sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Ihmisten vieraantuminen kirkosta

Ihmisten vieraantuminen kirkosta

Kenties eräs syy monien ihmisten vieraantumiseen kirkosta ja kristillisyydestä liittyy kieleen, jota luterilaisessa kirkossa käytetään uskonasioista. Se uskonnollinen puhe termeineen voi kuulostaa nykysuomalaisesta täydeltä muinaispersialta, eikä se ole puhuttelevaa. Lisäksi siihen liittyy eräs ongelmallisuus, jopa ristiriita.

Toisaalta siis jumala-asioissa on kyse siitä, että yritetään sanoittaa sanatonta, lausua jotain lausumattomasta, selittää selittämätöntä ja kuvata kuvaamatonta. Ollaan mysteerin edessä. 

Mutta sitten kuitenkin - ainakin joissakin piireissä - kohta jo tiedetäänkin erittäin yksityiskohtaisesti tämän mysteerin tahto ja aivoitukset. Etenkin sen suhteen, miten ihmisten pitäisi elää ja ajatella. Tiedetään tarkkaan, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Ja sitä kielto-osastoa varsinkin on pitkä lista.

Ei siis ihme, että monia voi hämmentää ja heitä ei oikein kiinnosta eikä kosketa kirkollisuus ja uskonto.

Mennäänpä kysymään joltain nuorelta tavalliselta suomalaiselta, että "haluatko tulla vanhurskautetuksi Jumalan edessä?". Tai aletaan puhua "sovituksesta", "lunastuksesta", "uudestisyntymisestä", saatika sitten vaikka "henkikasteesta" ja "kolmiyhteisestä Jumalasta". Sekä aletaan tuomitsemaan "synteinä" kaikenlaista tavallista moderniin aikaan ja elämänmenoon kuuluvaa. 

Ei taitaisi löytyä nykyään paljon vastakaikua eikä ymmärtämystä eikä kiinnostusta.

Ja sitten on sekin syy, että monille varsinkin nuoremmille ihmisille tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä arvoja. Koska luterilaisessa kirkossa kompastellaan ja riidellään noiden arvojen tiimoilta ja käytännön toteutukset kirkossa ovat mitä ovat, niin ei ole ihme, että monet ottavat etäisyyttä kirkkoon eivätkä halua enää lapsiaankaan kirkon jäseniksi liittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.