torstai 26. marraskuuta 2020

Helvetti Raamatussa 3

Helvetti Raamatussa 3

 Helvetti Uudessa testamentissa: taustaa. Annihilaatio eli tyhjiinraukeaminen

Tarkastelen tässä artikkelissa niitä Uuden testamentin helvetti-teologioita, jotka on mahdollista tulkita ja ymmärtää opettavan annihilaatiota (tyhjiinraukeamista, tuhoutumista) pelastumattomien lopullisena kohtalona.

Varhaisessa kirkossa esiintyi kaksi vastakkaista teologiaa helvetistä: annihilaatio-oppi (tyhjiin raukeaminen, ikuinen kuolema ja tuho) sekä usko ikuisesti kestävään helvetin piinaan. Molemmille tulkinnoille löydettiin tukea ja perusteita Uudesta testamentista. 

Sielun tuhoutuminen eli katoaminen torjuttiin kristikunnassa Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553, jonka jälkeen oppi ikuisesta helvetin kidutuksesta jäi ainoaksi sallituksi ja oikeaksi opiksi peräti tuhannen vuoden ajaksi. Raamattua alettiin lukea siitä näkökulmasta käsin, että sama oppi viimeisestä tuomiosta ja ikuisesta helvetin piinasta kadotetuille löytyy kaikkialta Raamatusta, vaikka niistä ei erikseen puhuttaisikaan. 

Raamattu todellakin antaa mahdollisuuksia erilaisiin, jopa vastakkaisiin, teologisiin kokonaisnäkemyksiin ja tulkintoihin. Uusi testamentti tarjoaa myös helvettiin ja kuolleiden tilaan liittyen näkemyksien kirjon, eikä yhtä yksitulkintaista ja yhtenäistä oppia (eivätkä kaikki UT:n kirjoittajat edes puhu mitään helvetistä ja viimeisestä tuomiosta).

Vasta reformaation myötä alkoi uudestaan esiintyä annihilaatio-oppia. Nykyaikana annihilaatio-oppi on saanut teologiassa selvästi enemmän kannatusta ja myös herätyskristillisessä evankelikaalisuudessa. Lisäksi joissakin herätysliikkeissä sielun tuhoutuminen helvetissä on päässyt hyväksyttyjen tulkintojen joukkoon (seitsemännen päivän adventismissa annihilaatio on ainoa virallinen, hyväksytty oppi helvetistä). Vanhat tunnustuskunnat eivät hyväksy annihilaatio-oppia, sillä he ovat dokumenteissaan sitoutuneet ikuiseen piinahelvettiin.

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumi on evankeliumeista nuorin, eikä siinä puhuta epäuskoisia kohtaavasta rangaistuksesta (ja heidän olotilastaan kuoleman jälkeen) juuri mitään. Evankeliumissa sanotaan, että Jeesuksen hylkäävien päällä pysyy Jumalan viha. Tämä Jumalan viha ilmenee siinä, että epäuskoiset kadotetut jäävät ilman ikuista elämää ja he kuolevat ja tuhoutuvat kokonaan (olemassaolon loppu, annihilaatio). 

Johanneksella on tyypillistä elämän ja kuoleman vastakkainasettelu. Elämä saadaan Jeesukselta (Joh.5:39). Tämä elämän ja sen katoamisen vastakohtaisuus ilmenee hyvin tunnetussa pienoisevankeliumissa Joh.3:16. Siinä käytetään kreikankielessä sanaa apollymi, joka on erheellisesti suomennettu sanalla "kadotus". Vaihtoehtoina pienoisevankeliumissa esitetään ikuinen elämä ja tuhoutuminen, joka on elämän vastakohta.

Johanneksen ”pienoisevankeliumissa” 3:16 on täten selvästi tuki annihilaatio-opille. Monesti jää huomaamatta, että siinä on voimakas tuki annihilaatiolle kadotettujen kohtalona. Kuningas Jaakon raamatunkäännös on tässäkin jakeessa uskollinen alkutekstille toisin kuin suomalaiset raamatunkäännökset: 

”For God so loved the world, that he gave his only begotten Son, that whosoever believeth in him should not perish, but have everlasting life.” 

Itse asiassa kristikunnassa on tämän jakeen sanoma käännetty ylösalaisin: hukkumisen ja tuhoutumisen asemasta ”ei koskaan tuhoutuvaksi”, koska suuri osa kristityistä väittää, että jumalattomien kidutus helvetissä ei lopu ikinä. 

Johanneksen evankeliumissa on muutenkin tuki sille, että ikuista piinahelvettiä ei ole eikä mitään luontaista kuolemattomuutta, vaan ikuinen elämä saadaan vain uskon kautta Jumalan Poikaan. Evankeliumissa yhdistetään sanat ”elämä” ja ”ikuinen elämä” vankasti uskoviin. Sana ”kuolema” on varattu epäuskoisille, jotka eivät pääse sinne, missä Jeesus on. Johanneksella ei ”kuolema” merkitse ”ikuista elämää helvetissä ilman Jumalaa”, vaan olemassaolon loppumista, tyhjiin raukeamista.

Joh.5:29 puhuu lisäksi siitä, että pahaa tehneet herätetään kuolleista tuomion ylösnousemukseen. Mutta evankelista ei kerro mitään yksityiskohtia jumalattomien rangaistuksen kestosta ja luonteesta. Hän ei sano, että rangaistus jatkuu ikuisesti. 

Apostoli Paavalin kirjeet (aitoina kirjeinä pidetyt)

Paavalin kirjeissä linja epäuskoisten syntisten kohtalosta puhuttaessa on se, että he tuhoutuvat ja kuolevat olemattomiin. Paavali ei kertaakaan puhu jumalattomien kohtalosta ikuisesti kestävänä rangaistuksena. Lisäksi yhdessä Paavalin kirjeiden kohdassa hän viittaa kadotettujen kärsimiseen, mutta siinäkin lopputulos on syntisten tuhoutuminen, ei ikuinen kidutus helvetissä.

Paavalin kirjeissä esiintyy syntisten kohtalon yhteydessä kreikankielessä sanat apollymi ja apoleia, jotka tarkoittavat tuhoamista, katoamista ja hävittämistä. Mutta suomenkieliset Raamatut kääntävät ne sanat usein "kadotukseksi", kun Paavalia on tulkittu ikuinen piinahelvetti-opin valossa, sekä Paavalin farisealaisen taustan kannalta. Fariseukset nimittäin uskoivat ikuiseen vaivaan helvetissä syntisten kohtalona. Ja sanavalinta "kadotus" voi helposti viedä mielikuvat klassiseen ikuiseen helvettiin, jossa piina ei lopu koskaan. 

On kuitenkin huomioitava Paavalin kirjeistä, että puhe kadotettujen tuhosta ei itsestäänselvästi merkitse syntisten häviämistä olemattomiin, koska tuhoutumisterminologia saattaa tarkoittaa yleisesti ottaen epäonnistumista ja turmioon päätymistä. On lisäksi esitetty teologinen tulkinta, että koska Paavali oli entinen fariseus niin hän liittyi fariseuksien ikuinen helvetti-oppiin, vaikka Paavali ei tätä näkemystä tuo ilmi selkeästi. Kyseinen teologinen tulkinta on täysin mahdollinen, eikä missään nimessä väärä.

Mutta luonteva tulkinta Paavalista on sekin, että Paavali tarkoitti viittauksilla pelastumattomien tuhoutumiseen totaalista epäonnistumista ja raunioitumista, jonka lopputulos on täydellinen häviäminen ja ikuisen elämän vastakohta kuolema (tällainen tulkinta on perusteltu jos yhdistetään Paavalin ajatukset epäuskoisten tuhoutumisesta hänen puheisiinsa syntisten jumalattomien kohtalosta kuolemana).

Room.2:6-10 kuvaus syntisiä kohtaavasta Jumalan vihasta antaa aiheen päätellä, että kuolleet syntiset herätetään eloon, he kärsivät rangaistusta aikansa ("ankara viha, tuska ja ahdistus") ja lopputulos on heidän tuhoutuminen. Jumalan viha voi olla niin ankara, että syntiset kuluvat olemattomiin. Ja Kristuksen takaisin tulemisen aikaan eläville jumalattomille tuomio ja tuho tulee mahdollisesti kosmisten, globaalien katastrofien muodossa, mitkä rankaisevat ja surmaavat heidät - tämä jää epävarmaksi Paavalin kirjeiden valossa.

Merkillepantava havainto on, että (farisealaisesta taustastaan huolimatta) Paavali ei esitä selkeästi missään kohtaa ajatusta syntisiä kohtaavasta ikuisesta kidutuksesta helvetissä. Näyttää siltä, että Paavalille syntisten tuhoutuminen merkitsee sitä, että he eivät pääse lopulliseen pelastukseen ja toiseksi syntiset kuolevat (Paavalin mukaan synnin palkka on kuolema ja ikuinen elämä on Jumalan armolahja). Syntisten rangaistus on Paavalin mukaan nähtävästi ajallisesti rajallinen ja loppuu olemassaolon tuhoutumiseen.

Paavalin kirjeiden tekstejä jumalattomien kohtalosta:  Room.2:12; 9:22, 1 Kor.1:18, 2 Kor.2:15; 4:3, 1 Tess.5:3, Fil.1:28; 3:19.

2 Pietarin kirje

2 Piet.3:9 toteaa ihmisten joko kääntyvän tai sitten he tuhoutuvat. Mutta Jumala ei tahdo kenenkään tuhoutuvan, vaan kääntyvän ja pelastuvan. Aikojen lopussa tapahtuu Jumalan suorittama tuomio, jolloin jumalattomat syntiset tuhotaan (2 Piet.3:7). Kyseessä on samanlainen tuhoutuminen ja häviäminen, joka tulee olemaan myös taivaan ja maan osana (taivas ja maa poltetaan ajan lopussa).

Ei tuossa kuitenkaan vielä kaikki, vaan 2 Pietarin kirjeen kirjoittaja vaikuttaa uskovan, että langenneiden enkelien osa on odottaa tulevaa tuomiota manalan pimennoissa kahleissa. Myös jumalattomat syntiset joutuvat odottamaan rangaistuksen alaisina tuomiopäivää (2 Piet.2:4,9). Näin siis kuitenkin 2 Piet:n mukaan on jonkinlainen helvetti jo nyt olemassa, ennen lopunajallista tuomiopäivää. Syntiset uskottomat ovat tartaroksessa ("manala"), joka oli kreikkalaisille haadeen eli kuolleiden valtakunnan rangaistuspaikka ja kuritushuone.

Kadotettuja ihmisiä rangaistaan nykyään jo kuoleman jälkeisessä väli- tai odotustilassa ja tuomiopäivänä he saavat suuremman rangaistuksen, mutta sen lopputulos on tuhoutuminen, kun tuli polttaa heidät olemattomiin (vanhan maailman kanssa ja Jumala luo sitten uuden taivaan ja uuden maan).

Juudaksen kirje: tukea sekä annihilaatiolle että ikuiselle helvetin piinalle

Koska lyhyt Juudaksen kirje on kirjallisesti riippuvainen 2 Pietarin kirjeestä, voidaan olettaa Juudaksen kirjeen tekijän olevan samalla kannalla kadotettujen kohtalosta kuin 2 Piet. Mutta tiettyjä epävarmuustekijöitä on silti. Juudaksen kirjeen maininta ikuisesta tulesta jättää auki sen, että tarkoittiko kirjoittaja tulella rankaisemisen kestävän iankaikkisesti. Vai tarkoittiko Juudaksen kirjeen tekijä, että jumalattomat poltetaan tulella olemattomiin (jolloin lopputulos, tuhoutuminen, on ikuinen).

Lisäksi Juudaksen kirje sisältää metafora siitä, kuinka jumalattomille on varattu "synkin pimeys ikuisiksi ajoiksi". Tällä tekstillä on kaksi tulkintamahdollisuutta, jotka kumpikin ovat perusteltuja ja oikeutettuja: 1) kadotetut ovat ikuisesti pimeydessä (ikuinen helvetti) tai 2) pimeys itse on iankaikkinen, mutta jumalattomat tuhoutuvat ja lakkaavat olemasta (annihilaatio).

Tuollaisen lyhyen metaforan varaan ei kuitenkaan kannata rakentaa pitkälle menevää opillista ratkaisua.

Kirjallisuus:

Kari Kuula: Helvetin historia, 2006

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.