Tiedollinen nöyryys ja uskovaiset

On asioita, joista ei ole vieläkään tieteellistä tietoa ja voi olla, että ei ole pitkään aikaankaan. Maailmankaikkeuden alkuun ja elämän syntymiseen Maassa liittyy auki olevia asioita ja tietoa ei ole. Ja on muutakin mitä ei tiedetä. Mutta sitten meillä on joukko sellaisia uskovaisia, jotka väittävät, että heillä on se tieto noihin asioihin - jopa suorastaan jumalallinen totuus. Koska heillä on yksi kirja, Raamattu. Ja se kirja - paremminkin kirjakokoelma - on heidän mielestään erehtymätön totuus. 

Ja sen Raamatun lukemisen nojalla nämä uskovaiset (ei siis läheskään kaikki kristityt kuitenkaan) väittävät tietävänsä sellaista, mitä tieteessä ei tiedetä ja mistä ei voida olla varmoja. Mutta tuollainen suhtautuminen ja moiset väitteet eivät edusta tiedollista nöyryyttä ja vaatimattomuutta, vaan pikemminkin ylpeyttä ja itsekorotusta. Kun tieteellä ei ole tietoa kyseisistä asioista (ja noita asioita edelleen tutkitaan) niin on aikamoista ylvästelyä väittää, että vaikka te tiedemiehet ette tiedä, niin me uskovaiset kuitenkin tiedämme nämä asiat ja meidän tietomme on totuus.

Mitä merkillistä oikotietä luonnontieteelliseen tietoon olisi joillakin fundamentalistisilla / konservatiivisilla kristityillä käytettävissään? Onko heillä jokin suora, häiriötön linja sen väitetyn Luojan ajatuksiin ja tekoihin? Missä, miten ja kenen toimesta se kyseisten kristittyjen "tieto" on saavutettu ja miten se "tieto" ja väite on falsifioitavissa eli osoitettavissa virheelliseksi?

Peräänkuuluttaisin kyllä tiedollista (episteemistä) nöyryyttä, varovaisuutta ja vaatimattomuutta kristityille ja luopumista sellaisesta luulottelusta, että Raamatun ja uskonnollisen uskon avulla kristityt muka voisivat saavuttaa sellaisista asioista tietoa, joita tiede ei ole vielä selvittänyt - eikä ehkä koskaan selvitä tyhjentävästi. Ja muka jotenkin täydentää tai korjata tieteen tuloksia, jollain uskonnollisilla keinoilla (Raamatun lukeminen ja teologinen tulkitseminen, rukoilu, väitetyt ilmestykset). 

Ei mistään uskonnosta ja sen uskonnon pyhistä, muinaisista kirjoista ole tieteellisen selittämisen ja tutkimisen kilpailijoiksi saati kumoajiksi. Ei Raamattu ole mikään tiedekirja, eikä se täydennä saati selitä mitään tieteellistä asiaa. Ei ole niin, että jos tiede ei osaa jotakin asiaa selittää niin Raamattu ja kristillinen usko (tai mikä muu uskonto tahansa kirjoineen) osaa antaa oikean selityksen.

Rehellisintä kristityille olisi nöyrästi myöntää, että me(kään) emme tiedä, me vain uskomme jotakin, mutta ei meillä mitään erehtymättömiä tietoja ja totuuksia ole.

Ja miksi näin? Muun muassa siksi, että koskaan ei tiede ole historiansa aikana lähestynyt taikauskoa ja uskonnollisia olettamuksia joutuen myöntämään ne tosiksi. Tieteen edistys on aina vienyt poispäin taikauskosta ja uskonnollisista selittelyistä. Koskaan ei ole käynyt niin, että uskonto olisi menestyksellisesti kumonnut tieteen tulokset ja teoriat. Sitä paitsi miltei kaikki, mitä esim. Raamattu kertoo tai väittää tästä fysikaalisesta maailmasta on virheellistä - tieteen tutkimustulokset eivät vahvista Raamattua sen maailmaa koskevissa näkemyksissä.

Toisekseen, ne uskonnolliset keinot (Raamatun lukeminen ja tulkitseminen, rukoilu, väitetyt ilmestykset) ovat olleet ja ovat edelleen keskenään ristiriitaisia ja johtaneet aivan päinvastaisiinkin lopputuloksiin ja käsityksiin. Kenellä uskovaisella siis se oikea totuus muka on? Uskonnollisuus on siten tehoton ja heikko keino saavuttaa tietoa maailmasta - pikemminkin se johtaa ristiriitaisiin luuloihin ja uskotteluihin vailla objektiivisia perusteita (sekä monenlaisiin järjettömyyksiin, mutta toki myös myönteisiinkin vaikutuksiin ainakin joillekin ihmisille).

On käytetty vertauskuvaa, että uskonto ja tiede ovat kuin rautatien kiskot: ne etenevät suuntaansa mutta eivät yhdy koskaan. Uskonto ei muutu tieteeksi eikä ole tiedettä, eikä tiede muutu uskonnoksi eikä ole uskontoa.

Uskonnon ei siten kannata tunkea itseään tieteen tontille, tiedettä mestaroimaan eikä ryhtyä ylpeästi väittämään, että vaikka te tiedemiehet ette tiedä niin mepäs tiedämme ja me selitämme oikein nämäkin asiat. Uskonnon, myös kristinuskon, kannattaisi keskittyä vain omiin asioihinsa omalla sektorillaan (arvot, etiikka, henkinen lohdutus ja tuki, hartauden harjoitus, rituaalit, yhteisöllisyys, hyväntekeväisyys).