tiistai 23. helmikuuta 2021

Jeesus ja Egyptin farao

Jeesus ja Egyptin farao

Faraoiden Egypti on Raamatun ja läntisen kulttuurin yksi alkulähde. Mitä yhteistä on Jeesuksella ja Egyptin faraolla? Egyptiläinen kulttuuri juutalais-kristillisen uskon eräänä juurena sekä kristinuskon keskushenkilö Jeesus. Mitä kosketuskohtia löytyy Egyptin muinaisen uskonnon ja Raamatun sekä kristinuskon välillä?

Jeesus ja farao: molemmat olivat jumalan siittämiä jumalan poikia


Jeesuksella ja Egyptin faraoilla on yhteistä enemmän kuin äkkiseltään ehkä arvaisi. Ei olekaan yllättävää, että juuri Egypti oli kristillistä uskoa kohtaan vastaanottavaista aluetta ja edelleen Egyptissä on koptilainen kirkko, joka käyttää Egyptin muinaisen uskonnon ankh-ristejä symboleinaan ja muutenkin koptikirkko säilytti useita muinaisen Egyptin uskonnon ideoita. 

Juuri Egyptissä gnostilaisuuskin oli elinvoimaista ja sieltä on löytynyt paljon gnostilaista kirjallisuutta. Egyptiläinen uskonnollinen ilmapiiri ei ollut jäykkää dogmaattista kirjauskonnollisuutta, vaan suvaitsevaista ja joustavaa opillisesti ja egyptiläiset omaksuivat uskonnollisia vaikutteita hellenistisestä kulttuurista kreikkalais-roomalaisella kaudella. Egyptin vanhan faraonisen uskonnon viimeinen pakopaikka, Isiksen temppeli Filen saarella säilyi peräti 530-luvulle jaa.

”Jumalan poika, jumalan siittämä, ihmisen synnyttämä; ihminen, mutta jumala – näillä attribuuteilla kuvataan Jeesus Kristusta, mutta näillä voidaan viitata myös faraoon, muinaisen Egyptin jumalkuninkaaseen. Kristityt laskevat, että Kristus syntyi 2000 vuotta sitten, mutta uskonnollinen ajatus jumalan pojasta ihmisten hallitsijana on Lähi-idän alueella paljon vanhempi. Egyptissä sen jäljet voidaan johtaa 3000-luvulle eKr.” (Mia Rikala s.71 teoksessa Uskontojen risteyksessä: Välimeren alueen uskontojen juurilla. Hämeen-Anttila (toim.), 2001.

Kyseessä ei ole Egyptin uskonnollisuudessa kuten ei muutenkaan uskontojen ja kulttuurien kehityksessä mikään jyrkkä rajaviiva, jossa jokin uskonto loppuu ja tilalle tulee kuin tyhjästä jotain ihan uutta ja erilaista. Kysymys on uskonnollisten perinteiden vähittäisestä, hitaasta, monesti miltei huomaamattomasti tapahtuvasta muuttumisesta dynaamisessa muutosprosessissa (Rikala, s.71).

Farao korvautui vähitellen, 300-400 –luvuilla Jeesuksella. Jeesus sopi egyptiläisille hyvin uudeksi ”faraoksi”, sillä muinaisessa Egyptissä oli kuninkaan jumaluus perusteltu samaan tapaan kuin evankeliumit perustelevat Jeesuksen jumalallista alkuperää ja erityisasemaa (Rikala, s.82). Egyptin keskivaltakunnan (1975–1640 eaa.) aikaisesta papyrus Westcarin ihmeistä farao Kheopsin hallituskaudella (2551–2528 eaa.) ilmenee hyvin jumalkuninkaan syntymyytti, jossa on monta kosketuskohtaa Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien kertomuksiin Jeesuksen syntymästä ja varhaislapsuudesta. Kheopsin hoviin oli prinssi Hordjedefin pyytämänä kutsuttu velho nimeltä Djedi, joka kertoi kuninkaalle, miten seuraavan hallitsijasuvun kuninkaat syntyvät ihmeellisesti (vrt. idän maagit kuningas Herodeksen luona).

”Papyrus Westcarin sanamuodossa on useita yhtymäkohtia niin Matteuksen kuin Luukkaankin evankeliumeihin, joissa kerrotaan Jeesuksen olemuksesta (ihminen vai Jumala) ja tulevasta syntymästä. Yhteistä Papyrus Westcarin jumalkuninkaiden synnylle ja kristilliselle traditiolle on myös niin sanottu Herodes-motiivi (vrt. esim. Matt:2:3–13). Egyptiläisessä tarinassa Kheops huolestuu Djedin kertomasta uusien kuninkaiden syntymästä ja haluaa tietää, mistä hän voisi löytää Ruddedetin ja milloin synnytys tapahtuu…Jumalan synnyttäneen naisen ja lapsen vainoamisesta päästään edelleen Egyptin kuuluisaan Osiris-myyttiin ja Isis-jumalattareen” (Rikala, s.83).

Tarinan Ruddedet on Ra-jumalan ylipapin puoliso, jolle auringonjumala Ra on siittänyt uudet kuninkaat. Ruddedet joutui salaa synnyttämään kolme kuningasta (hänen palvelijattarensa uhkasi kertoa Kheopsille, että Ruddedet oli synnyttänyt ne kolme poikaa).

Kristillinen ylösnousemusko ja toivo kuolemanjälkeisestä onnesta paratiisissa


Kristillisellä ylösnousemususkollakin ja ikuisen elämän toivolla kuolleiden onnellisessa valtakunnassa on silläkin egyptiläiset juuret samoin kuin monoteismillä eli uskolla yhteen ainoaan jumalaan. Kumpaisetkin uskomukset ja ajatukset tunnetaan faraoiden ajan Egyptin uskonnollisuudessa.

”Egyptiläisen Osiris-jumalan kuolema ja ylösnousemus ovat kenties olleet taustana kristinuskon keskeisimmillekin ajatuksille. Ellei Osiris olisi kuollut ja ylösnoussut, ei vainajille olisi myöskään tarjoutunut tilaisuutta viettää ikuista elämää läntisten vuorten takana sijaitsevilla Ialun rehevöivillä niityillä. Egyptiläinen paratiisioppi kiehtoi Aleksanteri Suurtakin…” (Rostislav Holthoer: Muinaisen Egyptin kulttuuri, s.146).

Israelilaisen uskonnollisuuden ja egyptiläisen kulttuurin hengen yhteenkuuluvuus


Osa Salomon nimissä (virheellisesti) kulkevista Raamatun sananlaskuista juontaa juurensa Egyptiin. Egyptiläiset pitivät viisaiden miesten opetuksia kirjallisuutensa helminä ja heidän viisaita lauselmiaan lainattiin muualla maailmassa ja pidettiin ”todella viisaina” (Holthoer, s.101). Moni egyptiläisten viisaiden sanonnoista kulkeutui myös israelilaisten Vanhaan testamenttiin ”Salomon” nimissä joko täysin sellaisenaan tai muunneltuina ja sen tähden jälkimaailma on virheellisesti antanut niistä kunnian israelilaisten tarunhohtoiselle kuninkaalle Salomolle. Lainaamisen suunta (Egyptistä Vanhaan testamenttiin) on täysin kiistaton, sillä egyptiläinen viisaus on paljon vanhempaa kuin Israelin uskonto, tarunhohtoinen kuningas Salomo ja kaikki VT:n kirjoitukset.

Oleellisinta on huomata, että heprealaisen ajattelun hengen ja egyptiläisen hengen välillä oli yhteenkuuluvuutta, sukulaisuutta. Ne eivät olleet toistensa jyrkkiä vastakohtia vailla merkille pantavaa yhteistä ”rajapintaa” niin että israelilaisten voisi väittää olleen jossain ainutlaatuisessa henkisessä eriössä ja kulttuurisessa tyhjiössä, missä heillä olisi ollut täysin omanlaiset, uniikit uskomukset ja maailmankuva. Ei ole senkään puolesta ollenkaan ihme, että egyptiläinen viisaus löysi tiensä Vanhaan testamenttiin kun se tunnettiin kauempanakin Lähi-idässä (kuten monet muutkin egyptiläisen kulttuurin aineelliset ja henkiset saavutukset, joita matkittiin eri puolilla Lähi-itää). 

Elävien hallitsijaksi tuli jumalan poika Horus, vapahtajajumala. Faraot olivat Egyptissä Horus-jumalan inkarnaatioita. Osiris meni länteen, Amentetiin, missä hän hallitsee kuolleita. Niin syntyi tuonpuoleinen onnen paikka, Lännen maa, jossa kaikki on paratiisillista Ialun vehreillä kentillä. Mutta Ialuun ei noin vain päästy, vaan vainaja tuomittiin kuoltuaan ns. viimeisellä tuomiolla Molempien Totuuksien salissa, jossa kuolleen oli todistettava synnittömyytensä kertomalla ensin, mitä pahaa hän ei ollut tehnyt ja sitten mitä hyvää hän oli tehnyt. Sydän punnittiin jokaisen tunnustuksen jälkeen totuuden sulalla vaa’an avulla: jos vaaka oli tasapainossa, vainaja pääsi Ialuun, jos sydän oli painavampi kuin sulka hänet tuomittiin ikuiseen kadotukseen (”Syntisen nielijän” kitaan) . 

”Kuinka paljon egyptiläinen ajatusmaailma onkaan saattanut vaikuttaa omaamme? Osiris-myytti tuo mieleemme Kainin ja Aabelin, Herodeksen lapsivainon ja Neitsyt Marian. Kysymys ei välttämättä ole pakanallisuudesta kristinuskosta, vaan päinvastoin kristinuskosta pakanallisuudessa. Uskommehan Jumalan olevan ikuinen! Ajatus lunastuskuolemastakin tuo mieleen Osiriksen. Ellei Osiris olisi kuollut ja ylösnoussut, ei olisi ollut haudantakaista elämää Viimeisen tuomion läpikäyneelle. Pahan tuomion saaneet joutuivat ikuiseen kadotukseen Syntisen Syöjän kitaan. Viimeistä tuomiota kuvaava maalaus, joka on 1400-luvulla rakennetussa Ärentunan kirkossa Uplannissa, esittää Vapahtajaa tuomitsemassa kuolleita autuuteen ja kadotukseen. Autuaat kulkevat oikealle ja kadotetut vasemmalle – helvetin lohikäärmeen kitaan. Eikö tässäkin ole kysymyksessä kulttuurilinkki muinaiseen Egyptiin? ” (R. Holthoer teoksessa Pentikäinen – Pentikäinen, s. 251).

Lisätietoa:

Uskontojen risteyksessä: Välimeren alueen uskontojen juurilla. Hämeen-Anttila (toim.), 2001
Rostislav Holthoer: Muinaisen Egyptin kulttuuri, 1995
Juha Pentikäinen, Katja Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa, 2. painos, 1993

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.