Onko ihminen hyvä vai paha?

Kuuntelin YouTubesta videon aiheenaan "uskotko ensisijaisesti ihmisen hyvyyteen vai pahuuteen?". Puhuja (luterilaisen kirkon pappi) perusteli lyhyesti eräisiin tutkimustuloksiin viitaten sitä kantaa, että ihmiset ovat oikeastaan hyviä. Jäin aihetta miettimään ja minusta jompikumpi kertakaikkinen luonnehdinta "ihminen on hyvä" tai "ihminen on paha" ei riitä eikä ole kattava. Ei siis yksinomaisesti joko hyvä tai paha pelkästään.

Minusta perustellumpaa olisi pyrkiä huomioimaan koko ihmislajin historiaa, aikaansaannoksia sekä nykyistä maailman tilaa ja sitten alkaa pohtia, että onko ihminen ensisijaisesti hyvä vai paha olento. Tai noiden sekoitus, eikä kumpaakaan yksinomaisesti.

Ihmisten pahuutta

Kaiketi kukaan ei voi kiistää, että ihmiset yksilöinä ja erikokoisina ryhminä jostain pikkuheimosta lähtien aina suurvaltoihin ovat tehneet ja edelleenkin tekevät paljon tekoja, joita ei voi pitää hyvinä. Eikä oikeudenmukaisinakaan. Monet alueet maailmassa ovat olleet ja nykyäänkin ovat varsin helvetillisiä paikkoja juuri ihmisten tekojen tähden, jotka ovat pahoja: väkivaltaisia, sotaisia, rikollisia, alistavia ja sortavia yms. 

On myös niitä tutkimuksia, joiden mukaan tavallinen ns. kunnon kansalainen voi muuttua kiduttajaksi, kärsimyksen aiheuttajaksi sopivissa olosuhteissa. Tätähän on testattu psykologisilla koejärjestelyillä. Ja monet ovat tehneet murhia, varastaneet ja raiskanneet muita ihmisiä, vaikka ei olisi etukäteen uskottu, että se ihminen pystyisi moisiin rikollisiin tekoihin.

Entäpä sitten ihmisten toiminta luonnon - eläinten, kasvillisuuden, ilmaston - kannalta. Juuri ihmislaji on väestönkasvun myötä muuttunut suuressa määrin maapallon syöpäkasvaimseksi aiheuttaen valtavia sukupuuttoaaltoja, ympäristön tuhoutumista mm. maankäytön ja saastuttamisen seurauksena. Ilmastoonkin ihmiskunta on vaikuttanut kielteisesti. Syynä ei ole ainakaan ihmisen hyvyys, vaan pahuus: ahneus, itsekkyys, lyhytnäköinen voitonhalu ja kyvyttömyys arvioida toimintansa johdonmukaisia lopputuloksia ekosysteemin kannalta. Eli ihminen sahaa poikki oksaa, jolla hän istuu, mutta ei välitä. Eivät ainakaan kaikki välitä tarpeeksi, jotta he muuttaisivat elämäntyyliään.

Nälkä ja kodittomuuskin voitaisiin poistaa ihmiskunnasta, sillä resursseja on ihan riittävästi kohtuulliseen hyvinvointiin kaikille. Mutta rakkaudettomuudessaan, itsekkyydessään ja mammonan palvonnassaan ihmiset eivät sitä tee (ei ainakaan tarpeeksi moni). Mihin yksi ihminen edes tarvitsee jopa miljardien dollarien omaisuuksia? Ja silti lisää rahaa pitäisi koko ajan haalia.

Ihmisten hyvyyttä

Toisaalta sitten ihmiset ovat todellakin tehneet paljon hyvää. On tutkittu, että suuronnettomuuksissa monet ihmiset asettavat etusijalle toisten auttamisen omaan napaan tuijottamisen ja vain itsensä pelastamisen asemasta. Moni käyttäytyy myös altruistisesti, moni osallistuu hyväntekeväisyyteen ja vilpittömästi auttaa muita. Ihmiset ovat varsin empaattisia ja monet, ellei suurin osa, ovat normaalioloissa ihan mukavia ja kunnon kansalaisia, jotka elävät lakien mukaan.

Raamattukaan ei pelkästään väitä ihmisten olevan vain pahoja. Raamatunkin mukaan on "vanhurskaita", jotka tekevät hyviä tekoja ja elävät Jumalan käskyjä noudattaen. Toisaalta Raamatun mukaan kukaan ei ole niin vanhurskas, että hän ei tekisi myös syntiä eli pahoja tekoja. Kukaan ei ole täydellinen ja synnitön, jokaisella on anteeksipyydettävää.

Niinpä pidän perustellumpana vastata kysymykseen "uskotko ensisijaisesti ihmisen hyvyyteen vai pahuuteen?" sanoen, että molempiin. Ihminen on hyvä-paha ja pystyy sekä hyviin tekoihin että pahoihin, eikä ole puhtaasti kumpaankaan täydellisesti. 

Ihminen on kuin korkea talo, jonka kellarin pimeydessä julmat sudet ulvovat, kun talon kattoholveissa laulaa hyvien enkelien kuoro kauniita laulujaan. Välillä susi pääsee esiin, välillä taas enkeli. Se, kumpi tulee yksilöissä esiin enemmän riippuu monista tekijöistä, kuten kasvatus, elinympäristö, yhteiskunnalliset olot jne.