lauantai 3. heinäkuuta 2021

Jumalalla selittäminen

Jumalalla selittäminen

Kotimaa- lehden artikkelissa kerrotaan ev-lut. kirkon arkkipiispa Luoman puhuneen seuraavasti:

"Arkkipiispa Evankeliumi­juhlassa: Jumalan olemassa­ololla ei voi selittää asioita, se on tieteen tehtävä".

"Luoman mukaan Jeesukseen uskova ja Pyhän Hengen lahjoihin turvautuva ihminen voi ottaa ongelmitta vakavasti kaikki luonnontieteen totuudet."

Tämä on ihan asiallinen kristillisen ajattelun mukainen kanta. Tiede on sitä varten, että se tutkii havaittavissa olevan maailman asioita niiden luonnollisia syitä ja selityksiä etsien. Jumala ei ole jokin ikään kuin piilomuuttuja, joka asetetaan tieteellisten yhtälöiden ja teorioiden joukkoon asioiden selitykseksi.

Jumala on osannut luoda maailmankaikkeuden siten, että se toimii alussa asetettujen lakien ja automaattisten prosessien mukaisesti (sekä sellaiseksi, että siinä kehittyy elämää, myös älyllisiä olentoja) eikä Jumalan tarvitse aktiivisesti sekaantua maailman toimintaan.

Kristilliseen kutsumukseen ei kuulu lähteminen taistelemaan tiedettä vastaan ja tuottamaan jotain kilpailevaa "vaihtoehtotiedettä". Ei sen enempää jonkin tietyn teorian kuten evoluutioteorian vastustus kuin koko tieteenkin hylkääminen. Raamattua ei ole edes Raamatun itsensäkään mukaan tarkoitettu luonnontieteen oppikirjaksi ja lähteeksi, vaan hengellisiin, sielunhoidollisiin ja eettisiin asioihin. Kertomaan miten ihminen liikutetaan taivaaseen Jumalan luokse, eikä tietolähteeksi sille, miten taivaat liikkuvat.

Jeesukseen uskova voi ja saa käyttää myös kaikkea modernin lääketieteen tarjoamaa tietoa sekä hoitokeinoja. Kristillisyyteen kuuluu myös rokotuksen ottaminen esimerkiksi koronavirusta vastaan ja vastuullinen toiminta, että ei tartuta muita ihmisiä eikä altista itseäänkään koronatartunnalle. Ei kristillisyyttä ole mikään rokotevastaisuus eli kulkutautimyönteisyys eikä mielipuolisten salaliittoteorioiden kannattaminen ja levittäminen. Toki kristitty myös saa rukoilla Jumalalta apua ja voimia sairauksien kestämiseen. Jumala sitten tahtonsa mukaan parantaa ja auttaa lääketieteen keinojen kautta.

Ei tieteen tuloksien ja kristillisen teismin välillä sinällään ole ristiriitaa - riippuu toki siitä, miten kristillinen jumalausko määritellään. Ristiriitaa on sen sijaan kristillisen teismin ja ateistien yleisesti omaksuman materialistis-naturalistisen metafysiikan välillä, ei tieteen itsensä kanssa. Eli tieteen tuloksista ja teorioista tehtyjen katsomuksellisten johtopäätöksien kanssa on sitä ristiriitaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.