sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Kolminaisuusoppi -ajatuksia

Kolminaisuusoppi -ajatuksia

Kirkollisesti tänään on kolminaisuudenpäivä. Kolminaisuusoppi on monille ollut ongelma ja on paljon niitä, jotka kieltävät Jumalan kolminaisuuden kokonaan (korostaen, että Jumala on yksi). Kolminaisuusopista on tehty erilaisia tulkintoja ja toki aihe ei ole mitenkään helppo.

Kolminaisuusoppi / Jumalan kolmiykseys on aivan mahdollinen teologinen johtopäätös jos Raamatusta voidaan havaita, että Jeesus on enemmän kuin tavallinen ihminen, suorastaan Jumala, ja että Pyhään Henkeen liitetään Jumalalle ja persoonalle kuuluvia ominaisuuksia sekä tehtäviä.

Toisaalta asia on sillä tavalla ongelmallinen, että Raamatussa ei ole kauttaaltaan yhtä ja samaa yksiselitteistä, jännitteetöntä oppia Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä, vaan on teologisia ajatuskulkuja ja tulkintoja eri suuntiin sekä erilaisia painotuksia. Ja noita teologioita voidaan sitten tulkita, ymmärtää ja koettaa yhdistellä toisiinsa eri tavoilla.

Kauan aikaa kristikunnassa on lähtökohdaksi valittu Johanneksen evankeliumin kristologia eli oppi Kristuksesta ja muita Uuden testamentin kirjoituksia kuten Markuksen evankeliumia (jota voidaan pitää ainakin jossain määrin ongelmallisena kolminaisuusopin kannalta) on luettu johanneslaisen teologian lävitse ja ne muut UT:n tekstit ja näkökulmat on upotettu johanneslaiseen teologiaan. 

Eli on korostettu, että Jeesus on olemuksellisesti pre-eksistentti (ennen syntymistään olemassa ollut) taivaallinen, ikuinen jumalpersoona, joka tuli lihaksi ja ylösnousemuksen jälkeen palasi taivaan kirkkauteen.

Henkilökohtaisesti voin hyväksyä ja uskoa kolminaisuusopin. Se jää joka tapauksessa mysteeriksi, ja tiedostan, että koko Raamatun jumalakäsityksiä (etenkin näkemyksiä Pyhästä Hengestä ja osin myös Jeesuksesta) ei saada jäännöksettömästi "istumaan" ongelmitta kolminaisuusoppiin. Jos jumaluus olisikin sellainen, että vajavainen, rajoittunut inhimillinen järki voisi tuosta vaan tyhjentävästi ymmärtää ja selittää Jumalan, olisi tämä jumaluus luultavasti epäjumala ja vain ihmisen ajattelun luomus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.