Miksi jumalaan uskotaan?

Monesti sunnuntaisen kirkkokäyntini jälkeen huomaan saman ilmiön itsessäni. Ja tämä seikka voinee selittää ainakin osittain syitä siihen, miksi monet uskovat eri uskontoihin / jumalaan ja ovat nihkeitä eroamaan esim. ev-lut. kirkosta, vaikka eivät juurikaan uskoisi kirkon oppeihin ja Jumalaan, ainakaan kirkon virallisen opin mukaisella tavalla. 

Koen näet niin, että ollessani jossakin kirkollisessa tilaisuudessa kristittyjen ympäröimänä tunnelma ja sosiaalinen ilmapiiri, puheet ja musiikki, tekevät helpoksi uskoa Jumalaan. Toisin sanoen vahvistavat sitä minussa olevaa uskonnollisuutta, ruokkivat sitä.

Mutta kun olen - ja näinhän on suurimman osan aikaa - itsekseni tai aivan sekulaareissa kuvioissa ja tilanteissa, uskonnollisuus laimenee ja liudentuu ja hiipuu jonnekin mielen syövereihin uinumaan. Tilalle nousee analyyttinen, kriittinen, skeptinen ja agnostistinen ulottuvuus minua ja ajatteluani. 

Saatan olla miltei ateisti arjessani ja selittää omaa uskonnollisuuttani ja uskontokysymyksiä ylipäätään hyvinkin kriittisesti ja purkaa niitä osiin niin, ettei jää kiveä kiven päälle uskonnosta.

Ja tyypillisen päivän aikana voin aloittaa teistinä (Jumalaan uskovana) ja harrastaa jonkinlaista hengellisyyttä. Sitten päivän aikana se jää taustalle ja olen käytännössä miltei ateisti ja skeptikko. Illalla taas lopetan teistinä ja teen iltarukouksen osana vakiintunutta (turvallisuutta antavaa ja rauhoittavaa) iltarituaaliani ennen kuin käyn nukkumaan.

Havaintojeni - jotka tietenkään eivät ole hirveän kattavia - perusteella sanoisin, että ainakin yksi iso syy ihmisten uskonnollisuuteen (sekä kirkkoon kuulumiseen) on sosiaalinen ja emotionaalinen. Suuri vaikutus on tutulla, uskovan ympärillä olevalla toisista uskovista (olkoot sitten niitä tosiuskovia tai vain  tapakristittyjä) koostuvalla yhteisöllä. 

Uskonto - kuten kirkollinen elämä Suomessa - tarjoaa monelle ihmiselle lämpimänoloisen, kodikkaan sosiaalisen verkoston ja rituaalien sekä kirkon liturgisen kalenterin tahdittaman elämänjärjestyksen. Paljon erilaisia tapoja, riittejä, ohjelmaa, uskonnollisia tilaisuuksia, tekemistä, kivaa tunnelmaa ja menemistä - sekä toisien ihmisten kohtaamista, yhteyttä ja ystävyyttä. 

Ja kaikki tuo vahvistaa uskonnollisuutta heissä. Voi tuntua vaikea luopua tuosta kaikesta hyvästä ja esim. erota ev-lut. kirkosta ja jättäytyä ulkopuolelle sekä alkaa etsiä uutta sosiaalista verkostoa muualta.

Intuitiivinen ja rationaalinen ajattelu

Toinen näkökohta siihen, miksi useat uskovat Jumalaan / jumaliin liittyy ajatteluun. On tehty tutkimuksia, joiden tuloksena on päätelty, että usko jumaluuteen liittyy ihmisen intuitiiviseen ajatteluun. Ihmisellä on kaksi erilaista ajattelun tapaa, intuitiivinen ja rationaalinen.

Kuitenkaan ei ole kyse siitä, että uskova ihminen ei olisi tai ei jopa osaisi olla rationaalinen, sen intuitiivisen ajattelun lisäksi. Muilla elämänalueilla kuten esim. tieteen tekemisessä ja muutenkin työnteossa uskovat ovat rationaalisia, analyyttisiä ja kriittisyyteen pystyviä, eikä uskonnollinen usko sitä estä

Intuitiivinen ajattelu ja esim. henkiolentojen ja Jumalan toiminnan "näkeminen" eri tilanteissa (johdatus, varjelus, rukousvastaus, Jumalan, henkien / enkelien läsnäolon tuntu) palautuu siihen, mitä monille uskoville on jo lapsena kotona opetettu. Ei ole helppoa unohtaa uskontokasvatusta, jota on vanhemmiltaan saanut varhaislapsuudesta alkaen. Lisäksi tutkimuksissa on puhuttu "ylivilkkaasta toimijan tunnistimesta" ihmisen aivoissa, mikä on edesauttanut uskon syntymistä jumaliin ja henkiolentoihin.