Sodoman historiallisuus 

Arkeologiset tutkimukset ovat etenkin viime vuosina antaneet selvästi vahvistusta monien Raamatun kertomuksien historiallisuudelle ja todenperäisyydelle. Raamatun historiallista luotettavuutta vähätelleet ja epäilleet minimalistit ja muut raamattukriitikot ovat joutuneet perääntymään epäilyksistään ja olettamuksistaan arkeologisten löytöjen edessä. Tämä pätee myös Raamatun kertomukseen Sodoman tuhosta katastrofissa.

Raamatulliset kirjoittajat (1.Mooseksen kirja ja muut Raamatun tekstit) säilyttivät muiston kaupungin (jota he kutsuivat Sodomaksi) suuresta tuhosta, ja nykyään se paikka tunnetaan arkeologisissa löydöissä nimellä Tall el-Hammam.

Myöhäisemmän keskisen pronssikauden kerrostuma Tall el-Hammamissa koostuu kerroksesta raskasta tuhkaa ja tuhon jäänteitä. Linnoitettu kaupunki oli rakennettu rauniokummun huipulle kymmenennellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Koko Tall el-Hammam ja siihen liittyvien itäisten kikkarien [levynmuotoinen tasanko eteläisessä Jordanin laaksossa] paikat makasivat myös raunioina samaan aikaan - noin seitsemän vuosisadan ajan. 

Tall el-Hammamin tuhokerros sijaitsee sekä ylemmän että alemman rinteen poikki ja koostuu matriisista raskasta, tummaa tuhkaa, johon on sekoittunut keramiikan, mutatiilien, monenlaisien ​​esineiden ja ihmisten luiden siruja. Lukuisat keramiikkapalat tässä matriisissa sijaitsevat läpi tuhopaikan ja niiden ulkopinnat ovat sulaneet lasiksi, ja jotkut niistä ovat kuplittaneet kuin "vaahtoava" magma. Tämä osoittaa, että ne paloivat noin 1100 asteen lämpötilassa siinä tuhoisassa tapahtumassa, joka hävitti kaupungin. Suurpalon on täytynyt tuottaa erittäin paljon lämpöä ja aiheuttaa katastrofaalisia vaurioita.

Asutus alkoi uudelleen Tall el-Hammamissa vasta rautakausi II:lla, noin 1000 eaa., joka oli israelilaisten monarkian alku. Rautakauden kaupunki rakennettiin suoraan keskimmäisen pronssikauden yläkaupungin päälle, joka oli ollut rauniona tuhonsa jälkeen.

Muisto ha-kikkarin, sen suuren väestön ja laajan maatalousmaan, tuhoutumisesta säilyi 1. Mooseksen kirjassa ja sisällytettiin lopulta muutenkin Raamatun traditioon. Se kertomus pohjautui tuhkakerrokseen, joka peitti yhden sen suurimman kaupungin tuhon. Muisteltu paikka kulutettiin tulisessa katastrofissa "taivaasta" (1. Mooseksen kirja 19:24). Raamatussa annetaan kaupungin nimi: Sodoma.

Noin siis kirjoitti vuonna 2013 tutkija Steve Collins Biblical Archeology-julkaisussa.

Kyseinen Tall el-Hammam ja siellä tehdyt arkeologiset tutkimukset sopivat hyvin siihen kuvaan, jonka 1. Mooseksen kirja ja Raamattu ylipäätään antaa Sodomaa kohdanneesta äkillisestä, rajusta, tulisesta tuhosta.

Huonoja argumentteja kristinuskoa vastaan 

On erinäisiä etenkin ateistien käyttämiä argumentteja kristinuskoa vastaan, mutta muutamat niistä ovat kovin huonoja ja epäonnistuneita. Tässä artikkelissa käsittelen niistä kahta.

1. "Kukaan kristitty ei noudata kymmenen käskyn lakia"

Noin jotkut ateistit moittivat kristittyjä kuvitellen ilmeisesti keksineensä hyvänkin argumentin kristinuskon kumoamiseksi. Mutta asiahan on ihan päinvastoin. Kyseinen havainto eli se, että kukaan kristitty ei ole noudattanut Jumalan kymmenen käskyn lakia, vaan he ovat tehneet vaikka mitä syntejä, nimenomaan vahvistaa kristinuskon totuuden. Sehän se eräs kristillinen ja raamatullinen perusopetus on, että kukaan ihminen ei ole Jumalan lakia täyttänyt eikä noudattanut. Ei edes pysty eikä oikein haluakaan noudattaa Jumalan lakia, vaan he tekevät alati syntiä ja lankeavat kiusauksiin, joiden seurauksena kristityt rikkovat kymmenen käskyn lakia.

Tämähän on ihan kristinuskon alkeita, jotka opitaan viimeistään rippikoulussa ellei jo pyhäkoulussa (siis se, että ihmiset, kristitytkin, eivät pysty riittävästi saati täydellisesti kymmentä käskyä noudattamaan. Henki on altis, mutta kristityssä oleva vanha itsekäs, jumalanvastainen luonto on heikko ja lankeava). 

Eli kiitos ateisteille siitä, että he väitteellään vahvistivat tämänkin kristinuskon opetuksen totuudeksi. Ei ole mitään järkeä koettaa käyttää kristinuskon perusteita kristinuskoa vastaan.

2. "Jeesus pelastaa sinut siltä tuomiolta ja rangaistukselta, jonka hän sinulle antaa, jos et hyväksy sitä Jeesuksen tarjoamaa pelastusta"

Olen huomannut joidenkin ateistien pitävän tätä jopa hyvänä vasta-argumenttina kristinuskolle ja he väittävät sen osoittavat kristinuskon "järjettömyyden". Mutta eihän se osoita kristinuskoa järjettömäksi, että viitataan erääseen keskeiseen kristilliseen opetukseen. Kristinuskon yksi perusoppihan on juuri se, että syntisyydessään ihmiset ovat Jumalan tuomion alaisia, mutta Jumala lähetti Poikansa sijaiskärsijäksi sovittamaan ja lunastamaan ihmiset siltä tuomiolta, jonka ihmiset teoillaan ovat ansainneet. 

Ja jos siis joku ihminen ei halua hyväksyä tätä Jumalan Pojassaan Jeesuksessa tarjoamaa pelastuksen lahjaa, se ihminen todellakin joutuu Jumalan tuomitsemaksi ja hän saa itse kantaa syntiensä seuraukset eli kadotustuomion (pidän todennäköisenä, että se tuomio on annihilaatio eli syntisen tyhjiinraukeaminen, olemassaolon loppu iankaikkisesti). 

Jos siis ihmiskunta on syntisessä kapinassaan Jumalaa vastaan ansainnut kuolemantuomion ja Jumala pystyy kärsimään sen ihmiskunnan puolesta siten sovittaen maailman itsensä kanssa, niin silloinhan varsin loogisesti Jumala on ihmistä äärettömästi kyvykkäämpi, suurempi sekä parempi. Jumala on silloin samalla kertaa sekä oikeudenmukainen (synnit saavat ansaitsemansa rangaistuksen, mutta Jumala kärsii sen itse) että armollinen (Jumala antaa anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen, joka hyväksyy hänelle tarjotun pelastuksen lahjan).

Mutta jos Jumalan valmistama pelastus ei kelpaa niin tietysti Jumala tuomitsee Poikansa Jeesuksen kautta sen ihmisen rangaistukseen, jonka syntinen ansaitsee. Tämäkin on ihan kristinuskon alkeita.

Ja jos joku ateisti väittää, että ei hän mitään kuolemantuomiota ansaitse niin jos hänkin pysähtyisi tarkastelemaan elämäänsä - myös ajatuksiaan, asenteitaan, arvojaan - niin eikö hän joudu myöntämään tehneensä monenlaista väärää, mpraalitonta ja pahaa toisille (sekä itselleen esim. alkoholin liiallisen käytön seurauksena tai seksuaalisina hurjasteluina yms.)? Kuolema sitä paitsi asettaa sulun ja lopun pahuudelle, kun syntinen ei elä maan päällä ikuisesti eikä siten pysty tekemään pahaa aina vain enemmän. 

Jos ateisti väittää, että Aadamin ja Eevan tekemä kielletyn hedelmän syöminen ei ole hänen vikansa - ja väittää sitä suorastaan vain "vuohipaimenien nuotiosaduksi" - niin eikö ateistikin myönnä, että ei hänenkään moraali ole täydellistä ja virheetöntä? Eikö itsekkyys, ahneus, ylpeys, pahat himot jne. istu myös hänessä ihan siitä riippumatta oliko Aadamin ja Eevan lankeemus historiallisesti ja kirjaimellisesti totta tai ei?

Eivätkä läheskään kaikki kristityt edes väitä enää, että kertomus Aadamin ja Eevan lankeemuksesta on kirjaimellinen, historiallinen "poliisiraportti" siitä, mitä joskus kauan sitten tapahtui.

Jeesus-myytti -kritiikkiä

Jeesus-myytti on joukko hypoteeseja, joissa epäillään Jeesuksen historiallisuutta. Jeesuksen historiallisuuden epäilyssä on aste-eroja ja erilaisia hypoteeseja on esitetty aiheeseen liittyen. Yhden näkemyksen mukaan Uudessa testamentissa kuvatun Jeesuksen takana ei ole mitään olemassa ollutta historiallista henkilöä.

Toisen hypoteesin mukaan UT:n Jeesus on kokoelma sekalaisia muistoja eräästä hämärästä historiallisesta hahmosta, johon on kudottu erilaisia uskomuksia ja käsityksiä mytologiaksi.

On myös Jeesus-agnostisismia: kaikki jäljet historiallisesta henkilöstä (jos sellainen oli ollut olemassa alussa), ovat kadonneet (joten tietoja ei ole Jeesuksesta).

Jeesus-myytti ei ole saavuttanut mitään vakavasti otettua asemaa akateemisessa historian ja Uuden testamentin tutkimuksessa tiedeyhteisöissä, vaan hypoteesit Jeesus-myytistä ovat jääneet varsin marginaalisiksi käsityksiksi (vaikkakin Jeesus-myytti leviää Internetissä ja moni maallikkoateisti ja antiteisti kannattaa Jeesus-myytti, koska se palvelee heidän agendaansa).

Toki on todettava, että akateemista valtavirtaa ei ole sekään uskomus, että Uudessa testamentissa kuvattu Jeesus olisi kautta linjan historiallinen (eli että olisi ollut olemassa kirkon perinteisen uskonopin mukainen ylimaallinen, neitseellisesti syntynyt "Jumalan Poika", joka teki hämmästyttäviä ihmeitä ja todella nousi ylös kuolleista sekä astui taivaaseen.

Yleinen näkemys Uuden testamentin tutkijoiden keskuudessa on, että historiallinen tutkimus voi paljastaa Jeesuksesta historiallisten tosiseikkojen ytimen. Mutta tämä Jeesus, joka löytyy historiallisessa ytimessä, on merkittävästi erilainen kuin se legendaarinen uskonnollinen näkemys, joka esiintyy Uuden testamentin kirjoituksissa.

Jotkut tutkijat ovat todenneet, että on olemassa useita mahdollisia "Jeesus"-ehdokkaita eikä ole mitään viitteitä siihen, että kuka heistä (jos kukaan ylipäänsä) on "historiallinen Jeesus". 

Aikalaiskuvauksien ja lähteiden vähäisyys?

Mitä tulee Jeesus-myyttiin liityvän argumenttiin, että Jeesus Nasaretilaisesta ei löydy juuri mitään lähteitä antiikin teksteistä, ovat valtavirran tutkijat todenneet seuraavaa. Yleensäkin monet antiikin ajan kirjoituksista ovat kadonneet. On ylipäätään vain vähän kirjoituksia juutalaisilta tai alkukristityiltä Jeesus Nasaretilaisen elinajalta.

UT:n tutkija Ehrman huomauttaa, että meillä ei ole arkeologista tai kirjallista todistusaineistoa useimpien antiikin ajan ihmisten olemassaolosta - ei edes kuuluisista henkilöistä, kuten Pontius Pilatus, jonka olemassaolon jopa myyttiteorian kannattajat hyväksyvät.

Sama pätee myös juutalaiseen historioitsijaan Josephukseen, joka oli keisari Vespasianuksen henkilökohtainen suosikki. Josephusta ei mainita koskaan ensimmäisen vuosisadan kreikkalaisissa eikä roomalaisissa lähteissä, vaikka hän oli keisarin ystävä.

Kuten historioitsija Michael Grant on todennut, jos samoja kriteereitä (joita Jeesus-myytin kannattajat käyttävät) sovellettaisiin toisiin ihmisiin antiikin aikana, me voisimme hylätä suuren joukon antiikin ajan ihmisiä historiallisina henkilöinä (mutta heidän historiallisuuttaan ei ole silti kyseenalaistettu). 

Jeesuksen vertailusta muihin uskontoihin, mitä Jeesus-myytin kannattajat käyttävät argumenttinaan

Jeesus-myyttiin uskovat ja sitä puoltavat kirjoittajat näkevät monia rinnakkaisuuksia Uuden testamentin Jeesus-hahmon ja muiden uskontojen välillä. Esimerkiksi Doherty väittää käsityksen hengellisestä Kristuksesta olevan tulos yleisistä filosofisista ja uskonnollisista ideoista 1. vuosisadalla. Lisäksi Doherty väittää apostoli Paavalin Kristuksen jakavan samoja piirteitä kreikkalais-roomalaisten mysteerikulttien kanssa.

Mutta valtavirran tutkijat ja asiantuntijat eivät hyväksy tuollaisia tulkintoja päteviksi. He katsovat, että Jeesus-myytin kannattajat soveltavat vanhentuneita uskonnonhistoriallisen koulukunnan ideoita ja menetelmiä. Jotkut valtavirran tutkijat epäilevät tulkintaa, että apostoli Paavalin teologia Kristuksesta olisi samankaltaista kuin pelastajajumalat antiikin mysteeriuskonnoissa. 

Monet tutkijat ovat huomauttaneet, että useat noista samankaltaisuuksista ovat sattumia tai ilman historiallista perustaa ja/tai rinnakkaisuudet eivät todista, että Jeesus ei olisi elänyt historiallisena henkilönä.

Esimerkiksi Philip Davies toteaa, että Uuden testamentin Jeesus koostuu joukosta motiiveja ja myyttisiä tyyppejä, jotka ovat peräisin Välimeren ja Lähi-idän alueen maailmasta, mutta tämä ei tarkoita, että Jeesus olisi "keksitty" (ja siis epähistoriallinen). Daviesin mukaan jonkun gurun olemassaolo on paljon uskottavampaa ja taloudellisempaa kuin mikään muu selitys (kuten Jeesus-myytti).

Sekulaarit tutkijat Kendrick ja McFarlan ovat myös todenneet, että Jeesuksen opetukset merkitsivät radikaalia siirtymää kaikista tavanomaisista käsityksistä, joilla sankareita oli määritelty.

UT:n asiantuntija Ehrman on kommentoinut, että Jeesus-myyttiin uskovat kirjoittajat näkevät liian paljon rinnakkaisuuksia Jeesuksen ja pakanallisten uskontojen sekä mytologioiden välillä. Ehrman jatkaa, että historiallis-kriittinen tutkimus on selvästi näyttänyt kristinuskon juutalaiset juuret ja juutalaisuuden vaikutuksen siihen.

Loppusanat

Aiheesta Jeesus-myytti (tai Kristus-myytti) ja Jeesuksen historiallisuus voisi toki kirjoittaa enemmänkin, mutta nämä huomiot ja näkökohdat riittäkööt tältä erää. Näen niin, että kriittinen ja (uskonnollisia asioita kohtaan) skeptinen ihminen voi hyväksyä sen, että Jeesus Nasaretilainen on historiallinen henkilö eikä "myytti" ja "fiktio".

Mutta kirkon virallinen, uskonopin mukainen jumalaihminen Kristus ei todennäköisesti ole historiallinen hahmo tuollaisessa muodossa, tai ainakaan historiallis-kriittisissä tutkimuksissa sille uskonopille ei ole saatu kestävää vahvistusta.

Kannattaa perustaa uskonnollisiin aiheisiin liittyvä skeptisyytensä ja kriittisyytensä ennemmin luotettavaan ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Samoin on aiheellista huomioida jonkin äärimmäisen hypoteesin (kuten Jeesus-myytin) saama kritiikki relevanttien tieteenalojen tutkijoilta, eikä uskoa joidenkin yksittäisien kirjoittajien olettamuksiin. Etenkin jos ja kun ne äärimmäiset tulkinnat ja oletukset on ammuttu alas tutkijayhteisössä.

Skeptikko ja Jumalaan uskominen

Skepsis-ryhmässä FB:ssa oli kirjoittelua Esko Valtaojasta ("taisi taannoisessa lausunnossaan myöntää Jumalan mahdollisuuden") ja kysyttiin "pystyykö aito skeptikko uskomaan Jumalaan". Ainakin itse katson olevani jonkintasoinen skeptikko maltillisesti. Ja kyllä minäkin uskon moniin asioihin, joita en voi aukottomasti ja sitovasti todistaa. Kuten itseni, muiden ihmisten ja koko mieleni ulkopuolisen maailman olemassaoloon. Minä en siis epäile kaikkea ja kaikkia.

Muutenkin äärimmilleen viety skeptisyys eli epäily tekee arkielämän käytännössä mahdottomaksi: jos minä alkaisin aamusta alkaen epäilemään jokaista eteen tulevaa asiaa ja ilmiötä ja vaatimaan jotain aukottomia todisteita ennen kuin teen mitään, niin ei arjesta tulisi mitään. Muutenkin on monia asioita, joiden kohdalla ei ole mielekästä aina vaan epäillä ja kieltää ne asiat. Joskus epäilynkin on loputtava ja uskominen / tietäminen on hyväksyttävä.

Katson, että (maltillinen) skeptikko voi olla ihan hyvin edes agnostistinen teisti. Hän voi siis uskoa, vaikkei varmuudella tiedäkään ja voi silti edelleen tätä asiaa epäillä, että ainakin yksi jumaluus saattaa olla olemassa. Hän voi lisäksi etsiä (mielensä avoimena pitäen) edelleen argumentteja, jotka joko vahvistaisivat jumaluuden olemassaolon mahdollisuutta tai tekevät siitä epävarmaa / epätodennäköistä.

Hän voi  olla vakuuttunut ainakin joistakin jumaluuden olemassaolon perusteluiksi esitetyistä seikoista. Mutta ei pidä niitä aukottomina eikä riidattomina argumentteina, vaan myöntää erehtymisen ja väärin tulkitsemisen mahdollisuuden, vaikka jollain tasolla uskookin jumaluuden olemassaoloon.

Maailma ja kokemuksemme siitä on kuitenkin hämärä, monimielinen eikä yksiselitteisen kirkas ja kiistaton samalla tavalla ymmärrettävänä kaikille ihmisille. Senhän jo todistaa se, että on paljon erilaisia tulkintoja (uskonnollisia, metafyysisiä ja muita) maailmasta ja sen luonteesta yms. seikoista. Sama pätee jumalakysymykseenkin.

Kysymyksessä jumaluudesta skeptikko voi jäädä ihan hyvin etsijäksi, etsimään ja tarkastelemaan ja arvioimaan kriittisesti erilaisia puolesta ja vastaan esitettyjä argumentteja ja todisteita. Hän voi silti uskoa johonkin jumalaan tai olla uskomatta eli olla ateisti.

EU:n elvytyspaketti -kommentteja

On se nyt merkillinen näytelmä ollut eduskunnassa tuon EU:n elvytyspaketin tiimoilta. Toki minullakin on oma kriittisyyteni ja epäilyni siitä elvytyspaketista kaikkine seuraamuksineen. Eräiden asiantuntijoiden mukaan EU:ssa on käynnissä jo elvytyspakettia isompia kuvioita, joista Suomessa ”ei uskalleta keskustella”.

Eduskunnassa koetetaan hyväksyä elvytyspaketti vain  ”kertaluontoisena” ratkaisuna, mutta EU:ssa puhutaan jo pysyvästä yhteisestä velanotosta. 

EU:ssa ovat meneillään muutokset, jotka ovat laajamittaisempia kuin pelkkä yhteinen velanotto. Kuten talouspolitiikka ja rahaliitto ja noiden mahdolliset muutokset eli se ns. "yhteistyön syventäminen" (talouspolitiikan yhtenäistäminen EU-johtoisesti, kun tähän asti EU:ssa on ollut yhtenäinen rahapolitiikka, mutta epäyhtenäinen talouspolitiikka). 

Sekä EU:n tekeminen budjettiunioniksi, jota ainakin Italiassa on haluttu. Suomessa ei ole käyty laajempaa keskustelua tuollaisen talouspoliittisen yhtenäistymisen hyödyistä eikä haitoista. Asiaan ei olla juuri valmistautuneita.

Millaiseksi sitten muodostuu Suomen linja noissa asioissa ja onko talouskurilinjasta kiinni pitävä Suomi ajautumassa ristiriitaan EU:n kanssa.

Perussuomalaiset on tavoitellut eduskunnassa harjoittamallaan jarrutuskeskustelulla profiloitumista maan johtavaksi EU-kriittiseksi puolueeksi, joka vastustaa EU:n liittovaltiokehitystä. Lisäksi PS haluaa olla piikki lihassa Keskustan kuntavaalikampanjassa.

EU;n elvytyspaketti on todellakin kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ymmärrän paketin tueksi esitettyjä perusteluja, mutta toisaalta se paketti epäilyttää minua ja suhtaudun siihen tietyllä varauksella (ja hyödyttääkö elvytyspaketti Suomea todellisesti, vai onko kyseessä vain mittava rahansiirto eteläiseen Eurooppaan). Mutta mikä sitten olisi parempi vaihtoehto?

Tiukka ei EU:n liittovaltiolle

Mutta siinä asiassa olen ainakin satavarma, että vastustan ehdottomasti EU:n muuttamista liittovaltioksi, jossa lähestulkoon kaikki asiat päätetään jossain Brysselissä ja EU-parlamentissa ja EU säätää kaikki lait. Se olisi vihoviimeinen loppu Suomen lopullekin itsenäisyydelle. Ja se itsenäisyys on jo vuosia ollut kapea-alaista nytkin. EU saisi olla minun mielestäni vain väljä vapaakauppa-alue, jonka jäsenvaltiot itsenäisesti päättävät niin raha- kuin talouspolitiikkansa ja kaiken muunkin politiikan, itse omat lakinsa säätäen kansallisesti. Eikä mennä maksamaan muiden maiden velkoja.

Salaliittoteoriat ja kriittisyys

Suomessa erään koulun aamunavauksessa oli opettaja esitellyt salaliittoteorioitaan ja mitälie vaihtoehtoteorioita. "Teoria" on kyllä liian hieno termi tuollaiselle huuhaalle. Pikemminkin salaliittoharha tai -uskomus. Ja jos haluaa esittää vakavasti otettavaa kritiikkiä esim. koronataudista, rokotuksista, WHO:sta tai vaikka maskeista niin perusteluiksi pitäisi esitellä myös tieteellisiä faktoja ja todisteita. Eikä omia vainoharhaisia luulojaan.

Ylipäätään missä on terve itsekriittisyys ja lähdekritiikki noissa "vaihtoehtoteorioihinsa" uskovissa porukoissa. Kaipaisin sitä kriittisyyttä noille piireille niitä omia "teorioita" kohtaan. Varsin harvoin kyllä näyttää kriittisyys ulottuvan omiin uskomuksiin ja harhoihin niin että niitä alettaisiin epäilemään ja kyseenalaistamaan.

Mistä alkaen ns. vaihtoehtomediat ja jossain YouTubessa salaliittojansa toitottavat videoblogit ovat jotain erehtymätöntä, täysin virheetöntä, absoluuttisen luotettavaa ja pyyteetöntä epäitsekästä totuutta, joka on yhtä täydellinen ja pyhä kuin jokin Jumalan oma ilmoitus?

Niin ja mistä lähtien sitten se ns. valtamedia ja valtavirran tiede ovat jotain pahantahtoista, virheellistä, epäpätevää "valhetta", jonka pystyvät luotettavasti ja erehtymättömästi paljastamaan ne "vaihtoehtomediat" ja salaliittoteoreetikot?

Jotkut hörhöt ovat vedonneet koronaepidemian kieltämisessään siihen, että löytyi pieni porukka uskovaisia lääkäreitä kieltämään koronapandemia. Mikä ihmeen ansio se jonkun lääkärin "uskovaisuus" on tieteellisissä ja ylipäätään reaalimaailmaa koskevissa asioissa? Pikemminkin on ihan päinvastoin. Uskonnollinen usko - etenkin fundamentalistine usko - kielii taipumuksesta irrationaalisuuteen ja alttiudesta virheelliseen ajatteluun todellisen maailman asioissa. 

Useasti juuri vahvasti uskovaiset fundamentalistit kannattavat myös kaikenlaisia sairaita salaliittoteorioita ja muita järjettömiä uskomuksia (kuten väitettä, että Maa on litteä pannukakku ja 6000 vuoden ikäinen) ilman kritiikin häivää. Niihin sataprosenttisesti uskoen aivan kuin se heidän jumalansa olisi ne asiat ilmoittanut.

Puoliväliriihestä kommenttia

PM Marinin johtama hallitus se sitten kuitenkin pysyi koossa ja jatkaa, vaikka natisi jo vakavasti ja oli lähellä kaatumistaan Keskustan tähden. Myönteistä hallituksen puoliväliriihen päätöksissä on, että ainakaan kansalaisten ostovoimaa ei leikata sosiaaliturvan osalta, vaan eläkkeet sekä muu sosiaaliturva säilyvät nykytasollaan ja ilmeisesti myös vuosittaiset indeksikorotukset jatkuvat. Ostovoiman leikkaaminen ei ainakaan maan taloustilannetta kohentaisi, päinvastoin.

Joitain leikkauksia muuhun kuin sosiaaliturvaan, koulutukseen ja terveydenhoitoon kuitenkin tehdään. Sitä kyllä ihmettelen, että mistä esim. liikenneministeriö leikkaisi, kun muutenkin pitäisi mm. tiestöä kohentaa.

Työllisyystoimet jäivät riihessä kovin vaatimattomiksi. Niinpä valtiovarainministeriö on laskenut, että työllistävä vaikutus on vaivaiset 11000 työllistä. Eikä siis 40000 tai enemmän. Kaikki työllistämiskeinot ovat kovin vaisuja eikä rakenteisiin kosketa, vaan tehdään melko vähäisiä muutoksia ja tarjotaan porkkanoita eikä keppiä. Tuolla tavalla on helpompi pitää kansalaisia ja etenkin ammattiliittoja tyytyväisinä. Keskusta ei saanut työttömyysturvaan liittyvää vaatimustaan toteutumaan kun vihervasemmisto harasi vastaan. Toisaalta ei Keskustan tavoitteen läpimenokaan olisi itsestäänselvästi merkinnyt työllisyyden kohentumista olennaisesti.

Mutta kuten Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vastaa kriitikoille voidaan todeta, että ”missä on suomalainen keskustelu kasvusta?” Suomen politiikassa ja työmarkkinaneuvotteluissa on väännetty ja tapeltu työttömyysturvasta (sen tasosta ja tarpeesta leikata työttömyysturvaa) jo 1990-luvulta lähtien. Kuitenkin eihän se ole olennaisin ongelma, että on työttömyysturvaa, vaan talous pitää saada kasvu-uralle.

Eli missä on keskustelu elinkeinopolitiikasta, kasvusta, investoinneista. Miksi aikaisemmat Suomessa tehdyt uudistukset mm. työttömyysturvaan eivät ole johtaneet parempaan.

”On kysyttävä, miksi Suomessa on väännetty työttömyysturvasta 1990-luvulta asti? Työttömyysturvan uudistamista kannustavammaksi on yritetty eri vaalikausina ja erilaisilla hallituspohjilla sekä työmarkkinapöydissä. Aina on ollut eri syitä, miksi uudistukset eivät ole edenneet. Kärjistäen voi sanoa, että työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet löytämään työelämäuudistuksista vuosikausiin yhteistä säveltä lukuun ottamatta koronan keskellä tehtyä kriisipakettia. Mistä tämä kertoo”, Annika Saarikko kyselee tiedotteessaan.

Juuri kasvua maa tarvitsee, sillä kasvu maksaa velan ja pienentää julkisen velan määrää suhteessa bruttokansantuotteeseen. Juuri investoinnit ja kasvu - myös yrityksien kilpailukyvyn ylläpitäminen - luovat tarvetta työvoimalle niin että menestyvät yritykset palkkaavat töihin työttömiä.

Vaikka työttömyysturva olisi nolla euroa kuussa ja työttömiä pilvin pimein niin eiväthän yritykset heitä palkkaa töihin, jos firmat eivät menesty, eivät kasva eivätkä investoi eivätkä ole kilpailukykyisiä. Ja jos yrityksillä ei ole lupaavia, realistisia tulevaisuudennäkymiä.