sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kirkkovuoden lopulla saarna

Kirkkovuoden lopulla saarna

Tämä sunnuntai 15.11. on kirkollisesti valvomisen sunnuntai. Jeesuksen ja apostolien opetuksissa esiintyy monta kertaa "valvominen", kehotus valvomaan. Kyse on hengellisestä merkityksestä eikä siitä, että ihminen ei saisi nukkua. Valvominen merkitsee raamatullisesti valmiina olemista ja odotusta, pysymistä valppaana kun tarkataan tätä aikaa ja sen merkkejä.

Mitä tarkoitusta varten sitten Jeesus ja apostolit kehottavat meitä valvomaan eli odottamaan ja olemaan valmiit? Jeesuksen toista tulemista ja sitä edeltäviä lopunajallisia koettelemuksia ja kaiken tämän jälkeen alkavaa pelastuksen täyttymystä, Jumalan näkyvän valtakunnan perustamista. 

Se, joka pysyy vahvana ja uskollisena Kristukselle loppuun asti - Raamatun opetuksien mukaisesti - on pelastuva tuhoutuvasta maailmasta Jumalan ikuiseen valtakuntaan, jossa ei ole enää sairautta, yksinäisyyttä, kuolemaa eikä muutakaan kärsimystä, vaan kaikilla siellä on hyvä olla.

On mahdollista, että lopun aikojen täyttymys, Kristuksen toinen tuleminen, ei ole enää kovin kaukana. Toki me emme voi tietää tarkkoja aikoja eikä hetkiä. 

Eräs merkki siitä, että Kristuksen näkyvä paluu voi olla lähellä, on tämä suuri luopuminen kristillisestä uskosta ja Jumalasta. Kuten Jeesus sanoi Raamatussa: kun Ihmisen Poika (Jeesus siis) tulee niin löytäneekö hän uskoa maan päällä? Eli raamatullista uskoa Jeesukseen siten kuin Jeesus apostoleineen sitä opetti alunperin.

Uskonnollisuutta, henkisyyttä ja kaikenlaista uskonnollista puuhailua kyllä riittää maailmassa ja monet ovat avoimia kristillisyydelle vieraille uskonnollisille ja henkisille liikkeille ja virtauksille sekä uskomuksille. Lisäksi maailmassa on ollut ja on edelleen vääriä messiaita, pelastajia ja valheprofeettoja. Noistakin Jeesus varoitti.

Oikeastaan maallistuneissa länsimaissakin mikä tahansa henkisyys ja uskonnollisuus käy ja on jopa muodikasta, kunhan siinä ei vaan ole mukana Raamattu, Jeesus ja kolmiyhteinen Jumala - sillä tavalla, kuin Raamatussa opetetaan ja miten kirkko on perinteisesti Raamatun ymmärtänyt. Nykyään ollaan ns. suvaitsevaisia, mutta ei suvaita perinteisiä kristittyjä ja raamatullisia opetuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.