Suomen lakien perusta ei ole Raamattu 

Kristityt yleensä uskovat ja olettavat, että Suomen oikeusjärjestyksen ja lainsäädännön perustana on Raamattu ja kristillinen usko. Mutta kyseinen uskomus ei ole ollut todenperäinen muutamaan sataan vuoteen enää. Suomalaisen (tai tarkemmin sanottuna ruotsalaisen, sillä maamme kuului pitkään Ruotsille) oikeusjärjestyksen perustana olivat kauan aikaa germaaninen ja roomalainen oikeus, eikä suinkaan Raamattu.

Se seikka, että suomalaisessa lainsäädännössä mm. varastaminen ja murhaaminen on kielletty rikollisena toimintana, ei ole mitenkään nimenomaisesti raamatullinen tai kristillinen keksintö, vaan universaalisti ihmisyhteisöissä on kielletty varastamasta ja murhaamasta ihan siitä riippumatta, mikä on ollut yhteisön tai valtion uskontona.

Sitä paitsi varhaisimmillaan läntisessä oikeusajattelussa oli käytössä luonnonoikeudellinen ajattelu, joka syntyi antiikin Kreikassa kauan ennen kristinuskoa. Kun sitten kristinuskosta tuli lopulta vallitseva uskonto Euroopassa, antiikin luonnonoikeudellinen ajattelu muutettiin kristillisten oppien mukaiseksi, jolloin siis luonnollinen oikeus katsottiin osaksi Jumalan säätämää oikeutta. Oikean ja pätevän inhimillisen oikeudenkäytön ja lainsäädännön perustaksi asetettiin Jumalan auktoriteetti.

Mutta tuollainen Jumala-keskeinen ja kristillisvaikutteinen oikeusajattelu alkoi jo 1500-luvulla heikentyä. Oikeudellinen ajattelu alkoi tuolloin loitontumaan uskonnollis-raamatullisesta perustastaan. 1500-luvulla ryhdyttiin ajattelemaan, että Jumalan olemassaolosta riippumatta on olemassa luonnollista oikeutta. Lisäksi alettiin ajattelemaan, että järjen avulla voimme saada tietoa asioiden luonnollisesta järjestyksestä. Oikeusajattelu siten vapautui ja luopui vähitellen Jumalaan ja Raamattuun vetoamisesta oikeudenkäytön perustana. Tämä kehitys voimistui erityisesti valistuksen aikana 1700-luvulla.

Näinä moderneina aikoina itsenäisen Suomen lainsäädännössä eivät Raamattu, Jumala ja kristinusko ole mitään lähtökohtia tai perustuksia tai auktoriteetteja (eikä eduskunnassa huolehdita Raamattua selaten, että kaikki lait ovat Raamatun kanssa sopusoinnussa). Vai säätääkö Suomen rikoslaki rangaistuksen, jos lapsi ei kunnioita vanhempiaan tai joku himoitsee toisen ihmisen omaisuutta? Varsinkaan Suomen laissa ei vaadita palvomaan ja uskomaan ainoana sallittuna jumalana Jahvea eikä muiden uskontojen harjoittamista kielletä. Ja tämä asiantilahan on täysin vastoin Raamattua, etenkin Mooseksen lakia. Suomessa ei ole mitään kuolemanrangaistuksiakaan, vaikka Mooseksen laissa säädetään monista jopa mitättömistä asioista kuolemantuomio. Kuten jos kerää risuja sapattina. Eikä Suomen laki todellakaan edes käske viettämään sapattia eikä pakota lepäämään yhtenä tiettynä päivänä viikossa.

Uskonnonvapaus - vapaus uskoa mihin uskontoon tahansa tai olla uskomatta ja kirkkoon kuulumatta - on suorastaan Mooseksen lain täysi vastakohta. Naisillakin on paljon enemmän oikeuksia ja vapauksia Suomen lainsäädännössä sekä yleisessä valtavirran moraalitajussa, kuin mitä Raamattu patriarkalistisine oppeineen ja sääntöinen sallii.

Eikä näiden tosiasioiden esilletuominen ole mikään "hyökkäys" tai arvostelu Jumalaa ja Raamattua kohtaan, vaan tässä tapauksessa arvostellaan - tai "hyökätään" jos joku niin haluaa tulkita - virheellisiä ja vanhentuneita kristittyjen ihmisten uskomuksia. Kun ne uskomukset ovat pikemminkin mytologiaa eivätkä kestä lähempää kriittistä arviointia.

Paholaisen olemassaolo - kritiikki

Saatanan/Paholaisen olemassaolo. Teologi Schleiermacherin kritiikkiä klassista Raamatusta ammentavaa paholaisuskoa vastaan. Saatanan olemassaolo pohdituttaa nykyäänkin ja monet epäilevät koko olennon olemassaoloa.

Kristikunnassa on vallinnut pitkä perinne uskoa persoonalliseen pahaan eli Paholaiseen, Saatanaan (myös Perkele-nimeä käytetään). Paholais-usko on saanut osaksensa kuitenkin enenevää kritiikkiä oppineissa piireissä (myös teologien taholta) valistusajalta lähtien ja osa kristityistäkin uskoo lähinnä johonkin epämääräiseen ”suurempaan pahaan”, ei niinkään ”tämän maailman jumalana” pidettävään Saatanaan ja demoneihin eikä niiden väitettyihin vaikutuksiin maailmassa (kuten sairaudet ja onnettomuudet tai esim. epäusko). 

Teologi Friedrich Schleiermacher: Saatanaa ei ole edes olemassa, koska se on niin ristiriitainen ja järjetön uskomus

Friedrich Schleiermacher on nykyaikaisen teologian isä (k. 1834) ja hän päätyi siihen, että Saatanaa ei ole olemassa. Schleiermacher otti tosissaan historiallisen raamatuntutkimuksen. Hän määritti Saatanan eli Paholaisen Jumalan kanssa läheisessä yhteydessä eläneeksi täydelliseksi henkiolennoksi, joka alkoi vapaaehtoisesti kapinoimaan ja tekemään vastarintaa Luojaansa vastaan. Tehtyään tämän määritelmän Schleiermacher päättelee, että tällainen määritelmä on niin suuressa määrin epäjohdonmukainen, ettei se voi merkitä minkään todellisen entiteetin olemassaoloa.

Schleiermacherin löytämät ristiriitaisuudet perinteisessä Saatana-opissa:

1. Ei ole mahdollista kuvitella, että täydellinen enkeliolento, Saatana, lankeaisi pahaan.

2. On vielä paljon vaikeampi uskoa lankeemukseen hairahtuneen täydellisen älyn päättäneen pysyä lankeemuksessansa, sillä tuollainen täydellinen henkiolentohan tietää häviävänsä kapinansa 6-0 kaikkivaltiaalle Jumalalle, joten miksi siis Saatana jatkaisi kapinointiaan?

3. Mutta entäs jos Saatana hukkasi täydellisen ymmärryksensä, kun hän lankesi (näinhän on perinteisesti oletettu)? Se on mahdotonta, koska yksi väärä tahdonratkaisu ei voi turmella minkään olennon kaikkea älyä, ajattelua, tietoa ja ymmärrystä. Mikään olento, mukaan lukien Saatana, ei voi menettää kaikkea järkeään yhden virheen takia.

4. Argumentoinnin vuoksi voimme olettaa kuitenkin Saatanan älyn turmeltuneen lankeemuksessaan sellaiselle asteelle, että hänen mielestään olisi rationaalista jatkaa kapinaa Luojaansa vastaan. Siinä tapauksessa Saatanan (Paholaisen) järjen valo olisi sammunut täydellisesti, koska mikään olento, jolla on edes vähäinen määrä ymmärrystä, ei kapinoi kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan – varsinkin kun Saatana näkee epäonnistuvansa jatkuvasti kapinassaan. Jos tuollainen Saatana on olemassa, on hän niin tyhmä olento, että hän ei ole vaaraksi kenellekään ja hänet voidaan jättää tyystin huomiotta.

5. Mitä tavallisiin enkeleihin tulee niin on ongelmallista uskoa, että ainoastaan osa enkeleistä olisi langennut ja siirtynyt Saatanan puolelle ja toiset enkelit olisivat pysyneet uskollisina Jumalaa kohtaa. Jokainen enkeli oli näet alussa samassa täydellisessä tahtotilassa ja jumalayhteydessä, joten minkä takia vain joidenkin sydämessä syntyi halu syntiin?

6. Perinteinen uskomus, jonka mukaan olemassaolonsa ensi hetkellä kaikki enkelit olivat aivan pienen hetken ”epästabiilissa” tilassa päättämässä vapaasti suhteensa Jumalaan, on aivan yhtä ongelmallinen. Tämän perinteisen olettamuksen puitteissa ei ole mahdollista ymmärtää, miksi eri enkeliolennot valitsivat vastakkaisilla tavoilla. On myös vaikea käsittää, miksi tämän yhden perusvalinnan takia kaikki enkelit olisi ikuisiksi ajoiksi määrätty joko kuuliaisiksi Jumalalle tai kapinallisiksi sekä Saatanan liittolaisiksi. Jumalan odottaisi yrittävän vetää puoleensa langenneita enkeleitä ja kutsuvan heitä parannukseen niin kuin Jumala tekee syntiin langenneille ihmisillekin.

7. Perinteisen paholaisuskon mukaan langenneet enkelit kykenevät ainoastaan sellaiseen pahaan, jonka Jumala sallii – ja siten Jumala tosiasiassa myös tahtoo sen pahan. Tällainen yhtälö on mahdoton. Langenneiden enkelien ainoa keino saada mielihyvää ja lieventää tuskaansa on alinomaa vastustaa Jumalaa. Jos Jumala sallii langenneiden enkelien tekevän jotakin pahaa (esim. suistaa ihmisen epäuskoon tai yllyttää isää surmaamaan raa’asti oman lapsensa), Jumala epäsuorasti tahtoo sen pahan asian tapahtuvan (vaikka sitten ”ihmisten kuritukseksi”, kuten on perinteisesti ajateltu). Tässä tapauksessa loogisinta olisi, että Saatana enkeleineen ei tekisi yhtään mitään, koska sillä tavalla he kaikkein parhaiten kapinoisivat Jumalaa vastaan. Saatana siten estäisi Jumalan tahdon ja sallimuksen toteutuvan, esim. syntisen ihmisen rankaisemiseksi.

Esimerkkinä olkoon, että kun Jumala tahtoo jonkin pahan asian, kuten Jeesuksen naulitsemisen ristille, Saatana aistii sallimuksen antavan hänelle luvan yllyttää Juudasta kavaltamaan Jeesuksen. Tästähän seuraa, että Saatana nyt tietää, mitä Jumala tahtoo, joten paras mahdollinen tapa uhmata ja vastustaa Jumalaa ja estää Jumalan suunnitelman toteutuminen on jäädä loikoilemaan mitään tekemättä. Saatanan/Paholaisen kannattaa aina kieltäytyä tekemästä sitä, mitä Jumala sallii, joten hän olisi aina joutilaana, jos Saatana olisi olemassa. Niinpä Kaikkivaltiaan hallitsemassa maailmankaikkeudessa ei voi olla aktiivisesti toimivaa Jumalan vastavoimaa.

8. Karille karahtaa myös klassinen uskomus Saatanan valtakunnasta, jossa Paholainen joka päivä punoo vihan vimmalla kavalia juoniaan Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Jos Saatana pystyy vain niihin tekoihin, jotka Jumala hänelle sallii, ei Saatana suunnittele mitään muita kuin sellaisia juonia, joihin Saatana etukäteen jo tietää saavansa valtuutuksen. Täten Paholaisella pitäisi olla täydellinen ennalta tietämys Jumalan aivoituksista. Kun Kristuskaan ei tiedä takaisin tulemisensa tarkkaa aikaa niin miten Saatana pystyisi olemaan täysin selvillä Jumalan tarkoitusperistä ja aikeista?

Yllä olevien huomioidensa nojalla Schleiermacher päätteli perinteisen saatanakäsityksen sisäisesti ristiriitaiseksi, joten se kumoaa itse itsensä, sillä sellaisia olentoja ei ole olemassa, jotka ovat loogisesti ristiriidassa itsensä kanssa. Schleiermacher näki, että Saatanalla ja demoneilla ei ole mitään kantavaa asemaa yhdessäkään apostolien opettamassa teologiassa, eikä missään kohtaa Uutta testamenttia lähdetä rakentamaan jotain tiettyä oppia langenneista enkeliolennoista Schleiermacherin mukaan.

Lähde:

Kari Kuula: Paholaisen biografia. Pahan historia, olemus ja tulevaisuus, s. 302-305 (2010)

Paholainen ja demonit Raamatussa

Mistä Raamatun käsitykset saatanasta (paholaisesta) ja demoneista ovat peräisin ja miten käsitykset noista henkiolennoista ovat kehittyneet?

Saatanan alkuperä. Saatana saapuu Raamattuun. Hovivirkamiehestä Jumalan vastustajaksi ja tämän maailman jumalaksi

Opit saatanasta ja demoneista (”satanologia” ja ”demonologia”) sellaisena kuin me UT:ssa ne tunnemme ovat pitkän ”evoluution” tulos. Nimi ”saatana” on persialaisperäinen. Itse asiassa saatana on yliluonnollisena Jumalaa vastustavana olentona ilmeisesti lainaa persialaisesta zarathustralaisuudesta (kuten opit ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta ja helvetistä, ainakin osittain). 

Kreikan kielessä paholaisen tavallinen nimitys on diabolos, jonka suomenkieliset Raamatut ovat kääntäneet perkeleeksi liettualaisten ukkosenjumalan Perkunaksen nimeä mukaillen.

Saatana tulee Vanhaan testamenttiin

VT:n vanhemmissa kirjoituksissa saatana esiintyy hyvin harvoin, hän vaikuttaa aika marginaaliselta olennolta. Sana ”saatana” palautuu merkitykseltään ”vastustajaan” (sanaa käytetty ihmisvastustajista sodassa, 1 Kun.5:18 ; 14:14 jne.). Sanaa on käytetty VT:ssa merkitsemään ”vastustajaa, joka laittaa esteen tielle”. 4 Moos.22:32 Herran enkeli on estämässä Bileamin kulkemista, tekstissä siis Jahven oma enkeli on ”saatanana” eli vastustajana, kulkemisen estäjänä. Mitään erillistä itsenäisesti toimivaa olentoa nimeltä saatana ei siis vielä edes tunnettu vanhemmissa VT:n traditioissa.

VT:n nuorempiin kirjoituksiin kuuluvussa Jobin kirjassa saatana jo esiintyy erillisenä yliluonnollisena olentona, joka ”kiertelee maata” ja jolla on pääsy ”Jumalan poikien” kanssa Jumalan eteen, missä saatana syyttää hurskaita (Job 1:6-12; 2:1-7). Jumala keskustelee saatanan kanssa ja kiinnittää saatanan huomion hurskaaseen Jobiin. Jumala suostuu saatanan ehdotukseen koetella Jobin jumalanpelon vilpittömyyttä tuhoamalla Jobin elämänonni. Mistään ei ilmene, että Jumalan ja saatanan välillä olisi jokin vihollisuus tai sotatila tai että saatana ”tekisi syntiä”. 

Saatana toimii täysin Jumalan antaman toimeksiannon mukaisesti eikä hän riko hänelle asetettuja rajoja Jobin koettelemisessa. Saatanalla on esteetön pääsy Jumalan eteen aivan kuten muillakin ”Jumalan pojilla”, jollainen saatanakin siis on Jobin kirjassa. Jumalalla on siten useampia poikia (ilman että tässä yhteydessä käsittelen tarkemmin, mitä termi "Jumalan poika" Raamatussa merkitsee eri teksteissä).

Jobin kirjan esipuheen jälkeen saatanaa ei mainita enää siinä kirjassa. Saatana ei selvästikään ole Jobin kirjassa läpipaha demoninen Jumalan vihollinen, eikä mikään Jumalan vastainen paha olento ollenkaan, vaan hänet kuvataan jumalallisen neuvoston/hovin jäsenenä, joka tarkkailee ihmisten toimintaa, mutta kuitenkin pahansuovin tarkoitusperin: saatana etsii ihmisten syntejä päästäkseen syyttämään heitä Jumalan edessä. Saatana on taivaallinen syyttäjä, joka etsii pelkkiä syntejä ja ehdottaa ihmisten uskollisuuden testaamista erilaisten onnettomuuksien ja kärsimyksien avulla, joiden tekemiseen Jumala antaa luvan saatanalle. Mutta syyttäjän toimenkuvaan kuuluu nimenomaan syyllisten etsiminen ja esittäminen rangaistavaksi, siinä ei ole mitään pahaa. 

Jobin kertomuksesta ilmenee, että saatanalla ei ole mitään itsenäistä valtaa tehdä mitään, mitä Jumala ei salli: Jobin kärsimykset alkoivat Jumalan ja saatanan dialogin jälkeen Jumalan valtuutuksella. Niinpä saatanaa ei voida pitää itsenäisenä Jumalan vastustajana (saatana on siten nimenomaan Jumalan saatana, ja Jumalan ylivallan alainen). 

Juutalaisuudessa myöhemmässä vaiheessa muodostunutta monoteismin oppia ei hämmennetty teologisesti opilla Jumalan vastavoimasta sen enempää kuin kuvaamalla saatanaa Jumalan edessä toimivana hurskaiden syyttäjänä. Tämä sama teologinen näkemys toistuu Sakarjan kirjassa (Sak.3:1-2), jossa saatana syyttää ylipappi Joosuaa Jahven edessä. Luterilainen ajatus saatanasta ”Jumalan talutusnuorassa kulkevana koirana” onkin hyvin VT:n saatana-käsityksien mukainen. 

1 Kun.22:19-23 Kuvataan myös Jahven taivaallinen hovi, jolta Jahve kysyy neuvoa: kuka eksyttäisi jumalattoman kuningas Ahabin lähtemään sotaan, jotta Ahab kuolisi. Taivaallisen hovin jäsenet ehdottivat kuka mitäkin, kunnes paikalle tuli henki, joka lupasi mennä valheen hengeksi profeettojen suuhun eksyttämään Ahabin lähtemään sotaan. Jahve hyväksyi hengen ehdotuksen ja antoi hengelle luvan mennä eksyttämään Ahabin. Jahve itse asiassa antaa tunnustusta hengen kyvylle eksyttää ihmisiä. Tässä kertomuksessa saatana toimii Jahven valtuuttamana palvelijana, sanoisiko jopa ”likaisen työn tekijänä” harhaan johtajan ominaisuudessa. Saatanan rooliin kuuluu syyttämisen lisäksi siis osallistua myös jumalattomien rankaisemiseen Jahven toimeksiannosta. 

Kun mennään nuorempiin VT:n historiankirjoihin niin Saatana esiintyykin jo itsenäisenä voimana, joka ”nousee tuhotakseen Israelin” viettelemällä Daavidia tekemään väestönlaskennan (1 Aik.21:1). Sama tapahtuma on kuvattu vanhemmissa historiallisissa kirjoissa täysin eri tavalla: 2 Sam.24:1 mukaan Jahve itse vihastui Israeliin – mitään syytä Jahven vihaan ei kerrota – ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan Jahve käski Daavidia tekemään väestönlaskennan. Vanhemmassa Samuelin kirjassa saatanaa ei esiinny tapahtumien alkuun saattajana ollenkaan, mutta kronistisessa historiateoksessa on saatana asialla (jolloin myös syntyy ristiriita Samuelin kirjojen ja Aikakirjojen välille).

Demonioppi VT:n uskonnossa

VT:ssa demonit/riivaajat mainitaan 5 Moos.32:17, Ps.106:37, 2 Aik.11:15, 3 Moos.17:7. Juutalaisten demoniopissa on paljon yhteistä Arabian beduiinien henkiä koskevien uskomuksien kanssa. Kanaanilaisten henkien palvontakäytäntö ja uskomukset olivat saaneet paljon vaikutteita muinaisesta Kaldeasta, jonka demonioppi on pääosin esi-seemiläistä. Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana juutalaiset joutuivat sekä kaldealaisten että persialaisten hyviä ja pahoja henkiä koskevien uskomuksien vaikutuksen alaisiksi. Tämä dualistinen näkemys hyvistä ja pahoista hengistä tulikin hallitsevaksi tekijäksi juutalaisten demonioppiin ja enkelioppiin. 

Demoneilla on kaksi luokkaa VT:ssa: ”se’irim” ja ”shedim”. Se’irim (”karvaiset olennot”) kuvaa henkiä, joille israelilaiset uhrasivat avoimilla kentillä (3 Moos.17:7) ja ne olivat satyyreitä muistuttavia autiomaassa tanssivia henkiä (Maimonides, ”Moreh,” iii. 46; Vergil’s ”Eclogues,” v. 73, ”saltantes satyri”). Ne ovat identtisiä Arabian metsien ja autiomaiden henkien (jinn) kanssa. Tähän samaan luokkaan kuului Asasel, pukkia muistuttava demoni autiomaassa (3 Moos.16:8-10 laki käskee arpomaan pukin Asaselille autiomaahan ajettavaksi ja toisen pukin Jahvelle). Lilith oli demonien pitkähiuksinen ja siivekäs kuningatar ja Asasel ilmeisesti se’irim-henkien hallitsija. 

Shedim-demonit (5 Moos.32:17, Ps.106:37) tarkoittavat myrskydemonia (Jes.13:6). Kaldean mytologiassa tunnettiin seitsemän pahaa jumaluutta, jotka tunnettiin nimellä ”shedim” eli myrskydemonit. Kaldealaisilta israelilaiset saivat nimen shedim = paha demoni ja VT:n kirjoittajat soveltavat tätä sanaa tarkoituksellisesti kanaanilaisiin jumaliin. Lisäksi sanaa käytettiin ”tuhoojasta” (2 Moos.13:23 tuhooja, joka hävitti esikoiset niistä taloista, joissa ei ollut verimerkkiä oven kamanoissa ja pielissä. Tämä vastaa pakanallisia talismaneja, jotka mainitaan Jes.57:8). Ruttoa aiheuttavaa demonia kutsutaan ”tuhon enkeliksi” 2 Sam.24:16, 2 Aik.21:15, sillä vaikka ne ovatkin demoneja niin nämä ”pahan sanansaattajat” toteuttavat ainoastaan niitä hallitsevan Jahven käskyjä Jahven säätämien rangaistuksien toimeenpanijoina. Tuhon enkelit/demonit ovat Jahven vihan toteuttajia. 

Mutta on monia merkkejä siitä, että israelilaisten populaarimytologiassa demonit käsitettiin myös itsenäisinä pahantahtoisina olentoina, jotka eivät kuuluneet Jahven palvelusväkeen, vaan jotka tulivat maanalaisesta maailmasta (Jes.38:13-14, Job 14:13, Job 18:12-14 ”kauhujen kuningas” tuonelassa, todennäköisesti eräs haukankaltainen demoni, jollaisia oli babylonialaisten mytologian mukaan tuonelassa. ”Kuoleman sanansaattajat” ovat identtisiä Haadeksen kuninkaan Nergalin palvelijoiden kanssa Kaldean mytologiassa (Sananl.16:14). Vanhastaan autiomaat ajateltiin pahojen henkien asuinpaikaksi. Tälle käsitykselle vastakohtana autiomaita pidettiin myös odetun Messiaan ilmestymisen paikkoina (Aimo T. Nikolainen: Matteuksen evankeliumi s. 32). 

VT:n uskonto on vanhimmillaan monismia eikä dualismia

Toisin sanoen, varhaisessa juutalaisuudessa ja vanhemmissa VT:n kirjoituksissa Jumala on kaikkien tapahtumien aikaansaaja: Jahve yksin tekee/ vaikuttaa kaiken, onnen ja onnettomuuden, valon ja pimeyden, elämän ja kuoleman, korottaa ja alentaa (1 Sam.2:6-7;1 Sam.16:14 Jahve lähetti itse pahan hengen vaivaamaan Saulia, ei siis saatana).

Jes.45:7 ”Minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden”.

Aam.3:6 ”Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta?”.

 

Pimeys tarkoittaa VT:ssa kaaosta ja kuolemaa (Ps.56:14), jotka Jahve itse siis tekee. Alunperin vanhatestamentillisessa juutalaisuudessa ei ollut mitään dualistista, kaksijakoista maailmankuvaa Jumalan ja pahan saatanan välisestä taistelusta. VT ei tue erottelua, jonka mukaan kaikki pahat asiat ovat ”saatanan aikaansaannoksia” ja kaikki hyvä ja onnellinen on Jahven aikaansaamaa. VT:n teologia on vanhastaan monismia: ei ole kahta erillistä keskenään taistelevaa voimaa, joista toinen tuottaa hyvää ja toinen pahaa, vaan ainoastaan Yksi Perustekijä ja kaiken Hallitsija, joka tuottaa kaiken ja on kaiken maailmassa tapahtuvan takana viime kädessä. 

Silti VT korostaa sitä, että Jahve ei tee vääryyttä, vaan on teoissaan ja tuomioissaan vanhurskas (oikeudenmukainen), esim. 5 Moos.32:4. Juutalais-kristillisen tradition myöhempi dualistinen maailmankuva ja käsitys saatanasta Jumalan itsenäisenä vastustajana voivat palautua ainakin osittaisesti persialaiseen zarathustralaisuuteen. Mutta muinaisten babylonialaisten käsityksillä ”vastustajasta ja syyttäjästä” ei voi olla vaikutusta VT:n käsityksiin saatanasta, sillä jos näkemykset olisivat babylonialaista vaikutusta niiden pitäisi näkyä VT:n vanhemmissa kirjoituksissa.

Dualistinen apokalyptinen maailmankuva, jonka mukaan saatana hallitsee tätä maailmanaikaa ja taistelee Jumalaa ja hänen seuraajiaan vastaan on jännityksessä Jumalan suvereenin kaikkivaltiuden kanssa, tai vähintäänkin on vaarassa kyseenalaistaa Jumalan kaikkivaltiuden: jos Jumalan pitää taistella tätä maailmaa hallitsevaa saatanaa vastaan ja saatana voi UT:n mukaan estää jopa apostoleja toimimasta niin Jumalan kaikkivaltius tahtonsa suvereenissa toteuttamisessa kyseenalaistuu. 

”Olemme aikoneet tulla käymään luonanne — minä, Paavali, useammin kuin kerran — mutta Saatana on estänyt meitä” - 1 Tess.2:18. 

Vanhan Israelin uskossa Jumala on varauksetta kaikkivoipa luomakunnan hallitsija ja historian Herra (jumalien Jumala), eikä hänen tarvitse taistella mitään ylimaallista tämän maailman ruhtinasta vastaan toteuttaakseen tahtonsa.

Apokryfiset juutalaiset kirjoitukset ja Talmud

Apokryfisissä juutalaisissa kirjoituksissa oppeja saatanasta ja demoneista kehiteltiin edelleen, mm.oppia enkelien lankeemuksesta taivaassa. Apokryfeissä saatanasta tulee suuren enkelijoukon hallitsija (Martyrdom of Isaiah, ii. 2; Vita Adæ et Evæ, xvi.). 

Juutalaisten selitysteoksissa Talmudissa saatana mainitaan varsin harvoin, mutta Talmudin aineisto saatanasta ei ole silti merkityksetöntä. Ab. iv. 11 kirjoituksessa synti itse on syyttäjänä eikä saatana. Termi syyttäjä (kreik. kateegoor) muodostuu vakiolisänimeksi saatanalle UT:ssa ja myös myöhemmät talmudilaiset opettajat soveltavat sitä nimitystä saatanaan. Talmudin enkelioppi opetti (200-luvulle asti) varhaisen vanhatestamentillisen käsityksen mukaisesti, että enkelit ovat Jahven rangaistuksen toimeenpanijoita eikä saatana. Mutta vähitellen virallinen juutalaisuus omaksui populaarit uskomukset saatanasta,  kuitenkin asteittain kehittäen niitä ”hienostuneemmiksi” verrattuna kansanomaisiin käsityksiin saatanasta.

Dualismi käsi kädessä saatana-opin kanssa

Missä saatana ja demoneita, siellä kaksijakoinen mustavalkoinen maailmankuva kaikkine seurannaisilmiöineen, kuten toisinuskovien demonisointi ja tuomitseminen saatanan palvelijoiksi. VT:lle on vieras sekin -hyvin uusitestamentillinen korostus –jonka mukaan jokainen ihminen, joka ei palvele Jahvea kuuluisi erityiseen saatanan näkymättömään valtakuntaan ja olisi ”saatanan lapsi”. Mutta UT:ssa kuvataan saatana ”avaruuden henkivaltojen hallitsijana”, joka suorastaan hallitsee jokaisen ei-uskovan ihmisen henkeä (Ef.2:2-3, ks. myös Matt.13:38-43 kuvaus saatanan aktiivisesta roolista maailmassa ei-uskovien hallitsijana ja uskovien vastustajana). 

UT:n näkemyksille maailmasta onkin ominaista jyrkkä dualismi (kaksijakoisuus): Kristus vs. saatana, Jumalan lapset vs. ”tämän maailman lapset”, valo vs. pimeys, totuus vs. valhe, usko vs. epäusko, ”lihallinen” vs. hengellinen. Juutalaiset, jotka eivät usko Jeesukseen ovat ”isästä saatanasta” johanneslaisessa teologiassa (Joh.8:44). Voidaankin sanoa, että mitä ”kehittyneempi” ja yksityiskohtaisempi oppi saatanasta on, sitä kaksijakoisempi ja jyrkempi – sekä pessimistisempi – on myös kuva maailmasta. Lisäksi sitä enemmän korostuu ”henkivaltojen vastaisen taistelun” teema ja erilaisista eksytyksistä varoittelu.

Dualismi persialaisperäistä ja ristiriidassa profeettojen kanssa

Toisin kuin VT:n teologiassa alunperin nähtiin, Jeesuksen ajan juutalaisuudessa tehtiin ero nykyisen ja tulevan maailmanajan välille. Nykyistä maailmanaikaa pidettiin pahojen voimien valtakautena, jolloin Jumalan herruus ei ole toteutunut vielä kokonaan. Vasta tulevassa maailmanajassa Jumala ottaa täyden herruuden maailmassa ja tuhoaa saatanan demonisten joukkojensa kanssa ”viimeisenä päivänä” eli kun Jumala suorittaa vallankumouksen lopunajallisena tuomion päivänä. 

Tämä myöhäisjuutalainen, persialaisvaikutteinen (tai vähintäänkin ilmaisutavaltaan zarathustralaisuutta muistuttava) maailmankuva omaksuttiin kristinuskoonkin. Dualistinen ajattelu on kuitenkin ristiriidassa VT:n profeettojen sanoman kanssa, jonka mukaan Jahve on jo nyt koko maailman kuningas, jonka valtaa ei mikään voita eikä rajoita maailman luojana ja historian hallitsijana. Jumalan ei tarvitse taistella mitään saatanaa vastaan saadakseen täyden vallan ja kontrollin maailmaan vasta joskus tulevassa ajassa.

Lopputulos: täysin kehittynyt saatana ja demonijoukko UT:n teologiassa

1 Joh.3:8 mukaan jokainen, joka tekee syntiä on saatanasta ja saatana on tehnyt syntiä ”alusta asti” – toisaalta VT:ssä on tekstejä, jotka on tulkittu kuvaamaan saatanaa ja hänen lankeemustaan selityksenä saatanan alkuperästä: hän ei ollut ”alusta asti” paha, vaan hän oli alunperin korkea-arvoinen, kaunis ja viisas kerubi, joka kuitenkin tuli ylpeäksi omasta viisaudestaan ja sen tähden lankesi (Hes.28; Jes.14; tekstit kuvaavat varsinaisesti Tyyron ja Babylonian hallitsijoiden ylpeyttä ja tuomiota, mutta niiden on tulkittu kuvaavan myös saatanan lankeemusta). 

Sairauksien aiheuttajina ei VT:ssa juurikaan esiinny saatana (paitsi lähinnä Jobin kertomuksessa). Eikä ”riivatuista” ihmisistä ole kuin jokin harva esimerkki VT:ssä (ainoastaan kuningas Saul, johon Jahve itse lähetti pahan hengen häntä vaivaamaan. Sairaudet muutenkin nähtiin VT:ssa Jahven antamina rangaistuksina Hänen lakiensa rikkomisen tähden, esim. 5 Moos.28:21-22,27-28. Mutta evankeliumeissa esiintyy silmiinpistävän usein riivattuja ihmisiä ja demonit, pahat henget, ovat varsin tavallisia sairauden ja kärsimyksen aiheuttajina.

Koko maailman sanotaan olevan saatanan vallassa. Saatana kuvataan UT:ssa oman kuningaskuntansa hallitsijana ja peräti ”tämän maailman jumalana ja ruhtinaana”, kuoleman levittäjänä maailmaan, kiusaajana, syntiin viettelijänä, ”valheen isänä”, murhaajana, ”vanhana käärmeenä” ja uskovien pahimpana vihollisena sekä eksyttäjänä (2 Kor.2:11; 1 Piet.5:8 jne.). Toisin kuin VT:ssa ei UT:n mukaan saatana pääse enää (taivaallisen sodan jälkeen) Jumalan eteen taivaaseen syyttämään uskovia eikä saatanan toimenkuvaan sisälly enää osallistuminen Jumalan taivaalliseen hoviin (Ilm.12). 

Voikin sanoa, että UT:n teologiassa saatanan ”toimenkuva ja toimintaympäristö” laajenevat huomattavasti globaaleihin ja suorastaan kosmisiin mittoihin (vrt. avaruuden henkivallat). Ilmestyskirjassa saatana ei pääsekään enää taivaaseen Jumalan eteen, vaan hänet heitetään enkeleineen maan päälle (Ilm.12;ks. myös Luuk.10:18, Jeesus näkee saatanan sinkoutuvan taivaasta salaman lailla). UT:n pitkälle kehittyneessä saatana- ja demoniopissa Saatana enkeleineen ympäröi koko maailmaa taivaan avaruuksia myöten ja levittäytyy kaikkeen elämään ja jokapäiväisen elämän tapahtumiin osalliseksi. 

Jopa apostoli Paavalilla oli ”saatanan enkeli” ruumissaan kurittamassa häntä, ettei Paavali ylpistyisi näkyjensä takia (2 Kor.12:7). Apokalyptisessa lopputaistelussa saatanalla on ratkaiseva osuus Jumalan valtakunnan vastustajana ja ihmiskunnan harhaanjohtajana Ilmestyskirjassa välikappaleensa Antikristuksen avulla. Lopuksi saatana enkeleineen tuomitaan tulijärveen rangaistavaksi iankaikkisesti.

Vanhatestamentilliselle teologialle käsitys saatanan joutumisesta helvettiin on alunperin vieras myös, kuten koko ikuisen rangaistuksen oppi, joka tulee esiin vasta nuorimmissa VT:n kirjoissa (Danielin kirja 160-luvulta eKr. ja ehkä myös Tritojesajalla, Jes.66:24. Näissä teksteissä vain jumalattomat ihmiset joutuvat ikuiseen rangaistukseen ja vaivaan). Kuitenkin apokryfisissä juutalaisissa kirjoituksissa tunnetaan jo käsitys saatanan kukistamisesta pakanakansojen kanssa aikojen lopussa sekä demonien joutumisesta helvettiin rangaistavaksi, joka nähtiin jumalallisen oikeuden enkelien palvelustyönä.

Mutta UT:n teologiassa saatana ei siis ole kadotuksen hallitsijana ja ihmisten kiduttajana tuonpuoleisessa, vaan helvetti pitää saatanaa vallassaan ja helvetti onkin valmistettu nimenomaan saatanaa ja hänen enkeleitään varten rangaistuspaikaksi (Ilm.20:10; Matt.25:41). Mutta helvettiin Jumala lähettää myös jumalattomat ihmiset sekä Antikristuksen. 

Saatana on kulkenut Vanhan testamentin ja sen takana olevien suullisten perimätietojen kautta n. 1200-1400 vuoden aikana todella pitkän matkan: kuka tahansa vastustajaksi ja tielle esteen asettajaksi nouseva tavallinen ihminen tai Jahven enkeli on muuttunut erilliseksi Jumalaa vastustavaksi yliluonnolliseksi henkiolennoksi, enkeliruhtinaaksi, jolla on hierarkkinen globaali valtakunta täynnä langenneita enkeleitä, mitä saatana hallitsee toimien ”tämän maailman jumalana ja ”avaruuden” henkivaltojen päämiehenä. Mutta silti ylin valta on myös UT:n mukaan Jumalalla, joka viimein lähettää paholaisen enkeleineen helvettiin rangaistaviksi.

Amerikan uskonnollinen oikeisto ja Jeesus

On oikeastaan hämmentävää ja hämmästyttävää, että amerikkalainen uskonnollinen oikeisto eli republikaanit ja jopa suomalaiset monet konservatiiviset, oikeistolaiset kristityt kannattavat fanaattisesti Trumpia. Sekä pitävät Trumpia muka kristittynä. Monesti näyttää, että he kiinnittävät toivonsa Trumpiin, eivätkä Jumalaan.

Trumpin jumala on minun ja eräiden muidenkin kriitikoiden arvioissa pikemminkin raha ja oma valta-asema, jossa hän huonona häviäjänä roikkui keinoja kaihtamatta ja koettaen varastaa presidentinvaalit itselleen käräjöimällä sekä suorastaan kapinaa lietsomalla.

Missä muka näkyy käytännössä Trumpin toiminnassa ja käytöksessä sekä politiikkansa sisällössä se, että hän olisi Jeesuksen seuraaja? Pikemminkin Trump on Uuden testamentin Jeesuksen lähes täydellinen vastakohta.

Samaa voi kysyä tarkkailtaessa Amerikan republikaanista uskonnollista oikeistoa. Siis heillähän on ihan omatekoinen versio Jeesuksesta ja Uudesta testamentista. Heidän "kristillisyytensä" on vain nimitys, joka on kiinnitetty kaunistamaan heidän pohjatonta itsekkyyttään, ahneuttaan, homofobiaansa, rasismiaan, muukalaisvihamielisyyttään ja ylipäätään vihamielisyyttään sekä muiden ihmisten kontrolloinnin haluaan.

Verrattaessa Trumpia ja USA:n oikeistokristittyjä esimerkiksi Vuorisaarnassa oleviin Jeesuksen opetuksiin niin Trump oikeistolaisen kannattajakuntansa kanssa ei edes etäisesti muistuta Jeesuksen opetuksia Vuorisaarnassa (Matt.5-7).

Kun Jeesus apostoleineen opetti ruokkimaan nälkäisiä, hoitamaan sairaita ja olemaan lähimmäisiään rakastavia, epäitsekkäitä, ahneutta karttavia, hyväsydämisiä, vaatimattomia, sävyisiä, kaikkia ihmisiä auttavia ja sekä antamaan apua köyhille, niin amerikkalaiset oikeistokristityt tekevät täysin päinvastoin. Pikemminkin heidän toimintansa ja tavoitteensa ovat antikristillisiä.

Republikaaninen Jeesus (joka on vastakristus) leikkaa rahoituksen ja tuen pois nälkäisten ruokkimiselta, köyhien sosiaaliturvasta ja avustamisesta, sairaiden hoitamisesta sekä karkottaa maasta "muukalaiset" eli maahanmuuttajat. Ja tämä oikeistouskovien sakki lietsoo vihaa sekä epäluuloa, levittää valheita ja salaliittoteorioita, sekä yrittää hallita muita ihmisiä, vaikka Raamatun Kristus ei sellaista esimerkkiä eikä käskyä antanut. Voiko paljoa enempää ollakaan antikristillinen ja vääristetyn evankeliumin kannattaja?

Republikaanisille uskoviksi itseään kutsuville tyypeille kaiken mitta on se, että miten joku suhtautuu aborttiin ja sikiöön äitinsä kohdussa, vaikka Jeesus ei koko aiheesta mitään sanonut Raamatussa. 

Kristillisyyteen kuuluu lisäksi totuus, totuudessa pysyminen ja rehellisyys. Mutta totuus ja rehellisyys on Trumpille vierasta sen mukaan, mitä hänen toiminnastaan voi havaita. Kuten onkin todettu, valheiden ja disinformaation määrä väheni netissä huomattavasti, kun Trumpin some-tilit suljettiin eikä hän pääse ainakaan toistaiseksi jatkamaan institutionaalista valehteluaan sekä vääristelyään.

Uskomisen todisteiden heikkous

Jumalaan uskomisen perusteiksi esitetyt tyypilliset todisteet ovat pääosin varsin heikkoja ja ala-arvoisia. Oikeastaan kaikki niin sanotut filosofiset jumalatodistukset, kuten kosmologinen argumentti, epäonnistuvat tavoitteissaan. Noissa jumalatodistuksissa lähdetään liikkeelle joistain sopivista lähtökohdista ja päättelyketjut eivät ole vedenpitäviä, vaan ongelmallisia. Suorastaan loogisia virheitä sisältäviä. 

Lisäksi noissa todisteluissa tehdään melkoisia uskonhyppyjä juuri sen oman jumaluuden olemassaolon todisteluksi, vaikka päättelyssä mikään ei todellisuudessa todista juuri sen jumalan olemassaoloa. Käytetty argumentti sopisi vaikka miten moneen eri jumalaan tai muuhun uskomusolentoon. 

Tyypillisiä argumenttivirheitä jumalauskon todisteluissa ovat kehäpäätelmä ja erikoiskriteeri (special pleading). Siinä argumentoija väittää jonkin olevan poikkeus yleiselle tai universaalille periaatteelle, syyllistyen siten kaksoisstandardiin koettaessaan suosia tässä tapauksessa sitä omaa jumalauskoaan.

Sitä paitsi noita loogisia / filosofisia jumalatodistuksia on vaikka miten paljon. Ja sehän osoittaa sen, että teistit itsekin ymmärtävät todistelujensa olleen epäonnistuneita ja puutteellisia, koskapa heillä on tarve kehittää uusia argumentteja jumalansa olemassaolon todistamiseksi (ja vähintäänkin vanhojen todistuksien korjailemiseksi vastauksena niiden saamaan kritiikkiin).

Mikään filosofinen todistelu ei ole pystynyt todistamaan yhdenkään jumalan olemassaoloa objektiivisesti ja riidattomasti. Parhaimmassakin tapauksessa argumentoinnit voivat osoittaa sen, että jumalan X olemassaolo ei ole ainakaan mahdotonta.

Oma tilanteeni. Subjektiiviset kokemukset ja niiden ongelmallisuuksia

Minä olen agnostistinen teisti ja ihan hymyilyttää oman ailahtelevan jumalauskoni objektiivisten todisteiden olemattomuus ja filosofisen päättelyn heikkous ja ongelmallisuus. Lähinnä ja parhaimmillaan käteen jäävät subjektiiviset kokemukset ja niiden uskonnolliset tulkinnat, kuten rukousvastaus tai muu ihmeellinen tapahtuma. Omalla kohdallani lisäksi ytimekkäästi sanottuna: minä uskon Jumalaan ja Jeesukseen, koska minä haluan uskoa ja tarvitsen psykologis-emotionaalisesti sitä uskoa. Ja koska kristillinen teismi jotenkin vaan vetoaa minuun ja puhuttelee, kiehtoo minua. Vaikka siis olen melko suuresta osasta ateistien taholta tulevaa uskontokritiikkiä ihan samaa mieltä ja pidän esitettyä kritiikkiä varsin osuvana ja terävänä monesti (toki on myös heikkoa ateistista uskontokritiikkiä). Se uskontokritiikki ei silti sammuta omaa teististä uskoani - vähintäänkin toivetta, että hyvä ja armollinen Jumala olisi olemassa.

Mutta subjektiiviset kokemukset tulkintoineen eivät ole objektiivinen todiste. Todisteen pitää siis olla objektiivinen sekä ilman henkilökohtaisia mielipiteitä tai kokemuksia. Todisteen on oltava toistettavissa tai näyttö on muuten voitava osoittaa päteväksi.

Ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa, että vastaako uskovaisen kokemus tai todistus jumalastaan todellisuutta oikeasti.

Erityisen huonoja nettiväittelyissä esiintyneitä jumalatodistuksia

"Raamattu todistaa itse itsensä"

-Sittenpä Koraani ja vedakirjat ja vaikka Taru sormusten herrasta todistavat itse itsensä.

"Todisteita Jumalasta saa katsomalla ikkunasta ulos"

-Ja mitenkähän se todistuminen siinä sitten tapahtuu? Mikä ja millainen jumala sieltä ikkunan takaa ulkoa löytyy?

"Maailmankaikkeus todistaa luomisen ja Jumalan. Kaikki todistaa luomisesta ja luojasta, eikä mikään todista luomista vastaan"

-Se, että jotain on olemassa, kuten maailmankaikkeus, ei millään tavalla todista vielä itsessään mitään uskonnollisia ja filosofisia uskomuksia sen asian alkuperästä. Ensin pitää tieteellisesti tutkia kyseistä asiaa ja katsoa, että mille selitykselle todistusaineisto näyttää antavan tukea (ilman että haluttu lopputulos tutkimiselle päätetään etukäteen, kuten kreationistit tekevät). 

Ja itse asiassa hyvinkin moni asia on ristiriidassa varsinkin tietynlaisten luoja- ja luomisuskomuksien kanssa (kuten että maailma ja elämä ovat 6000 vuotta vanhoja ja luotu kuudessa päivässä Raamatussa kuvatulla järjestyksellä).

Maailman epäselvyys ja monitulkintaisuus

Maailma on siis monimielinen, hämärä ja epäselvä. Parhaassakin tapauksessa voidaan sanoa, että jotkut asiat näyttävät tukevan uskoa jonkintyyppiseen jumalaan tai korkeampaan voimaan. Ja toiset asiat puolestaan ovat ristiriidassa sellaisen uskon kanssa eivätkä tue sitä uskonnollista oletusta.

Maailma voidaan selittää eri tavoin filosofisesti ja uskonnollisesti. Tämän seikan todistaa se, että ihmiskunnan historian aikana on kehitetty monia erilaisia, toisilleen vastakkaisia filosofisia ja uskonnollisia ja täysin uskonnottomia käsityksiä, uskomuksia ja oppirakennelmia maailmaa selittämään. Eikä moderni tiede tarvitse jumalia tai muita henkiä minkään asian selittämiseen je perustelemiseen.

Näin ollen mikään "kaikki" ei todista yhtään mitään luojaa ja luomista ja maailmassa on monenlaista, mikä todistaa sitä etenkin tietynlaista luomista ja luojaa vastaan.

Kiintolevyn tuhoava bugi ja muita aukkoja

Microsoft se ei kaikkia vakaviakaan bugeja ja aukkoja Windowseissa saa korjattua. Nyttemmin on jälleen kirjoitettu ICT-sivustoilla, että Windows 10:ssa on todella vakava bugi, jonka avulla pystyy uskomattoman helpolla tavalla korruptoimaan tietokoneen kiintolevyn. Eli yksi ikoni / kuvake riittää siihen tuhoon. Ja kyberrikollisilla on erilaisia keinoja saada ujutettua esim. zip-tiedostossa sellainen kuvake uhrinsa tietokoneelle.

Toisin sanoen, yksi tietty kuvake, jota katsotaan Windowsin Resurssienhallinnassa korruptoi tietokoneen NTFS-kiintolevyn ja Windows 10 alkaa kehottelemaan käynnistämään tietokone uudelleen kiintolevyn korjaamiseksi. Tämä bugi on jopa Windows XP:ssa.

Microsoft kyllä lupailee bugiin korjausta, mutta ei ole varmaa, koska se saadaan aikaiseksi ja tulee jakeluun Windows Updaten kautta.

Ei sen paremmin bugien suhteen avoimen lähdekoodin puolella

Mutta eipä mene sen paremmin avoimen lähdekoodin Linux-leirissäkään. Linuxjakeluversiossakin bugeja piisaa, myös tässä pöytätietokoneeni Ubuntussa, jolla parhaillaan kirjoitan. Lisäksi avoimen lähdekoodin sovelluskehittäjät ovat hitaita korjaamaan tietoturva-aukkoja ohjelmistoissa. 

Eli ei avoin lähdekoodi takaa automaattisesti parempaa tietoturvaa, kun ne mainostetut muka tuhannet silmäparit tutkivat ja korjailevat lähdekoodeja. Eipä se ihan noin nätisti suju Linux-maailmassakaan. 

Raportin mukaan kestää keskimäärin neljä vuotta ennenkuin sovelluskehittäjät korjaavat tietoturva-aukot avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa.

Itselläni on siis sekä Linux-ytimeen perustuva Ubuntu että Windows 10 tietokoneissani ja minä en ole fanaattinen kummankaan kannattaja tai vastustaja. En vihaa tai palvo Microsoftia enkä Linuxia. En katso, että jokin tietty käyttöjärjestelmä on kertakaikkisesti ja yksiselitteisesti "paras" kaikille ja kaikkiin tarpeisiin. 

Riippuu käyttötarpeista ja asioista, joita halutaan tehdä ja ne vaihtelevat eri ihmisillä ja eri tilanteissa. Näen sekä hyvää että huonoa Windowsissa ja Linux-ydintä käyttävissä käyttöjärjestelmissä.

Raamatun vastauksia kärsimyksen ongelmaan

Minua on pitemmän aikaa ajatteluttanut kärsimyksen ongelma - niin oma kärsiminen kuin kaikkien muidenkin. Etenkin siltä kannalta, että miten kärsimys sopii yhteen kristillisen teismin kanssa ja mitä sanottavaa Raamatulla, teologialla ja uskonnonfilosofialla on kysymykseen kärsimyksestä. Nyt tarkastelen Raamattua tältä kannalta.

Raamattu ei sisällä vain yhtä vastausta, vaan useita erilaisia vastauksia, tulkintoja ja näkökulmia kärsimykseen, sillä myös Raamatun ajan ihmiset kamppailivat tämän kysymyksen kanssa ja yrittivät löytää selityksiä Jumala-uskosta käsin. Joissakin Raamatun kirjoissa suorastaan vastustetaan ja kiistetään muissa Raamatun kirjoituksissa olevia selityksiä kärsimisen ongelmaan, koskapa elämän todellisuus ei sopinut niihin aiempiin selityksiin.

Siten raamatullisuudella voidaan taistella toisenlaista raamatullisuutta vastaan, koska Raamatussa ei ole asioista, kuten kärsimyksestä, vain yhtä ja samaa eri kirjoituksissa toistuvaa vastausta, vaan monia ja jopa toisilleen vastakkaisia vastauksia. Tämä ei ole ongelma, vaan ihan realismia, sillä elämä ja maailma on monimutkainen ja monimuotoinen ja asioita voi tarkastella erilaisista näkökulmista. Olisi päinvastoin outoa, jos moninainen elämänmeno ja erilaiset olosuhteet ja tilanteet typistettäisiin Raamatussa vain yhteen ainoaan kaavamaiseen vastaukseen.

Esittelen Raamatusta löydettävissä olevia selityksiä ja vastauksia kärsimyksestä

Profeetat VT:ssa

Vanhan testamentin profeettojen mukaan kärsimykset ovat ihmisten syntien rangaistuksia eli synnin harjoittaminen johtaa Jumalan vihaan ja sitä myöten kärsimyksiin (synti -> rangaistus - kaava Israelin ja Juudan vaiheiden tulkintana).

Job

Jobin kirja tarjoaa kaksi vastausta kärsimyksen ongelmaan. Ensimmäinen vastaus on, että kärsimys on testi ihmisen koettelemiseksi ja jos ihminen läpäisee testin, hänet palkitaan jumalallisella siunauksella. Toinen vastaus on, että kärsimys menee yli ihmisten ymmärryksen eikä ihmisten käsityskyky riitä selittämään kärsimyksen syytä ja tarkoitusta. Ja tämä sen tähden, että Jumala on Jumala: salattu, käsittämätön, kaikkivaltias, viisaudessa ylivertainen ja joka tekee mitä hän tahtoo, eikä ihminen voi saada selville Jumalan kätkettyjä syitä hänen sallimalleen kärsimykselle.

Saarnaaja

Saarnaajan kirjassa kärsimys on osa asioiden järjestystä ja luonnetta maailmassa, eikä tälle asiantilalle ihminen mahda mitään. Ihmisen on vain sopeuduttava tähän asiantilaan ja maailmanmenoon, etsien iloa elämän arkisista nautinnon aiheista.

Apokalyptiikka eli ilmestyskirjallisuus

Apokalyptisessä kirjallisuudessa kärsimyksestä todetaan, että Jumala on aikojen lopulla korjaava kaiken pahan maailmassa. Hän poistaa kaiken kärsimyksen, kun hän puuttuu maailmanmenoon murskaten pahan vallat ja perustaen taivaan valtakunnan, jossa ei ole enää mitään kärsimystä eikä kuolemaakaan. Asiat maailmassa tulevat menemään Jumalan suunnitelman mukaan ja lopputulos on hyvä, mutta ensin on monenlaista kärsimystä ja ahdinkoa sekä hurskailla että varsinkin jumalattomilla ihmisillä.

Jeesus ja apostolit

Jeesus torjui yleisesti ottaen synti johtaa kärsimykseen Jumalan rangaistuksena -kaavan ja opetti, että eivät kärsimyksissä kuolleet ihmiset olleet sen syntisempiä kuin eloon jääneet ihmiset, mutta tuollaiset kärsimykset kuten onnettomuudet ovat kehotus parannuksen tekoon synneistä. Lisäksi Jeesus opetti välillä, että Jumalan hyvät teot pääsevät tulemaan tunnustekoina julki ihmisissä, jotka ovat ensin aikansa kärsineet, kun Jeesus sitten parantaa heidät.

Lisäksi Jeesus ja apostolit kirjeissään opettivat kärsimyksistä, että ne ovat luonnollinen, odotettavissa oleva osa Jeesuksen seuraajien elämässä, sillä ei ole oppilas opettajaansa parempi. Uskovaiset pääsevät osallisiksi Jeesuksen kärsimyksistä, joista välillä kehotetaan jopa iloitsemaan. Jeesus ja apostolit eivät luvanneet seuraajilleen helppoa ja ajallisesti onnellista elämää, vaan uskovaisen on otettava ristinsä kantaakseen ja suostuttava nöyrästi kärsimään, sillä Jeesuskin kärsi jättäen uskoville esikuvan. Mutta lopulta Jumalan valtakunnassa kaikki kärsimys on ohitse ja uskovat saavat sanomattoman suuren autuuden ja kirkkauden aikojen lopulla.

Sitä paitsi Raamatun kirjoittajat ja muinaiset uskovaiset eivät tehneet päätelmää, että Jumalaa ei ole olemassa, eikä Jumala ole armollinen sen tähden, että maailmassa on kärsimystä. Kärsiminen ei siten muodostunut Jumalaan uskomisen esteeksi, kuten esim. Jobin kirjasta ilmenee.

Kärsimys ja saatana

Vanhatestamentillisissa traditioissa ei myöskään saatanaa syytetä kärsimyksistä niiden aiheuttajana. Saatana oli VT:ssa varsin marginaalinen hahmo, eikä monissa VT:n kirjoissa saatanaa edes mainita tai jos saatana niissä esiintyy, ei hän ole Jumalan ylimaallinen vihollinen, vaan jopa Jumalan eräs poika ja Jumalan taivaallisen hovin yksi virkamies, joka kiertelee maita ja tutkii sekä koettelee hurskaita Jumalan antamalla valtuutuksella. Saatana saa myös syyttää hurskaita Jumalan luona taivaassa, jonne saatanalla on vapaa pääsy.

Vanhassa testamentissa esiintyy paljon monismia eli on vain yksi tosioleva ja perustekijä, Jumala, eikä hänellä ole jotain pahaa vihollista taistelemassa häntä vastaan. Yksi ja sama Jumala on kaiken maailmassa tapahtuvan takana ja tuottaa sekä sallii niin hyvät kuin pahat asiat, onnen ja onnettomuuden, valon ja pimeyden, kärsimykset ja menestykset, elämän ja kuoleman.

Dualistinen maailmankuva, jossa esiintyy hyvä Jumala ja hänen (sekä uskovaisten) ylimaallinen paha vihollisensa saatana toisiaan vastaan taistelemassa on vasta nuorempaa teologista evoluutiota. Selkeimminhän sellainen saatana-usko ilmenee vasta Uudessa testamentissa, jossa saatana on jopa tämän maailman jumala ja maailman sanotaan olevan pahan vallassa 1 Johanneksen kirjeessä.

Uskontoon liittyvistä peloista

Pelko helvettiin joutumisesta

Monet ihmiset ovat pelänneet tuonpuoleisia, uskonnollisia asioita. Etenkin helvettiä (varsinkin ikuisesti kestävää piinapätsiä). Joskus itsekin pelkäsin helvetin tuleen joutumista. Mikä siis avuksi sellaisen pelon käsittelemiseksi ja hälventämiseksi? Itseäni ja varmaan muutamia muitakin on auttanut tiedollinen perehtyminen kysymykseen helvetistä. Helvetti-oppien analysointi siis. 

Eli sen tutkiminen historiallis-kriittisesti, mistä koko oppi helvetistä on lähtöisin, mitä juuria sillä on, miten uskomukset helvetistä ovat muuttuneet. Sekä sen havaitseminen, että helvettiin liittyy ristiriitaisia tulkintoja. Yhden tulkinnan mukaan helvetti on se ikuisesti kestävä kidutus, toisen tulkinnan mukaan kyseessä onkin annihilaatio eli kadotetut raukeavat tyhjiin, lakkaavat olemasta ja tuhoutuvat lopullisesti. 

Ja kumpaakin toisilleen vastakkaista helvetti-oppia on perusteltu samalla Raamatulla, josta on löydetty perustelut kahdelle erilaiselle helvettikäsitykselle kristikunnassa.

Jos samasta asiasta väitetään kahta keskenään ristiriitaista väitettä / uskomusta, ne molemmat eivät voi olla samanaikaisesti totta yhdessä ja samassa todellisuudessa. Jompikumpi uskomus on väärässä. Mutta ihan yhtä hyvin molemmat uskomukset voivat olla perusteettomia ja epätosia. Joten miksi pelätä helvettiä, jota ei mahdollisesti ellei jopa todennäköisesti edes ole olemassa?

Pelko ns. maailmanloppua kohtaan

Toinen merkittävä pelon aihe on maailmanlopun pelko. Eli sen pelkääminen, että joutuu ennenkokemattomaan lopunajalliseen ahdinkoon, antikristus nousee valtaan, Kristus saapuu tuomarina ja kuninkaana, kuolleet herätetään haudoistaan ja koittaa viimeinen tuomio, jossa kaikki tehdyt teot ja laiminlyönnitkin paljastuvat.

Miten tätä pelkoa käsittelisi tiedollisesti? Luulenpa, että apua voi saada siitä kun huomaa maailmanloppu-uskomuksien ja ennustuksien totaalisen epäonnistumisen. Kristuksen toista tulemista, lopun ajan ahdinkoja ja viimeistä tuomiota on ennustettu tulevaksi lukuisia kertoja näiden 2000 vuoden aikana - ja aina on oltu väärässä. Itse asiassa jo kauan ennen Jeesustakin odotettiin maailmanloppua ja Jumalan vihan päivää.

Jeesus itse apostoleineen odotti ja ennusti pian, heidän sukupolvensa aikana, tapahtuvaa maailmanloppua, ahdinkoa ja tuomiopäivää. Uusi testamentti on täynnä tekstejä, joissa ilmenee kirjoittajien usko siihen, että juuri he jo elävät viimeisiä päiviä ja Kristus tulee ihan pian takaisin ja maailma loppuu tällaisenä kuin se on. 

Mutta he kaikki olivat väärässä. Maailma se vaan ei ota loppuakseen, vaikka miten monta kertaa ennustellaan tämän maailmanajan päättymistä, tuhoa ja tuomiota sekä sen paratiisillisen taivasten valtakunnan perustamista nykyisen maailman tilalle.

Niinpä ei kannata kiinnittää huomiota eikä etenkään alkaa pelkäämään, kun kuulee erilaisten ns. profeettojen ennusteluja tuomiopäivästä ja maailmanlopusta. Hyvin todennäköisesti he kaikki ovat väärässä, ja asiat menevät ihan eri tavalla oikeasti. Jos vanhat merkit siis paikkansa pitävät ja miksipä eivät pitäisi.

Pelko uskontoon uskomisen motiivina

Voisi myös pohtia miten arvokas motivaattori vaikkapa kristinuskoon uskomiselle on pelko. Ihminen siis uskoo vain siksi tai suureksi osaksi siksi, että pelkää kuollakseen joutuvansa helvettiin kidutettavaksi, jos ei usko. Tai pidättäytyy tekemästä pahoja tekoja ainoana tai pääasiallisena motiivinaan helvettiin rangaistavaksi joutumisen pelko. Onko tuollaisella uskonnollisuudella arvoa vai ei?

Moraalisuuden kannalta on arvotonta, jos ainut syy tehdä oikein ja välttää vääriä tekoja on pelko tuonpuoleisesta rangaistuksesta (ja sen lisänä palkkion odotuksen toivo siellä taivaassa tai paratiisissa). 

Oikein tulisi tehdä sen itsensä tähden, siksi että tietty teko on oikein, kyselemättä mahdollisia rangaistuksia tai palkkioita joko tässä elämässä tai ajatellussa tulevassa elämässä. Uskonnollinen rangaistus-palkkio-motivaatio ei ansaitse moraalin nimeä, vaan se on lähinnä itsekästä opportunismia.

Ja eikö jumaluuteen uskomisen päämotiivi tulisi olla rakkaus jumaluuteen? Halu olla yhteydessä jumalansa kanssa ja vapaasti sekä laskelmoimattomasti tehdä jumalansa tahto. Eläen lähimmäisilleen iloksi ja siunaukseksi, kaikille hyvää tehden ja avun tarvitsijoita auttaen. Ilman pelkäämistä ja ilman itsekkään oman edun tavoittelua, palkkiot ja ansiot silmissä välkkyen.

Trump, demokratia ja presidentinvaalit

Trump ja kuolemia aiheuttanut törkeä tunkeutuminen Yhdysvaltojen kongressiin tarkoituksena kaapata valta väkisin ja estää rehellisten, normaalien presidentinvaalien tuloksien lopullinen vahvistaminen. Siinä huipentuivat monivuotisen tietoisen kansan kahtiajakamisen, vihapuheiden ja valehtelun sekä järjettömien salaliittoteorioiden levittämisen ja vallanhimon karut hedelmät. 

Demokratia USA:ssa on vaarassa, mutta tähän asti ja myös anteeksiantamattoman kongressin istuntoon tunkeutumisen jälkeenkin totuus, laillisuus ja demokratia voittivat.

Trumpin pitäisi ymmärtää erota, ja hänet joutaisi laittaa tuomioistuimeen syytteeseen vallankaappaushankkeen yllyttämisestä ja käynnistämisestä. Joka tapauksessa Trump on todella huono häviäjä. Ja täysin harhainen lapsellisine jankkauksineen muka vaalivilpistä ja jostain salaliitoista ja vaikka mistä perättömästä marraskuisiin presidentinvaaleihin liittyen.

Kun kansakunta äänesti Trumpin ulos Valkoisesta talosta ja Joe Bidenin hänen seuraajakseen presidenttinä niin ei tätä laillista ja asianmukaista vaalitulosta voi kumota ja muuttaa päinvastaiseksi jossain oikeudenkäynnissä eikä kaduilla mellakoimalla eikä vaatimalla varapresidentti Pencea kumoamaan vaalin tulos kongressissa. 

Kuten Pence itsekin sanoi, ei hänellä ole laillista valtaa eikä oikeutta sellaiseen tekoon. Joten Trump kehotti ja vaati omaa varapresidenttiään rikkomaan lakia ja toimimaan täysin mielivaltaisesti ja perusteettomasti.

Ihan oikein, että Twitter ja Facebook sulkivat Trumpin some-tilit niin loppuu se vihan ja valheiden levitys ja hänen sekopäisten, fanaattisten kannattajiensa lietsominen suorastaan kapinaan ja väkivaltaan.

Ihan hullua on myös se, että persupoliitikko Huhtasaari (joka ei ole varsinaisesti mikään järjen jättiläinen muutenkaan) ehdottaa Trumpille vuoden 2021 Nobelin rauhanpalkintoa. Ei hyvää päivää mitä mielipuolisuutta. Vankilaan Trump ennemmin kuuluisi näiden tekojensa seurauksena. Trump muka onnistunut edistämään USA:n sisäistä vakautta?! Trumpin myrkynkylvö somessa ja teot ylipäätään päinvastoin ovat luoneet epävakautta ja rajua kahtiajakoa mellakoineen, että ties mikä sisällissota olisi voinut syttyä Amerikassa, jos Trump olisi saanut jatkaa vallassa olemistaan.

Historian Jeesus -kommenttia debateista

Eräs kestosuosikki kristityt vs. ei-kristityt debatoinneissa internetissä on kysymys siitä, että onko Jeesus Nasaretilainen historiallinen henkilö vai sepitetty satuolento, jota ei koskaan ollut ihmisenä olemassa, saati Jumalan Poikana (ns. teoria Jeesus-myytistä). Aiheesta on sitä paitsi monenlaista teologien, historioitsijoiden ja uskontokriitikoiden tekemää kirjaa ja artikkelia, joissa on argumentoitu sekä Jeesuksen historiallisuuden että epähistoriallisuuden / myyttisyyden puolesta. Ei tästä asiasta voi parilla lausella jotain tyhjentävää ja lopullista päätelmää esim. FB:ssa kirjoittaakaan.

Itse olen sillä kannalla, että todennäköisesti Jeesus Nasaretilainen on historiallinen henkilö, myöntäen silti, että mm. kirjalliset aikalaistodistukset (roomalaisilta kirjoittajilta esimerkiksi) Jeesuksen puheista ja teoista puuttuvat ja muutenkin päälähde Jeesuksesta on puhtaasti uskonnollinen (eli Uusi testamentti, johon liittyy monia ongelmallisuuksia). 

Sanottakoon nyt kuitenkin vielä, että on kaksi eri asiaa onko Jeesus historiallinen ihminen ja onko hän myös suorastaan Jumalan Poika, yksi persoona Kolminaisuudesta. Jeesuksen historiallisuus ihmisenä (siis että ajanlaskun alussa Palestiinassa eli kiertelevä saarnaaja, joka kaiketi piti itseään messiaana ja jonka roomalaiset naulitsivat ristiin) ei ole myöskään todiste Jumalan olemassaolosta, sekin on oma kysymyksensä. 

Samoin todettakoon, että vaikka tämä kiertelevä saarnamies ja messiasehdokas Jeesus olisi historiallinen ihminen eikä satuolento niin se ei todista sitä, että Jeesuksen neitseestä syntyminen ja ruumiillinen ylösnousemus - sekä kaikki evankeliumeissa kuvatut Jeesuksen tekemät ihmeteot ja puheet - olisivat historiallisesti totta. Noita kysymyksiä voi ja pitääkin pohdiskella ja argumentoida erikseen tarkemmin.

Mutta milläpä niitä enää 2000 vuotta myöhemmin todistetaan oikeiksi. Voihan sitä tehdä argumentteja ja arvioida todennäköisyyksiä, mutta viime kädessä nuo kaikki jäävät uskon varaan ja uskon asioiksi. Tai epäuskon, jos henkilö ei ole vakuuttunut noiden historiallisuudesta.

En moiti ketään sellaista, joka uskoo / epäilee toisin kuin itse teen, esimerkiksi lähteiden niukkuuden ja ongelmallisuuden tähden tai koska ei löydy objektiivisia todisteita koskien aiheita Jeesuksen historiallisuus vs. myyttisyys, Jeesus Jumalan Poikana vs. tavallinen ihminen sekä Jumalan olemassaolo tai olemattomuus.

Ateismi - eräitä huomioita 

1. "Luterilainen ateisti"

On mahdollista olla ateisti sillä tavalla, että korostaa olevansa esimerkiksi luterilainen ateisti tai helluntailainen ateisti. Toisin sanoen, ei usko nimenomaisesti luterilaisuuden tai helluntailaisuuden Jumalan olemassaoloon. Mutta voi pitää mahdollisena, että jokin muunlainen jumaluus on olemassa, vaikka ei silti sellaiseen uskokaan käytännössä. 

Voi myös olla, että joku tuollainen ateisti kokee kohtaavansa jumaluuden jossain elämänvaiheessaan ja oivaltaa, että hän oli ateistinen todellakin vain jotain tiettyä jumalakuvaa kohtaan, mutta ei niinkään jumaluutta itseään, joka voi sitten näyttäytyä hänelle aivan erilaisena. Tämä nyt on vain tällainen pieni pohdintani, en väitä jumaluuksista mitään sen enempää tai varmempaa. Ja itsekin kipuilen teismin, deismin ja ateismin välimaastossa, vastauksia etsien ja miettien.

2. Eräät ateistit ja fundamentalistikristityt saman janan eri päissä, toisiaan muistuttaen suhteessa Raamatun tulkitsemiseen. Antiteistinen motiivi

Olen havainnui, että jotkut ateistit ovat oikeastaan aika läheisiä fundamentalistisille kristillisyyden muodoille kuten amerikkalainen evankelikalismi ja sitä muistuttavat suomalaiset lahkot. Noille ateisteille ja niille fundamentalistikristityille on näet yhteistä se, että kummatkin tulkitsevan Raamattua erittäin kirjaimellisesti ja jyrkästi, maailmaa ja Jumalaa koskevina tosiasiaväitteinä. 

He eroavat toisistaan sitten siinä, että kun fundamentalistikristitty uskoo jonkin kertomuksen tai opetuksen Raamatussa olevan todella totta sanatarkasti niin ateisti löytää kyseisistä teksteistä virheitä ja epäloogisuuksia - kirjaimellisesti ne tekstit tulkiten - ja päättelee Raamatun olevan väärässä ja epäuskottava. 

Kummatkin, niin fundamentalistiuskovat kuin ne ateistit, eivät pidä oikeana ja pätevänä muita Raamatun tulkitsemisen ja ymmärtämisen tapoja, kuten allegorinen lukutapa. Vaikka esim. allegorisen lukemisen myötä katoaa moni sellainen ristiriita tai ongelmallisuus, jotka aiheutuvat kirjaimellisen jyrkästä Raamatun selittämisestä.

Kyseiset ateistit (ei tietenkään kaikki ateistit) eivät hyväksy eivätkä noudata esimerkiksi sitä allegorista Raamatun tekstien tulkitsemista, koska heillä on antiteistinen motiivi, joka menisi pilalle ilman jyrkän kirjaimellista Raamatun lukemista. Ikään kuin olisi tärkeää heidän ateistisuudelleen, että Raamattu pitää välttämättä saada osoitettua "virheelliseksi vuohipaimenien satukirjaksi". 

Kuten vaikka kertomukset vedenpaisumuksesta, jonka kritisoiminen on herkkua eräille ateisteille. saaden siten Raamatun näyttämään "erehtyneeltä" ja epätodelta. 

Toki ei Raamattu ja sen tulkitseminen edes kiinnosta kaikkia ateisteja ja uskonnottomia, eivätkä he koe tarvetta väitellä aiheesta netissä uskovaisten kanssa.

Kuka muka päättää, mikä on ainoa oikea tapa ja metodi tulkita sekä ymmärtää Raamattua?

Mutta vedenpaisumuskertomus voidaan tulkita kirjaimellisen historiankerronnan asemasta vertauskuvana kristilliselle kasteelle - tarvitsematta väittää, että maapallo oli tuhotulvan alla muutama tuhat vuotta sitten oikeasti.

Sitä paitsi, kuka sen on määrännyt, että Raamattua pitää ja saa tulkita ja ymmärtää vain yhdellä ainoalla tavalla, eli sillä tavalla kuin antiteistiset ateistit tekevät - tai ne fundamentalistikristityt?

Kristikunnan tila ja identiteettini

Ehkä näkemykseni ja tulkintani on vinoutunut ja voin tietysti olla väärässäkin. Mutta pohdin, että jos tarkastellaan Uuden testamentin tekstejä eli sitä uskoa, jota Jeesus Nasaretilainen ja apostolit julistivat niin taitaa moderni kristikunta - ja ainakin huomattava osa aikaisempaakin kristikuntaa - olla etääntynyt vähintäänkin osittaisesti aika kauas Uuden testamentin sisällöstä. Ellei jopa suurimmaksi osaksi, eräissä kirkkokunnissa ja lahkoissa. Opeissansa ja käytännöissänsä. Sekä kristillisessä elämäntyylissä. 

Monenlaista traditiota, teologista oppirakennelmaa, perinnäissääntöä ja käytäntöä on kasaantunut Uuden testamentin tekstien päälle 1900 vuoden aikana.

Nykyajassa erityisen räikeää jopa vastakohtaisuutta Jeesuksen ja apostolien sanomalle edustaa Amerikan protestanttinen uskonnollinen oikeisto Trumppeineen. Se porukka on oikeastaan totaalinen vastakohta Raamatulle, kaikelle sille, mitä Jeesus opetti. Suomessakin on ihan samanhenkistä kristityiksi itseään väittävää uskovaisporukkaa.

Identiteettiongelmani kristittynä

Entäs minä itse sitten? Olen kyllä tässä epämääräisessä osaksi liberaalissa ja osaksi konservatiivisemmassa uskonnollisuudessani - plus vielä kaikenmaailman agnostistisuuksineni sekä skeptisyyksineni - kanssa varsin kaukana alkukristillisyydestä. Sen mukaan miten se varhaisin kristillinen usko on dokumentoitu Uuteen testamenttiin. Joten onko enää edes mielekästä nimittää itseäni "kristityksi"? Taitaa olla aika epätarkka nimitys minulle. Tai sitten olen liian ankara itselleni. En vaan tiedä mikä olisi täsmällinen ja rehellisin nimitys omalle teistiselle uskonnollisuudelleni ja minne minä sitten menisin, jos en olisi luterilaisessa kirkossa.

Näiden - oikeaanosuvien tai sitten virheellisten - mietteideni taustana on Uuden testamentin historiallisen tutkimuksen tuomiin näköaloihin perehtyminen ja tietysti myös omakohtainen Uuden testamentin lukeminen ja vertailujen tekeminen itseeni ja kristikunnan eri haaroihin.

Muun muassa pelastusoppi on Uudessa testamentissa erilainen kuin sen ajan jälkeisessä kristillisyydessä. Lapsikasteen alkuperän epävarmuus

Esimerkiksi edesmenneen Uuden testamentin eksegeetin Heikki Räisäsen teoksen Mitä varhaiset kristityt uskoivat mukaan pelastusoppi oli alkuseurakunnassa ensinnäkin monimuotoinen ja toisekseen se poikkeaa selvästi myöhemmän kristikunnan tulkinnoista ja opeista. Myös protestanttien tyypillisistä pelastuskäsityksistä. Monissa Uuden testamentin teologioissa pelastus saadaan synergistisesti eli Jumalan, Jeesuksen ja ihmisen itsensä yhteistyönä ja myötävaikutuksella.

Lisäksi Räisäsen kyseisen teoksen mukaan pikkulapsien kastaminen voi ajoittua vasta 200-luvulle, eikä siten palaudu Jeesukseen ja apostoleihin ensimmäisellä vuosisadalla. Vähintäänkin on siis epävarmaa onko lapsikaste Uuden testamentin mukainen vaiko ei. Tosin Apostolien tekojen muutamat maininnat kokonaisten perhekuntien kastamisesta kristilliseen uskoon voivat antaa tukea opille pikkulapsien kastamisesta jo alkuseurakunnassa.

Loppukysymys

Oma kysymyksensä on sekin, että voidaanko sivuuttaa tämä kaikki 1900 vuotta jatkunut kristinuskon tulkitseminen jja muokkaantuminen, eli pystyisimmekö me edes käytännössä palaamaan siihen alkukristillisyyteen, mikä ilmenee Uudessa testamentissa. Joka aikakausi kuitenkin tulkitsee ja ymmärtää omalla tavallaan Raamatun tekstejä, jotka olivat syntyneet aivan erilaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa.

Absoluuttinen tyhjyys ja ateismi

Silloin tällöin näkee internetissä, että kreationistit irvailevat ateisteilla olevan sellaisen uskon, jonka mukaan oli niin sanottu absoluuttinen / täydellinen tyhjyys. Ja sitten tämä absoluuttinen tyhjyys muka räjähti itsestään ja synnytti maailmankaikkeuden ihan vaan sattumalta. 

Kyseessä on ensinnäkin argumentointivirhe olkiukko eli tässä tapauksessa kreationistit piirtävät ateistien ajattelusta naurettavan ja hölmön kuvauksen, jota vastaan kreationisteilla on sitten helpompi hyökätä, koettaen ilmeisesti sillä tavalla edistää omaa asiaansa.

Toiseksi moisessa kreationistien väitteessä on melkoinen luonnontieteellinen virhe. Fysiikan mukaan " ei mitään" (nothing) ja väitetty "absoluuttinen / täydellinen tyhjyys" on mahdottomuus fysikaalisesti. Sellaista ei ole fysiikan löytöjen perusteella edes olemassa eikä voikaan olla. 

Vaikka olisi millaisia rinnakkaisia maailmankaikkeuksia tai toisia ulottuvuuksia ja missä tahansa me olisimmekin tässä universumissa tai jossakin toisessa (oletus multiversumista) niin aina on olemassa jotakin.

Fysiikan tutkimustuloksien mukaan tyhjiö ei todellakaan ole tyhjä tai olemattomuus, eikä mitään absoluuttista tyhjiötä ole. Tyhjiö on täynnä tyhjiöenergiaa. Tyhjiö on hiukkasia poreileva "valtameri", eikä tämä ole mikään "uskomus",  tai ateistinen keksintö, vaan tosiasia, joka on tutkitusti olemassa.

Ateismiin ei siis sisälly mikään naurettava uskomus, jonka mukaan aikain alussa oli jokin täydellinen olemattomuus (nothing), joka sattumalta itsekseen päätti "räjähtää" ja siitä sitten kaikkeus sai alkunsa. Kreationistien kyseiset väitteet perustuvat silkkaan tietämättömyyteen luonnontieteistä ja ateismin (varsin lyhyestä ja yksinkertaisesta) sisällöstä. 

Mutta milloinka kreationismi (luomisusko) olisi perustunut luotettavaan tietoon ja faktoihin. Kreationistit eivät ymmärrä mitä varmaksi väittävät, eivätkä pysty esittämään objektiivisia todisteita luomisväitteilleen.

Edelleenkin ateismi ei ole kokonaisvaltainen kaiken teoria eikä ateistien tarvitse osata esittää mitään erityistä ja todistettua teoriaa siitä, miten ja miksi maailmankaikkeus (ja elämä maapallolla) on olemassa. Ihan hyvin ateistikin voi nöyrästi todeta, että hän ei tiedä vastauksia noihin suuriin kysymyksiin (ei uskovainenkaan tiedä oikeasti, kunhan vain uskottelee tietävänsä jonkin ns. totuuden). Voimme kaikki jäädä rauhassa odottamaan mitä tiedemiehet mahdollisesti tulevat saamaan selville vastaisuudessa näistä asioista. 

Ateismi on vain sitä, että ateisti ei ole vakuttuunut minkään uskottavaksi tarjotun teistisen uskonnon jumaluuksien olemassaolosta ja toiminnasta maailmassa. Ateisti ei ole vakuuttunut siitä, että mikään uskonto olisi onnistunut esittämään oikean ja pätevän vastauksen perimmäisiin kysymyksiin ja sisältäisi lopullisen totuuden. Ateisti haluaa nähdä objektiivisia, vakuuttavia todisteita uskon kohteiksi esitetyistä jumalista (ja monesti myös noiden uskontojen mahdollisten pyhien kirjojen maailmaa koskevien väitteiden pätevyydestä. Etenkin kun juuri se pyhä kirja on eräissä uskonnoissa keskeisin lähde olemassaoloväitteille jumalista yms. olennoista sekä niiden teoista).