tiistai 24. marraskuuta 2020

Helvetti Raamatussa 2

Helvetti Raamatussa 2

Helvetti-uskon taustaa ja juuria Vanhan testamentin ulkopuolla (erityisesti koskien uskoa sielun kuolemattomuuteen ja ikuisesti kestävään kidutukseen helvetissä).

Helvetti-oppiin liittyvä merkittävä ongelma

Tuskinpa usko helvettiin, etenkin ikuisena piinana, sai alkunsa oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta. Eli koska pahuus ei saa useinkaan rangaistusta tämän elämän aikana, pahantekijöille on kostettava tuonpuoleisuudessa (heti kuoleman jälkeen tai lopunajallisen viimeisen tuomion tapahduttua). 

Tuollaiseen ajatuskulkuun liittyy huomattava ristiriita: jos Jumala on rakkaus ja kaikkihyvä sekä oikeudenmukainen niin eikö hän tahtoisi kostamisen asemasta ninenomaan parantaa, oikaista ja kouluttaa pahantekijöitä? Tässä on ongelma, jota helvettiä rakennelleet infernologit ovat yrittäneet ratkaista helvetti-uskon alusta lähtien.

Usko helvettiin on ollut ihmiskunnan historiassa maailmanlaajuista, mutta tästä varsin yleisestä uskomuksesta on tehty hyvin erilaisia tulkintoja eri aikoina ja eri kulttuuripiireissä (myös saman uskonnon sisällä) muinaisuudesta alkaen nykyaikaan asti.

Kristinuskon helvetti-oppi alkaa antiikin kreikkalaisten haadeesta

Kristinusko syntyi juutalaisuudesta erkaantuen ja kasvoi sekä kehittyi kreikkalais-roomalaisessa kulttuuripiirissä ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Kristillinen helvetti ei syntynyt tyhjiössä, eikä taivaasta valmiina tippumalla uniikkina ideana, vaan helvetti-oppiin omaksuttiin eräitä jo muinaisia kuolemanjälkeisyyteen liittyviä käsityksiä. Antiikin Kreikan mytologia ja filosofiat tarjosivat eniten vaikutteita ja rakennuspalikoita, sillä ne olivat yleisesti tunnettuja ja suorastaan läpäisivät koko silloisen kulttuuripiirin Rooman valtakunnassa.

Kristillisen helvetin historian alku on antiikin kreikkalaisten uskontoon sisältyvä haades, joka on varjomaisten kuolleiden valtakunta. Varhaiset kristilliset käsitykset helvetistä ottivat mallia Homeroksen Odysseiasta sekä roomalaisen Vergiliuksen Aeneis-runoelmasta.

Homeroksen haades eroaa kristillisestä helvetistä siinä, että haadeessa kaikkien kuolleiden olotila on samanlainen siitä riippumatta, miten he olivat elämänsä eläneet, eivätkä kuolleet joudu tilintekoon pahoista teoistansa. Silti eräitä juuria Homeroksen (hän ei ole historiallinen henkilö) Odysseian haadeesta kuitenkin löytyi kristilliselle helvetille. Nimittäin eräitä hyvin pahoja tekoja eläessään tehneitä ihmisiä rangaistiin ankarilla kidutuksilla haadeessa.

Kristinuskon helvettiä vastaa eniten haadeen tartaros, joka on hyvin syvä kuilu. Tartarosta voidaan kuvata haadeen rangaistuspaikaksi, jossa annettiin kuritusta jumalien vihollisille.

Uusi testamentti jopa sisältää alkutekstissä sanan tartaros (2 Piet.2:4), joka siten Raamatussakin on maanalainen paikka, jossa rangaistaan jumalattomia (KR 33/38 kääntää sen "syöstä syvyyteen" ja KR 92 puhuu manalan pimennoista).

Sielun kuolemattomuus ja ikuinen piina helvetissä

Platonismi

Jotta helvetti voisi olla ikuisesti kestävää kidutusta kadotetuille ihmisille, on jokseenkin selvää, että tämä edellyttää sielun kuolemattomuutta. Mutta Uusi testamentillinen varhainen kristillisyys ei ole uskoa sielun (luontaiseen, luotuisuuteen perustuvaan) kuolemattomuuteen (eikä yleisesti ottaen dualismiin ruumiiseen ja sieluun liittyen), vaan alkukristillisyys on uskoa ruumiin ylösnousemukseen. Ja se ylösnousemus kuolleista tapahtuu aikojen lopulla, viimeisenä päivänä, kun Kristus tulee takaisin ja herättää kuolleet tuomiolle. 

Uudessa testamentissa todetaan, että Jumala yksinään on kuolematon (1 Tim.6:16, jakeessa ei sanota ihmisiä kuolemattomiksi). Samoin 1 Kor.15:52-54 Paavali kirjoittaa, että Kristuksen toisessa tulemisessa tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen ja katoava katoamattomuuteen. Toisin sanoen, nyt ja ennen viimeistä päivää ei ihmisillä ole kuolemattomuutta, eikä katoamattomuutta. 

Mutta mistä sitten on peräisin yleinen käsitys, että ihmisillä on kuolematon sielu tai häviämätön henki (ja tähän liittyvä dualismi kuolevaisen kehon ja kuolemattoman sielun välillä, kun Raamatun ihmiskäsitys on holistinen eli kokonaisvaltainen)? Se uskomus tulee kristinuskoon antiikin Kreikan filosofioista, erityisesti Platonin ajattelusta. Platonilta kristinusko sai eniten rakennusaineksia, kuin mistään muusta filosofiasta. Platonin ajattelusta kristityt omaksuivat muutamia tuttuja käsityksiä:

1. todellisuus rakentuu kahdesta eri tasosta (ikuinen ideamaailma ja niitä jäljittelevien yksittäisten olioiden näkyvä maailma)

2. yksi ainoa Jumala on kaiken takana

3. ihmisen sielu on syvin ja pysyvin osa ihmisyydessä ja se on kuolematon

4. ihmisillä on tarve kääntyä ikuisen ja aineettoman tosiolevaisen puoleen.

Lisäksi helvetti-opin rakennusmiehille Platon antoi loistavaa materiaalia. Tärkein Platonin panos helvetti-uskolle onkin juuri käsitys sielun kuolemattomuudesta (Faidon-dialogi).

Ennen kuolemattomien sielujen jälleensyntymistä tähän elämään sieluja valmistellaan haadeessa uutta elämää varten: pahaa tehneitä rangaistaan heidän vääristä teoistaan ja hyvää tehneitä palkitaan (Platonin filosofian mukaan).

Kristityt olivat ensimmäisinä vuosisatoina Platonin kannalla siinä, että me voimme tietää kolmella eri tavalla, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen: 1) järkiperäinen päättely, 2) parhaimpien inhimillisten oppien kuunteleminen sekä 3) jumalallisen ilmoituksen vastaanottaminen. 

Kristittyjen mukaan Jumalan ilmoitus on meillä ja se on paras tietolähteemme. Toiseksi parhaana tietolähteenä kristityt pitivät Platonin ja hänen seuraajiensa filosofiaa (vaikkakin kristityt katsoivat, että platonismissa on myös paljon erehdyksiä). Silti kristityt näkivät Platonin filosofian olevan samaa mieltä raamatullisen opetuksen kanssa, jonka mukaan uskon päämäärä on sielun pelastus (1 Piet.1:9).

Lisäksi Platonin kuvaukset pahimpien pahantekijöiden ikuisista rangaistuksista kuoleman jälkeen vastaa parhaiten kristittyjen uskoa jumalattomien syntisten kohtaloon helvetissä. Mutta Platonin oppia sielunvaelluksesta kristityt eivät koskaan hyväksyneet, sillä sehän on räikeässä ristiriidassa raamatullisen maailmanloppua ja viimeistä tuomiota koskevien oppien kanssa. Lisäksi kristittyjen usko poikkesi siinäkin Platonin ajattelusta, että kristittyjen mukaan ruumiillisuus on ihmiselle keskeistä ja sieluilla on ruumiit niin helvetissä kuin taivaassakin.

Roomalainen Vergilius

Vergilius oli roomalainen runoilija ja hän viimeisteli esikristillisen kauden helvetti-uskon teoksessaan Aeneis. Vergiliuksen manalakirjassa on malli useille kristittyjen kertomuksille matkasta kuolleiden valtakuntaan. Vergilius nautti suurta arvonantoa kristittyjen keskuudessa ja häntä pidettiin jonkinlaisena Vanhan testamentin profeettojen työtoverina, pakanoiden profeettana, joka oli profetoinut Jeesuksen syntymän sekä kirjoittaneen helvetistä totuudellisia sanoja. Vergiliuksen mukaan manalan tuomari tutkii kuolleiden teot ja jos joku vältti eläessään rangaistuksen, hän saa nyt rangaistuksensa. Ruoskinnan jälkeen pahaa tehneet tiputetaan tartaroksen kuiluun, jossa heitä piinataan tekojensa mukaisesti.

Muutakin voitaisiin kertoa Vergiliuksen teoksesta, mutta sanottakoon vain, että hänen kuvailemansa kuolleiden valtakunta muistuttaa hyvin paljon myöhemmin kehittynyttä helvettiä, että on oikeutettua kutsua häntä helvetinprofeetaksi. Tosin Vergiliuksen mukaan tartaroksen kidutukset puhdistavat ja korjaavat sielut ja niin sielut voivat palata takaisin elämän kiertoon - jotkut kristitytkin alkoivat uskoa tällä tavalla (eli että Jumala ei kosta vaan hän rankaisee kasvattamistarkoituksessa). 

Näin ollen Vergilius tarjoaa mallin lähinnä katolilaiselle uskolle kiirastuleen (puhdistuspaikkaan), eikä niinkään helvetin prototyyppiä. Kristittyjen valtavirta ymmärsi helvetin paikaksi, josta ei voi pelastua eikä päästä pois, toisin kuin katolilaisesta kiirastulesta.

Juutalaisuudessa vähitellen omaksuttu usko jumalattomien joutumiselle helvettiin

Juutalaisuuden parissa tapahtuneeseen uskon kehittymiseen helvettiin ei ole löydettävissä yhtä, helppoa ja suoraviivaista syytä kuten esim. että juutalaiset vain simppelistä lainailivat uskomuksia muista uskonnoista. Kyseessä oli aikaa vievä prosessi, jossa usko helvettiin kehittyi monien osatekijöiden vaikutuksesta:

1) VT:n opetukset Jumalan oikeudenmukaisuudesta

2) VT:n profeettojen kuvaukset Herran päivästä eli tuomiopäivästä aikain lopulla

3) usko ihmiseen Jumalan kuvana

4) Israelin naapurikansojen usko kuolemanjälkeiseen elämään

5) kreikkalaisten usko sielun kuolemattomuuteen

6) Persian zarathustralaisuuden näkemys hyvän pahan välisestä taistelusta.

Todennäköisesti tärkein yksittäinen tekijä oli hellenistisen kulttuurin uskomus sielusta kuolemattomana ja ikuisena ihmisen osana. Näin siis monen tekijän myötävaikutuksella juutalaiset omaksuivat (paitsi saddukeukset) uskon syntisten ihmisten rangaistukseen kuoleman jälkeen tuonpuoleisuudessa vaivan paikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.