tiistai 30. kesäkuuta 2020

Ontologinen jumalatodistus -kritiikki

Ontologinen jumalatodistus -kritiikki

Ontologinen jumalatodistus on hyvin vanha, sen kehitti Anselm Canterburylainen 1000-luvulla. Anselmin päättelyn mukaan Jumalaa suurempaa ja täydellisempää olentoa ei voida kuvitella. Anselm teki erotuksen sen välillä, että olento on olemassa pelkästään mielessä ja että olento on todellisuudessakin olemassa. Täydellisimmän kuviteltavissa olevan olennon on oltava oikeasti olemassa, koska muuten syntyisi ristiriita eli voitaisiin kuvitella vielä täydellisempi olento, joka olisi olemassa todellisuudessa kuvittelijastaan riippumatta.

Kritiikkiä Anselmin ontologista jumalatodistusta kohtaan


Jo Anselmin aikalaiset esittivät kritiikkiä ontologista jumalatodistusta kohtaan, koska tuolla tavalla voitaisiin todistaa mikä tahansa "täydellinen" olemassaolevaksi (ensimmäinen kriitikko oli munkki Gaunilo Marmoutierilainen 1000-luvulla). Myös Tuomas Akvinolainen arvosteli Anselmin todistelua. Leibnizin mielestä Anselmin todistelu tarvitsee ylimääräisen premissin, nimittäin sen, että Jumala on mahdollinen olento. Filosofi B. Russell piti aluksi ontologista jumalatodistusta pätevänä, mutta mentyään eteenpäin filosofin urallaan hän totesi, että Anselmin jumalatodistus ei olekaan pätevä.

Mitä sitten tarkoittaa, että jokin on olemassa vain mielikuvituksessa? Lausehan vihjaisee, että olisi kyse oikeasta olemassaolosta, joka vain on rajattu erittäin kapeasti - mielikuvitukseen kuvittelijan päässä. Voidaan pitää ilmeisenä, että tuollainen vain kuvitteluun kahlehdittu olento on vähemmän suuri kuin olento, joka on vapaasti olemassa ja ilmenee kosmoksessa.

Tuossa kohtaa on kuitenkin virhe: mielessämme ei ole asia itse, vaan ainoastaan sen asian idea. Ja idea ei ole lainkaan sama kuin asia itse. Eikä tuosta lauseesta seuraa, että kyseisellä olennolla olisi jokin rajoitettu olemassaolo. Kyse on vain siitä, että meidän mielessämme on jokin idea (jumala, yksisarvinen jne.) tai käsite tai mielikuva ja että todellisuudessa mikään olento ei vastaa sitä ideaa (mielemme ulkopuolella).

Jumalan idea ei ole eräänlainen Jumala, ainoastaan vähemmän todellinen (kuten esim. tomaatti maalauksessa ei ole eräänlainen kasvis, ainoastaan vähemmän ravitseva).

Mutta jos jätetään sikseen kuvitteellinen olemassaolo ja myönnetään, että olemassaolo on täydellisempää kuin olemattomuus (ja oletetaan, että koska Jumalalla ovat kaikki ominaisuudet täydellisinä, kaiketi hänen on oltava myös olemassa). Mikä tässä on virheenä?

Filosofi Immanuel Kant esitti tunnetuimman kritiikin ontologista jumalatodistusta vastaan. Kant totesi, että olemassaolo ei ole varsinainen predikaatti. Kant tarkoitti, että olemassa oleminen ei ole normaali ominaisuus, kuten vaikka älykkyys tai nuoruus. Ja todellakin olemassaolo näyttää varsin omituiselta ominaisuudelta, sillä sehän on yleismaailmallinen (toisin kuin vaikka älykkyyden ominaisuus, aivan kaikella on olemassaolo).

Varsinaisesti Kant tarkoitti kritiikissään, että olemassaolo ei anna käsitteelle - kuten Jumalalle - mitään uutta sisältöä: "sadassa oikeassa dollarissa ei ole lantin vertaa enempää rahaa kuin sadassa mahdollisessa dollarissa". Ja Kant jatkoi, että taloustilanteeni riippuu kuitenkin aivan eri tavalla sadasta oikeasta dollarista kuin pelkästä sadan dollarin käsitteestä.

Ja tämä on täysin totta. Otetaan esimerkiksi vielä käsite Suomen eduskunnan tämänhetkinen jäsen.  On olemassa kaikkiaan 200 yksilöä, joihin tämä käsite pätee. Kuvitellaan, että täydennämme tätä käsitettä olemassaololla, joten siitä tulee tällainen: Suomen eduskunnan tällä hetkellä olemassa oleva jäsen. Tulos on, että sekä vanha että uusi käsite viittaavat samaan 200 yksilön joukkoon. Eli käsite ei muutu yhtään painavammaksi, kun siinä on mukana olemassaolo. 

Eikä se anna määrittelemälleen objektille yhtään parempaa asemaa olla olemassa. Muutoinhan me voisimme tehdä vaikka minkälaisia objekteja / olentoja olemassaoleviksi, kun vain määrittelemme ne oikein. Mutta sellainen olisi vain loogista ja käsitteellistä leikittelyä vailla todellisuuspohjaa.

Anselm oletti, että Jumalan olemassaolon kieltäminen on ristiriitaista, koska Jumala ei ole meille vain lyhennetty kuvaus (äärettömän täydellinen olento), vaan se on lisäksi erisnimi. Jos Jumala on äärettömän täydellinen ja siksi olemassa, miten voisimme kuvitellakaan, että hän ei ole olemassa.

Mutta tuossakin ajatuksessa on virhe. Kuvaillaan Anselmin virheellistä päättelyä tällä esimerkillä. "Vanhin elossa oleva mies". Annettakoon tälle miehelle nimeksi Metuselah. Kysytään nyt seuraavasti: onko Metuselah elossa? Tietysti hän on elossa ja määritelmä sanoo, että hän on vanhin elossa oleva mies. Miten hän siis voisi olla olematta elossa? Jos Metuselah ei voi olla olematta elossa, on mahdotonta, että hän olisi kuollut. Metuselahin täytyy olla siten kuolematon. Mutta sehän on todella omituista, eikä vastaa reaalimaailmasta saatuja havaintoja.

Tuollainen logiikka-ansa piilee siinä, kun liimaillaan toisiinsa nimiä ja kuvauksia. ja klassisessa muodossaan Anselmin todistus epäonnistuu: vaikka Jumalan määrittelisi olemassa olevaksi, ei mikään kuitenkaan todista eikä takaa sitä, että jokin olento täyttäisi määritelmän oikeasti.

Kirjallisuus:

Jim Holt: Miksi maailma on olemassa? 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.