lauantai 5. joulukuuta 2020

Vedenpaisumus 2

Vedenpaisumus 2

Vedenpaisumus-artikkelisarjani tämä osa jatkaa etupäässä luonnontieteeseen liittyvän kritiikin esittelyä Raamatun vedenpaisumustarinaa kohtaan siinä merkityksessään kuin fundamentalisti-kreationistit siihen uskovat.

Parhaita analyysejä vedenpaisumuksen ja ”tulvageologian” ongelmista on Bernard Rammin kriittinen tutkimus The Christian View of Science and Scripture (1954). Kuten Ramm toteaa johtopäätöksissään: '

”ei ole tunnettua geologista dataa, joka tukisi niitä, jotka puolustavat maailmanlaajuista tulvaa” (s.163-169).

Donald Gowan vedenpaisumusta koskevassa analyysissään From Eden to Babel: Genesis 1-11 tiivistää yhteenvedoksi, että 

”eivät ainoastaan kaikki arkeologiset kaivaukset ole epäonnistuneet paljastamaan mitään sellaista todistusaineistoa (universaalin tulvan puolesta), geologian löytämät tulokset Maan historiasta käytännössä sulkevat pois mahdollisuuden, että mitään senkaltaista olisi koskaan tapahtunut” (s.89).

Vedenpaisumuksen vaativat valtaisat vesimäärät olisivat kasvattaneet Maan massaa, mikä olisi merkittävästi aiheuttanut astronomisia häiriöitä Maalle (John W. Loftus: Why I Rejected Christianity: A Former Apologist Explains (2007), s.110.

Makean veden ja suolaisen meriveden sekoittuminen olisi ollut väistämätön, biologisesti tuhoisa seuraus globaalista vedenpaisumuksesta. Vesien sekoittuminen olisi tappanut makean veden kalat ja muut eliöt, kun ne olisivat joutuneet suolaveteen ja suolaisen veden kalat olisivat kuolleet suolapitoisuuden romahduksessa ja joutuessaan makeaan veteen.

Kuivumishalkeamat maakerrostumissa kumoavat vedenpaisumuksen

Jos maapallo olisi ollut veden peitossa kokonaan emme löytäisi kerrostumista merkkejä kuivumishalkeamista (”mud cracks” tai ”dessication cracks”) ollenkaan. Tällaisia kuivumishalkeamia on varmaan jokainen joskus nähnyt. Ne syntyvät kun savi (tms. maalaji) kuivuu. Toisin sanoen saven (tms.) täytyy olla kosketuksissa ilman kanssa. Ne eivät kertakaikkisesti pysty muodostumaan veden alla. Kuitenkin muinaisia kivettyneitä kuivumishalkeamia löytyy kaiken ikäisistä kerrostumista kautta kerrossarjojen.

Eräiden kivettyneiden kuivumishalkeamien yhteydestä löytyy myös kivettyneitä dinosauruksien jalanjälkiä. Emme voi missään nimessä olettaa dinosauruksien kävelleen meren pohjalla keskellä vedenpaisumusta samalla kun savi tai muu maalaji kuivui veden alla – sellainenhan olisi ilmiselvästi mahdotonta (ihmisten jäännöksiä ei puolestaan esiinny niissä kerrostumissa).

Mantereiden yhteensopivuus, eroosio ja meteoripöly, orgaanisen aineksen vuosilustot

Kreationismi ei kykene myöskään selittämään mantereiden yhteensopivuutta toisiinsa. Yhteensopivuudessa ei ole kyse vain mantereiden muodosta, vaan myös eläin- ja kasvilajien fossiilivyöhykkeistä, jotka kulkevat läpi Etelä-Amerikan, Afrikan, Etelänapamantereen, Intian ja Australian. 

Kreationistinen vastaväite nettikeskustelussa: 

”Toisaalta on outoa, ettei eroosio ole jo ajat sitten huuhtonut kaikkia mantereita mereen. ”

Tämä on vanha ja virheelliseksi osoitettu ”eroosio olisi kuluttanut mantereet niin ja niin monessa vuodessa jos maa olisi miljardien vuosien ikäinen” -argumentti (väitteellä on haluttu puolustella käsitystä nuoresta maasta). 

Se ehkä voisi pitää paikkansa jos mantereet olisivat vain pelkkää kiveä, johon ei vaikuta muut voimat kuin eroosio. Mutta tilanne ei ole sellainen. Kyseinen argumentti kun ei ota ollenkaan huomioon sellaisia asioita kuten tulivuorien toimintaa ja maankohoamista sekä vuoristojen nousemista (laattatektoniikkaa kaiken kaikkiaan), jotka kasaavat tai nostavat ainetta mantereille jatkuvasti. Näin ollen mikään eroosio ei pääse huuhtomaan mantereita mereen koska uutta materiaa tulee vastaavasti lisää. Täten mikään eroosio ei syövytä mantereita meriin miljoonienkaan vuosien aikana. 

Sedimenteistä löytyy jotakuinkin sen verran meteoriittipölyä kuin on laskettukin, n. 60 cm kerros. Kreationismi ei kykene selittämään tätä määrää, jonka olisi ollut mahdotonta kerääntyä vain noin 6000 – 10 000 vuoden aikana. Tämäkin tosiasia kumoaa käsityksen nuoresta maasta ja edellyttää maan olevan paljon vanhempi. 

Orgaanisen aineksen vuosilustokerrostumat Länsi-USA:n Green River – muodostumassa ovat 20 000 000 vuoden aikajaksolta: tässä on radiometrisistä ajoitusmetodeista riippumaton, itsenäinen empiirinen todiste, että mikään vedenpaisumus ei hävittänyt elämää (mukaan lukien kasvillisuutta) muutama tuhat vuotta sitten eikä sitä ennenkään. Toiseksi se on todiste, siitä että maapallo ei ole muutaman tuhannen vuoden ikäinen.

Fossiilien samankaltaisuuden ketju

Evoluutioteoria ennustaa korrelaation kerrostumista löydettyjen fossiilien monimutkaisuudesta ja morfologisen samankaltaisuuden ketjusta. Kreationismissa tällaista korrelaatiota ei ole, koska kaikki luotiin yhdellä kerralla. Kuitenkin kun teemme havaintoja luonnosta, havaitsemme selvän korrelaation. Evoluutioteoria sivumennen sanoen falsifioituisi (osoittautuisi virheelliseksi) jos prekambrikaudelta löytyisi fossiloituneita jäniksiä tai vaikka gorilloja. 

Mikään yksittäinen tulva ei pysty selittämään fossiilikerroksia, jotka ovat kasautuneet päällekkäin evoluutioteorian ennustamalla tavalla: lyhyesti sanoen yksinkertaisista elämänmuodoista monimutkaisempiin. 

Ei esimerkiksi löydy ihmisen luita ordovikikauden kerrostumista tai dinosauruksien luita kambrikauden kerrostumista, eikä trilobiitteja tertiäärikaudelta, vaan jokaisessa kausikerrostumassa on vain sille kaudelle tyypillisten eläinten fossiileja. Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut kaikkien fossiilien pitäisi olla sekaisin ja epäjärjestyksessä, eikä läheskään näin loogisessa järjestyksessä kerrostuneina kun fossiilit todellisuudessa ovat.

Kaksi yksilöä olisi johtanut tuhoisaan sisäsiittoisuuteen genomin niukkuuden tähden

Jos jokaista eläintä oli vain kaksi kappaletta, miten on mahdollista, ettei reilun 4000 vuoden aikana ole tapahtunut sisäsiittoisuudesta johtuvaa lajien massasukupuuttoa? Rotatkin tarvitsevat n. 200 yksilöä pitääkseen sisäsiittoisuuden poissa. Ihmisiä vaaditaan n. 10000 ja sekin olettaen, että geenipooli on riittävän laaja. Nooan arkkiin otettu geenivalikoima on siten täysin riittämätön tuottaakseen olemassa olevan eläinkunnan. 

Eikä n. 4500 vuotta edes riittäisi siihen, että nykyinen eläinlajisto olisi kehittynyt arkkiin otetuista yksilöistä: se vaatisi niin nopeaa evoluutiota ja valtavaa määrää hyödyllisiä mutaatioita, ettei evoluutioteoriankaan mukaan lajiutuminen tapahdu niin nopeasti. Mutaatioita olisi pitänyt tapahtua valtavasti nopeammin kuin evoluutioteoria edellyttää. Sinänsä ristiriitaista onkin, että kreationistit kieltävät yleensä mutaatioiden hyödyllisyyden ja merkityksen evoluutiota eteenpäin vievänä tekijänä.

Glaukoniitti ja kalkkikivi – kivetkin puhuvat vedenpaisumusta ja nuoren maan kreationismia vastaan

Glaukoniitti on todiste hitaan sedimentoitumisprosessin puolesta, ja siten evidenssi sekä nuorta maapalloa että vedenpaisumusta vastaan (glaukoniitti = merellisille kerrostumille tyypillinen kiilleryhmän mineraali, joka indikoi hidasta sedimentaatiota).

Glaukoniitin lisäksi on huomioitava myös kalkkikivi: se on kerrostunut maalaji, jonka muodostuminen on hidasta kalsiumkarbonaatin saostuessa vedestä. Kalkkikivi on vanhimpia kivilajeja ja Suomessa esiintyvä kalkkikivi on 2 miljardia vuotta vanhaa. Ahvenanmaalla on fossiilipitoista kalkkikiveä, joka alkoi kerrostua 470 miljoonaa vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että glaukoniitti ja kalkkikivi eivät ole syntyneet lyhyessä ajassa oletetun ”vedenpaisumusvuoden aikana”.

Minne vesi meni vedenpaisumuksen loputtua? – hyvin vakava luonnontieteellinen ongelma

Tärkeä ja huomiota vaativa luonnontieteellinen lisäkysymys on, että minne se suunnaton vesimäärä katosi tuhotulvan ”väistyessä” – tuliko vedestä taas höyrykatos vai minne se haihtui? Jos aurinko kuivattaisi nuo joko satojen metrien tai kilometrien paksuiset vesimassat olisi sen seurauksena syntynyt valtavasti pilviä, mikä viilentäisi ilmakehää. Kun ilma jäähtyy olisi se pilviin tiivistynyt vesimassa satanut uudestaan maan päälle, jolloin meillä olisi kohta uusi vedenpaisumus. Kreationistit unohtavat tämän ongelman kohdalla aineen ja energian häviämättömyyden lait. Heidän maailmassaan vettä tulee ja menee luonnonlaeista piittaamatta. Mutta sellaistahan se on myyteissä ja saduissa, viis faktoista. 

Jos kaikki vesi ilmakehästä sataisi alas niin vesikerros Maan päällä tasaisesti jakautuneena olisi vain 2,5 cm

Ilmakehässä on todellisuudessa niin vähän vettä, että jos kaikki vesi ilmakehästä sataisi Maan päälle, Maa peittyisi vaivaisen 2,5 sentin ”paksuisen” vesikerroksen alle. Joten se siitä ”vedenpaisumuksesta” ja ”kaiken lihan hävittämisestä” vedellä. Ilmakehässä on vettä 12 900 kuutiokilometriä, mikä on vain 0,001 % maapallon vesivarannosta. Merissä on 96,5 % kaikesta vedestä. Pohjavettä on kaikesta vedestä vain 1,7%( 23 400 000 kuutiokilometriä). Mikäli maapallon kaikki vesi koottaisiin palloksi, olisi sen läpimitta 1400 km. Nämä ovat todennäköiset arvot Maan vesivaroista ja niiden jakautumisesta. Yksi ja sama vesi kiertää maapallolla muotoaan vain muuttaen jatkuvasti (tästä Maan vesien kierrosta Raamattu ei luonnollisesti tiedä mitään). Lähde: Tieteen Kuvalehti 16/2006 s. 10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.