Jumalauskon todisteista

Jumalauskoon (teismiin) liittyen voidaan tehdä tällainen erotus subjektiivisuuden ja objektiivisuuden välillä kyseisen uskon perusteluiksi käytetyistä todisteista. Sanotaan, että on joku kristitty, joka kertoo, että hän on vakuuttunut Jumalan olemassaolosta ja toiminnasta maailmasta ja että hän vankasti uskoo Jumalan olevan todellinen. Kristitty voi viitata mm. omakohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiinsa, joita hän pitää todisteina itselleen Jumalan olemassaolosta. 

Tämä on täysin subjektiivista ja jos kristitty kokee, että tämä riittää hänelle ja hän noiden kokemuksiensa tähden uskoo (hänellä voi olla muitakin perusteluja uskolleen) Jumalaan niin mikäs siinä. Jos hän ei lähde mihinkään väittelyyn ateistien kanssa eikä koeta käännyttää esim. ateisteja tuohon jumalauskoonsa niin ei kristityn tarvitse alkaa todistamaan Jumalan olemassaoloa muille ihmisille. Hän saakoon rauhassa uskoa ja olla onnellinen uskossaan, mitäpä se muille ihmisille kuuluu (etenkin jos hän ei yritä kontrolloida muiden ihmisten elämää eikä vaadi ketään muita uskomaan kuten hän uskoo). 

Mutta omakohtaiset uskonnolliset kokemukset eivät ole objektiivinen todiste Jumalasta ja jos kristitty kuitenkin alkaa väitellä uskonasioista esim. ateistien kanssa niin kristityn pitäisi tarjota objektiivisia todisteita sille, että hänen Jumalansa on olemassa ja vaikuttaa asioihin maailmassa. Eli tarvitaan jotakin kättä pitempää, minkä ateistikin voi havaita ja todentaa maailmassa. Omakohtaiset kokemukset, vaikkapa rukousvastaus tai päänsisäiset näyt yms. eivät kelpaa muita ihmisiä vakuuttaviksi objektiivisiksi todisteiksi, eikä noita yksilöllisiä kokemuksia voida todentaa eikä toistaa.

Jos kristitty sitten vastaa ateistille, että "kaikki maailmassa todistaa Jumalasta ja luomisesta" ja jopa että "mikään ei todista Jumalan olemassaoloa ja luomista vastaan" (tai että "todisteita Jumalasta saa katsomalla ikkunasta ulos") niin tuollainen "argumentointi" on yhtä tyhjän kanssa ja pelkkää merkityksetöntä hokemista, joka ei todista mitään objektiivisesti. Se tosiasia, että maailmankaikkeus on olemassa - tai että ikkunasta näkyy jotakin - ei itsessään kerro yhtään mitään siitä, onko Jumala, tai mikään muukaan jumalankaltainen olento olemassa (eikä sitä, että jokin väitetty luominen olisi tapahtunut joskus).

Ei maailmankaikkkeudessa lue missään, että esimerkiksi kristityn tai muslimin tai vaikka hindulaisen jumala on luonut jotakin, eikä ole mitään objektiivisia todisteita mistään väitetyn luomisen mekanismeista ja menetelmistä. 

Kyllä saa vapaasti uskoa Jumalaan ja Raamattuunkin - tai mihin uskontoon joku sitten uskookin - mutta tarjotuissa perusteluissa ja todisteissa pitäisi olla järki mukana, sekä ymmärrys siitä, miten vakavasti otettavalta esim. ateisteista jokin perustelu / todiste kuulostaa. Typeräksi ei kannata ryhtyä uskoaan todistellessaan. 

On lisäksi hyvä huomata, että jokin uskonnollinen kokemus on voitu tulkita virheellisesti. Se on kyllä tosiasia, että jotakin on koettu, mutta kokemuksesta tehty tulkinta ei ole välttämättä todenperäinen. Tunnettuahan on, että ihminen voi kokea kaikenlaisia harha-aistimuksia ja muutenkin ihmisen vilkas mielikuvitus (tai tarkemmin sanoen ihmisen aivot kaiken kaikkiaan) voivat kehitellä kaikenlaista kokemusta ja epätavallisia ilmiöitä subjektiivisesti.