Jumalaan vetoaminen selityksenä

Internetissäkin esiintyy väittelyä siitä, että mikä on hyvä ja perusteltu selitys asioille ja ilmiöille maailmankaikkeudessa. On vastakkainasettelua tieteellinen selitys vs. uskonnollinen selitys Jumalalla. Puhutaan siitäkin, että tarvitaanko ylipäätään Jumalan huomioon ottamista parantamaan tai täydentämään tieteellisiä selityksiä asioille. 

Voisiko löytyä jokin ratkaisu, jossa sekä tieteelle että uskonnolliselle jumalauskolle on tilaa maailman ymmärtämisessä ja voiko juurikin kristillinen teismi tarjota tieteen metodin mahdollistavan ajattelun tieteenhistoriaa tarkasteltaessa?

Aihetta voisi purkaa eri tavoin, mutta tähän kohtaan on syytä todeta, että tieteessä sekä tieteellisessä maailmankuvassa ei ole ideana vastustaa Jumalaa tai hylätä lähtökohtaisesti joitakin selityksiä. Jos voitaisiin osoittaa Jumalan mukaan ottamisen parantavan teorioita tai että teoriat tarvitsevat välttämättä Jumalaa ja jos Jumalan mukanaolo teorioissa tuottaisi hyödyllisoä käytännön sovellutuksia niin totta kai silloin Jumala otetaan selittämiseen mukaan.

Sitä paitsi on aivan kristillinenkin ajatus, että on varottava Jumalan väittämistä liian herkästi suoraksi selitykseksi ja aiheuttajaksi millekään ilmiölle luonnossa. Kuten vaikka sää tai maanjäristys.

Vähän kritiikkiä jumalaväitteille

Vetoamisessa Jumalaan / jumaliin / muihin henkiolentoihin ilmiöiden selityksenä ajaudutaan helposti mielivaltaisiin ja dogmaattisiin väitteisiin, joita ei mitenkään voida tieteen keinoin todentaa. Miksi juuri jonkin tietyn teistin - vaikka luterilaisen kristityn - Jumala olisi pätevä ja oikea selitys, mutta esim. hindujen jumalat ovat vain joiain ihmisten sepittämiä epäjumalia?

Miten siis selitys, että juuri näkymätön kristillis-raamatullinen jumalolento taikoi kaiken maailmassa olemaan (ja jatkuvasti puuttuu asioihin maailmankaikkeudessa, myös ihmisten elämässä), olisi perustellumpi tai rationaalisempi selitys, kuin ihan mikä tahansa muu selitys? Ja millä perusteella se on ylipäätään mikään selitys asioille, eikä pikemminkin vain irvikuva asioiden selittämisestä ja ymmärtämisestä? Vain todellisen selityksen puuttuessa sepitetty todistamaton uskomus? Eikö tuo jumalaoletus ole vain oikeastaan mielivaltaisesti valittu pseudoselitys?

On myös iso riski siihenkin, että väite "Jumala teki sen" selityksenä voi vähentää ymmärrystämme asioista. Jos kerran "oikea selitys" jo "tiedetään" niin miksi tutkia sen enempää ja konkreettisesti sitä asiaa, ihastellaan vain "Luojan viisautta ja käsittämättömyyttä"? 

Toisaalta kristillisestä jumalauskosta jotain myönteistä tieteen syntymisessä

Yllä olevalle huolelle voitaisiin toisaalta vastata, että riskiä pienentää kristillinen ajattelu, joka tarjosi keskiajalla riittävän maailmankuvan empiirisen tutkimusmenetelmän syntymiselle Euroopassa. Kristilliset keskiaikaiset luonnonfilosofit ajattelivat Jumalan olevan rationaalinen olento ja me ihmiset niinikään rationaalisina olentoina voimme ymmärtää Jumalan luomistöitä. Jumala on asettanut säännönmukaiset, ennustettavasti toimivat luonnonlait hallitsemaan maailman ilmiöitä ja ihmiset pystyvät löytämään nämä lait tutkimalla maailmaa.

Ja tällöin tietämys ja ymmärrys asioiden ja ilmiöiden - esim. ukkosen - konkreettisista syistä pääsee lisääntymään. Eli voimme ymmärtää, että selitys salamoinnille ei ole Jumalan viha, vaan sähköiset ilmiöt. Joten silloin kristillinen teismi ei estä tieteen tekemistä ja ilmiöiden selittämistä oikeasti, vaan tukee tiedettä.