiikan mukainen versio ontologisesta jumalatodistuksesta. Päätelmänä se on täysin pätevä, vähintäänkin modaalilogiikan puitteissa. Päätelmä jopa onnistuu torjumaan täysin filosofi Immanuel Kantin vastaväitteet ontologiselle todistukselle. 

Modaalilogiina mukaisessa versiossa jumalatodistusta olemassaoloa ei määritetä predikaatiksi tai täydellisyydeksi. Täydellisyyttä tässä versiossa on välttämätön olemassaolo, eikä siinä ole mitään vikaa. Siis olemassaolo ei ole ominaisuus, joka tekee haltijastaan suuren (sillä kaikilla on se ominaisuus), mutta välttämätön olemassaolo kyllä tekee. Se, mikä on välttämättä olemassa, on olemassaolossaan riippumaton kaikesta muusta ja se on jopa immuuni tuhoutumisen mahdollisuudelle (toisin kuin vaikka Napoleon tai Russellin teepannu Aurinkoa kiertämässä).

Sitä paitsi modaalilogiikan avulla voidaan pätevästi esittää, että jos Jumala on mahdollinen, Jumala on välttämätön näin ollen, joten olemattomuus on mahdotonta.

Gödel kehitti sangen hienostuneen argumentin osoittamaan, että maksimaalisen suuren olennon idea ei ole ristiriitainen sisäisesti ja argumenttiinsa vedoten Gödel teki päätelmän, että tuollainen olento on mahdollinen loogisesti. Ja mahdolliset maailmat merkitsevät sitä, että sen maksimaalisen suuren olennon on oltava olemassa myös meidän aktuaalisessa maailmassamme, sillä mahdollisia maailmoja on yhtä monta kuin on loogisia mahdollisuuksia.

Kritiikkiä modaalilogiikan versiota kohtaan Jumalan olemassaolon todistamiseksi

Tämä yllä esitetty logiikka on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Ei ole mitään loogista ristiriitaa siinä tapauksessa, että mitään maksimaalisen suurta olentoa ei ole olemassa. Filosofi A. Plantinga nimesi tämän seikan (eli että maksimaalisen suurta olentoa ei ole olemassa) ei-maksimaalisuuden ominaisuudeksi. Ja tasavertaisen päättelyn nimissä on lisäksi todettava, että on välttämättä olemassa jokin sellainen mahdollinen maailma, jossa ei-maksimaalisuus toteutuu. Eli on olemassa maailma, jossa ei ole maksimaalista suuruutta. 

Mutta jos on olemassa yksikin mahdollinen maailma, jossa Jumala ei ole olemassa, hänen on oltava olematon kaikissa maailmoissa ja etenkin tässä meidän aktuaalisessa maailmassamme. Mikäli modaalilogiikan sisällä hyväksymme premissin, että Jumala on mahdollisesti olemassa, sitoudumme hänen olemassaolonsa välttämättömyyteen. Ja jos me hyväksymme premissin, että Jumala onkin mahdollisesti olematon, sitoudumme hänen olemassaolonsa mahdottomuuteen. Mutta vain toinen vaihtoehto on luonnollisesti tosi, ei molemmat. Puhtaan ja paljaan logiikan näkökulmasta Jumalan olemassaolon mahdollisuus ei ole sen vahvempi kuin olemattomuuden mahdollisuus.

Myös kristitty filosofi A. Plantinga tunnustaa vastaväitteen vahvaksi sekä myöntää, että "järkevä ja järjissään oleva ihminen" voi hyvinkin hylätä Jumalan olemassaolon mahdollisuuden olettavan premissin. Mutta jos tuo premissi puuttuu (ja ateistihan sitä epäilee ja siitä luopuu), kaatuu saman tien myös moderni ontologisen jumalatodistuksen modaalilogiikan mukainen nykyversio. Esim. ateistinen filosofi Mackie pitää tuota premissiä Troijan hevosena ja sanoo myös, että kyseinen todistus voi olla "kiintoisa looginen kuriositeetti", mutta se on "teismin puolustuksena arvoton".

Sitä paitsi syvempi ongelma piilee taustalla: onko logiikan keinoilla rahkeita vastata kysymykseen miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään? Miten voidaan vain ajatuksien voimalla argumentoida pitävästi, että jokin positiivisesti olemassaoleva olento on välttämättä olemassa ja niin ollen voimakkaampi kuin olemattomuus?

Modaalilogiikan mukainen ontologinen todistus tarjoilee meille Jumalaa, joka on välttämättä olemassa. Jumalan olemassaolo on puhtaasti looginen totuus, tautologia. On tärkeä huomata, että tautologiat ovat vain tyhjiä väitelauseita. Todellisuuden laita ja asiantila ei vaikuta tautologioiden totuuteen mitenkään, joten ne eivät pysty selittämään mitään. 

Miten tuollainen tautologinen Jumala voisi olla kontingentin, aktuaalisen maailmankaikkeuden luoja ja ylläpitäjä? Miten jokin tautologia pystyisi vapaasta tahdostaan luomaan tällaisen havaittavan maailmankaikkeuden?

Kuilu erottaa välttämättömän kontingentista ja sitä ei ole sen helpompaa ylittää kuin olemisen ja olemattomuuden välillä olevaa kuilua.

Sekä ontologinen että kosmologinen jumalatodistus epäonnistuvat Jumalan olemassaolon todistamisessa

Jo filosofi Immanuel Kant oli oikeassa: vanha kosmologinen jumalatodistus ei toimi, jos sitä ei tue ontologinen jumalatodistus. Mutta jos ja kun ontologinen todistus ei ole pätevä, Jumala ei ole välttämätön ja siten itsestään selvä olento. Niinpä silloin pikkulapsen viaton kysymys "mutta äiti, kuka sen Jumalan loi?" muuttuu mitä polttavimmaksi ja vakavimmaksi. Lisäksi tästä seuraa toinenkin merkittävä ajatus: onko ehkä niin, että jokin vieläkin perustavanlaatuisempi tekijä voisi selittää sekä maailmankaikkeuden että myös Jumalan (jos siis Jumala on todella olemassa, mutta tätähän ei olla onnistuttu vieläkään todistamaan sen enempää loogisesti ongelmattomasti kuin havaittavasti)?

Kirjallisuus:

Jim Holt: Miksi maailma on olemassa? 2013

Ontologinen jumalatodistus -kritiikki

Ontologinen jumalatodistus on hyvin vanha, sen kehitti Anselm Canterburylainen 1000-luvulla. Anselmin päättelyn mukaan Jumalaa suurempaa ja täydellisempää olentoa ei voida kuvitella. Anselm teki erotuksen sen välillä, että olento on olemassa pelkästään mielessä ja että olento on todellisuudessakin olemassa. Täydellisimmän kuviteltavissa olevan olennon on oltava oikeasti olemassa, koska muuten syntyisi ristiriita eli voitaisiin kuvitella vielä täydellisempi olento, joka olisi olemassa todellisuudessa kuvittelijastaan riippumatta.

Kritiikkiä Anselmin ontologista jumalatodistusta kohtaan

Jo Anselmin aikalaiset esittivät kritiikkiä ontologista jumalatodistusta kohtaan, koska tuolla tavalla voitaisiin todistaa mikä tahansa "täydellinen" olemassaolevaksi (ensimmäinen kriitikko oli munkki Gaunilo Marmoutierilainen 1000-luvulla). Myös Tuomas Akvinolainen arvosteli Anselmin todistelua. Leibnizin mielestä Anselmin todistelu tarvitsee ylimääräisen premissin, nimittäin sen, että Jumala on mahdollinen olento. Filosofi B. Russell piti aluksi ontologista jumalatodistusta pätevänä, mutta mentyään eteenpäin filosofin urallaan hän totesi, että Anselmin jumalatodistus ei olekaan pätevä.

Mitä sitten tarkoittaa, että jokin on olemassa vain mielikuvituksessa? Lausehan vihjaisee, että olisi kyse oikeasta olemassaolosta, joka vain on rajattu erittäin kapeasti - mielikuvitukseen kuvittelijan päässä. Voidaan pitää ilmeisenä, että tuollainen vain kuvitteluun kahlehdittu olento on vähemmän suuri kuin olento, joka on vapaasti olemassa ja ilmenee kosmoksessa.

Tuossa kohtaa on kuitenkin virhe: mielessämme ei ole asia itse, vaan ainoastaan sen asian idea. Ja idea ei ole lainkaan sama kuin asia itse. Eikä tuosta lauseesta seuraa, että kyseisellä olennolla olisi jokin rajoitettu olemassaolo. Kyse on vain siitä, että meidän mielessämme on jokin idea (jumala, yksisarvinen jne.) tai käsite tai mielikuva ja että todellisuudessa mikään olento ei vastaa sitä ideaa (mielemme ulkopuolella).

Jumalan idea ei ole eräänlainen Jumala, ainoastaan vähemmän todellinen (kuten esim. tomaatti maalauksessa ei ole eräänlainen kasvis, ainoastaan vähemmän ravitseva).

Mutta jos jätetään sikseen kuvitteellinen olemassaolo ja myönnetään, että olemassaolo on täydellisempää kuin olemattomuus (ja oletetaan, että koska Jumalalla ovat kaikki ominaisuudet täydellisinä, kaiketi hänen on oltava myös olemassa). Mikä tässä on virheenä?

Filosofi Immanuel Kant esitti tunnetuimman kritiikin ontologista jumalatodistusta vastaan. Kant totesi, että olemassaolo ei ole varsinainen predikaatti. Kant tarkoitti, että olemassa oleminen ei ole normaali ominaisuus, kuten vaikka älykkyys tai nuoruus. Ja todellakin olemassaolo näyttää varsin omituiselta ominaisuudelta, sillä sehän on yleismaailmallinen (toisin kuin vaikka älykkyyden ominaisuus, aivan kaikella on olemassaolo).

Varsinaisesti Kant tarkoitti kritiikissään, että olemassaolo ei anna käsitteelle - kuten Jumalalle - mitään uutta sisältöä: "sadassa oikeassa dollarissa ei ole lantin vertaa enempää rahaa kuin sadassa mahdollisessa dollarissa". Ja Kant jatkoi, että taloustilanteeni riippuu kuitenkin aivan eri tavalla sadasta oikeasta dollarista kuin pelkästä sadan dollarin käsitteestä.

Ja tämä on täysin totta. Otetaan esimerkiksi vielä käsite Suomen eduskunnan tämänhetkinen jäsen.  On olemassa kaikkiaan 200 yksilöä, joihin tämä käsite pätee. Kuvitellaan, että täydennämme tätä käsitettä olemassaololla, joten siitä tulee tällainen: Suomen eduskunnan tällä hetkellä olemassa oleva jäsen. Tulos on, että sekä vanha että uusi käsite viittaavat samaan 200 yksilön joukkoon. Eli käsite ei muutu yhtään painavammaksi, kun siinä on mukana olemassaolo. 

Eikä se anna määrittelemälleen objektille yhtään parempaa asemaa olla olemassa. Muutoinhan me voisimme tehdä vaikka minkälaisia objekteja / olentoja olemassaoleviksi, kun vain määrittelemme ne oikein. Mutta sellainen olisi vain loogista ja käsitteellistä leikittelyä vailla todellisuuspohjaa.

Anselm oletti, että Jumalan olemassaolon kieltäminen on ristiriitaista, koska Jumala ei ole meille vain lyhennetty kuvaus (äärettömän täydellinen olento), vaan se on lisäksi erisnimi. Jos Jumala on äärettömän täydellinen ja siksi olemassa, miten voisimme kuvitellakaan, että hän ei ole olemassa.

Mutta tuossakin ajatuksessa on virhe. Kuvaillaan Anselmin virheellistä päättelyä tällä esimerkillä. "Vanhin elossa oleva mies". Annettakoon tälle miehelle nimeksi Metuselah. Kysytään nyt seuraavasti: onko Metuselah elossa? Tietysti hän on elossa ja määritelmä sanoo, että hän on vanhin elossa oleva mies. Miten hän siis voisi olla olematta elossa? Jos Metuselah ei voi olla olematta elossa, on mahdotonta, että hän olisi kuollut. Metuselahin täytyy olla siten kuolematon. Mutta sehän on todella omituista, eikä vastaa reaalimaailmasta saatuja havaintoja.

Tuollainen logiikka-ansa piilee siinä, kun liimaillaan toisiinsa nimiä ja kuvauksia. ja klassisessa muodossaan Anselmin todistus epäonnistuu: vaikka Jumalan määrittelisi olemassa olevaksi, ei mikään kuitenkaan todista eikä takaa sitä, että jokin olento täyttäisi määritelmän oikeasti.

Kirjallisuus:

Jim Holt: Miksi maailma on olemassa? 2013

Vahvistusharhan välttämínen

Pyrkimykseni välttää vahvistusharhaa (confirmation bias englanniksi).

Nykyaikana lienee tavallista, että somessa ja internetissä ylipäätään monet ihmiset elävät omissa virtualisissa kuplissaan, joissa on vain samanhenkisiä, samoin ajattelevia ja samalla tavalla uskovia henkilöitä. Ja kaikki informaatio, mielipiteet ja oletukset sekä uskomukset noissa kuplissa ovat vain sitä yhtä ja samaa maailmankuvaa, -katsomusta, ideologiaa tai uskomusjoukkoa tukevaa materiaalia. Eri some-alustoillahan on algoritmeja, jotka etsivät ja tuovat käyttäjien uutisvirtaan / syötteeseen vain sellaista aineistoa, joka tukee sitä sisältöä, mitä käyttäjät jo seuraavat ja mistä he ovat tykänneet alunperin. Päinvastaista sisältöä ei yleensä esitetä uutisvirrassa.

Toisenlainem, vastakkainen ja omaa ajattelua ja katsomusta sekä sen perusteita kritisoiva informaatio suodattuu pois ja monitulkintaiset sekä mutkikkaat asiat tulkitaan monesti sitä omaa ja sen kuplan näkemystä tukevalla tavalla. Luetaan ja kuunnellaan lähinnä vain sellaisia lähteitä, jotka antavat tukea ja vahvistusta sille jo aiemmin omaksutulle mielipiteelle, aatteelle tai uskomusjoukolle.

Pidän tuollaista tilannetta ongelmallisena ja ei-toivottavana. Yritän omalla kohdalla välttää vahvistusharhaa siten, että seuraan ja kaveeraan internetissä hyvinkin erilaisia ajatustapoja omaavia ihmisiä. FB:ssa ja muualla netissä minulla on seurannassa ja virtuaalikaveruudessa henkilöitä konservatiivisista uskovaisista liberaaleihin sekä ateisteista ja antiteisteistä vahvasti Jumalaan uskoviin (seuraan myös Dalai Lamaa). Samoin aivan vastakkaisia poliittisia ja ideologisia näkemyksiä kannattavia ihmisiä vasemmistoliitosta perussuomalaisiin ja kaikenlaista politiikan edustajaa siltä väliltä.

Eli kuten eräs sanontakin sanoo: "kuultakoon myös toista osapuolta". Omassa ajattelussani on varmasti sokeita pisteitä, joita en edes huomaa itse, ja maailmankuvani sekä -katsomukseni perusteissa virheitä ja ongelmallisuuksia. On ajattelua rikastavaa ja hedelmöittävää lukea myös toisenlaisia näkemyksiä ja tulkintoja. Ja koettaa omassa ajattelussani seuloa noista kaikista sitten jotakin, mitä vaikuttaa hyvältä ja kannatettavalta. 

Sekä yrittää uuden informaation perusteella muokata omaa ajatustapaani mikäli se osoittautuu aiheelliseksi. Ja välttää mielen kangistumista vain siihen yhteen näkemykseen ja ajattelutapaan, ikään kuin se olisi jokin absoluuttinen, lopullinen totuus. Etenkin jos ja kun tosiasiat sotivat sitä näkemystä ja mielipidettä vastaan.

Vähintäänkin oppii, että tuollaisillakin tavoilla jotkut ajattelevat ja uskovat, vaikka itse olisin edelleen eri kannalla.

Kenttäpiispa Särkiö, sukupuoli ja seksuaalisuus

Näinä päivinä on esiintynyt suurta kohua internetissä kenttäpiispa Särkiön blogikirjoituksesta, jossa Särkiö päästeli näkemyksiään varsin railakkaasti sukupuolisuudesta, seksuaalisuudesta ja ihmisyydestä - sekä väitetystä kulttuurimarxilaisesta agendasta ("Syntyvyyteen yhdistyivät Särkiön uusimmassa blogissa marxilaisuus, kulttuurieliitti, avoliitto, sukupuolijako, naisten asema ja lasten painonnousu" - Kotimaa24). Voisi jopa sanoa, että en tiennytkään kenttäpiispan olevan salaliittoteoreetikko. Moisesta mahtavasta marxilaisesta kulttuurieliitistä ja sen kavalista suunnitelmista kun itselläni ei ole havaintoa. Eivätköhän nämä syntyvyyden, perhe-elämän ja seksuaalisuuden asiat ole paljon monimuotoisempi ja mutkikkaampi, monista eri seikoista koostuva asiavyyhti, eikä jotakin kummaa "marxilaisuutta" tai eliitin tietoista toimintaa antikristillisessä hengessä.

Se on aina mielenkiintoista seurata millaisia kauhistelevia ja päivitteleviä reaktioita syntyy, kun joku kristitty joko kirkon - tai tässä tapauksessa puolustusvoimien - virassa tai sitten maallikkokristittynä esittelee näkemyksiään uskosta ja elämästä (kuten seksuaalisuutta sivuavista aiheista) pitäytyen siihen, mitä Raamattu todellakin sisältää. 

Nimittäin ihmisten reaktiot ovat melkoisia (kirkosta eroamistakin välillä lisääviä) kun etenkin tietty joukko raamatuntekstejä otetaan esiin mahdollisimman sellaisenaan ja jopa puolustetaan niiden velvoittavuutta ja aletaan arvostella suomalaista arvoliberaalia maallistunutta elämänmenoa (kopioin ne jakeet artikkelini loppuun). Ja varsinkin ilman mitään pohdintaa niiden tekstien historiallisesta ja kulttuurisesta taustasta ja tarkemmasta asiayhteydestä - sekä mahdollisesta sitovuudesta tänä aikana, kun kulttuuri on kuitenkin valtavan erilainen verrattuna Raamatun aikoihin.

Se vaan on niin, että Raamattu, myös Uusi testamentti, on nykysuomalaiseen arvoliberaalisuuteen, feminismiin ja vahvaan tasa-arvoajatteluun tottuneille ihmisille "sietämätöntä puhetta, kuka voi sitä kuunnella" (lainattu Jeesuksen kuulijoiden kommenttia Johanneksen evankeliumista). 

Jos Uutta testamenttia - saati Vanhaa - sovellettaisiin mahdollisimman kirjaimellisesti ja lakikirjamaisesti esim. miehen ja naisen väliseen suhteeseen, naisen asemaan ja seksuaalisuuteen tässä ajassa, se merkitsisi huomattavaa heikennystä ja huononnusta siihen, mihin naiset ovat tottuneet jo pitkään Suomessa. 

Raamattu kun on molemmissa testamenteissaan sangen karu kirjakokoelma naisten, niin sanotun vapaan ja avioliiton ulkopuolisen seksin ja seksuaalivähemmistöjen kannalta (naisten aseman suhteen tosin siellä täällä Raamatussa pilkistelee vähän valoisampia ja jopa oman aikansa puitteissa aika radikaalejakin positiivisia ajatuksia ja käytäntöjä. Mutta homoseksuaalisten ihmisten asemaan ja heihin suhtautumiseen ei edes Uusi testamentti tarjoa juuri mitään kohennusta).

Keskuudessamme elää ja vaikuttaa edelleen niitä uskovia, jotka ottavat Raamatun kuin jonakin muuttumattomana lakikirjana ja ikuisena normina miehen ja naisen suhteeseen, sukupuolisuuteen, perhe-elämään ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, tulkiten Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. 

Mutta sitten on niitä kristittyjä, joiden mielestä esimerkiksi kenttäpiispa Särkiöllä on hyvin kapea ja vanhentunut käsitys ihmisyydestä, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Esimerkiksi Espoon piispa Kaisa-Mari Hintikka kommentoi, että kenttäpiispa Särkiön ajatukset blogissa "edustavat ohutta historian, ihmisen ja kristillisen uskon ymmärrystä".

Ja nämä kristityt tulkitsevat Raamattua sanoisinko joustavammin ja koettaen suhteuttaa Raamatussa olevia tekstejä historialliseen ja kulttuuriseen tilanteeseen, jossa ne tekstit on kirjoitettu aikoinaan. Miettien sitäkin, että millä tavalla ja missä määrin ne raamatunkohdat ovat sitovia tänä aikana ja miten pitäisi raamatuntulkinnoissa huomioida esim. lisääntynyt tieteellinen tieto seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta.

Kyseessä on myös vastakkainasettelu erilaisten raamattunäkemyksien välillä: onko Raamattu sana sanalta ikuisesti voimassaoleva lakikirja, vai mikä se on, onko Raamatun tulkitsemisessa ja soveltamisessa käytäntöön tärkeintä armollisuus, lähimmäisenrakkaus, elämän monimuotoisuuden ymmärtäminen vai jokin muu (kuten eräät konservatiiviuskovaiset väittävät, että nainen ja mies eivät edes saa omaksua sukupuoliseen ja seksuaaliseen identiteettiinsä mitään sellaista, mitä Raamattu ei ilmoita naiselle ja miehelle kuuluvan ja sopivan. Miehet ja naiset nähdään lähinnä jonkin ikiaikaisen muuttumattoman "olemuksen" edustajina ja ilmentyminä).

Lopuksi esittelen niitä Uuden testamentin tekstejä, jotka mahdollisesti olivat kenttäpiispa Särkiön mielessä hänen blogikirjoituksessaan, ja joista Särkiö  ehkä ammensi ajattelunsa, teologian osalta. Kaikessa ankaruudessaan ja karuudessaan ne ovat aika selvää tekstiä, jos ne vain lukee sananmukaisesti. Mutta kuinka oudoilta - ja varmasti myös vastenmielisiltä - ne kuulostavatkaan modernin ajan nykysuomalaisen, etenkin feministin korvissa.

1 Tim.2:9-15

9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, 

10 vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa.

11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. 

12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, 

14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. 

15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.

1. Kor. 11:3 

Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala.

1 Kor.11:5-16

5 Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.

6 Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.

7 Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. 

8 Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, 

9 eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. 

10 Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia.

11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista,

12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta.

13 Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin.

14 Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi

15 mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi.

16 Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla.

1 Kor.14:33-38

33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,

34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 

35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 

36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?

37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 

38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

1 Piet.3:1-7

1 Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, 

2 kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää.

3 Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. 

4 Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. 

5 Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset --

6 Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne.

7 Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne.

Windows-päivitys rikkoi tulostamisen

On raportoitu, että Microsoftin kesäkuisen päivityksen (kuukauden toisen tiistain laatukoonti) asentamisen jälkeen Windows 10:lle (sekä Windows 8.1:lle ja tuetuille palvelinkäyttöjärjestelmille) on osalle käyttäjiä tullut ongelmia tulostimien kanssa. Tulostaminen ei onnistu, ei edes ohjelmallinen tulostaminen PDF-tiedostoksi. Sovellus voi myös kaatua tulostusta yritettäessä. Kesäkuun päivitys kuitenkin korjasi 129 haavoittuvuutta Microsoftin ohjelmistotuotteissa (11 haavoittuvuutta oli kriittisiä). 

Jotkut tahot neuvovat ratkaisemaan tulostusongelman yksinkertaisesti poistamalla kesäkuisen päivityksen Windowsista. En pidä tätä neuvoa parhaana mahdollisena, sillä silloin menetetään - ainakin väliaikaisesti - kaikki ne tietoturvakorjaukset, jotka kesäkuun päivitys ratkaisi. 

Parempi vaihtoehto on ensinnäkin testata onnistuuko tulostaminen omalla tulostimella. Jos onnistuu, ei tarvitse tietenkään tehdä mitään (minun Windows 10-tietokoneessa ei esiinny päivityksen jälkeistä tulostusongelmaa). Mutta jos tulostus ei toimi, niin silloin (ja ainoastaan silloin) kannattaa ongelman ratkaisemiseksi asentaa Microsoftin julkaisema korjauspäivitys. Sitä päivitystä ei jaeta normaalia kanavaa pitkin Windows Updaten kautta, eikä Windows asenna sitä automaattisesti. 

On mentävä selaimella lukemaan yksityiskohtaiset ohjeet Microsoft Update Catalog-sivulta ja Update Catalogista löytyy kyseinen korjauspäivitys asennettavaksi tuetuille Windows-versioille (jokaiselle Windowsin versiolle on oma tulostuksen korjaava päivitys, joten on oltava tarkkana. Windows 10:ssa voi tarkistaa tietokoneeseensa asennetun Windows 10:n version kirjoittamalla hakukenttään tehtäväpalkissa komennon winver ja klikkaamalla hakuosuman auki niin avautuu pikkuikkuna, jossa kerrotaan versio).

Tiedollinen nöyryys ja uskovaiset

On asioita, joista ei ole vieläkään tieteellistä tietoa ja voi olla, että ei ole pitkään aikaankaan. Maailmankaikkeuden alkuun ja elämän syntymiseen Maassa liittyy auki olevia asioita ja tietoa ei ole. Ja on muutakin mitä ei tiedetä. Mutta sitten meillä on joukko sellaisia uskovaisia, jotka väittävät, että heillä on se tieto noihin asioihin - jopa suorastaan jumalallinen totuus. Koska heillä on yksi kirja, Raamattu. Ja se kirja - paremminkin kirjakokoelma - on heidän mielestään erehtymätön totuus. 

Ja sen Raamatun lukemisen nojalla nämä uskovaiset (ei siis läheskään kaikki kristityt kuitenkaan) väittävät tietävänsä sellaista, mitä tieteessä ei tiedetä ja mistä ei voida olla varmoja. Mutta tuollainen suhtautuminen ja moiset väitteet eivät edusta tiedollista nöyryyttä ja vaatimattomuutta, vaan pikemminkin ylpeyttä ja itsekorotusta. Kun tieteellä ei ole tietoa kyseisistä asioista (ja noita asioita edelleen tutkitaan) niin on aikamoista ylvästelyä väittää, että vaikka te tiedemiehet ette tiedä, niin me uskovaiset kuitenkin tiedämme nämä asiat ja meidän tietomme on totuus.

Mitä merkillistä oikotietä luonnontieteelliseen tietoon olisi joillakin fundamentalistisilla / konservatiivisilla kristityillä käytettävissään? Onko heillä jokin suora, häiriötön linja sen väitetyn Luojan ajatuksiin ja tekoihin? Missä, miten ja kenen toimesta se kyseisten kristittyjen "tieto" on saavutettu ja miten se "tieto" ja väite on falsifioitavissa eli osoitettavissa virheelliseksi?

Peräänkuuluttaisin kyllä tiedollista (episteemistä) nöyryyttä, varovaisuutta ja vaatimattomuutta kristityille ja luopumista sellaisesta luulottelusta, että Raamatun ja uskonnollisen uskon avulla kristityt muka voisivat saavuttaa sellaisista asioista tietoa, joita tiede ei ole vielä selvittänyt - eikä ehkä koskaan selvitä tyhjentävästi. Ja muka jotenkin täydentää tai korjata tieteen tuloksia, jollain uskonnollisilla keinoilla (Raamatun lukeminen ja teologinen tulkitseminen, rukoilu, väitetyt ilmestykset). 

Ei mistään uskonnosta ja sen uskonnon pyhistä, muinaisista kirjoista ole tieteellisen selittämisen ja tutkimisen kilpailijoiksi saati kumoajiksi. Ei Raamattu ole mikään tiedekirja, eikä se täydennä saati selitä mitään tieteellistä asiaa. Ei ole niin, että jos tiede ei osaa jotakin asiaa selittää niin Raamattu ja kristillinen usko (tai mikä muu uskonto tahansa kirjoineen) osaa antaa oikean selityksen.

Rehellisintä kristityille olisi nöyrästi myöntää, että me(kään) emme tiedä, me vain uskomme jotakin, mutta ei meillä mitään erehtymättömiä tietoja ja totuuksia ole.

Ja miksi näin? Muun muassa siksi, että koskaan ei tiede ole historiansa aikana lähestynyt taikauskoa ja uskonnollisia olettamuksia joutuen myöntämään ne tosiksi. Tieteen edistys on aina vienyt poispäin taikauskosta ja uskonnollisista selittelyistä. Koskaan ei ole käynyt niin, että uskonto olisi menestyksellisesti kumonnut tieteen tulokset ja teoriat. Sitä paitsi miltei kaikki, mitä esim. Raamattu kertoo tai väittää tästä fysikaalisesta maailmasta on virheellistä - tieteen tutkimustulokset eivät vahvista Raamattua sen maailmaa koskevissa näkemyksissä.

Toisekseen, ne uskonnolliset keinot (Raamatun lukeminen ja tulkitseminen, rukoilu, väitetyt ilmestykset) ovat olleet ja ovat edelleen keskenään ristiriitaisia ja johtaneet aivan päinvastaisiinkin lopputuloksiin ja käsityksiin. Kenellä uskovaisella siis se oikea totuus muka on? Uskonnollisuus on siten tehoton ja heikko keino saavuttaa tietoa maailmasta - pikemminkin se johtaa ristiriitaisiin luuloihin ja uskotteluihin vailla objektiivisia perusteita (sekä monenlaisiin järjettömyyksiin, mutta toki myös myönteisiinkin vaikutuksiin ainakin joillekin ihmisille).

On käytetty vertauskuvaa, että uskonto ja tiede ovat kuin rautatien kiskot: ne etenevät suuntaansa mutta eivät yhdy koskaan. Uskonto ei muutu tieteeksi eikä ole tiedettä, eikä tiede muutu uskonnoksi eikä ole uskontoa.

Uskonnon ei siten kannata tunkea itseään tieteen tontille, tiedettä mestaroimaan eikä ryhtyä ylpeästi väittämään, että vaikka te tiedemiehet ette tiedä niin mepäs tiedämme ja me selitämme oikein nämäkin asiat. Uskonnon, myös kristinuskon, kannattaisi keskittyä vain omiin asioihinsa omalla sektorillaan (arvot, etiikka, henkinen lohdutus ja tuki, hartauden harjoitus, rituaalit, yhteisöllisyys, hyväntekeväisyys).

Uskonnon luonne ja vaikutukset

Uskonnon luonne ja niiden vaikutuksista.

En pidä perusteltuna sellaista "teoriaa", että uskonnot (kaikki yhteensä tai vain jokin tietty uskonto) ovat pelkästään pahaa, huonoa ja harmia aiheuttavaa tai että ne ovat ainoastaan hyvää ja myönteistä vaikutuksiltaan (yksilöille ja yhteiskunnille sekä muulle kulttuurille, luontoa unohtamatta). 

Kysymys uskontojen luonteesta ja niiden vaikutuksista on monimuotoinen ja monitahoinen ja samankin uskonnon sisällä vaihteleva eri aikakausina ja historiallisissa tilanteissa. En usko mustavalkoiseen joko-tai -asetelmaan.

Ensinnäkin monikaan, on sitten koulutettu tai kouluttamaton, ei edes tiedä useita eri uskontoja, vaan heille ovat jollain tasolla tuttuja tai tiedettyjä vain nämä muutamat "maailmanuskonnot", juutalaisuus, kristinusko, islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus. 

Todellisuudessa maailmassa lasketaan olevan miltei 10 000 eri uskontoa. Näistä uskonnoista vain noin kolmellasadalla on yli 500 000 kannattajaa. Ylivoimaisesti suurin osa (noin 97%) maailman uskonnoista on yleensä hyvin paikallisia, pieniä yhteisöjä ja käytäntöjä, eikä noilla uskonyhteisöillä edes ole välttämättä mitään pyhää kirjaa, jossa olisi kirjattuna kaikkia velvoittavat opit ja säännöt elämää varten. Kaikki uskonnot eivät edes tee mitään lähetystyötä, eikä niissä pidetä muiden ihmisten käännyttämistä tarpeellisena.

Uskonto ei esiinny aidoimmillaan eikä tyypillisimmillään näiden muutaman, yleisesti tunnetun maailmanuskonnon pyhissä kirjoissa, kuten Raamatussa ja Koraanissa sekä niiden virallisissa opinkappaleissa. On jopa niin nähtävästi, että uskonnoissa on yhteisintä ja perustavanlaatuisinta maailmansisäiseen toimintaan ankkuroituvat arkiset tavat, käytännöt ja uskomukset, eikä siis jokin tuonpuoleiseen kurkottava filosofis-teologinen maailmanselitys ja monimutkainen teologinen systeemi virallistettuja dogmeja. 

Tärkeintä on uskonnoissa yleisesti ottaen oikein tekeminen, oikea käytäntö (ortopraksia), eikä oikein uskominen opillisesti ja teoreettisesti.

Uskonnon vaikutukset ihmisissä ja yhteisöissä eivät edes tarvitse jumalan olemassaoloa (uskovan mielen ulkopuolella)

Uskontojen vaikutuksia kun sitten tarkastellaan, niin noiden vaikutuksien syntymiseksi ei edes tarvitse olettaa eikä edellyttää uskon kohteena olevan jumalan (tai muun henkiolennon) reaalista olemassaoloa jossain tuonpuoleisuudessa. 

Voisi sanoa jopa niin radikaalisti, että uskovalle ihmiselle ei ole merkitystä sillä, onko uskottu jumala / henki olemassa jossakin hänen aivojensa ulkopuolella vai ei (eikä ole tarpeen "todistaa filosofisesti" tms. uskon kohteena olevan olennon olemassaoloa, ja mitä se todistelu edes hyödyttäisi, sillä uskova uskoo jo valmiiksi). Olennaisin "pointti" on juurikin se uskominen ja uskoon yleensä liittyvä käytäntö niin vaikutuksia uskonnosta voidaan kokea. 

Ajatellaan vaikka rukoilemista. Rukouksella on monenlaista hyötyä, eikä esim. kristitty ajattele, että hänen Jumalansa tarvitsee tietoa kristityn tarpeista ja asioista voidakseen auttaa kristittyä ja sen takia hänen pitää rukoilla Jumalaa, joka ei mukamas muuten tiedä, mitä uskovainen tarvitsee (johan tuo asia on opetettu Raamatussa).

Rukoilu esimerkiksi lieventää ja vähentää ahdistuneisuutta, auttaa saamaan sisäistä rauhaa ja tyyneyttä sekä selkeyttää ajattelua ja voi johtaa merkittäviin oivalluksiin siitä, mitä hänen tulisi tehdä (ihan siitä riippumatta onko rukous - kuten ateistit sanovat - puhumista oman alitajuntansa kanssa tai ylipäätään puhumista omalle mielelleen, vai onko rukous yhteydenpitoa, vuorovaikutusta Jumalan kanssa, kuten kristitty ajattelee).

Sitä paitsi jokin uskonto opinkappaleina ja mahdollisina pyhinä kirjoina ei itsessään tee yhtään mitään, vaan uskonnon kannattajat tekevät asioita, joita voidaan sitten arvottaa hyviksi ja myönteisiksi tai pahoiksi ja negatiivisiksi. Ja riippuu näkökulmasta eli että kenen kannalta asiaa tarkastellaan tai mitä päämäärää halutaan ajaa, että onko jonkin uskonnon vaikutus myönteinen vai kielteinen. Sama uskonto voi olla jopa jollekin yksilölle, tarkastelukulmasta ja toivotuista tavoitteista riippuen, sekä hyvä että paha, myönteinen ja kielteinen hänen elämässään.

Uskontojen opettajilla ja johtohenkilöillä - toki myös tavallisilla uskovaisilla - on suuri vastuu juuri siinä, että millaisia aineksia ja korostuksia ja tulkintoja he opettavat uskontoperinteestään ja kuinka he soveltavat käytännön elämässä eri elämänalueilla uskontoaan. 

Sama uskonto voidaan tulkita niin rauhan kuin sodan uskonnoksi, sen mukaan miten uskonnon johto ja riviuskovat uskontoaan selittävät ja painottavat ja mitä aineksia he nostavat esiin tässä ajassa - ja miten he käytännössä elävät kuten kohtelevat eri tavalla uskovia ja ajattelevia ihmisiä. Sama uskonto voi edistää joko suvaitsevaisuutta tai sitten suvaitsematonta tuomiohenkisyyttä ja suorastaan syrjintää.

Jopa yhden ja saman henkilön kohdalla hänen uskontonsa voi vaikuttaa sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia ja joko edistää tai estää jonkin päämäärän saavuttamista elämässä.

Uskonnon kannattajat voivat valita joko bunkkeroitua ajateltuun muuttumattomaan uskoon ja vastustaa erilaisia nykyajan ilmiöitä, tai he voivat valita elää uskontonsa kanssa tässä ajassa ja uudelleentulkita ja muotoilla uskontoaan joustavammin niin että se voi elää nykyajan kulttuurissa ja yhteiskunnassa kitkattomammin - sekä hyväksyä tämän ajan ilmiöitä ja arvoja.

Pelastus ja Raamattu 2

Pelastus varhaisessa Jeesus-liikkeessä, kuten se välittyy synoptisissa evankeliumeissa (Markus, Matteus ja Luukas. Kyseisten evankeliumien tekijät ovat tuntemattomia. Vain myöhempi kirkollinen perinne on liittänyt kyseiset nimettömät kirjoitukset noihin henkilöihin).

Jeesus-liike ja varhainen kristinusko

Kaikissa neljässä kanonisessa evankeliumissa kuvataan Johannes Kastajaa ja tämän julistusta. Hän kutsui juutalaisia kääntymään ja hän vastusti luuloa, että pelkkä kuuluminen Abrahamin jälkeläisiin riittäisi Jumalan valtakuntaan pääsemiseen, vaikka ihminen ei edes eläisi lapseuden arvoisella tavalla. Kääntymisen lisäksi on tehtävä hedelmiä, joista kääntyminen näkyy. Kaste syntien anteeksi antamiseksi sinetöi kääntymyksen ja se tehtiin vain yhden kerran (juutalaisilla oli toistuvasti tehtyjä rituaalisia puhdistuspesuja). Johannes Kastaja kutsui yksilöihmisiä juutalaisen kansan keskeltä pelastautumaan lähestyvän lopunajallisen tuomion alta.

Myös Jeesus Nasaretilainen otti vastaan Johanneksen kutsun ja tuli kastettavaksi (vaikka Matteuksen evankeliumissa Johannes sitä koetti estellä, muissa evankeliumeissa ei nähty ongelmaa siinä, että Johannes kastaa Jeesuksen). Kyseessä oli vanhimman evankeliumin, Markuksen, mukaan nähtävästi adoptio: Isä Jumala adoptoi kasteessa Jeesuksen (jonka ihmeellisestä syntymästä Markus ei tiedä kertoa mitään) Pojakseen.

Jeesus arvosti Johannes Kastajaa ja Jeesuksen julistustyöhön liittyi nimenomaan kutsu kääntymykseen, sillä Jumalan valtakunta oli tullut lähelle (Jeesus on tutkimuksessa nähty apokalyptisena saarnaajana, joka odotti pian tapahtuvaa Jumalan tuomiota ja taivasten valtakunnan perustamista).

Synti on synoptisissa evankeliumeissa konkreettisia rikkomuksia. Pelastustie on kääntymys, jota seuraa syntien anteeksisaaminen sekä hyvän hedelmän tuottaminen (eli teot ja uusi elämäntyyli, jotka ovat uuden Jumalan lapseuden arvon mukaisia).

Jeesuksen suhtautuminen juutalaiseen liittoteologiaan on evankeliumitradition kuvaamana osittain jännitteinen. Mutta Jeesus piti voimassa Jumalan lain oikean jumalasuhteen perusteena, vaikka Jeesuksen tulkinnat eräistä käskyistä kuten sapatin noudattamisesta olivat erilaisia ja kiistaa aiheuttavia. Jeesus jopa opetti sapattia lukuun ottamatta lain käskyjä tavanomaista ankarammin ja syventäen niitä niin että esim. loukkaava sana ja vihastuminen ovat jo käskyn "älä tapa" rikkomista.

Jeesus vaati kuulijoitaan hyväksymään hänen persoonansa ja ottamaan vastaan hänen opettamansa sanoman. Kääntymys on oikeastaan Jeesuksen puolelle asettumista ja hänen seuraamistaan. Tuomion perusteeksi tulee ihmisten asenne Jeesusta kohtaan. 

Aivan kuten Johannes Kastaja, Jeesuskin yritti pelastaa ihmisiä lähellä olevasta lopunajallisesta tuomiosta ja helvetistä. Vain katuva ja kääntyvä Israelin jäännös pelastuu, ei koko kansa. "Piskuinen lauma" edustaa Israelin kahtatoista sukukuntaa. Lisäksi Jeesuken julistus sisälsi sosiaalisen rajanvedon. Juutalaisten tuli liittyä Jeesuksen joukkoon (joko kiertämällä maata hänen kanssaan tai vähintään siten, että auttaa ja tukee kierteleviä julistajia).

Tunnetussa kertomuksessa rikkaasta miehestä, joka tuli Jeesukselta kyselemään pelastuksesta, kyseinen rikas mies oli jo oikealla tiellä: hän oli noudattanut tooran käskyjä. Häneltä vain puuttui yksi asia: luopuminen koko omaisuudestaan ja Jeesuksen seuraajaksi ryhtyminen, mihin hintaan tahansa. 

Pelastuksen piiriin pääse siten se ihminen, joka elää Jumalan käskyjen mukaan ja sen lisäksi antaa elämänsä Jeesuksen käsiin ryhtyen hänen seuraajakseen. Jeesus-liikkeessä ajateltiin, että aitoa katumusta ja kääntymystä ei ole, ellei ihminen usko Jeesukseen.

Synoptisissa evankeliumeissa välähtää parisen kertaa ajatus Jeesuksen kuoleman pelastavasta merkityksestä, mutta ne tekstit jäävät kokonaisuudessa irrallisiksi ja on kiistanalaista palautuvatko ne Jeesukseen vai ovatko ne seurakuntateologiaa (jälkikäteen Jeesuksen sanoiksi lisättyä alkuseurakunnan teologista ajattelua ja tulkintaa).

On myös epäselvää ja kiisteltyä teologisessa tutkimuksessa, että ennakoiko Jeesus oman kuolemansa lähestymisen (saati että jo hän olisi antanut sille pelastavan merkityksen). 

Varhaisessa synoptikkojen lähteessä, Q-evankeliumissa, Jeesuksen kuolema on tyypillinen profeetan kohtalo. Tuo näkemys olisi vaikea ymmärtää, mikäli jo historian Jeesus olisi itse puhunut seuraajilleen kuolemansa pelastavasta merkityksestä ("syntien sovitus", "lunastus kaikkien puolesta").

Kirjallisuus:

Heikki Räisänen: Mitä varhaiset kristityt uskoivat, 2011 

Pelastus ja Raamattu

"Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" on kysymys Raamatussa ja kristinuskossa se on keskeisin kysymys. Mutta millaisia erilaisia teologioita Raamattu sisältää pelastuksesta? Tässä artikkelissa tarkastelen juutalaisuutta ja pelastusta (taustana kristilliselle pelastus-teologialle).

Pelastus-uskon taustaa juutalaisuudessa

Vanha Israelin uskonto keskittyi pelkästään maanpäälliseen hyvinvointiin, eikä tunnettu oppeja joskus "lopun aikoina" tai kuoleman jälkeen tapahtuvasta pelastumisesta ikuiseen elämään tai joutumisesta ikuiseen kadotukseen/helvettiin piinattavaksi. Vanhassa Israelissa ajateltiin vain, että Jumalan siunaukset koetaan jokapäiväisen elämän hyvissä asioissa, kuten terveydessä, menestyksessä, perhe-elämässä ja yhteisössä koetussa varjeluksessa. 

Pelastus oli siten täysin tämänpuoleinen ja merkitsi vihollisarmeijoista selviytymistä ja valitun kansan varjeltumista vaaratilanteissa.

Vastaavasti Jumalan tuomio ja rangaistukset olivat täysin tämänpuoleisia pelkästään: sairautta, nälkää, kuolemaa sodassa tai petoeläinten tappaman sekä kaikenlaista elämän kurjuutta. Ja kuoleman jälkeen kaikki, niin hurskaat kuin jumalattomat, päätyvät tuonelaan, jonka pimeydessä kukaan ei kiitä eikä ylistä Jumalaa (eikä paistu helvetin liekeissä). 

Mutta kun Juuda tuhoutui, Jerusalem hävitettiin ja kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, pelastuskäsitys muuttui juutalaisuudessa. Pelastuksen odotus alkoi muuttua yksilöllisemmäksi sekä osittain vasta tuonpuoleisuudessa tapahtuvaksi. Jumala ei pelasta koko Israelin kansaa, vaan ainoastaan hänelle uskolliset hurskaat. Yksilöiden elämä tultaisiin arvioimaan tulevalla tuomiolla aikojen lopulla.

Tuomion jälkeen hurskaat pääsevät nauttimaan Jumalan tuomasta pelastuksesta joko maanpäälliseen Jumalan valtakuntaan tai taivaaseen. Mutta jumalattomat tuhotaan (joko tyhjiin raukeamalla tai he joutuisivat kärsimään loputtomiin helvetissä).

Tuomiolla kriteerinä sen määrittämiseksi pelastuuko ihminen vai tuhoutuuko hän, ovat ihmisen teot, toisin sanoen hänen kuuliaisuutensa Jumalan lakia (tooraa) kohtaan. Juutalaisuudessa eivät armo ja laki ole mitään toistensa vastakohtia, vaan ne kuuluvat yhteen. Se, että Israelin kansa sai tooran, on Jumalan rakkautta. 

Siihen liittyy vastuu huolehtia vähäosaisista ihmisistä (lesket, orvot, muukalaiset) ja Jumalan lain käskyt palvelivat arjen pyhittämistä. Kyseessä ei siis ole mikään omahyväinen ansioajattelu eikä ulkonainen moralismi (eli aivan päinvastoin mitä kristillisessä polemiikissa usein väitetään virheellisesti).

Liittonomismi ja juutalainen pelastustie

Yleinen nimitys teologiassa normaalille juutalaiselle asenteelle tooraa kohtaan on liittonomismi. Tooran antamisen edellä Jumala oli osoittanut rakkautensa ja armonsa pelastamalla kansan Egyptin orjuudessa, ilmaisten siten olevansa kansan hyväntekijä ja kuningas.

Tuolla perusteella Jumala saattoi odottaa vapauttamiltaan ihmisiltä kuuliaisuutta käskyjään kohtaan. Jumala solmi Siinain vuorella liiton Israelin kansan kanssa, ja suhde Jumalan sekä ihmisen välillä perustuu Jumalan armoon ja laupeuteen.

Silti myös ihmisellä on oma osuutensa. Ihminen pääsee liiton jäseneksi Jumalan armosta, kun hän syntyy juutalaiseen kansaan. Ihmisen on kuitenkin otettava vastuu pysymisestä tässä liitossa. Ihmiseltä odotetaan kuuliaisuutta tooraa kohtaan, mikä näkyy lainmukaisessa oikeassa elämäntavassa.

Ihmisen heikkous tiedostetaan, eikä Jumala vaadi täydellisyyttä ihmiseltä. Jokainen on syntinen, mutta se ei ole murhenäytelmä. Riittää hyvin, että ihminen haluaa ja pyrkii noudattamaan Jumalan lakia. Jumala oli antanut armossaan teitä syntien anteeksiantamiseen, kuten uhrikultti. Mutta niin kuin profeettojen kirjoituksissa sanotaan, tärkeintä oli uhraajan oikea mielenlaatu, katumus ja parannus, eikä ulkonainen uhrin toimittaminen sinsänsä.

Näin ollen ei edes toisen temppelin hävitys Jerusalemissa vuonna 70 jaa. ollut uskonnollinen katastrofi. Juutalaisilta ei voitu ottaa pois kääntymyksen mahdollisuutta, parannuksen armoa. 

Juutalaisuuden varsinainen pelastustie onkin, kuten on sanottu, katumus tai kääntymys, tarkemmin sanottuna syntisen paluu anteeksiantavan Jumalan luokse.

Qumranin juutalaisyhteisön pelastususko ja varhainen kristillisyys

Myös Qumranin yhteisön teksteissä kuvataan Jumalan armon ja ihmisen osuuden suhdetta. Qumranin yhteisö piti itseään pienenä valittuna jäännöksenä ja oikeana liiton kansana. Qumranilaiset oli määrätty saamaan pelastus, mutta ei heidän omien ansioidensa perusteella.

On mielenkiintoista, että Qumranin yhteisön teksteissä viljellään pelastuksesta samoja ilmauksia, jotka kristityt liittävät Jumalan toimintaan Jeesuksessa. 

Mutta vaikka Qumranin yhteisö korosti voimakkaasti Jumalan armoa, ei ihminen voinut päästä yhteisön jäseneksi ilman merkittävää omaa aktiivisuutta. Jäsenyyten pyrkivän ihmisen täytyi alistua pitkään koeaikaan, luovuttaa omaisuutensa yhteisölle sekä suostua tiukkoihin sääntöihin. Jumalan armon kokenut ihminen sitoutui täyttämään Jumalan lain mahdollisimman tarkasti.

Tätä ajattelua voidaan kutsua "synergismiksi", jos niin halutaan (eli Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutukseksi pelastumisessa, ihmisen myötävaikuttamiseksi Jumalan armon kanssa), mutta se ei suinkaan erota Qumranin yhteisön (ja ylipäänsä varhaisen juutalaisuuden) näkemyksiä kristittyjen näkemyksistä, vaan pikemminkin yhdistää ne toisiinsa.

Kristinusko on armouskonto, joka poikkeaa muista armouskonnoista siinä, että kristinuskossa armo kytketään ainoastaan siihen, mitä kristityt uskovat Jumalan tehneen Messiaan eli Jeesuksen välityksellä, hänen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa.

Kirjallisuus:

Heikki Räisänen: Mitä varhaiset kristityt uskoivat, 2011

Miksi jumalaan uskotaan?

Monesti sunnuntaisen kirkkokäyntini jälkeen huomaan saman ilmiön itsessäni. Ja tämä seikka voinee selittää ainakin osittain syitä siihen, miksi monet uskovat eri uskontoihin / jumalaan ja ovat nihkeitä eroamaan esim. ev-lut. kirkosta, vaikka eivät juurikaan uskoisi kirkon oppeihin ja Jumalaan, ainakaan kirkon virallisen opin mukaisella tavalla. 

Koen näet niin, että ollessani jossakin kirkollisessa tilaisuudessa kristittyjen ympäröimänä tunnelma ja sosiaalinen ilmapiiri, puheet ja musiikki, tekevät helpoksi uskoa Jumalaan. Toisin sanoen vahvistavat sitä minussa olevaa uskonnollisuutta, ruokkivat sitä.

Mutta kun olen - ja näinhän on suurimman osan aikaa - itsekseni tai aivan sekulaareissa kuvioissa ja tilanteissa, uskonnollisuus laimenee ja liudentuu ja hiipuu jonnekin mielen syövereihin uinumaan. Tilalle nousee analyyttinen, kriittinen, skeptinen ja agnostistinen ulottuvuus minua ja ajatteluani. 

Saatan olla miltei ateisti arjessani ja selittää omaa uskonnollisuuttani ja uskontokysymyksiä ylipäätään hyvinkin kriittisesti ja purkaa niitä osiin niin, ettei jää kiveä kiven päälle uskonnosta.

Ja tyypillisen päivän aikana voin aloittaa teistinä (Jumalaan uskovana) ja harrastaa jonkinlaista hengellisyyttä. Sitten päivän aikana se jää taustalle ja olen käytännössä miltei ateisti ja skeptikko. Illalla taas lopetan teistinä ja teen iltarukouksen osana vakiintunutta (turvallisuutta antavaa ja rauhoittavaa) iltarituaaliani ennen kuin käyn nukkumaan.

Havaintojeni - jotka tietenkään eivät ole hirveän kattavia - perusteella sanoisin, että ainakin yksi iso syy ihmisten uskonnollisuuteen (sekä kirkkoon kuulumiseen) on sosiaalinen ja emotionaalinen. Suuri vaikutus on tutulla, uskovan ympärillä olevalla toisista uskovista (olkoot sitten niitä tosiuskovia tai vain  tapakristittyjä) koostuvalla yhteisöllä. 

Uskonto - kuten kirkollinen elämä Suomessa - tarjoaa monelle ihmiselle lämpimänoloisen, kodikkaan sosiaalisen verkoston ja rituaalien sekä kirkon liturgisen kalenterin tahdittaman elämänjärjestyksen. Paljon erilaisia tapoja, riittejä, ohjelmaa, uskonnollisia tilaisuuksia, tekemistä, kivaa tunnelmaa ja menemistä - sekä toisien ihmisten kohtaamista, yhteyttä ja ystävyyttä. 

Ja kaikki tuo vahvistaa uskonnollisuutta heissä. Voi tuntua vaikea luopua tuosta kaikesta hyvästä ja esim. erota ev-lut. kirkosta ja jättäytyä ulkopuolelle sekä alkaa etsiä uutta sosiaalista verkostoa muualta.

Intuitiivinen ja rationaalinen ajattelu

Toinen näkökohta siihen, miksi useat uskovat Jumalaan / jumaliin liittyy ajatteluun. On tehty tutkimuksia, joiden tuloksena on päätelty, että usko jumaluuteen liittyy ihmisen intuitiiviseen ajatteluun. Ihmisellä on kaksi erilaista ajattelun tapaa, intuitiivinen ja rationaalinen.

Kuitenkaan ei ole kyse siitä, että uskova ihminen ei olisi tai ei jopa osaisi olla rationaalinen, sen intuitiivisen ajattelun lisäksi. Muilla elämänalueilla kuten esim. tieteen tekemisessä ja muutenkin työnteossa uskovat ovat rationaalisia, analyyttisiä ja kriittisyyteen pystyviä, eikä uskonnollinen usko sitä estä

Intuitiivinen ajattelu ja esim. henkiolentojen ja Jumalan toiminnan "näkeminen" eri tilanteissa (johdatus, varjelus, rukousvastaus, Jumalan, henkien / enkelien läsnäolon tuntu) palautuu siihen, mitä monille uskoville on jo lapsena kotona opetettu. Ei ole helppoa unohtaa uskontokasvatusta, jota on vanhemmiltaan saanut varhaislapsuudesta alkaen. Lisäksi tutkimuksissa on puhuttu "ylivilkkaasta toimijan tunnistimesta" ihmisen aivoissa, mikä on edesauttanut uskon syntymistä jumaliin ja henkiolentoihin.

Ilmastoennusteet ja ilmastonmuutos

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas on sillä kannalla, että 

"ilmastonmuutos ei ole vielä riistäytynyt käsistä, mutta keskustelu siitä on – ”Siinä on uskonnollisen ääriliikkeen piirteitä”".

Ilmastoguru sanoo, että ilmastonmuutoksen torjunnassa tulisi keskittyä suuriin asioihin (valtiollisen ja yritystason ratkaisuihin, lopettaen kansalaisten ahdistamisen). 

”On ollut sellaista haahuilun meininkiä. Suomelle järkeviä keinoja on syytä harkita tarkkaan”, 

hän kommentoi viime vuoden puolella.

Taalaksen sanojen perusteella kannattaisi siten ottaa ilmastoasiat rauhallisemmin ilman hysteriaa ja tavallisen kansalaisen syyllistämistä. Mutta toisaalta mediassa liikkuu myös suorastaan "maailmanlopun" meininkiä ilmastonmuutoksen takia:

"Esitiedot uudemmista ilmastomalleista vihjaavat, että ilmaston lämpenemisherkkyys voi olla merkittävästi suurempi mitä tähän asti on arvioitu. Jos näin, niin nykytrendein lukitsemme vastaukseksi maailmanlopun jo vuosien 2040-2060 välillä" (Janne M. Korhonen).

Nämä voivat olla hämmentäviä kannanottoja meille maallikoille, jotka itse emme ole ilmastotutkijoita - eli miten suhtautua tähän asiaan? Ehkä ei ainakaan kannattaisi käyttää sanaa "maailmanloppu", sillä ilmastomuutoksen takia ei tämä planeetta hajoa atomeiksi, eikä elämä maan päällä pääty totaalisesti, vaikka nykyinen inhimillinen elämänmeno tulisi tiensä päähän (ja se on toki mahdollista).

Kuitenkin, nykytrendien jatkuessa ja jos ei tehdä tarpeeksi, niin

"Yli neljän asteen lämpeneminen tarkoittaa sivilisaation loppua. Yli viiden asteen lämpeneminen tarkoittaa ihmiskunnan sukupuuttoa."

Yhteiskuntien perustukset silloin kyllä kaatuvat ja tullee resurssisotia ja sen laajuusia kansainvaelluksia, että valtiot luhistuvat ja jauhautuvat järjestelmineen palasiksi, eikä mikään rajavalvonta tms. mahda mitään.

BBC:n uutisissa viime vuonna puhuttiin, että kasvava konsensus tutkijoiden keskuudessa on, että meillä on vain 18 kuukautta aikaa ratkaista ilmastonmuutokseen ja ympäristön tuhoutumiseen liittyvät ongelmat, jotta maapallo voidaan pelastaa (ja etenkin ihmiskunnan sivilisaatio). 

On vaikea sanoa, pitääkö tuollainen aikataulutus ja uhkakuvan maalailu paikkansa. Joka tapauksessa on erittäin epätodennäköistä, että 18 kuukaudessa Kiina, USA, EU, Intia ja Venäjä tekevät vaadittuja todella radikaaleja toimenpiteitä (ja että esimerkiksi Brasilia suostuu lopettamaan Amazonian sademetsien hävittämisen).

Ongelmallista on lisäksi sekin, että kaikista keinoista ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi ei ole yhteisymmärrystä. Esimerkiksi Suomessa vihreät vastustavat ydinvoiman lisäämistä energiatuotannossa, vaikka juuri ydinvoima (ja sen lisärakentaminen) oikeasti auttaisi vähentämään hiilidioksidipäästöjä).

Se voi olla, että raha (ja lyhytnäköinen ahne voitonhalu) vie voiton. Ihmiskunta pelaa ilmastonmuutos- ja ympäristöasioissa elämän ja kuoleman uhkapeliä. Mutta voittaako ihmiskunta vai tuhoutuuko sivilisaatio sellaisena kuin me sen olemme tunteneet?

Evoluutio vs. kreationismi

Evoluutio vs. kreationismi- vastakkainasettelun tarkastelua ja kritiikkiä kristilliselle kreationismille. Ajatuksia tieteestä

Tiede on tämän havaittavan (aistein tai erilaisin epäsuorin keinoin) maailman tutkimista asianmukaisin metodein ja uskonto keskittyy tuonpuoleiseen, transsendenssiin ”todellisuuden tasoon”, jonka oletetaan olevan perimmäinen todellisuus. Tiede ottaa kantaa kysymyksiin mitä, miten, milloin ja uskonnon toimialaa (ainakin erään käsityksen mukaan) ovat miksi-kysymykset (tarkoitukset, merkitykset, arvot, etiikka. Moni saa uskonnoista mielenrauhaa, lohtua ja toivoa). 

Näitä kahta ”valtakuntaa” ei tarvitse eikä kannata sekoittaa toisiinsa (eräs näkemys on, että tiede ja uskonto eivät edes voi olla ristiriidassa keskenään, koska ne käsittelevät eri elämänalueita ja kysymyksiä).

Toisaalta eräissä protestanttisissa tulkintaperinteissä tieteen ja uskonnon (so. protestanttisen fundamentalistisen kristillisyyden) välillä on ristiriitaa ja vastakkainasettelua. Uskonnon, etenkin kristinuskon piirissä, on esiintynyt joinakin aikoina nimen omaan tieteellisen edistyksen ja tieteellisen tiedon levittämisen vastustamista (toisaalta kristillisellä uskolla on ollut myönteisiäkin vaikutuksia tieteen ja sen edellytyksien mahdollistamisen kannalta historian aikana). 

Auktoriteettiusko (on auktoriteettina sitten pyhänä pidetty kirja, "Jumalan ilmoitus", tai jokin uskonnollinen johtaja) on taaksepäin katsomista ja jarruttaa asioiden empiiristä tutkimusta vapaasti ja dogmatismin kahlehtimatta. Rationaalinen asennoituminen on eteenpäin katsomista, uutta tietoa tuottavaa ja itseään korjaavaakin tarvittaessa, toisin kuin dogmaattinen auktoriteettiusko (vai onko muka Raamattu tai Koraani uudelleenkirjoitettu ja päivitetty?).

Vaikka evoluutio joskus osoittautuisi virheelliseksi teoriaksi, siitä ei seuraa, että kreationismi olisi tällöin oikea vastaus ja todistunut olevan "totuus". Ei myöskään, että kreationismista jossain muodossaan tulisi uusi vallitseva teoria (sitä paitsi minkä uskonnon luomisopista ja mikä niistä erilaisista esim. kristillisperäisistä kreationismeista se oikea luomisoppi on?). 

Tiedeyhteisö päätyy sellaiseen uuteen teoriaan, joka pystyy selittämään uudet havainnot luonnossa tyydyttävästi, sekä selittämään myös kaiken sen tiedon, mitä evoluutiotutkimus on saanut selville luonnosta. Näen amerikkalaisten oikeistolaisten ja fundamentalististen piirien kreationismin nimenomaan epäuskosta tai vähintään heikosta uskosta nousevana hätääntyneenä puolustusreaktiona ahdistavaa ”pahaa ja moraalitonta” tiedettä vastaan (samoin kuin reaktiona koko modernisaatiota ja sekularisoitumiskehitystä vastaan ja pyrkimyksenä kääntää kelloa taaksepäin. Noiden piirien rumalla agendallahan ovat myös naisten ja homoseksuaalien vapauksien ja oikeuksien vastustus).

Kreationismissa ja siihen kuuluvassa ID-liikkeessä on nimen omaan – kuten heidän omista dokumenteistaan ilmenee – kysymys kokonaisvaltaisen kulttuurisen vallankumouksen tavoittelusta sekä poliittisesta vallanhalusta: se valta on ihmisten mielien hallintaa ja kristillisen maailmankäsityksen palauttamista takaisin kulttuuria hallitsevaksi suureksi kertomukseksi ja mielien hallinnan kautta se on poliittista valtaa (heidän tavoite on todellakin darwinistisen evoluutiobiologian ulosheittäminen kulttuurista ja tieteestä).

Kreationistinen raamatuntulkintamalli on aikansa elänyttä

Lisäksi kreationismissa etsitään epätoivoisesti omalle erittäin jäykälle ja aikansa eläneelle Raamatun tulkinnalle pönkitystä koettamalla saada oma uskontulkinta näyttämään tieteelliseltä. Maailma ja tiede osana maailmaa koetaan liian vaarallisena, pelottavana ja monimutkaisena ja siksi halutaan uskoa yksinkertaistettuun selkeän mustavalkoiseen maailmankatsomukseen. Tieteeseen on kuin jokin viha-rakkaus suhde. Kreationistien oma ”tiede” on hyvää ns. "tositiedettä"/ "rehellistä tiedettä", mutta muiden tutkijoiden tiede on moraalitonta, pahaa ja saatanallista (ja "ateistista"). Kreationismin tarkastelu kuuluisi pikemminkin psykologian ja sosiologian alueille eikä luonnontieteisiin.

Raamatun ”luominen sanan avulla” ja moderni kirkollinen tulkinta (tieteen pakottamana), jonka mukaan ”Jumala loi kehittämällä” pitkien aikojen kuluessa: "alussa Jumala loi evoluution"

Kantani on, että niiden, jotka haluavat edelleen pitäytyä kristilliseen uskoon ei tarvitse valita kirjaimellisen fundamentalistisen Raamatun tulkinnan ja modernin tieteen välillä, vaan he voivat ottaa vastaan sekä Raamatun että modernin tieteen tutkimustuloksineen (joihin myös evoluutioteoria kuuluu). Mutta se vaatii radikaalia Raamatun uudelleentulkintaa ja irtiottoa tietyistä tulkintaperinteistä. Perinteisestihän kristikunnassa ei ole ajateltu, että Jumala loi kehittämällä, evoluution avulla, eikä ihmisen ole katsottu polveutuneen toisista, niin sanotuista ”alemmista” elämänmuodoista vähitellen. 

Teologisesti ottaen suurimmissa kirkkokunnissa (myös Suomen ev-lut. kirkon valtavirrassa) katsotaan nykyään, että oleellista on luominen idea sinänsä eikä se millä tavalla eli menetelmällä ja missä ajassa se on tapahtunut (Genesiksen luomiskertomuksia pidetään jopa vain runoutena ja joka tapauksessa vain vertauskuvallisina kertomuksina). Evoluutio nähdään ko. kirkoissa Luojan suurena työkaluna ilman ongelmia uskonopille (tosin tämänkin teologisen näkemyksen johdonmukaisuudesta, älyllisestä rehellisyydestä sekä tuohon tulkintaan päätymisen motiiveista voidaan esittää kriittisiä kysymyksiä). 

Kun Charles Darwin esitti teoriansa evoluutiosta on luonnontieteellinen tieto siitä lähtien lisääntynyt valtavasti kaikilla eri osa-alueilla. Tässä tutkimusprosessissa tiede on saanut selville, että myös Raamatun alkukertomuksin historiallisuudelle ei löydy empiirisiä todisteita. Ei tämän havainnon tekeminen – tai siitä julkisesti kirjoittaminen – ole edes mikään ”hyökkäys” Raamattua kohtaan eikä myöskään mikään ”ateistinen salaliitto”. Asiat ovat vain näin, haluammepa myöntää sen tai emme. Se on vain neutraali tosiasia itsessään. Jokainen tekee sitten omat maailmankatsomukselliset johtopäätöksensä asiantilan johdosta.

Tosin kaikkien maailmankatsomuksien todennäköisyys ja uskottavuus ei ole yhtä suuri: enemmän tukea saavat kaikki ne maailmankatsomukset, jotka eivät oleta juutalais-kristillis-islamilaista persoonallista kaikkivaltiasta luojajumalaa ja hänen aktiivista vaikutustaan maailmassa. 

VT:n alkukertomuksien mukainen maailmanhistoria ei vastaa tunnettuja historiallisia, arkeologisia ja geologisia tosiasioita. Tämän ei luulisi enää olevan järkytys kenellekään. Paitsi fundamentalistisen epärealistisen maailmankuvan omaaville ihmisille, jotka heräävät todellisuuteen jossain vaiheessa. Olemme vapautuneet VT:n juutalaisten viitekehyksestä, joka perustui heidän aikansa yleisiin myyttistä alkuperää oleviin uskomuksiin ja virheelliseen kolmikerroksiseen maakeskeiseen maailmankuvaan, johon liittyy litteä maa ja maakiekon ylle ripustettu kiinteä taivaankupoli, jossa taivaankappaleet kuten Aurinko kiertävät maata.

Olemme korvanneet sen tieteellisellä maailmankuvalla, jonka kulmakiviä ovat evoluutio (ja sitä kuvaava evoluutioteoria), yleinen suhteellisuusteoria, kvanttimekaniikka ja alkuräjähdysteoria. Voimme myös oikeutetusti esittää kritiikkiä sellaista uskoa kohtaan, joka esittää jumaluutta, maailmaa, historiaa ja ihmistä koskevia tosiasiaväitteitä sekä vaatia uskovaisilta todisteita esitettyjen väitteiden tueksi. 

Voimme lisäksi esittää tieteellistä todistusaineistoa, joka osoittaa, että hänen väitteilleen ei ole objektiivisia empiirisiä perusteita. Eikä kritiikin esittäjän omalla uskonnollisella tai filosofisella maailmankatsomuksella ole merkitystä maailmasta tehtyjen havaintojen ja tosiasioiden ja niiden pätevyyden kannalta. Asia on niin kuin se on siitä riippumatta sattuuko se miellyttämään havaitsijaa vai ei. Havainnon todenperäisyys ei riipu esittäjänsä maailmankatsomuksesta – tämä pätee myös Raamatun tieteellisessä tutkimuksessa. Raamatunselitystieteessä (eksegetiikassa) protestantti, katolilainen, juutalainen ja uskontoihin sitoutumaton tutkija voivat päätyä samoihin tutkimustuloksiin ja niin myös käytännössä on tapahtunutkin.

Toisaalta suurten kirkkokuntien tiedemyönteisyys ja myös evoluutioteorian hyväksyntä on positiivista 

Mutta toinen näkökulma yllä olevan kirkollisen (kuten luterilaisen kirkon) teologian muuttumiseen tieteen löytöjen antamasta impulssista ja aloitteesta johtuen on se tärkeä asiantila, että se sallii rauhanomaisen vuoropuhelun tieteen ja kirkon välillä. Tieteen tekijät voivat antaa kirkon keskittyä omalle ”tontilleen” ja kirkko sallii tieteelle täyden työrauhan eikä taistele tieteen ei-toivottuja tuloksia vastaan eikä yritä sensuroida tieteen tuloksien esittämistä (mihin kirkolla ei ole keinojakaan). 

Tämä rauhallinen rinnakkain elo ja omiin toimialueisiinsa keskittyminen on myönteistä, ja sitä kannattaa vaalia (vaikka toisaalta on oikeutettua esittää kritiikkiä myös kirkollisen teologian ratkaisuja ja niiden perusteita/perusteiden mahdollisia motiiveja kohtaan). Kreationismi joka tapauksessa merkitsee uhkaa myös tälle tieteen ja kirkon välillä olevalle rauhantilalle. Kuitenkin jo Darwinin aikoina oli teologeja, jotka näkivät evoluutioteorian ja teologian suhteen niin, että luonnonvalinta ei ole ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. 

Myös kristitty amerikkalainen biologi Asa Gray (1810-1888) korosti juuri tätä kantaa. Kristillisen teologian, raamatuntulkinnan ja luonnontieteiden edistyksen herättämien metafyysisten ja eksegeettisten kysymyksien kimppua voidaan siten perustellusti tulkita eri tavalla ja päätyä vastakkaisiin johtopäätöksiin samoista lähtökohdista käsin. Evoluutiobiologian ja evoluutioteorian tehtävä ei edes ole olla uskonnollisten, metafyysisten ja maailmankatsomuksellisten ongelmien tuomarina.

Evoluutio on USA:ssa täysin politisoitunut kysymys eikä evoluution vastustuksella ole tekemistä tiedeyhteisön kanssa, vaan vallan tavoittelun ja kulttuurisodan

Yhdysvalloissa evoluution vastustaminen on läpeensä poliittinen ja maailmankatsomuksellinen asia ja evoluutio-kysymys on täysin politisoitunut. Evoluutioon suhtautuminen on keskeinen maailmankatsomuksellisen ja poliittisen värin tunnustamisen koetinkysymys. Republikaanisen puolueen ehdokkaaksi pääsemisessäkin evoluutiota koskevalla kannalla voi olla ratkaiseva asema kun puolueessa tarkistetaan ehdokkaan sopivuutta puolueeseen! Vaikka tieteen lukutaidon on todettu olevan USA:ssa ”huippuluokkaa” (eli 28 % amerikkalaisista tiedelukutaitoisia), on uskonnon lukutaito USA:ssa rappeutunut, mihin ainakin eräänä keskeisenä syynä voidaan pitää uskonnon opetuksen puuttumisesta amerikkalaisissa kouluissa (uskonnon opetus ei tulisi olla tunnustuksellista, vaan uskontotieteellistä ja uskontojen historiallista kehitystä erittelevää).

Amerikan poliittinen rintama on jatkuvasti jyrkentynyt liberaalien ja konservatiivien välillä ja evoluutiosta on tullut traagisesti välikappale ja ase konservatiivisen uskonnollisen oikeiston poliittisten etujen ajamisessa: uskonnollisesti lukutaidotonta kansaa on helppo hämätä ja vetää mukaan hyväuskoisena ja hyödyllisten lampaiden laumana (ja nykyinen sosiaalinen media ja valeuutiset ovat siinä oiva työväline). Kyse on vallasta yhteiskunnasta, ei tieteestä. 

Tilanne on pahentunut sen jälkeen kun 1987 USA:n korkein oikeus kielsi uskonnon opetuksen luonnontieteenä kouluissa, minkä jälkeen kristinuskon fundamentalistiset puolustavat keksivät uuden taktiikan: raamatullinen kreationismi naamioitiin kansalaisia hämäävästi ”älykkään suunnittelijan (Intelligent Design) teoriaksi”.

Syntyi ID-liike, joka väittää olevansa ”tieteellinen” ja että on (muka) todisteita ”älyllisen suunnittelijan” olemassaolosta ja tarpeesta elämän kehityksessä. Sitten vielä väitetään, että lasten tulee saada kuulla tästä ”tieteellisestä erimielisyydestä”. Todellisuudessa mitään ”erimielisyyttä” ja ”evoluutioteorian kriisiä” ei edes ole tiedeyhteisössä, vaan ID-liike on puhtaasti uskonnollinen (mukana on eräitä muitakin omista maailmankatsomuksellisista syistään evoluutiota vastustavia, kuten UFO-uskovaisia). 

USA:ssa ”älykäs suunnittelu” on oikeudenkäynnissä ”Kitzmiller & kumppanit vastaan Doverin koulualue” tuomittu uskonnolliseksi ilmiöksi, jota ei voida eriyttää kreationismista ja sen uskonnollisista edeltäjistä ja siten älykkään suunnittelun opetus on perustuslain vastaista.

Tavallisimpia tapoja tulkita luomista ja evoluutiota. Monta erilaista ja keskenään ristiriitaista kreationismia

1. omphalos-kreationismi (maailma luotiin vähän aikaa sitten, vaikkapa viime sunnuntaina periaatteessa, mutta se näyttää vanhalta. Fossiilit ovat esim. ”saatanan tekemiä väärennöksiä” ja ”uskon koetukseksi”)

2. YEC, nuoren maan kreationismi (Maailma on 6000-10 000 vuotta vanha, elämä luotiin kirjaimellisesti kuudessa päivässä, Aadam ja Eeva ovat historiallisia henkilöitä. Vedenpaisumus tuhosi Nooan aikaisen maailman noin 4000 vuotta sitten ja vain ne pelastuivat, jotka olivat Nooan arkissa)

3. OEC, vanhan maan kreationismi (Maa ja maailmankaikkeus ovat vanhoja, elämä tulkitaan joko vanhaksi tai sitten muutaman tuhannen vuoden ikäiseksi näkemyksistä riippuen)

4. aukkoteoria/aukkokreationismi (1 Moos1:1 ja jakeen 2 välille oletetaan satojen miljoonien tai miljardien vuosien aukko ja ”ensimmäinen maailma”, joka tuhoutui. Väitetään, että maa ”tuli autioksi ja tyhjäksi”)

5. ”day-age creationism” (luomispäivät tulkitaan kuvainnollisesti, miljoonien vuosien aikakausiksi)

6. etenevä kreationismi (Vanhan maan kreationismin suuntaus. Hyväksyy nykytieteen paitsi ei modernia evoluutiobiologiaa. Uskotaan Jumalan luoneen kaikki eliöt eri lajeiksi, mutta väittää, että uudet lajit ovat ”erityisesti luotuja”, eivätkä polveutuneet aikaisemmista lajeista)

7. älykkään suunnittelijan kreationismi eli ID-liike (esim. Johnson, Behe, Denton)

8. evolutiivinen kreationismi (erilainen kuin teistinen evoluutio. Luontoa ei olisi olemassa ilman Jumalan tahtoa. Mahdollistaa Genesiksen ja nykytieteen monitulkintaisuuden: esim. luominen tapahtui eri tavalla kuin me kuvittelemme ja että Aadam ei ollut ensimmäinen ihminen maailmassa, vaan hän oli ensimmäinen ihminen, joka havaitsi tietoisuutensa ja henkisyytensä)

9. teistinen evoluutio (Jumala luo evoluution kautta vähitellen. Hyväksyy modernin tieteen ja evoluutioteorian. Korostaa, että Jumala toimii tieteen ulottumattomissa, mutta tekee välillä tietyissä tilanteissa väliintuloja evoluutioprosessiin).

Joten mikä noista pelkästään kristikunnassa esiintyvistä kreationismeista eli luomisuskoista on se ainoa oikea "totuus", jota pitäisi muka kouluissa opettaa? Tuosta ristiriitaisuudesta huomaa hyvin, kuinka monitulkintaisia Raamatun tekstit ovat. Kreationistit erilaisine luomisuskoineen ovat sodassa keskenäänkin eivätkä saavuta konsensusta siitä, että mikä se "raamatullinen luomistotuus" sitten on.

Loppusanat

Henkilökohtaisesti en pidä (antiikkisiin kirjoihin ja uskontunnuksiin perustuvaa tai mitään muutakaan) dogmatismia (”totuudet perustuvat menneisyyden auktoriteettien väitteisiin”) kestävänä ja hedelmällisenä tapana rakentaa maailmankuvaa. Haluan olla avoin ja vastaanottavainen kaikille tosiasioille ja uudelle, päteväksi osoittautuvalle tiedolle, vaikka sen takia joutuisin tarkistamaan maailmankuvaani (suhtautumistapani on filosofinen). Totuus on matka, liikettä kohti päämäärää.

Totta on se, mitä tapahtuu (ja muun muassa evoluutiota tapahtuu luonnossa, unohtamatta kulttuurievoluutiotakaan). Kristittyjen velvollisuus on omaksua myös kipeää tekevä totuus eikä tuudittautua miellyttävään toiveajatteluun, joka on vailla kestäviä perusteita.

Evoluutioteoriaa ei ole suunniteltu ”vain ateisteille ja agnostikoille”: se sopii yhtäläisesti kaikille, kuten esim. yleinen suhteellisuusteoria tai aurinkokeskeinen maailmankuva (tosin kristillisiä raamatuntulkintoja joudutaan päivittämään uuden tiedon vaatimuksien mukaan esim. selittämällä luomiskertomukset allegorioiksi). 

Jos ja kun jokin asia on tosi, on kristitynkin velvollisuus hyväksyä se siitä riippumatta millaisia positiivisia tai negatiivisia seurauksia siitä asiasta oletetaan olevan. Eikö kristittyjä ole kutsuttu rakastamaan totuutta, eikä levittämään valheita ja vääristelyjä (kreationismi sisältää valtavasti valehtelua, vääristelyä ja huiputusta)? 

Asia ei muutu vääräksi silläkään perusteella, että siitä on mahdollisesti jotain negatiivisia seurauksia (siinä tapauksessahan uskonnot pitäisi hylätä ja kieltää suorastaan, sillä niistä on aiheutunut paljon negatiivista).

Jos tiedeyhteisö päätyy siihen, että evoluutioteoria ei ole enää paras selitysmalli elämän kehittymiselle eikä evoluutioteorian puitteissa pystytä selittämään kaikkia havaintoja tyydyttävästi niin silloin tiedeyhteisö korvaa evoluutioteoriaan uudella teorialla, jolla on parempi selitysvoima. Tiede on itseään korjaavaa ja itsekriittistä, eikä evoluutioteoria muodosta poikkeusta. Tieteessä on teorioita korvattu uusilla, paremmin havainnot selittävillä teorioilla koko sen historian ajan. 

Mutta evoluutioteorian osalta ei sellaisen teorian korvaamiseen ole aihetta eikä syytä näköpiirissä. Myös yleinen suhteellisuusteoria ja alkuräjähdysteoria voidaan joskus tulevaisuudessa korvata uudella, paremmalla teorialla – jos siihen on päteviä perusteluita. Eiväthän tieteen teoriat ole mitään uskontoja, josta pidetään väen väkisin kiinni dogmaattisesti, vaan teoriat elävät ja lopulta korvautuvat paremmilla (tutkijalle lottovoitto on jos hän onnistuu kaatamaan jonkin teorian ja esittämään tilalle uuden teorian).

Omaan maailmankatsomukseeni sillä ei ole merkitystä, sillä ei evoluutio ole minulle kokonaisvaltainen maailmankatsomus tai elämänfilosofia. Evoluutioteoria selittää luonnossa olevan evoluution tosiasiaa. Jos tiedeyhteisössä hylätään evoluutioteoria tieteellisten perusteiden nojalla niin silloin minäkin teen niin ja omaksun uuden teorian, joka vie taas hieman lähemmäksi totuutta (uutena vähän parempana likiarvona totuudesta). Tosin evoluutioteorian ”hylkääminen” ja ”kumoaminen” on epätodennäköistä.

Näkemykseni on, että evoluutioteoria on nykyään paras tarjolla oleva paradigma (viitekehys), jonka puitteissa voidaan selittää elämän kehitys biosfäärissä sopusoinnussa löytöjen kanssa (elämän synty - abiogenesis - eli kemiallinen evoluutio on oma hypoteesinsa ja tutkimusalansa, eikä se liity biologiseen evoluutioteoriaan. Emme siis tiedä vielä, miten elämä syntyi tällä planeetalla). 

Minusta on tieteellistä ja normaaliin tieteelliseen keskusteluun kuuluvaa jos kritisoidaan evoluutioteoriaa – kaikkeahan voi ja saa ja pitääkin tarvittaessa kritisoida ja kyseenalaistaa jos siihen on tieteellisiä perusteita. Ollakseen mielekästä tieteellisesti sen evoluutioteorian kritiikin pitäisi silti olla tieteelliseen argumentointiin perustuvaa ja rationaalista, eikä uskonnollisiin tai ideologisiin tavoitteisiin nojautuvaa (eikä varsinkin johonkin "fiiliksiin"). 

Luonnollisesti sitä kritiikkiäkin voi ja saa arvioida kriittisesti ja tuoda esiin arvostelussa olevat aukot ja heikkoudet. Vaihtoehto tieteessä ei voi olla ”God did it” eli Jumala teki sen (sillä tieteellä ei ole keinoja yliluonnollisten toimijoiden ja niiden tekojen tutkimiseen). Selitys, joka selittää kaiken, ei selitä mitään. Yliluonnollisia, näkymättömiä ja kuulumattomia entiteettejä kun ei voi ottaa tieteessä selitysperusteiksi tai teorioiden rakennuspalikoiksi, koska niitä olentoja ei voi todentaa (ei falsifioida eikä verifioida), eikä havaita.

Kolminaisuusoppi -ajatuksia

Kirkollisesti tänään on kolminaisuudenpäivä. Kolminaisuusoppi on monille ollut ongelma ja on paljon niitä, jotka kieltävät Jumalan kolminaisuuden kokonaan (korostaen, että Jumala on yksi). Kolminaisuusopista on tehty erilaisia tulkintoja ja toki aihe ei ole mitenkään helppo.

Kolminaisuusoppi / Jumalan kolmiykseys on aivan mahdollinen teologinen johtopäätös jos Raamatusta voidaan havaita, että Jeesus on enemmän kuin tavallinen ihminen, suorastaan Jumala, ja että Pyhään Henkeen liitetään Jumalalle ja persoonalle kuuluvia ominaisuuksia sekä tehtäviä.

Toisaalta asia on sillä tavalla ongelmallinen, että Raamatussa ei ole kauttaaltaan yhtä ja samaa yksiselitteistä, jännitteetöntä oppia Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä, vaan on teologisia ajatuskulkuja ja tulkintoja eri suuntiin sekä erilaisia painotuksia. Ja noita teologioita voidaan sitten tulkita, ymmärtää ja koettaa yhdistellä toisiinsa eri tavoilla.

Kauan aikaa kristikunnassa on lähtökohdaksi valittu Johanneksen evankeliumin kristologia eli oppi Kristuksesta ja muita Uuden testamentin kirjoituksia kuten Markuksen evankeliumia (jota voidaan pitää ainakin jossain määrin ongelmallisena kolminaisuusopin kannalta) on luettu johanneslaisen teologian lävitse ja ne muut UT:n tekstit ja näkökulmat on upotettu johanneslaiseen teologiaan. 

Eli on korostettu, että Jeesus on olemuksellisesti pre-eksistentti (ennen syntymistään olemassa ollut) taivaallinen, ikuinen jumalpersoona, joka tuli lihaksi ja ylösnousemuksen jälkeen palasi taivaan kirkkauteen.

Henkilökohtaisesti voin hyväksyä ja uskoa kolminaisuusopin. Se jää joka tapauksessa mysteeriksi, ja tiedostan, että koko Raamatun jumalakäsityksiä (etenkin näkemyksiä Pyhästä Hengestä ja osin myös Jeesuksesta) ei saada jäännöksettömästi "istumaan" ongelmitta kolminaisuusoppiin. Jos jumaluus olisikin sellainen, että vajavainen, rajoittunut inhimillinen järki voisi tuosta vaan tyhjentävästi ymmärtää ja selittää Jumalan, olisi tämä jumaluus luultavasti epäjumala ja vain ihmisen ajattelun luomus.

Keskusta ja hallitus

Keskustalla on politiikassa ja hallituksessa nyt sitten jännät paikat, kun yllättäen Katri Kulmuni erosi valtiovarainministerin tehtävästä. Kuka mahtaa olla uusi valtiovarainministeri ja vaihtuuko keskustassa myös puheenjohtaja. Arvelen, että puheenjohtajakin vaihtuu, sillä hallituspuolueen puheenjohtajan pitäisi olla hallituksessa.

Eräät politiikan tutkijat pitävät keskustan asemaa Marinin hallituksessa varsin hankalana ja spekuloivat keskustan uloslähdöllä hallituksesta. Erään tutkijan mukaan keskusta on suorastaan väärässä hallituksessa, punavihreiden puolueiden puristuksessa, voimatta toteuttaa haluamaansa politiikkaa (työelämän pelisääntöjen uudistus, talousasiat).

Muistissahan on, että keskustan talous- ja työllisyyspolitiikka oli peräti toisenlaista - ja talouden nousuun kääntymiseen myötävaikuttavaa - kuin tämän punavihreän hallituksen löysä rahanjako vasemmalle ja oikealle.

No on sitten oikeassa tai väärässä hallituksessa niin nähtäväksi jää kesän ja syksyn aikana meneekö keskustaväellä hermo ja alkaako oppositioon hyppäys houkuttaa - etenkin jos kannatus ei millään nouse, vaan ehkä jopa pienenee entisestään.

Onhan sekin toisaalta jo nähty, että melko lyhyessä ajassa puolueiden kannatuksessa voi tapahtua isojakin siirtymiä. Kuten sdp:n melko nopea nousu suurimmaksi puolueeksi ja PS:n suosion hiipuminen.

Väite pronssikautisista myyteistä

Väite "pronssikautisista myyteistä" uskontokritiikissä

Melko tyypillinen halventamis- ja vähättelytarkoituksessa käytetty väite uskontodebateissa on, että Raamattu on "pronssikautisia myyttejä". Tai että abrahamilaiset uskonnot perustuvat pronssikautisiin myytteihin. Mutta tuollainen argumentointi on virheellistä eikä pidä vettä. 

Puhuttaessa abrahamilaisista uskonnoista (juutalaisuus, kristinusko ja islam) on ensinnäkin todettava, että ne eivät ole peräisin pronssikaudelta. Raamatun tieteellisen tutkimuksen mukaan Vanhan testamentin tekstit on kirjoitettu paljon pronssikauden jälkeen, vasta noin 800-300 luvuilla eaa. ja osa Vanhan testamentin kirjoituksista on vieläkin nuorempia. 

Itse asiassa Vanhan testamentin kirjoitukset ovat rautakautisia. Ja kristinuskon kirjoitukset - Uusi testamentti - kirjoitettiin antiikin aikaan hellenistisellä kaudella. Islamin pyhä kirja Koraani on vieläkin uudempi, kirjoitettu vasta 600-800-luvuilta jaa. Täyttä varmuutta nykymuotoisen Koraanin ajoituksesta ei ole.

Pronssikausi Lähi-idässä oli 3500-1200 eaa. On totta, että israelilaiset heimot olivat mahdollisesti kansana tuohon aikaan muodostumassa Kanaaninmaalla, mutta Raamattua ei tuolloin kirjoitettu. Toki jotkut vanhatestamentilliset traditiot, olennot ja nimitykset (jumala El, alkuhirviöt Leviathan ja Rahab jne.) palautuvat pronssikaudelle asti, alunperin suullisina perinteinä mahdollisesti. Ja taito käyttää rautaa levisi laajalle Lähi-Idässä jo vuoteen 1200 eaa. mennessä, vaikka pronssia käytettiinkin yhä raudan lisäksi.

Toisekseen on argumentointivirhe, jos jokin ajatus, näkemys tai katsomus torjutaan ja hylätään sen takia, että se on joltakin aikakaudelta. Väitteen tai näkemyksen arvoon ja totuudellisuuteen ei vaikuta se miltä aikakaudelta se on peräisin. Ei pidä paikkaansa, että vanha on aina jotenkin huonompaa tai väärää ikänsä takia. Vastaavasti jos jokin asia, näkemys tai uskomus on uusi ja nykyajalta, ei se automaattisesti ja itsestäänselvästi tee siitä parempaa ja oikeampaa.

Kolmanneksi, se että jokin uskomus / kertomus on "mytologiaa" ei automaattisesti todista sitä, että se on epätotta ja sepitettä. Mytologiassa / myyteissä voi olla joka kaikki sepitettä ja epätotta tai ne voivat olla osittain tosia ja paikkansapitäviä tai jopa kokonaan totta. Mytologia voi olla esimerkiksi jonkin kulttuurin ja kansan yhteisesti uskomaa perinnettä, joka sisältää heidän ideologisen perustansa tarjoten arvoja, menettelytapoja ja kertomuksia heidän kulttuurinsa ja kansansa alkuperästä, jostakin kansan olemassaololle keskeisestä ja elintärkeästä tapahtumasta ja muusta sellaisesta. 

Ja ne myytit voivat olla tosia joko osittain tai kokonaan - tai olla täysin fiktiivisiä. Mutta mitenkään itsestäänselvästi ei kyse ole aina 100% kuvitteellisista, epätosista tarinoista. Asia pitää tutkia ja arvioida tarkemmin myyttikohtaisesti.

Hitler-kortti uskontoväittelyissä

Näköjään eräs ikuisuusaihe kristittyjen ja kristinuskon kriitikoiden (ateistien, antiteistien yms.) välisissä väittelyissä internetissä on siitä kinaaminen, että olivatko Hitler ja Stalin kristittyjä vai ateisteja. Siten halutaan saada vastapuolelle negatiivisuutta ja oman uskon tai uskon puuttumisen asialle tukea sekä saada oma katsantokanta näyttämään paremmalta. 

Minulla ei ole ollut mitään mielenkiintoa osallistua siitä aiheesta debatoimiseen, koska pidän sitä irrelevanttina sille asiantilalle, että onko vai eikö ole jotakin jumaluutta olemassa.

Jos meillä on henkilö P joka uskoo asian A ja tekee teon B niin sen henkilön uskomukset - tai epäusko - ei todista sitä, että jokin jumaluus on olemassa tai että sitä jumaluutta ei ole. Meillä voi olla miljardeja ihmisiä, jotka kaikki sanovat olevansa vaikka teistejä, esim. kristittyjä, ja he voivat tehdä monenlaisia tekoja, joita sitten pidetään hyvinä tai pahoina, mutta ei tuosta asiantilasta saada todistetta sille, että jumaluus on tai ei ole olemassa.

Parhaimmillaan voidaan saada kyllä jotain viitteitä johonkin suuntaan ihmisiäkin tarkkailemalla. Voidaan esim. päätellä onko se kristillinen väite todellisuutta vastaava, että "Jeesus muuttaa ihmisen" tai että kristityt ovat rakastavampia ja vähemmän ahneita kuin muut ihmiset. Tarvitaan silti enemmän kuin vain ihmisien tarkkailua tai jonkun tietyn yksilön, esim. Hitlerin, nostamista tikun nokkaan, mitä tulee jumaluuden olemasaoloon tai olemattomuuteen.

Ateismi ei muutu "demoniseksi" ja "pahaksi" sekä "epätodeksi" siksi, että Hitler ja Stalin olivat ateisteja (jos he olivat siis ateisteja). Eikä kristillinen Jumala muutu olemattomaksi jos kyseiset henkilöt olivat kristittyjä (olen nähnyt joidenkin ateistien väittävän, että jopa Pol Potin hirmuteot tulee laskea kristinuskon syyksi, koska Pol Pot oli opiskellut kristillisessä koulussa nuorempana).

Ei kukaan ihminen voi luoda olemassaoloa yhdellekään jumaluudelle jos sitä jumalaa ei ylipäätään ole reaalisesti olemassa ihmismielen ulkopuolella, on se ihminen sitten teoiltaan ja käytökseltään millainen tahansa. Eikä kukaan ihminen voi lakkauttaa minkään jumalan olemassaoloa, jos se jumala todellakin on olemassa, vaikka se ihminen käyttäytyisi kuin pieni perkele.

Ns. Hitler-kortin pelaaminen väittelyssä eli Reductio ad Hitlerum on argumentointivirhe kaiken lisäksi. Se on argumentointivirhe sen tähden, että siinä yritetään tunteisiin vetoamalla eli asioita Hitleriin ja natsismiin liittämällä saada ne kuulostamaan pahoilta ja hirviömäisiltä. Ja tunteenomaisten perustelujen käyttö ei kuulu rationaaliseen argumentointiin jonakin asiaperusteena.

Sijoittuvatpa Hitler ja muut natsit kristitty - ateisti -akselilla mihin kohtaan tahansa, tai ovatpa sijoittumatta, ei se todista mitään siitä, onko kristillistä tai ylipäätään minkäänlaista jumalaa olemassa. Eikä siitäkään se todista, että millainen tämän mahdollisesti olemassaolevan jumalan luonne on.

Hitler kyllä koetti kalastella kristittyjen suosiota ja Saksassa todellakin oli kristillistä papistoa, joka kannatti Hitleriä ja natseja. Mutta kukapa diktaattori tai muu hallitsija jättäisi hyödyntämättä uskontoa ja papistoa agendansa ajamisessa. On ylipäätään tehokasta saada kansa uskomaan, että jopa jumala on heidän puolellaan ja että suuri johtaja on jumalan asialla. Papisto on hallitsijalle arvokas liittolainen ja apuväline.

Tämä asiantila eli uskonnollinen kielenkäyttö ja uskonnon hyödyntäminen omiin poliittisiin ja muihin tarkoitusperiin ei vielä todista sitä, että mikä oli Hitlerin - tai muiden hirmuhallitsijoiden - tosiasiallinen uskonnollinen vakaumus. Eikä se todista kyseisen uskonnon ja sen jumaluuden totuuspohjaa tai sen puuttumista. Toisin sanoen: mikään tuollainen Hitlerin tai muiden hallitsijoiden toiminta ja kielenkäyttö (kuten vetoaminen "jumalaan" puheissaan) ei ole todiste sille, että ovatko kyseisen uskonnon väitteet jumalastaan totuus vai eivätkö ole ja onko ko. jumaluutta olemassa vai ei.

Muualta tarvitsee löytyä vankemmat argumentit ateismi vs. teismi / kristinusko väittelyihin, kuin Hitlerin, Stalinin ja muiden henkilöiden uskomuksista ja teoista.