lauantai 19. kesäkuuta 2021

Antikristus

Antikristus

Puolalainen katolilainen arkkipiispa täräytti viime vuonna, että nuori ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on "antikristus". Tuollaista termiä ja haukkumasanaa Gretaan liittyen en ollut vielä kuullutkaan. Mutta miten on, voiko teinityttö Ruotsista olla "antikristus" eli vastakristus / Kristuksen lopunajallinen vastustaja ja siten suorastaan lopun ajan merkki?

Raamatussa annetaan selkeitä tuntomerkkejä ja ominaisuuksia antikristukselle ja nähdäkseni ne merkit eivät täyty Greta Thunbergissa. Tunnetuimmat raamatulliset kuvaukset ja ennustukset Kristuksen lopunajallisesta vastustajasta löytyvät 2 Tessalonikalaiskirjeen luvusta 2, jossa kuvataan "laittomuuden ihmistä", joka ilmestyy ennen Kristuksen toista tulemista. Ja Ilmestyskirjan luvusta 13 (kaksi petoa ja pedon luku 666).

Vain apostoli Johannes käyttää Raamatussa nimitystä "antikristus"

Lisäksi Johanneksen kirjeissä itse asiassa ainoina kertoina koko Raamatussa käytetään termiä "antikristus" ja määritellään keitä he ovat. Johannes toteaa, että antikristuksia on useita ja he ovat lähteneet seurakunnan keskuudesta - eivätkä jostain kirkon ulkopuolelta eivätkä he ole poliittisia hahmoja. 

1 Johanneksen kirjeen mukaan antikristus kieltää Jeesuksen olevan Kristus, itse asiassa antikristus kieltää sekä Isän että Pojan, vaikka antikristukset olivat olleen aiemmin kristillisen seurakunnan jäseniä.

Sana antikristus voidaan kääntää myös Kristuksen sijaiseksi (vrt. Rooman paavin eräs arvonimi, "Kristuksen sijainen"). Johannes ei kiellä, että antikristus on yksittäinen henkilö, mutta hänellä korostus on antikristusta innoittavassa hengessä, jonka keskeinen sisältö on sen kieltäminen, että Jeesus on Kristus eli Jumalan Pojan todellinen ruumiillistuma. Antikristukset kieltävät Kristuksen lihaan eli ihmiseksi tulemisen.

Jeesus varoitti vääristä kristuksista, millä hän tarkoitti juutalaisia messiaan aseman tavoittelijoita (Matt.24:5,23,24 par.).

Monesti on tulkittu todellakin, että Ilmestyskirjan luvussa 13 kuvataan antikristusta. Ei ole konsensusta siitä, onko kyseinen merestä nouseva peto poliittinen vai uskonnollinen maailmanvaltias vai molempia (esim. reformaattori Martin Luther piti Rooman paavia antikristuksena). 

Ilmeisesti merestä nouseva peto ei tarkoita mitään tiettyä valtiota, vaan kyseessä on yksi suuri johtaja, mahdollisesti maailmandiktaattori. Hänen liittolainen ja oikea käsi on uskonnollinen hahmo, väärä profeetta eli maasta nouseva peto. Mahdollisesti luopiokirkollinen johtohenkilö tai muu uskonnollinen, ulkonaisesti kristilliseltä ja hyväntahtoiselta näyttävä henkilö (sillä maasta nousevalla pedolla on karitsan sarvet, mutta se puhuu kuin lohikäärme eli saatana, joka on valheen isä ja murhaaja). 

Ilmestyskirjassa kuvattuun saatanallisen pahuuden lopulliseen ilmentymään, kahteen petoon eli antikristukseen ja uskonnolliseen väärään profeettaan, liittyy myös uusi talousjärjestelmä (kukaan ei saa ostaa eikä myydä ellei hän ota pedon merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku 666).

Antikristus / Ilmestyskirjan petokaksikko ei kuitenkaan onnistu suunnitelmissaan, kuin Jumalan salliman ajan verran ja Kristus toisessa tulemisessaan ottaa heidät kiinni ja heidät heitetään helvetin tulijärveen ikuiseen rangaistukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.