Itsemurha ja Raamattu -syntiäkö?

Ensiksi, jos sinä pohdit itsemurhan tekemistä ja kärsit sellaisista ajatuksista, niin hakeudu nopeasti mielenterveysammattilaisten hoidettavaksi ja hanki ylipäätään apua elämäntilanteesi kohentamiseen. Elämä aina kuolemisen voittaa, joten kannattaa jättää itsemurha tekemättä.

Tässä artikkelissa tuon esiin aineistoa, joka Raamatussa liittyy itsemurhaan. Tarkastelussani on erityisesti yksi tietty teologinen kysymys, joka on herättänyt vastakkaisia tulkintoja kristikunnassa: onko itsemurhan tekeminen riidattomasti synti Raamatussa ja seuraako sellaisesta teosta joutuminen helvetin piinaan Raamatun mukaan?

Lyhyesti laitan itsemurhan Raamatussa lisäksi historiallis-kulttuurisiin puitteisiinsa kertoen, mitä antiikin maailmassa ajateltiin yleensä itsemurhasta (suhtautuminen itsemurhaan oli toisenlaista kuin nykyään).

Vanhan liiton kymmenen käskyn laki: kieltääkö käsky "älä tapa" myös itsemurhan? Tappaminen mooseslaisessa lakiliitossa

Dekalogi (kymmenen käskyä) sisältää lyhyen käskyn "älä tapa" (2 Moos.20:13). Mistä siinä on kysymys? Toisin kuin jotkut virheellisesti olettavat, se käsky ei ole kaikenkattava kielto kaikkea tappamista kohtaan. Todellisuudessa eksegeettisesti kyse on siitä, että käsky kieltää israelilaista murhaamasta toista israelilaista. Eikä sitä, että kaikki mahdollinen tappaminen olisi kielletty syntinä. Mooseksen laki päinvastoin sisältää monia tekoja, joiden tekijät tuli Jumalan nimenomaisten käskyjen perusteella tappaa rangaistukseksi synneistään. Jumala itse kuvataan Mooseksen laissa noiden tappamiskäskyjen antajana.

Lisäksi israelilaiset saivat - Jumalan käskyn ja luvan mukaisesti - tappaa sodissa. Niin valloitussodissa kuin puolustussodissa he saivat tappaa kaikki vihollisensa, jopa kokonaisia kansoja. Eläinten tappamistakaan ei Mooseksen laki kiellä, vaan jälleen Jumala itse vaati ja käski suorittamaan eläinten tappamisia ja uhraamisia säännöllisesti vanhan liiton jumalanpalveluksen puitteissa (lisäksi "puhtaita" eläimiä sai tappaa ruuaksi ja syödä niiden lihan).

Eikä mikään näistä mainituista tappamisista ollut vastoin dekalogin käskyä "älä tapa", sillä kyseessä ei ole israelilaisen suorittama murha toisen israelilaisen surmaamiseksi noissa tilanteissa.

Itsemurhaakaan ei koske käsky "älä tapa", sillä vaikka moni uskoo kyseisen käskyn tarkoittavan myös itsemurhaa, ei missään kohtaa Vanhassa testamentissa eikä Uudessa testamentissa esitetä sellaista teologista näkemystä. Ei myöskään mitään moraalista tuomiota itsemurhan tekijöille. Koskaan ei Raamatun kirjoituksissa liitetä käskyä "älä tapa" itsemurhaan, eikä itsemurhia tuomita synniksi vetoamalla kyseiseen dekalogin käskyyn.

Niinpä voidaan todeta Raamattuun perustumattomaksi myöhempien aikojen kristillinen tulkinta, jonka mukaan itsemurha on synti, koska käsky "älä tapa" kieltää (väitetysti) sellaisen teon. Kyseinen tulkinta ei esiinny Raamatun kirjoissa, vaan on vasta myöhempää kirkollista teologista kehitystyötä.

Itsemurhan tekijöitä Vanhassa testamentissa

Raamatusta löytyy seitsemän kiistatonta tapausta, joissa on kyse itsemurhan tekemisestä tavalla tai toisella. Huolellinenkaan lukija ei löydä yhdestäkään kertomuksesta tuomiota niille henkilöille itsemurhan tekemisen tähden (ei Raamatun kirjoittajilta eikä Jumalalta, jos Jumalaan edes viitataan noissa kertomuksissa).

Raamatun kertojien asenne itsemurhaa kohtaan vaihtelee lähestulkoon arvostavasta neutraaliin tai muuten tulkinnanvaraiseen (siis vain yhdessä Uuden testamentin tekstissä voidaan asiallisesti tulkita itsemurha-aikomus synniksi, mutta tulkinta ei ole yksiselitteinen). Kertaakaan itsemurhaa noissa Vanhan testamentin kertomuksissa ei tuomita syntinä, eikä käskyn "älä tapa" rikkomisena. Koskaan Raamattu ei uhkaa VT:ssa tai UT:ssa itsemurhan tekijöitä ikuisella piinahelvetillä rangaistukseksi itsensä surmaamisesta jonakin anteeksiantamattomana syntinä.

Itsemurhatapaukset Vanhassa testamentissa:

1. Abimelek, joka taistelussa vahingoittuneena pyysi aseenkantajaansa tappamaan hänet, eli tavallaan avustettu itsemurha ja haluttu kuolema, jotta ei päästäisi sanomaan naisen surmanneen Abimelekin (Tuom.9:52-55). 

2. Ahitofel, joka meni kotiinsa ja järjesti talonsa asiat ja päätteeksi hirtti itsensä (kun hänen antamaansa neuvoa ei oltu noudatettu). Ahitofel haudattiin itsemurhansa jälkeen isänsä hautaan, aivan kuten luonnollisellakin tavalla kuollut henkilö olisi haudattu. Kertomus on täysin neutraali ja asian toteava, ilman mitään tuomiota Ahitofelille (2 Sam.17:23).

3. Israelin kuningas Simri, joka tappionsa jälkeen poltti tulella palatsin surmaten siten itsensä tulipalossa. Simrin kerrotaan kuolleen syntiensä tähden, koska hän oli kulkenut "Jerobeamin teitä" ja tehnyt vääryyttä sekä johdattanut Israelin synnintekoon. Mutta Simrin kuolintapaa ei Raamatussa tuomita eikä moitita synniksi, eikä väitetä Simrin lisänneen syntikuormaansa itsemurha tekemällä (1 Kun.16:15-19).

4-5. Saul ja hänen aseenkantajansa. Sotilaallisen tappion jälkeen Saul heittäytyi omaan miekkaansa näin tappaen itsensä ja samalla tavalla surmasi itsensä myös Saulin aseenkantaja. Saulin motiivi kuolla oli välttää joutumasta filistealaisten häväistäväksi (1 Sam 31:1-13 ja 1 Aik.10:1-14).

6. Simson, joka aiheutti itselleen kuoleman kostaessaan filistealaisille, tappaen kuollessaan enemmän vihollisia kuin elämänsä aikana. Itse asiassa Jumala kuuli Simsonin rukouksen ja antoi Simsonille yli-inhimilliset voimat koston toteuttamiseksi, joten Jumala oikeastaan hyväksyi sen, että kostonsa ohessa Simson kuoli oman käden kautta. Tuomarien kirjan tekijä vaikuttaa suhtautuvan melko positiivisesti Simsonin tekoon, jolla hän aiheutti itselleenkin kuoleman kostamisen ohella (Tuom.16:26-31).

Ei oppia helvetistä vanhassa Israelin uskonnossa

Mainittakoon vielä, että kertaakaan Vanhassa testamentissa noiden itsemurhatapauksien yhteydessä ei väitetä, että itsemurhan tehneet miehet joutuivat helvettiin piinattavaksi, koska itsemurha oli synti, josta Jumala heitä rankaisee ikuisesti. Ylipäätään Israelin uskonnossa ei edes ollut mitään oppia tuonpuoleisesta helvetistä (jonkinlainen viite helvettiin on lähinnä vain nuoressa Danielin kirjassa ja se helvetti on vasta aikojen lopussa).

Kuolemassa kuollaan kokonaan VT:n mukaan ja ihmisestä jää jäljelle varjomainen olemassaolo tuonelassa. Sama ”loppusijoituskohtalo” tulee sekä hurskaille että pahantekijöille vanhassa Israelin uskonnossa.

Itsemurha Uudessa testamentissa

Itse asiassa jotkut ovat katsoneet, että myös Jeesus teki itsemurhan ainakin jossain mielessä, koska vastarintaa tekemättä hän antautui tapettavaksi ristillä ja suorastaan pyrki kuolemaansa (saadakseen suoritettua sovituksen ihmisten pelastukseksi synneistä).

Varmaan kuuluisin itsemurhan tekijä Raamatussa on Juudas Iskariot eli se Jeesuksen opetuslapsi, joka kavalsi Jeesuksen. Matteus tulkitsee Juudaksen hirttäytymisen kuoliaaksi katumuksen tekona (metamelētheis). Juudas katui tekoaan ja palautti rahat myöntäen tehneensä synnin kavaltaessaan Jeesuksen. Ks. Matt.27:3-10.

Näyttää siltä, että Matteus tulkitsee Juudaksen itsemurhan sovituksen tekemisenä, koska Juudas otti päälleen kannettavakseen rangaistuksen teostansa (4 Moos.35:33, myös 3 Moos.24:17). Uudesta testamentista ei kuitenkaan löydy mitään viittaustakaan sellaiseen käsitykseen, että se itsemurhan tekeminen oli synti, joka vain entisestään kasvatti Juudaksen syntitaakkaa.

Uuden testamentin kirjoittajat eivät tuomitse Juudaksen tekemää itsemurhaa, eivätkä väitä Juudaksen joutuneen sen tähden vielä erityisesti helvettiin. Matteus näkee Juudaksen itsemurhan pikemminkin ratkaisuyrityksenä hänen tuntemaansa syyllisyyteen, koska Juudas oli kavaltanut Jeesuksen, eikä suinkaan tekona, joka lisäsi entisestään Juudaksen syyllisyyttä ja tuomionalaisuutta.  

Itsemurhan tekemisen aikomus Apostolien teoissa: älä vahingoita itseäsi! Raamatun ainoa mahdollinen teksti, jonka perusteella itsemurha on tulkittavissa synniksi

Uudesta testamentista Apostolien tekojen luvusta 16 löytyy vielä yksi asiaankuuluva teksti. Ap.t. 16:25-34 kertomuksessa Paavali ja Silas olivat joutuneet vankilaan. Vankilan vartija luuli vankien paenneen ja hän aikoi tehdä itsemurhan miekkansa avulla. Paavali kuitenkin ennätti estämään vartijan aikomuksen. Paavali huusi vartijalle, että älä tee itsellesi mitään pahaa / älä vahingoita itseäsi, sillä me kaikki vangit olemme täällä. Kertomuksessa vartija sitten tulee uskoon ja ottaa Paavalin sekä Silaksen kotiinsa.

Tässäkään kertomuksessa ei esiinny mitään tarkempaa itsemurhan teologista käsittelyä, eikä tekstissä suoraan sanota itsemurhaa synniksi, josta seuraisi helvettiin joutuminen (Paavali tuskin edes aitojen kirjeidensä perusteella uskoi ikuiseen piinahelvettiin).

Se, mitä ko. kertomuksesta voidaan teologisesti päätellä, on että itsemurhaa Paavali ja Apostolien tekojen kirjoittaja eivät pitäneet hyvänä ratkaisuna ongelmiin.

Itsemurha on kertomuksessa pahan tekemistä itselle. Itsensä vahingoittamista, josta tulisi pidättyä. Kristilliseen uskoon kuuluu pyrkimys ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja halu pelastaa ihmiselämä elämän tuhoamisen asemasta. Ja tuoda kaikille tiedoksi ennen heidän kuolemaansa pelastuksen tie ikuiseen elämään Kristukseen uskomisen kautta (jos siis vartija olisi ehtinyt tappaa itsensä niin häneltä olisi jäänyt kuulematta ja uskomatta evankeliumi pelastuakseen tulevalta tuomiolta aikojen lopussa, joten itsemurha olisi ollut pelastuksen menettämisenä vahingon aiheuttamista itselleen).

Mutta ei tässäkään kertomuksessa käytetä perusteluna vetoamista dekalogin "älä tapa" -käskyyn. Tähän Apostolien tekojen kertomukseen itsemurha-aikomuksesta soveltuu taustaopetukseksi Vanhan testamentin puolelta lähinnä Saarn.7:17, jossa sanotaan, että älä ole liian jumalaton äläkä ole tyhmä: miksi kuolisit ennen aikaasi? Elämä on siis tarkoitettu elettäväksi loppuun asti, eikä sitä pidä tahallisesti lyhentää. Niinpä kannattaa välttää ääripäitä eli ei pidä olla liian hurskas eikä liian jumalaton, jottei lyhentäisi elämänsä pituutta (Saarnaajan mukaan).

Kuitenkin Apostolien tekojen kertomus voidaan Paavalin sanojen osalta tulkita niinkin, että itsensä tappaminen (itselleen siis pahan tekeminen) on Paavalin teologiassa syntiä (peruste teon syntisyydelle on johdettu sitten muualta kuin dekalogista kyseisen kertomuksen sisällön perusteella). Jos tuollainen tulkinta on selitysopillisesti pätevä, on tämä Apostolien tekojen kertomus ainoa teksti koko Raamatussa, missä tehdään sellainen päätelmä.

Suhtautuminen itsemurhaan antiikin aikana

Itsemurhaan antiikin maailmassa ei liittynyt samoja kielteisiä merkityksiä kuin nykyään. Kreikkalais-roomalaisille filosofeille itsemurha oikeassa tilanteessa merkitsi ”jaloa kuolemaa”. Sokrates (469–399 eaa.) päätti juoda myrkkyä sen sijaan, että olisi lähtenyt maanpakoon. Sokrateen valintaa suurin osa tuolloin vaikuttaneista filosofisista kouluista kannatti innokkaasti. Jos itsemurha toteutetaan mm. maan tai ystävien takia tai esimerkiksi taistelukentällä vangitseminen välttämiseksi, itsemurha oli jalo kuolema antiikin maailman ihmisille.

Muutama Raamatussa esiintyvä itsemurhatapaus sopii hyvin antiikin jalon kuoleman ihanteisiin. Esimerkiksi Saulin kuolema on hämmästyttävän läheinen tapaus kreikkalaisen kenraalin Publiuksen kuoleman kanssa. Publius vastaavalla tavalla taistelukentällä haavoittuneena käski haarniskankantajansa tappaa hänet.

Lopputoivomus

Jos sinä koet halua itsemurhan tekemiseen, niin vetoan vieläkin, että hakeudu ammattiauttajien vastaanotolle ja koeta saada voimia kohentaa elämäntilannettasi. Älä tee mitään peruuttamatonta. Elämä on kuitenkin elämisen arvoista loppuun asti ja moniin ongelmiin löytyy kyllä apua.