Kristikunnan tila ja identiteettini

Ehkä näkemykseni ja tulkintani on vinoutunut ja voin tietysti olla väärässäkin. Mutta pohdin, että jos tarkastellaan Uuden testamentin tekstejä eli sitä uskoa, jota Jeesus Nasaretilainen ja apostolit julistivat niin taitaa moderni kristikunta - ja ainakin huomattava osa aikaisempaakin kristikuntaa - olla etääntynyt vähintäänkin osittaisesti aika kauas Uuden testamentin sisällöstä. Ellei jopa suurimmaksi osaksi, eräissä kirkkokunnissa ja lahkoissa. Opeissansa ja käytännöissänsä. Sekä kristillisessä elämäntyylissä. 

Monenlaista traditiota, teologista oppirakennelmaa, perinnäissääntöä ja käytäntöä on kasaantunut Uuden testamentin tekstien päälle 1900 vuoden aikana.

Nykyajassa erityisen räikeää jopa vastakohtaisuutta Jeesuksen ja apostolien sanomalle edustaa Amerikan protestanttinen uskonnollinen oikeisto Trumppeineen. Se porukka on oikeastaan totaalinen vastakohta Raamatulle, kaikelle sille, mitä Jeesus opetti. Suomessakin on ihan samanhenkistä kristityiksi itseään väittävää uskovaisporukkaa.

Identiteettiongelmani kristittynä

Entäs minä itse sitten? Olen kyllä tässä epämääräisessä osaksi liberaalissa ja osaksi konservatiivisemmassa uskonnollisuudessani - plus vielä kaikenmaailman agnostistisuuksineni sekä skeptisyyksineni - kanssa varsin kaukana alkukristillisyydestä. Sen mukaan miten se varhaisin kristillinen usko on dokumentoitu Uuteen testamenttiin. Joten onko enää edes mielekästä nimittää itseäni "kristityksi"? Taitaa olla aika epätarkka nimitys minulle. Tai sitten olen liian ankara itselleni. En vaan tiedä mikä olisi täsmällinen ja rehellisin nimitys omalle teistiselle uskonnollisuudelleni ja minne minä sitten menisin, jos en olisi luterilaisessa kirkossa.

Näiden - oikeaanosuvien tai sitten virheellisten - mietteideni taustana on Uuden testamentin historiallisen tutkimuksen tuomiin näköaloihin perehtyminen ja tietysti myös omakohtainen Uuden testamentin lukeminen ja vertailujen tekeminen itseeni ja kristikunnan eri haaroihin.

Muun muassa pelastusoppi on Uudessa testamentissa erilainen kuin sen ajan jälkeisessä kristillisyydessä. Lapsikasteen alkuperän epävarmuus

Esimerkiksi edesmenneen Uuden testamentin eksegeetin Heikki Räisäsen teoksen Mitä varhaiset kristityt uskoivat mukaan pelastusoppi oli alkuseurakunnassa ensinnäkin monimuotoinen ja toisekseen se poikkeaa selvästi myöhemmän kristikunnan tulkinnoista ja opeista. Myös protestanttien tyypillisistä pelastuskäsityksistä. Monissa Uuden testamentin teologioissa pelastus saadaan synergistisesti eli Jumalan, Jeesuksen ja ihmisen itsensä yhteistyönä ja myötävaikutuksella.

Lisäksi Räisäsen kyseisen teoksen mukaan pikkulapsien kastaminen voi ajoittua vasta 200-luvulle, eikä siten palaudu Jeesukseen ja apostoleihin ensimmäisellä vuosisadalla. Vähintäänkin on siis epävarmaa onko lapsikaste Uuden testamentin mukainen vaiko ei. Tosin Apostolien tekojen muutamat maininnat kokonaisten perhekuntien kastamisesta kristilliseen uskoon voivat antaa tukea opille pikkulapsien kastamisesta jo alkuseurakunnassa.

Loppukysymys

Oma kysymyksensä on sekin, että voidaanko sivuuttaa tämä kaikki 1900 vuotta jatkunut kristinuskon tulkitseminen jja muokkaantuminen, eli pystyisimmekö me edes käytännössä palaamaan siihen alkukristillisyyteen, mikä ilmenee Uudessa testamentissa. Joka aikakausi kuitenkin tulkitsee ja ymmärtää omalla tavallaan Raamatun tekstejä, jotka olivat syntyneet aivan erilaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa.