Onko Raamatussa helvettiä?

Helvetti ja Raamattu on paljon väittelyitä ja intohimoja kirvoittava aihe. Eräässä FB-ryhmässä aiheesta on muutamankin kerran kiistelty ja arvosteltu mm. Kirkkoraamatussa olevia suomennoksia. Tarkastellaanpa asiaa sen tähden hieman.

On kiinnitetty huomiota siihenkin, että jo suomennoksien ja muidenkin käännöksien käsite "helvetti" olisi virheellinen ja epäraamatullinen, vieden tulkintaa helposti suuntaan, josta Raamatun kirjoittajat eivät puhuneet (väitteen mukaan siis). On totta, että Uuden testamentin alkutekstissä ei ole kreikan kielessä "helvettiä" merkitsevää sanaa, vaan alkutekstissä käytetty sana on gehenna. Ja Vanhan testamentin historiallisessa taustassa sanalla on selvä tietty merkitys, johon gehenna viittaa. Kyseessä oli siis Jerusalemin ulkopuolella oleva vastenmielinen paikka, jossa poltettiin ruumiita ja jätteitä ja siellä paloi jatkuvasti tuli, enemmän tai vähemmän. Tällä gehennalla ei ollut merkitystä, että kyseessä olisi ikuisesti tulessa tapahtuvan kiduttamisen paikka kuolleille ihmisille, vaan ruumiit paloivat minkä paloivat muuttuen tuhkaksi ja sitten niiden kohdalla palaminen päättyy. Ja uusia ruumiita ja jätteitä heitettiin sitten siihen tuleen palamaan tuhkaksi. 

Eli kyseessä oli pikemminkin lopullinen tuhoutuminen, kuin loputtomiin kestävä kiduttaminen liekeissä. Mikäli siis Uuden testamentin kirjoittajilla oli mielessään tämä tausta ja gehenna -sanan merkitys historiallisesti, on vaikea perustella käsitteen "helvetti" raamatullisuutta jonakin jumalattomien ihmisten ikuisesti kestävän piinaamisen rangaistuspaikkana - ainakaan tuon nimenomaisen sanan nojalla. Sitä paitsi Raamatussa on muitakin ilmauksia ja kuvia epäuskoisten rangaistuksesta kuin vain se sana gehenna.

Niinpä tuossa ei vielä ole kaikki aiheesta Raamattu ja helvetti.

Todellisuudessa, kuten eksegetiikassa on huomattu, uskomukset lopun aikojen toteutumisen tavasta sekä jumalattomien kohtaloista ovat olleet monimuotoisempia kuin mitä aiemmin on ajateltu ja Raamatun kirjoittajien tulkinnoissa on ollut raamatullisenakin aikana paljon vaihtelua. Mitä tulee apostoli Paavalin käsityksiin niin todennäköisesti Paavali opetti, että jumalattomat vain tuhoutuvat ja lakkaavat olemasta. Ei Paavali mistään ikuisesta piinahelvetistä ainakaan koskaan kirjoittanut aitoina pidetyissä kirjeissään. Olisi kuitenkin virheellistä koettaa lukea koko Raamattua Paavalin käsityksen kautta ja koettaa runnoa kaikki Raamatun eskatologinen opetus tuohon muottiin, sillä se ei tee oikeutta Raamatun eri kirjoille ja niiden teologioille. Tosin Johanneksen evankeliumissakin on nähtävästi kyse epäuskoisten tuhoutumisesta, annihilaatiosta, eikä piinahelvetistä. Mutta Ilmestyskirjan teologia on täysin toisenlainen ja Ilmestyskirjan tekijä on joku muu Johannes kuin evankeliumin tuntematon tekijä.

Sen sijaan synoptisissa evankeliumeissa, Matteuksella ja Markuksella, jumalattomien kohtalo näyttåä olevan ikuisesti kestävä rankaiseminen ja piina, jota kuvaillaan eri tavoin noissa evankeliumeissa. Mainittakoon erityisesti vaikkapa Mark. 9:43. Mutta Markuksen evankeliumissakin esiintyy joko rinnakkain kahta erilaista näkemystä jumalattomien kohtalosta. Tai jos ei ole kahta eri käsitystä niin sitten myöhemmin lisätyssä Mark.16:16 oleva tuomitseminen / "tuhoutuminen" on ymmärrettävä kuten kirkkoraamattu sen kääntää - kadotukseen joutumiseksi eli jonkinlaiseen helvettiin. Siis koko Mark. 16:9-20 on myöhempi lisäys alkuperäiseen evankeliumiin.

On totta, että alkutekstissä 16:16 ei ole sanaa kadotus saati helvetti, vaan ainoastaan verbi "tuomitaan". Ilmeisesti siis tässä myöhemmässä lisäyksessä Markukseen kannatetaan epäuskoisten tuhoutumista aikana, jolloin kirkon teologia epäuskoisten kohtalosta oli jo menossa kohti uskoa ikuisesta tulihelvetistä, jossa piina ei lopu koskaan. Jos tämä seikka huomioidaan niin silloin Kirkkoraamatun käännös "tuomitaan kadotukseen" ei välttämättä olekaan virheellinen eikä perusteeton. 

Huomattakoon kuitenkin, että Mark.16:16 on verbi κατακριθήσεται ja se on oikeudellinen termi. Kuten tohtori Morison totuudenmukaisesti sanoo, "se ei määrittele sinänsä mitään, mikä koskee kestettävän rangaistuksen luonnetta, astetta tai laajuutta."  

Varsinkin Matteuksen evankeliumissa luvussa 25 (viimeinen tuomio tai ns. kansojen tuomio aikojen lopulla) opettaa varsin yksiselitteisesti teologiaa, jossa vääryydentekijät tuomitaan ikuisesti kestävään rangaistukseen ja piinaan. Ei tuohon lukuun saa juntattua paavalilaista annihilaatiota, tuhoutumista, millään konstilla. Muitakin tekstejä on Matteuksella, mihin sopii luontevimmin tulkinta ikuisesta rangaistuksesta tietoisessa olotilassa.

Raamatussa on jumalattomien kohtalosta selvästi kaksi erilaista, toisilleen vastakkaista teologiaa. Eikä tämä ole edes ainoa asia, jossa Raamatussa on erilaisia näkemyksiä - ihan pelastusopissakin ja kristologiassa eli opissa Kristuksesta on erilaisia, eri suuntiin vieviä teologioita yksittäisissä Raamatun kirjoissa.

On siis täysin selvää ja riidatonta eksegeettisesti useissa teksteissä, että monet Raamatun kirjoittajat uskoivat jumalattomien rangaistuksen olevan ikuinen/päättymätön piina ja että usein sitä kuvataan juuri tulena - muita kielikuvia rangaistukselle on pimeyteen joutuminen ja itku, kauhu yms. Tuon teologian rinnalla elää silti ainakin Jesaja-apokalypsissa (Jes.26 luku) ja Paavalilla sekä Johanneksen evankeliumissa käsitys, jossa jumalattomien loppu on vain totaalinen olemassaolon loppu ja tuhoutuminen (annihilaatio). 

Evätkä nämä teologiat edes ole Raamatun ainoat tulkinnat tuonpuoleisuudesta. Raamatussa on näet niin, että tavallisesti ei olla niin kiinnostuneita siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, kuin siitä, mitä tapahtuu nykyajassa ja eläville ihmisille - uskoville ja uskottomille.