Paholainen ja demonit Raamatussa

Mistä Raamatun käsitykset saatanasta (paholaisesta) ja demoneista ovat peräisin ja miten käsitykset noista henkiolennoista ovat kehittyneet?

Saatanan alkuperä. Saatana saapuu Raamattuun. Hovivirkamiehestä Jumalan vastustajaksi ja tämän maailman jumalaksi

Opit saatanasta ja demoneista (”satanologia” ja ”demonologia”) sellaisena kuin me UT:ssa ne tunnemme ovat pitkän ”evoluution” tulos. Nimi ”saatana” on persialaisperäinen. Itse asiassa saatana on yliluonnollisena Jumalaa vastustavana olentona ilmeisesti lainaa persialaisesta zarathustralaisuudesta (kuten opit ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta ja helvetistä, ainakin osittain). 

Kreikan kielessä paholaisen tavallinen nimitys on diabolos, jonka suomenkieliset Raamatut ovat kääntäneet perkeleeksi liettualaisten ukkosenjumalan Perkunaksen nimeä mukaillen.

Saatana tulee Vanhaan testamenttiin

VT:n vanhemmissa kirjoituksissa saatana esiintyy hyvin harvoin, hän vaikuttaa aika marginaaliselta olennolta. Sana ”saatana” palautuu merkitykseltään ”vastustajaan” (sanaa käytetty ihmisvastustajista sodassa, 1 Kun.5:18 ; 14:14 jne.). Sanaa on käytetty VT:ssa merkitsemään ”vastustajaa, joka laittaa esteen tielle”. 4 Moos.22:32 Herran enkeli on estämässä Bileamin kulkemista, tekstissä siis Jahven oma enkeli on ”saatanana” eli vastustajana, kulkemisen estäjänä. Mitään erillistä itsenäisesti toimivaa olentoa nimeltä saatana ei siis vielä edes tunnettu vanhemmissa VT:n traditioissa.

VT:n nuorempiin kirjoituksiin kuuluvussa Jobin kirjassa saatana jo esiintyy erillisenä yliluonnollisena olentona, joka ”kiertelee maata” ja jolla on pääsy ”Jumalan poikien” kanssa Jumalan eteen, missä saatana syyttää hurskaita (Job 1:6-12; 2:1-7). Jumala keskustelee saatanan kanssa ja kiinnittää saatanan huomion hurskaaseen Jobiin. Jumala suostuu saatanan ehdotukseen koetella Jobin jumalanpelon vilpittömyyttä tuhoamalla Jobin elämänonni. Mistään ei ilmene, että Jumalan ja saatanan välillä olisi jokin vihollisuus tai sotatila tai että saatana ”tekisi syntiä”. 

Saatana toimii täysin Jumalan antaman toimeksiannon mukaisesti eikä hän riko hänelle asetettuja rajoja Jobin koettelemisessa. Saatanalla on esteetön pääsy Jumalan eteen aivan kuten muillakin ”Jumalan pojilla”, jollainen saatanakin siis on Jobin kirjassa. Jumalalla on siten useampia poikia (ilman että tässä yhteydessä käsittelen tarkemmin, mitä termi "Jumalan poika" Raamatussa merkitsee eri teksteissä).

Jobin kirjan esipuheen jälkeen saatanaa ei mainita enää siinä kirjassa. Saatana ei selvästikään ole Jobin kirjassa läpipaha demoninen Jumalan vihollinen, eikä mikään Jumalan vastainen paha olento ollenkaan, vaan hänet kuvataan jumalallisen neuvoston/hovin jäsenenä, joka tarkkailee ihmisten toimintaa, mutta kuitenkin pahansuovin tarkoitusperin: saatana etsii ihmisten syntejä päästäkseen syyttämään heitä Jumalan edessä. Saatana on taivaallinen syyttäjä, joka etsii pelkkiä syntejä ja ehdottaa ihmisten uskollisuuden testaamista erilaisten onnettomuuksien ja kärsimyksien avulla, joiden tekemiseen Jumala antaa luvan saatanalle. Mutta syyttäjän toimenkuvaan kuuluu nimenomaan syyllisten etsiminen ja esittäminen rangaistavaksi, siinä ei ole mitään pahaa. 

Jobin kertomuksesta ilmenee, että saatanalla ei ole mitään itsenäistä valtaa tehdä mitään, mitä Jumala ei salli: Jobin kärsimykset alkoivat Jumalan ja saatanan dialogin jälkeen Jumalan valtuutuksella. Niinpä saatanaa ei voida pitää itsenäisenä Jumalan vastustajana (saatana on siten nimenomaan Jumalan saatana, ja Jumalan ylivallan alainen). 

Juutalaisuudessa myöhemmässä vaiheessa muodostunutta monoteismin oppia ei hämmennetty teologisesti opilla Jumalan vastavoimasta sen enempää kuin kuvaamalla saatanaa Jumalan edessä toimivana hurskaiden syyttäjänä. Tämä sama teologinen näkemys toistuu Sakarjan kirjassa (Sak.3:1-2), jossa saatana syyttää ylipappi Joosuaa Jahven edessä. Luterilainen ajatus saatanasta ”Jumalan talutusnuorassa kulkevana koirana” onkin hyvin VT:n saatana-käsityksien mukainen. 

1 Kun.22:19-23 Kuvataan myös Jahven taivaallinen hovi, jolta Jahve kysyy neuvoa: kuka eksyttäisi jumalattoman kuningas Ahabin lähtemään sotaan, jotta Ahab kuolisi. Taivaallisen hovin jäsenet ehdottivat kuka mitäkin, kunnes paikalle tuli henki, joka lupasi mennä valheen hengeksi profeettojen suuhun eksyttämään Ahabin lähtemään sotaan. Jahve hyväksyi hengen ehdotuksen ja antoi hengelle luvan mennä eksyttämään Ahabin. Jahve itse asiassa antaa tunnustusta hengen kyvylle eksyttää ihmisiä. Tässä kertomuksessa saatana toimii Jahven valtuuttamana palvelijana, sanoisiko jopa ”likaisen työn tekijänä” harhaan johtajan ominaisuudessa. Saatanan rooliin kuuluu syyttämisen lisäksi siis osallistua myös jumalattomien rankaisemiseen Jahven toimeksiannosta. 

Kun mennään nuorempiin VT:n historiankirjoihin niin Saatana esiintyykin jo itsenäisenä voimana, joka ”nousee tuhotakseen Israelin” viettelemällä Daavidia tekemään väestönlaskennan (1 Aik.21:1). Sama tapahtuma on kuvattu vanhemmissa historiallisissa kirjoissa täysin eri tavalla: 2 Sam.24:1 mukaan Jahve itse vihastui Israeliin – mitään syytä Jahven vihaan ei kerrota – ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan Jahve käski Daavidia tekemään väestönlaskennan. Vanhemmassa Samuelin kirjassa saatanaa ei esiinny tapahtumien alkuun saattajana ollenkaan, mutta kronistisessa historiateoksessa on saatana asialla (jolloin myös syntyy ristiriita Samuelin kirjojen ja Aikakirjojen välille).

Demonioppi VT:n uskonnossa

VT:ssa demonit/riivaajat mainitaan 5 Moos.32:17, Ps.106:37, 2 Aik.11:15, 3 Moos.17:7. Juutalaisten demoniopissa on paljon yhteistä Arabian beduiinien henkiä koskevien uskomuksien kanssa. Kanaanilaisten henkien palvontakäytäntö ja uskomukset olivat saaneet paljon vaikutteita muinaisesta Kaldeasta, jonka demonioppi on pääosin esi-seemiläistä. Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana juutalaiset joutuivat sekä kaldealaisten että persialaisten hyviä ja pahoja henkiä koskevien uskomuksien vaikutuksen alaisiksi. Tämä dualistinen näkemys hyvistä ja pahoista hengistä tulikin hallitsevaksi tekijäksi juutalaisten demonioppiin ja enkelioppiin. 

Demoneilla on kaksi luokkaa VT:ssa: ”se’irim” ja ”shedim”. Se’irim (”karvaiset olennot”) kuvaa henkiä, joille israelilaiset uhrasivat avoimilla kentillä (3 Moos.17:7) ja ne olivat satyyreitä muistuttavia autiomaassa tanssivia henkiä (Maimonides, ”Moreh,” iii. 46; Vergil’s ”Eclogues,” v. 73, ”saltantes satyri”). Ne ovat identtisiä Arabian metsien ja autiomaiden henkien (jinn) kanssa. Tähän samaan luokkaan kuului Asasel, pukkia muistuttava demoni autiomaassa (3 Moos.16:8-10 laki käskee arpomaan pukin Asaselille autiomaahan ajettavaksi ja toisen pukin Jahvelle). Lilith oli demonien pitkähiuksinen ja siivekäs kuningatar ja Asasel ilmeisesti se’irim-henkien hallitsija. 

Shedim-demonit (5 Moos.32:17, Ps.106:37) tarkoittavat myrskydemonia (Jes.13:6). Kaldean mytologiassa tunnettiin seitsemän pahaa jumaluutta, jotka tunnettiin nimellä ”shedim” eli myrskydemonit. Kaldealaisilta israelilaiset saivat nimen shedim = paha demoni ja VT:n kirjoittajat soveltavat tätä sanaa tarkoituksellisesti kanaanilaisiin jumaliin. Lisäksi sanaa käytettiin ”tuhoojasta” (2 Moos.13:23 tuhooja, joka hävitti esikoiset niistä taloista, joissa ei ollut verimerkkiä oven kamanoissa ja pielissä. Tämä vastaa pakanallisia talismaneja, jotka mainitaan Jes.57:8). Ruttoa aiheuttavaa demonia kutsutaan ”tuhon enkeliksi” 2 Sam.24:16, 2 Aik.21:15, sillä vaikka ne ovatkin demoneja niin nämä ”pahan sanansaattajat” toteuttavat ainoastaan niitä hallitsevan Jahven käskyjä Jahven säätämien rangaistuksien toimeenpanijoina. Tuhon enkelit/demonit ovat Jahven vihan toteuttajia. 

Mutta on monia merkkejä siitä, että israelilaisten populaarimytologiassa demonit käsitettiin myös itsenäisinä pahantahtoisina olentoina, jotka eivät kuuluneet Jahven palvelusväkeen, vaan jotka tulivat maanalaisesta maailmasta (Jes.38:13-14, Job 14:13, Job 18:12-14 ”kauhujen kuningas” tuonelassa, todennäköisesti eräs haukankaltainen demoni, jollaisia oli babylonialaisten mytologian mukaan tuonelassa. ”Kuoleman sanansaattajat” ovat identtisiä Haadeksen kuninkaan Nergalin palvelijoiden kanssa Kaldean mytologiassa (Sananl.16:14). Vanhastaan autiomaat ajateltiin pahojen henkien asuinpaikaksi. Tälle käsitykselle vastakohtana autiomaita pidettiin myös odetun Messiaan ilmestymisen paikkoina (Aimo T. Nikolainen: Matteuksen evankeliumi s. 32). 

VT:n uskonto on vanhimmillaan monismia eikä dualismia

Toisin sanoen, varhaisessa juutalaisuudessa ja vanhemmissa VT:n kirjoituksissa Jumala on kaikkien tapahtumien aikaansaaja: Jahve yksin tekee/ vaikuttaa kaiken, onnen ja onnettomuuden, valon ja pimeyden, elämän ja kuoleman, korottaa ja alentaa (1 Sam.2:6-7;1 Sam.16:14 Jahve lähetti itse pahan hengen vaivaamaan Saulia, ei siis saatana).

Jes.45:7 ”Minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden”.

Aam.3:6 ”Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta?”.

 

Pimeys tarkoittaa VT:ssa kaaosta ja kuolemaa (Ps.56:14), jotka Jahve itse siis tekee. Alunperin vanhatestamentillisessa juutalaisuudessa ei ollut mitään dualistista, kaksijakoista maailmankuvaa Jumalan ja pahan saatanan välisestä taistelusta. VT ei tue erottelua, jonka mukaan kaikki pahat asiat ovat ”saatanan aikaansaannoksia” ja kaikki hyvä ja onnellinen on Jahven aikaansaamaa. VT:n teologia on vanhastaan monismia: ei ole kahta erillistä keskenään taistelevaa voimaa, joista toinen tuottaa hyvää ja toinen pahaa, vaan ainoastaan Yksi Perustekijä ja kaiken Hallitsija, joka tuottaa kaiken ja on kaiken maailmassa tapahtuvan takana viime kädessä. 

Silti VT korostaa sitä, että Jahve ei tee vääryyttä, vaan on teoissaan ja tuomioissaan vanhurskas (oikeudenmukainen), esim. 5 Moos.32:4. Juutalais-kristillisen tradition myöhempi dualistinen maailmankuva ja käsitys saatanasta Jumalan itsenäisenä vastustajana voivat palautua ainakin osittaisesti persialaiseen zarathustralaisuuteen. Mutta muinaisten babylonialaisten käsityksillä ”vastustajasta ja syyttäjästä” ei voi olla vaikutusta VT:n käsityksiin saatanasta, sillä jos näkemykset olisivat babylonialaista vaikutusta niiden pitäisi näkyä VT:n vanhemmissa kirjoituksissa.

Dualistinen apokalyptinen maailmankuva, jonka mukaan saatana hallitsee tätä maailmanaikaa ja taistelee Jumalaa ja hänen seuraajiaan vastaan on jännityksessä Jumalan suvereenin kaikkivaltiuden kanssa, tai vähintäänkin on vaarassa kyseenalaistaa Jumalan kaikkivaltiuden: jos Jumalan pitää taistella tätä maailmaa hallitsevaa saatanaa vastaan ja saatana voi UT:n mukaan estää jopa apostoleja toimimasta niin Jumalan kaikkivaltius tahtonsa suvereenissa toteuttamisessa kyseenalaistuu. 

”Olemme aikoneet tulla käymään luonanne — minä, Paavali, useammin kuin kerran — mutta Saatana on estänyt meitä” - 1 Tess.2:18. 

Vanhan Israelin uskossa Jumala on varauksetta kaikkivoipa luomakunnan hallitsija ja historian Herra (jumalien Jumala), eikä hänen tarvitse taistella mitään ylimaallista tämän maailman ruhtinasta vastaan toteuttaakseen tahtonsa.

Apokryfiset juutalaiset kirjoitukset ja Talmud

Apokryfisissä juutalaisissa kirjoituksissa oppeja saatanasta ja demoneista kehiteltiin edelleen, mm.oppia enkelien lankeemuksesta taivaassa. Apokryfeissä saatanasta tulee suuren enkelijoukon hallitsija (Martyrdom of Isaiah, ii. 2; Vita Adæ et Evæ, xvi.). 

Juutalaisten selitysteoksissa Talmudissa saatana mainitaan varsin harvoin, mutta Talmudin aineisto saatanasta ei ole silti merkityksetöntä. Ab. iv. 11 kirjoituksessa synti itse on syyttäjänä eikä saatana. Termi syyttäjä (kreik. kateegoor) muodostuu vakiolisänimeksi saatanalle UT:ssa ja myös myöhemmät talmudilaiset opettajat soveltavat sitä nimitystä saatanaan. Talmudin enkelioppi opetti (200-luvulle asti) varhaisen vanhatestamentillisen käsityksen mukaisesti, että enkelit ovat Jahven rangaistuksen toimeenpanijoita eikä saatana. Mutta vähitellen virallinen juutalaisuus omaksui populaarit uskomukset saatanasta,  kuitenkin asteittain kehittäen niitä ”hienostuneemmiksi” verrattuna kansanomaisiin käsityksiin saatanasta.

Dualismi käsi kädessä saatana-opin kanssa

Missä saatana ja demoneita, siellä kaksijakoinen mustavalkoinen maailmankuva kaikkine seurannaisilmiöineen, kuten toisinuskovien demonisointi ja tuomitseminen saatanan palvelijoiksi. VT:lle on vieras sekin -hyvin uusitestamentillinen korostus –jonka mukaan jokainen ihminen, joka ei palvele Jahvea kuuluisi erityiseen saatanan näkymättömään valtakuntaan ja olisi ”saatanan lapsi”. Mutta UT:ssa kuvataan saatana ”avaruuden henkivaltojen hallitsijana”, joka suorastaan hallitsee jokaisen ei-uskovan ihmisen henkeä (Ef.2:2-3, ks. myös Matt.13:38-43 kuvaus saatanan aktiivisesta roolista maailmassa ei-uskovien hallitsijana ja uskovien vastustajana). 

UT:n näkemyksille maailmasta onkin ominaista jyrkkä dualismi (kaksijakoisuus): Kristus vs. saatana, Jumalan lapset vs. ”tämän maailman lapset”, valo vs. pimeys, totuus vs. valhe, usko vs. epäusko, ”lihallinen” vs. hengellinen. Juutalaiset, jotka eivät usko Jeesukseen ovat ”isästä saatanasta” johanneslaisessa teologiassa (Joh.8:44). Voidaankin sanoa, että mitä ”kehittyneempi” ja yksityiskohtaisempi oppi saatanasta on, sitä kaksijakoisempi ja jyrkempi – sekä pessimistisempi – on myös kuva maailmasta. Lisäksi sitä enemmän korostuu ”henkivaltojen vastaisen taistelun” teema ja erilaisista eksytyksistä varoittelu.

Dualismi persialaisperäistä ja ristiriidassa profeettojen kanssa

Toisin kuin VT:n teologiassa alunperin nähtiin, Jeesuksen ajan juutalaisuudessa tehtiin ero nykyisen ja tulevan maailmanajan välille. Nykyistä maailmanaikaa pidettiin pahojen voimien valtakautena, jolloin Jumalan herruus ei ole toteutunut vielä kokonaan. Vasta tulevassa maailmanajassa Jumala ottaa täyden herruuden maailmassa ja tuhoaa saatanan demonisten joukkojensa kanssa ”viimeisenä päivänä” eli kun Jumala suorittaa vallankumouksen lopunajallisena tuomion päivänä. 

Tämä myöhäisjuutalainen, persialaisvaikutteinen (tai vähintäänkin ilmaisutavaltaan zarathustralaisuutta muistuttava) maailmankuva omaksuttiin kristinuskoonkin. Dualistinen ajattelu on kuitenkin ristiriidassa VT:n profeettojen sanoman kanssa, jonka mukaan Jahve on jo nyt koko maailman kuningas, jonka valtaa ei mikään voita eikä rajoita maailman luojana ja historian hallitsijana. Jumalan ei tarvitse taistella mitään saatanaa vastaan saadakseen täyden vallan ja kontrollin maailmaan vasta joskus tulevassa ajassa.

Lopputulos: täysin kehittynyt saatana ja demonijoukko UT:n teologiassa

1 Joh.3:8 mukaan jokainen, joka tekee syntiä on saatanasta ja saatana on tehnyt syntiä ”alusta asti” – toisaalta VT:ssä on tekstejä, jotka on tulkittu kuvaamaan saatanaa ja hänen lankeemustaan selityksenä saatanan alkuperästä: hän ei ollut ”alusta asti” paha, vaan hän oli alunperin korkea-arvoinen, kaunis ja viisas kerubi, joka kuitenkin tuli ylpeäksi omasta viisaudestaan ja sen tähden lankesi (Hes.28; Jes.14; tekstit kuvaavat varsinaisesti Tyyron ja Babylonian hallitsijoiden ylpeyttä ja tuomiota, mutta niiden on tulkittu kuvaavan myös saatanan lankeemusta). 

Sairauksien aiheuttajina ei VT:ssa juurikaan esiinny saatana (paitsi lähinnä Jobin kertomuksessa). Eikä ”riivatuista” ihmisistä ole kuin jokin harva esimerkki VT:ssä (ainoastaan kuningas Saul, johon Jahve itse lähetti pahan hengen häntä vaivaamaan. Sairaudet muutenkin nähtiin VT:ssa Jahven antamina rangaistuksina Hänen lakiensa rikkomisen tähden, esim. 5 Moos.28:21-22,27-28. Mutta evankeliumeissa esiintyy silmiinpistävän usein riivattuja ihmisiä ja demonit, pahat henget, ovat varsin tavallisia sairauden ja kärsimyksen aiheuttajina.

Koko maailman sanotaan olevan saatanan vallassa. Saatana kuvataan UT:ssa oman kuningaskuntansa hallitsijana ja peräti ”tämän maailman jumalana ja ruhtinaana”, kuoleman levittäjänä maailmaan, kiusaajana, syntiin viettelijänä, ”valheen isänä”, murhaajana, ”vanhana käärmeenä” ja uskovien pahimpana vihollisena sekä eksyttäjänä (2 Kor.2:11; 1 Piet.5:8 jne.). Toisin kuin VT:ssa ei UT:n mukaan saatana pääse enää (taivaallisen sodan jälkeen) Jumalan eteen taivaaseen syyttämään uskovia eikä saatanan toimenkuvaan sisälly enää osallistuminen Jumalan taivaalliseen hoviin (Ilm.12). 

Voikin sanoa, että UT:n teologiassa saatanan ”toimenkuva ja toimintaympäristö” laajenevat huomattavasti globaaleihin ja suorastaan kosmisiin mittoihin (vrt. avaruuden henkivallat). Ilmestyskirjassa saatana ei pääsekään enää taivaaseen Jumalan eteen, vaan hänet heitetään enkeleineen maan päälle (Ilm.12;ks. myös Luuk.10:18, Jeesus näkee saatanan sinkoutuvan taivaasta salaman lailla). UT:n pitkälle kehittyneessä saatana- ja demoniopissa Saatana enkeleineen ympäröi koko maailmaa taivaan avaruuksia myöten ja levittäytyy kaikkeen elämään ja jokapäiväisen elämän tapahtumiin osalliseksi. 

Jopa apostoli Paavalilla oli ”saatanan enkeli” ruumissaan kurittamassa häntä, ettei Paavali ylpistyisi näkyjensä takia (2 Kor.12:7). Apokalyptisessa lopputaistelussa saatanalla on ratkaiseva osuus Jumalan valtakunnan vastustajana ja ihmiskunnan harhaanjohtajana Ilmestyskirjassa välikappaleensa Antikristuksen avulla. Lopuksi saatana enkeleineen tuomitaan tulijärveen rangaistavaksi iankaikkisesti.

Vanhatestamentilliselle teologialle käsitys saatanan joutumisesta helvettiin on alunperin vieras myös, kuten koko ikuisen rangaistuksen oppi, joka tulee esiin vasta nuorimmissa VT:n kirjoissa (Danielin kirja 160-luvulta eKr. ja ehkä myös Tritojesajalla, Jes.66:24. Näissä teksteissä vain jumalattomat ihmiset joutuvat ikuiseen rangaistukseen ja vaivaan). Kuitenkin apokryfisissä juutalaisissa kirjoituksissa tunnetaan jo käsitys saatanan kukistamisesta pakanakansojen kanssa aikojen lopussa sekä demonien joutumisesta helvettiin rangaistavaksi, joka nähtiin jumalallisen oikeuden enkelien palvelustyönä.

Mutta UT:n teologiassa saatana ei siis ole kadotuksen hallitsijana ja ihmisten kiduttajana tuonpuoleisessa, vaan helvetti pitää saatanaa vallassaan ja helvetti onkin valmistettu nimenomaan saatanaa ja hänen enkeleitään varten rangaistuspaikaksi (Ilm.20:10; Matt.25:41). Mutta helvettiin Jumala lähettää myös jumalattomat ihmiset sekä Antikristuksen. 

Saatana on kulkenut Vanhan testamentin ja sen takana olevien suullisten perimätietojen kautta n. 1200-1400 vuoden aikana todella pitkän matkan: kuka tahansa vastustajaksi ja tielle esteen asettajaksi nouseva tavallinen ihminen tai Jahven enkeli on muuttunut erilliseksi Jumalaa vastustavaksi yliluonnolliseksi henkiolennoksi, enkeliruhtinaaksi, jolla on hierarkkinen globaali valtakunta täynnä langenneita enkeleitä, mitä saatana hallitsee toimien ”tämän maailman jumalana ja ”avaruuden” henkivaltojen päämiehenä. Mutta silti ylin valta on myös UT:n mukaan Jumalalla, joka viimein lähettää paholaisen enkeleineen helvettiin rangaistaviksi.