Windowsin komentokehote

Windows 10 ja 11 sisältävät komentokehotteen, jonka avulla kuka tahansa pystyy suorittamaan hyödyllisiä Windowsia tai vaikka internetyhteyttä tutkivia, ylläpitäviä ja korjaavia toimintoja, joita muuten sitten tekevät IT-ammattilaiset. Erilaisia komentokehotteessa kirjoitettavia komentoja on useita ja tässä esittelen kaksi hyödyllistä komentoa.

Komentokehotteen avaaminen

1. Kirjoita sana komentokehote Windowsin hakukenttään tehtäväpalkissa.

2. Napsauta hiiren oikeanpuoleisella painikkeella hakutulosta Komentokehote ja valitse Suorita järjestelmänvalvojana.

3. Komentokehote avautuu.

Komentokehote on tärkeää avata Windowsissa järjestelmänvalvojana, koska muuten useat komennot eivät toimi. Se tehdään tällä tavalla:

1. Kirjoita komentokehote Windowsin hakukenttään.

2. Napsauta hiiren oikeanpuoleisella painikkeella hakutulosta Komentokehote ja valitse pikavalikosta klikattavaksi Suorita järjestelmänvalvojana.

3. Komentokehote avautuu.

Windowsin järjestelmävirheiden korjaaminen

Komentokehotteen varmaan tärkein ja hyödyllisin toiminto on sfc /scannow. 

Se on korjaustyökalu, jota voit käyttää, jos saat Windowsilta virheilmoituksia puuttuvista tai korruptoituneista .dll-tiedostoista (ohjelmien tarvitsemia dynaamisia linkkikirjastoja). Komento korvaa korruptoituneet järjestelmätiedostot oikeilla.

1. Kirjoita sfc / scannow ja paina sen jälkeen Enter-näppäintä

2. Aikaa menee muutamia minuutteja, kunnes järjestelmä on skannattu ja virheet korjattu.

Tarkista onko jonkin sivuston / palvelun palvelin onlinessa ja toimiiko internetyhteys sinne

Tämä toiminto ei tarvitse järjestelmänvalvojan oikeuksia. Kirjoita komentokehotteeseen komento ping ja välilyönti komennon perään ja kirjoita sitten halutun palvelimen osoite, kuten vaikka google.com ja paina Enter-näppäintä. Komentokehote alkaa pingaamaan palvelinta lähettämällä tavuja annettuun osoitteeseen ja kertoo mikä on tulos. Näet sitten onko palvelin onlinessa vai kaatunut.

Väitettyjä ristiriitoja kristinuskossa

On tyypillistä, että monet kriitikot ovat näkevinään epäloogisuuksia ja ristiriitoja kristinuskossa. Toki Raamatusta on löydettävissä ristiriitojakin, mutta eivät läheskään kaikki oletetut ristiriidat tai logiikkavirheet ole sellaisia, kun kristillistä teologiaa tutkitaan syvemmin. Eikä lueta kuin piru Raamattua.

"Jumala on olemisen perusta, tai itse olemassaolo, tai todellisuus, joka ei ole riippuvainen mistään muusta, tai jokin muu sellainen epämääräinen muotoilu JA Jumala on rakastava isä".

Tämä yllä esitelty Jumalan kuvaus on tomistinen (katolisen keskiajan korkeaskolastikko Tuomas Akvinolaisen määrittely). Vaikka se on ollut historiallisesti suosittu, sen kanssa kilpailee nyt erilainen tulkinta. Monet evankeeliset ja muutkin kristityt tunnustautuvat teistisiksi personalisteiksi. Teistinen personalismi väittää, että Jumala on persoona - eikä jokin epämääräinen persoonaton voima tms. Siinä tapauksessa ei olisi ristiriitaa.

Mitä siis tulee alussa esitettyyn näkemykseen niin ensimmäinen on filosofinen muotoilu, toinen on runollinen muotoilu. Jumala on kuin isä, koska Jumala on olemuksemme lähde. Jumala on rakastava, koska Jumala on epäitsekäs, ei tee mitään oman edun vuoksi, vaan tarjoaa meille vain Jumalan oman olemuksen hyvyyttä. Eli kuten sanottua niin mitään ristiriitaa ei ole, on vain kaksi toisiaan täydentävää tulokulmaa samaan Jumalaan: filosofinen ja runollinen. Jumala on sekä olemassaolon perusta että rakastava Isä - kuten jo Vanhassa testamentissa Jumala ilmaisee nimekseen Minä olen se, joka minä olen.

"Jeesus on Vanhan testamentin Jumala, JA kristittyjen ei tarvitse tehdä tiliä Vanhan testamentin Jumalan pahoista käskyistä ja teoista"

Kristityt eivät yleisesti ottaen sivuuta tai jätä huomiotta Vanhaa testamenttia, mutta on lisäksi tärkeää ymmärtää Raamatussa olevan Jumalan ilmoituksen luonne.

Kristityt selittävät VT:n vähäisempiä tai virheellisiä käsityksiä Jumalasta. Sitä kutsutaan progressiiviseksi ilmoitukseksi. Yleinen ajatus on, että Jeesus Kristus on täydellisin, lopullinen ja aidoin ilmoitus Jumalan luonnosta (kuten Johanneksen evankeliumissa sanotaan, että Pojan kautta on ilmoitettu armo ja totuus, ja Mooseksen välityksellä laki). Kaikki ilmoitus ennen Kristusta oli osittaisia ​​välähdyksiä sekoittuneena muuhun aikasidonnaiseen kulttuurimateriaaliin, joka on jalostettava pois, kun tehdään Raamatun tulkintaa. Toinen tärkeä lähestymistapa teologiassa on antaa niille VT:n teksteille symbolinen tulkinta, selittää niitä Kristuksesta käsin.

Sumerien kulttuuri ja Raamattu

Baabelin torni, ihmiskunnan varhaisvaiheen onnellinen kulta-aika ja kielten sekoitus sumerilaisten kertomusmotiiveista omaksuttu heprealaiseen Raamattuun

Raamatun 1. Moos.11:1-9 kertomus ”Baabelin tornista ja kielten sekoituksesta” ei ole mitenkään arvoituksellinen eikä omaperäinen tarina. Tämä Genesiksessä oleva traditio on voitu osoittaa olevan peräisin 900-luvulta eaa. Kaksoisvirtainmaan arkeologinen tutkimus on löytänyt Baabelin tornin rakentamisesta todisteita juuri tuolta ajalta (sitä tornia ei siten rakennettu minkään globaalin vedenpaisumuksen jälkeen, jota ei edes ollut, vaan paljon myöhemmin). 

Babylonialaisten omista nuolenpääteksteistä saamme tiedon, että torni tuli valmiiksi kuningas Nebukadressar II:n (604-562 eaa.) kaudella. Baabelin torni ei ole enempää kuin sumerilainen kerroksellinen zikkuratu-rakennus, jonka pohja on aina joko suorakulmion tai neliön muotoinen ja jonka kulmat ovat pääilmansuuntiin päin. Raamatun kertomuksessa tarkoitetaan Nebukadressar II:n rakennuttamaa Marduk-jumalan päätemppelin tornia. Temppelin nimi oli ”E-sang-ila”, so. ”Pään kohottamisen talo” ja temppelin tornin nimi oli ”E-temen-an-ki”, so. ”Taivaan ja maan perustuksen talo”. Nuo molemmat nimet ovat sumerin kieltä ihan kuten Kaksoisvirtainmaassa yleensäkin tornien ja temppelien nimet. 

Babylonialaisista lähteistä tiedämme tuon zikkuratun mittasuhteet: alin kerros oli neliö, jonka kaikki sivut olivat 91,5 m. leveitä ja torni oli 5-kerroksinen. Koko tornin korkeus oli 91 metriä (huipun pyhättö mukaan lukien). Tornin huipulla oli siis pyhättö, joka oli kaksikerroksinen. Raamatun maininta siitä, että torni rakennettiin poltetuista tiilistä pitää paikkansa. Tornin huipulla oleva pyhättö oli Nebukadressar II:n aikaan sininen. Todellisuudessa tuo torni ei siten ollut mikään ”taivaaseen ulottuva” kuten Raamattu väittää, mutta oman aikansa tekniikalla se oli hämmästyttävä nähtävyys ja tosi korkea rakennus, jota tultiin katselemaan ulkomailta asti (sen korkeus vastasi Egyptin korkeimpia pyramideja).

Raamatussa mainittu "kielten sekoitus" on sumerilainen kertomusmotiivi

Genesiksen kuvaama ”kielten sekoitus” on sumerilainen kertomusmotiivi, joka tiedetään hyvin sumerien teksteistä. Samalla käy ilmeiseksi, että Raamatun Baabel-kertomuksessa kuvaillaan onnellista kultakautta ennen kuin Raamatun Jumala puuttui asioiden kulkuun. Eli myyttinen motiivi paratiisillisesta onnen ajasta aikojen alussa on sekin sumerilaisilta omaksuttu kulttuurilaina. Sumerien kuvaukset täydellisen onnen ajasta ilman riitoja ja raadantaa ovat pari tuhatta vuotta vanhempia ja se löytyy sumerien laajasta eeppisestä kertomuksesta nimeltään ”Enmerkar ja Arattan herra”. Kertomus on osin aukollinen ja muutenkin vain parikymmentä riviä pitkä, mutta se kertoo ”olipa kerran” –tyyliin onnellisesta rauhan ja turvallisuuden ajasta vailla pelkoa ja kauhua vailla kilpailijoita, hyeenoita, leijonia, susia ja villikoiria, ja jonka loppu on ihmiskunnalle onneton. 

Myytin mukaan koko maa lepäsi turvallisuudessa ja kaikki ihmiset yhdessä ylistivät Enlil-jumalaa yhdellä kielellä. Myytin lopun turmeltuneista riveistä ilmenee kuitenkin, että veden jumala Enki sekaantui jotenkin ihmisten onneen ja lopetti sen. Enki kyllästyi kateuden tähden ilmeisesti Enlilin ylivaltaan ja lopetti ihmiskunnan kulta-ajan laittamalla ihmiset riitelemään ja taistelemaan toisiaan vastaan, jolloin kieli erkaantui ja ihmiset alkoivat puhua eri kielillä.

Ero Raamatun ja sumerien kultakausi-myyttien välillä on, että sumerien myytissä jumalten keskinäinen kateus oli kielten sekoituksen ja onnen ajan päättymisen syy kun taas Raamatun myytti-versiossa israelilaiset tekivät jumalastaaan Elohimistä  (= jumalat) kateellisen ihmisiä kohtaan, kun ihmiset koettivat päästä jumalan kaltaiseksi rakentamalla ”taivaaseen ulottuvan tornin”. Raamatun tarinan tekijä laittaa Elohimin sanomaan, että nyt heille ei ole mikään mahdotonta mitä aikovatkin tehdä. Niinpä sen tähden jumala, Elohim, sanoo ”astukaamme alas” sekoittamaan heidän kielensä – huom! puhe on monikosta eli tässä on kaikua sumerilaisesta polyteismistä Raamatun kertomuksessa.

Heprealaiset omaksuivat sumereilta paitsi käsityksen onnellisesta paratiisista ihmiskunnan alussa sekä käsityksen, että ihmiskunnalla oli yksi kieli – kuten monia muitakin sumerien uskomuksia ihmiskunnan alusta ja varhaishistoriasta heprealaiset lainasivat Raamattuunsa pitäen niitä esikuvinaan.  Raamatun Baabelin torni-kertomuksessa on virhe siinäkin, että tekijän käyttämä kansanetymologinen arvailu tornin nimen tulkinnasta on perätön (tekijä väittää tornin nimen tulevan sekoittamista tarkoittavasta verbistä, hepreaksi balal). Mutta todellisuudessa tornin nimellä ei ole mitään tekemistä sekoittamisen ja kyseisen heprean verbin kanssa. Baabel on väännös akkadin kielisestä nimimuodosta Bab-ili, minkä merkitys on ”jumalten portti”.  Seemiläiset akkadilaiset perustivat Bab-ili nimisen kaupungin 3. vuosituhannen viimeisellä neljänneksellä, mutta se oli pitkään pieni ja merkityksetön poliittisesti. Vasta kuningas Hammurab (1728 – 1686 eaa.) nostatti Bab-ilin maineeseen ja teki kaupungista nimeään paremmin vastaavan.

Uskonnollinen tunne

On sanottu, että liberaali uskonnollisuus on tunneperäistä, tunnetta painottavaa tai tunteisiin perustuvaa. Varmaan monilla noin voi ollakin. Omaa uskonnollisuuttani kun mietin, niin se ei ensinnäkään asetu jäännöksettömästi ja sataprosenttisesti sen enempää liberaaliksi kuin konservatiiviseksikaan, vaan minussa risteilee molempia asiakohtaisesti. Äärimmäinen liberaalisuus ja toisaalta jyrkin konservatiivisuus vaikuttavat minulle vierailta - puhumattakaan fundamentalismista. 

Minulla ei uskonnollisuudessa ole juuri lainkaan kyse tunteista tai tunteisiin perustautumisesta. Kaikenkaikkiaan uskontoon liittyvissä asioissa koen tunnetasolla varsin vähän jos lainkaan - en ainakaan kovin usein. En oikeastaan koskaan "tunne" Jumalan läsnäoloa enkä mitään "Pyhän Hengen voimaa". En myöskään jotain syvällistä "rauhaa" tai "iloa". Toki joissakin erityisissä tilanteissa olen tuntenut iloa ja suurta vapautuneisuuden sekä kiitollisuuden tunnetta. Toisaalta myös katkeruutta ja vahvasti negatiivisia mielialoja Jumalaa kohtaan. Ateismi ja jopa antiteismi ovat silloin olleet lähellä ajatuksissani.

Joskus ennen on ollut vaivaannuttava tilanne, kun uskovaiset lähelläni puhuivat miten he tuntevat ja kokevat kuinka "Paholainen kuiskii ja kiusaa" heitä eri tavoin. En osallistunut noihin puheisiin, sillä en minä silloin kuten myöhemminkään ole tuntenut minkäänlaisen paholaisenkaan läsnäoloa tai ns. kuiskuttelua. Kyllä ajatukset ovat ihan omiani ja omasta päästäni lähtöisin.

Itselläni uskonnollisuudessa on kyse kokemuksista ja ajattelusta, samoin Raamatun tutkimisesta - filosofiasta ja teologiasta. Olen kokenut nuoruudesta alkaen muutamia kertoja minua puhuttelevia, voimakkaita erikoisia kokemuksia, jotka sitten olen tulkinnut Jumalan teoiksi ja vaikutuksiksi, merkeiksi ja (subjektiivisiksi, mutta ei objektiivisiksi tai muille ihmisille merkityksellisiksi / vakuuttaviksi) todisteiksi Jumalasta. Itselleni se on riittänyt uskomisen perusteluksi kuitenkin. Uskon hyppyyn seitsemän sylen syvyyteen toivossa, että siellä alhaalla on kuitenkin pitävä Perusta ja Turvakallio.

Sen olen myös kokenut, että toisten kristittyjen seurassa vaikkapa kirkossa jumalanpalveluksissa tai muussa kirkollisessa tilaisuudessa uskoni on vahvempaa ja on helpompi uskoa Jumalaan ja Jeesukseen kuin itsekseni ollessa, jolloin ajatukseni helposti kulkevat kriittiseen ja skeptiseen suuntaan.

Mutta tunteet tosiaan tulevat ja menevät, eikä katsomuksellisia, elämän henkistä perustaa koskevia asioita ja ratkaisuja kannattaisi perustaa ohimeneviin tunteisiin. Kun tunne loppuu niin loppuuko uskokin silloin?

 

Windows 11 ja Android-sovellukset

Windows 11 saa helmikuun 2022 aikana merkittävän päivityksen. Esimerkiksi tehtäväpalkki saa mykistystoiminnon, säätiedon näyttämisen ja uuden jakotoiminnon. Media Player ja Muistio puolestaan saavat uuden ulkonäön, joka on linjassa Windows 11:n tyylin kanssa. 

Tämä päivitys ei ole varsinainen ominaisuuspäivitys, joita julkaistaan uusimmalle Windowsille kerran vuodessa, vaan siitä syklistä erillinen päivitys uusia toimintoja ja ominaisuuksia. Microsoft julkaisee ja laittaa jakoon uusia ominaisuuksia pitkin vuotta sitä mukaa kuin ne valmistuvat Windows 11:sta varten.

Odotetuin uusi ominaisuus on Windows Subsystem for Android (WSA = Windowsin alijärjestelmä Androidille) eli Windows 11:ssa voidaan asentaa ja ajaa Android -mobiilisovelluksia. Android-sovellusten lataus tapahtuu Microsoftin päivitetyn Microsoft Storen avulla. Mielenkiintoisen lisän tähän kokonaisuuteen tuo se, että Microsoft ja Amazon alkavat tässä asiassa yhteistyöhön: Amazonin Android-sovelluskaupan sovellukset tulevat jakeluun myös Microsoft Storeen (on kuitenkin mahdollista käyttää myös Android Debugging Bridge-ADB työkaluja mobiilisovelluksien lataamiseen). Amazon Appstore on alunperin suunnitellusti ollut virallinen tapa asentaa Android-sovelluksia Windows 11:een.

Android-sovellukset tietokoneessa eivät tarvitse älypuhelinta, vaan ne toimivat sellaisinaan - myös nettiyhteyksiensä osalta - Windows 11:ssa ja näkyvät Windowsin Käynnistä -valikossa aivan kuten tavalliset Windowsin asennetut ohjelmat. 

Uskonnolliset kokemukset

Useat uskovaiset toivovat ja suorastaan tavoittelevat hengellisiä kokemuksia. Erilaisia selviä merkkejä, jopa ihmetekoja tai hämmästyttäviä johdatuksia tai vaikka Jumalan puheen kuulemista. Jotkut kristityt suorastaan vaativat toisilta noita uskonnollisia kokemuksia ja katsovat, että jos mitään kokemuksia Jumalasta ja Jeesuksesta ei ole, on se uskovainen huono ja vähempiarvoinen kristittynä. Onpa sellaistakin, että kristitty itse mielessään edellyttää hengellisten kokemuksien kokemista. 

Mutta tuossa kohtaa ollaan menty hieman harhateille. Uskovainen saa olla ihan rauhallisin mielin, vaikka hänellä ei niitä itsensä tai toisten uskovien vaatimia kokemuksia olisikaan. Kyllä Jumalan armo ja pelastustyö Kristuksessa on silti voimassa ja todellisuutta, oli tuntemuksia ja kokemuksia tai ei. Eivät Jumalan armo ja Jeesuksen valmistama pelastus mistään tunteista ja ihmisten kokemuksista ole riippuvaisia.

Toki Jumala voi kyllä antaa hengellisiä kokemuksia ja Hän antaa jokaiselle juuri sen, mitä Hän tahtoo, oikeaan aikaan ja sopivalla tavalla, jonka Jumala tietää sille ihmiselle hyväksi. 

Siltikään mikään kokemus tai tunne ei tee ihmisestä enemmän uskovaista tai jotain muita parempaa kristittyä, eikä vastaavasti niiden puuttuminen ja poissaolo tee ihmisestä vähempää uskovaista eikä toisen luokan kristittyä. 

Ei ole mitään A-luokan ja B-luokan uskovaisia, vaan pelkästään armahdettuja syntisiä sekä sitten niitäkin, jotka katsovat, että he eivät tarvitse Jumalan armoa eivätkä Kristusta.

Uskova saa levätä rauhassa kokemattomuudessakin Kristuksen sylissä, ja silloin Jeesus on hänen kokemuksensa, sillä Jeesus koki elämässään maan päällä sekä ristillä kaiken tarvittavan ja Jeesuksen kokemukset riittävät jokaiselle, joka uskoo.

 

Elämänfilosofian vaikutus

Voidaan sanoa, että se miten sinä näet maailman ja tulkitset sitä ja sen merkitystä (tai merkityksettömyyttä) voi suoraan vaikuttaa käytökseesi, tekoihisi, asenteisiisi muita kohtaan ja elämäsi ratkaisuihin. Jos ajattelet elämän olevan "kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä siltä saa" niin silloin odotat elämän heittävän satunnaisesti eteesi aina jotain uutta haastamaan ja inspiroimaan sinua. 

Jos taasen ajattelet esimerkiksi, että elämä on kovaa, suorastaan raakaa selviämiskamppailua paikasta Auringossa ja "vain vahvat saavat sen, mitä he haluavat" niin silloin saatat itsekin alkaa käyttäytyä brutaalisti ja kyynärpäätaktikkona puskea mielestäsi heikot ihmiset syrjään ja pyrkiä vaikka härskeinkin ottein elämässäsi eteenpäin.

Jos tulkitset elämää siten, että "jokainen on oman onnensa seppä", saatat asennoitua kylmästi ja nuivasti niihin ihmisiin, jotka eivät menesty eivätkä pärjää esimerkiksi normaalissa työelämässä. Saatat tällöin suhtautua kielteisesti sosiaaliturvaan ja niihin heikompiin ihmisiin, kun tulkitset, että on heidän oma vika, kun eivät elämänonnea ja menestystä ole itse itselleen saavuttaneet.

Jos sen sijaan elämänfilosofiasi on, että heikkoja ja sairaita pitää auttaa niin suhtaudut todennäköisesti myönteisesti sosiaaliturvaan ja yhteiskunnan tukiverkkoihin ja saatat itsekin osallistua heikompien ihmisten auttamiseen tekemällä vaikkapa vapaaehtoistyötä ja olemalla muutenkin vähemmän itsekäs.

Niinpä elämänfilosofia ja -katsomus ei ole ollenkaan mitätön asia siinä, miten elämme ja käyttäydymme.

Ajatusta voi helposti laajentaa myös poliittisiin ideologioihin. Jos joku omaksuu natsismin ja äärioikeiston äärimmäiset ajatukset niin hän suhtautuu ja kohtelee ainakin eräitä ihmisryhmiä täysin eri tavalla kuin jonkin vastakkaisen poliittisen ideologian kannattaja.

Ateismi ja uskonto

Ateismi ja siihen monilla ateisteilla liittyvä metafyysinen naturalismi ja/tai fysikalismi ei ole vastaansanomattomasti pelkkää uskon puuttumista tai edes ihmeettömyyttä kaikenkattavasti, vaikka ateisti / naturalisti / fysikalisti ei uskokaan teististen jumalien olemassaoloon. Ateismissa uskotaan monesti silti ihmeenomaisiin ja vieläkin todistamattomiin asioihin. Nimittäin elämän syntyminen elottomasta aineesta on ihmeenomainen tapahtuma, eikä elämän syntymisen (abiogenesis) ihmeellisyys ole esimerkiksi nobelisti Francis Crickin jälkeen vähentynyt mitenkään. 

Mikäli siis uskonto määritellään perustautumiseksi asiaan, jonka avulla kaikki muu selitetään ja todistetaan tai saa syntynsä, ateismin ja naturalismin voidaan katsoa olevan uskontoa, joka pitää fysikaalista, luonnollista maailmaa luonnonlakeineen perustana, jonka avulla kaikki muu selitetään. Kun monet ateistit väittävät uskovaisilla olevan "aukkojen Jumalan" niin vastaavasti voidaan oikeutetusti puhua aukkojen ateismista ja naturalismista. Kun ateistikaan ei tiedä elämän syntymisen salaisuutta tai mitkä syyt tai olosuhteet edelsivät maailmankaikkeuden syntyä (alkuräjähdysteoria) niin ateistitkin uskonvaraisesti tekevät oletuksia, joita he eivät pysty todistamaan päteviksi. Eräs käytetty malli on (uskontojen tavoin) odottaa, että löytyy uusi luonnonlaki, joka ratkaisisi abiogeneesin ongelman.

Yrittäessään vähentää lähes ylipääsemättömiä vaikeuksia tällaisen elämän olemassaolon ja ylipäätään elämää sisältävän universumin syntymiselle ja olemassaololle, moni ateisti turvautuu hypoteesiin multiversumista. Eli että on miljardeittain muita maailmankaikkeuksia, ja jonain kosmisena lottovoittona juuri tämä meidän universumi on luonnonvakioiltaan oikeanlainen, että tällaista elämää on syntynyt. Multiversumi-ajatuskin on uskon askel ja ateistien toiveajattelua, jotta idea luojajumalasta voitaisiin torjua ainakin näennäisesti älykkäästi. Usko multiversumin olemassaoloon on ateistis-naturalistista toivoa ilman mitään konkreettisia todisteita ja havaintoja niistä väitetyistä muista universumeista. Tieteenhän sanotaan olevan havaintojen kautta testautuvaa. 

Niinpä näissä kaikkeuden ja elämän alkuperää koskevissa ihmeenomaisissa ja todistamattomissa spekulaatioissaan, uskon hypyissään ja toiveissaan ateismia voidaan pitää laajassa mielessä uskontona, jossa rakennetaan omaa jumalavapaata merkitys- ja ajattelujärjestelmää (ja se on monissa tapauksissa naturalistinen / fysikalistinen).

Uskontotieteen näkökulmasta ateismikin voi olla uskonto. Jos niin sanottujen positiivisten eli vahvojen ateistien tavoin uskoo vakaumuksellisesti, että Jumalaa ei ole olemassa niin siihenkin sisältyy tietynlainen merkitysjärjestelmä ja tapa hahmottaa maailmaa. Sekä omanlainen jumalaton metafysiikka, arvot, asenteet ja uskomukset maailmasta, ihmisestä ja elämästä sekä kuolemasta. Toki eri ateistiyksilöillä ne voivat poiketa toisistaan, mutta silti edellämainitut ovat heillä. Kun ateistit torjuvat Jumalan ja hänen tekonsa, täytyy ateistien korvata Jumala muilla selityksillä, joihin ainakin muutamissa kohdissa ellei useissakin liittyy uskon hyppyjä, tiedon aukkoja ja toiveita vailla vankkoja todisteita.

Sitä paitsi ei uskonnon tarvitse laajalti ymmärrettynä sisältää minkään näkymättömän olennon palvontaa tai rituaaleja. Jotkut ateistit pitävät esim. kommunismia uskontona, vaikka kommunismi on ollut yleensä ateistista. Äärimmilleen viety ideologia voi sisältää uskonnollisia piirteitä, vaikka se olisikin sekulaari (maallinen). Näin esim. ateismi tai jokin poliittinen ideologia voivat olla uskonnollisuutta tai korvikeuskontoja muun muassa kristinuskon tilalla. 

 

Lutherin mukaan jokaisella on jokin jumala

 

Lopuksi voidaan viitata Lutherin ajatuksiin siitä, että jumalatonta ihmistä ei edes ole, vaan jokaisella on jokin jumala. Nimittäin luottaminen ja turvautuminen "luovat" jumalan. Se, mihin ihminen luottaa ja turvautuu ja jolta hän uskoo elämänsä hyvät asiat saavansa on hänen jumalansa. Monille nykyään se jumala on raha, tiede, poliittinen aate ja valta, hyvä terveys tai oma itse. Joten noin ollen ateisteillakin on omat jumalansa Lutherin ajattelun mukaan.

Vapaa-ajattelijain tehtävistä

Vapaa-ajattelijathan ovat jäsenmäärältään tosi pikkuinen järjestö, joka kampanjoi etenkin sen hyväksi, että luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisasema lakkautettaisiin. Lisäksi he koettavat edistää uskonnottomien oikeuksia ja asiaa muutenkin ja viljellä uskonnotonta tapakulttuuria. Muitakin aktiviteetteja järjestöllä on. Vapaa-ajattelijat ovat käytännössä kaikki uskonnottomia (ateisteja, agnostikkoja tai ignostikkoja). 

Jotensakin silti kummallista, että jos kerran vapaa-ajattelijat ovat lähinnä ateisteja niin silti heidän "pitää" taistella niin paljon sitä heidän mielestään olematonta Jumalaa vastaan. Mitä vastustamista "olemattomassa olennossa" on? Toki sen heidän näkemyksensä mukaisesti olemattoman olennon seuraajat ja uskovaiset ovat todellisia ja olemassa olevia ja uskovien teot koskettavat usein muitakin ihmisiä, kuten uskonnottomia ja heidän ihmisoikeuksiaan ja vapauksiaan.

Kuitenkin minulle on välittynyt vaikutelma, että vaikka nämä vapaa-ajattelijat väittävät olevansa uskonnottomia, on heidän ajattelunsa kiinni edelleen uskonnossa ja Jumalassa ja he kierrättävät kaiken uskonnon - etenkin kristinuskon -, Raamatun ja Jumalan vastustamisen kautta. Eli ajattelu on pelkkää negaatiota, vastaan sanomista ja oma laajempi positiivinen sisältö aidosti uskontovapaasti puuttuu tai jää kovin niukaksi - sen perusteella, mitä ainakin minä olen voinut havaita.

Hahmotelma siitä, mitä vapaa-ajattelijat voisivat tehdä

Koetanpa tässä luonnostella, että mitä vapaa-ajattelijoiden kannattaisi tehdä.

1. uskonnottoman elämän edistäminen: vapaa-ajattelijat voisivat pyrkiä voimallisemmin edistämään sitä, että uskonnottomilla ihmisillä ikään katsomatta olisi oikeus elää uskonnottomasti elämänsä jokaisessa vaiheessa ja tilanteessa. Vauvana nimen saamisesta parisuhteen solmimiseen ja kuolemaan sekä hautajaisiin asti. Olisi korostettava sitäkin, että kun maassamme on uskonnonvapaus niin se sisältää myös sen, että ihmisillä on halutessaan vapaus olla uskomatta mihinkään uskontoon ja elää erossa uskonnollisesta toiminnasta, kirkoista, moskeijoista ja mitä niitä temppeleitä onkaan.

Tähän liittyisi sitten sekin, että pitäisi saada ajattelu irti uskonnon kautta kierrättämisestä ja tuottaa jotain positiivista sisältöä pelkän vastustamisen asemasta. Luoda uskonnotonta kulttuuria ja uskontovapaita elämän eri vaiheiden juhlia tai seremonioita.

2. ihmisoikeuksien puolustaminen ja tukeminen: on kieltämättä totta, että ainakin eräiden, ellei useimpien uskontojen, käytännön toteutuksiin liittyy ihmisoikeuksien loukkauksia, sortoa, syrjintää, alistamista, hyväksikäyttöä sekä väkivaltaa. Tuollaisia uskontojen harjoittamisen epäkohtia ja ongelmia vastaan ihmisoikeusasioissa tulisi kampanjoida ja koettaa tarjota tukea uskontojen uhreille. Siinä asiassa vapaa-ajattelijat voisivat tehdä yhteistyötä Uskontojen uhrien tuki ry:n kanssa ainakin.

3. varsinkin fundamentalistisen uskonnollisuuden ja tieteen välinen kamppailu: uskontojen ja tieteen välinen suhde ei ole yksioikoinen eikä mustavalkoinen, vaan hyvinkin monitahoinen ja eri aikoina ja eri uskonnoissa vaihteleva - myös saman uskonnon erilaisissa perinteissä. Ongelmallista tieteen vapauden ja tieteen tuloksista sensuroimattomasti tiedottamisen kannalta on fundamentalistinen uskonnollisuus, jollaista esiintyy kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa (esim. nuoren maan kreationismi).

Vapaa-ajattelijatkin voisivat kantaa kortensa kekoon näkyvämmin tieteen vapauden ja sensuroimattomuuden tukemisessa ja osaltansa olla torjumassa ääriuskonnollisten tahojen hyökkäilyjä ja vääristelyjä tiedettä vastaan. Kuitenkin olisi vältettävä skientismiä eli tiedeuskovaisuutta, johon voi helposti päätyä. Tiedekään ei ole täydellistä eikä erehdyksistä vapaata, vaikka tieteellinen metodi onkin ilmeisesti parhain olemassa oleva keino tuottaa luotettavaa ja toimivaksi osoittautuvaa tietoa maailmasta. Tiedettä ei toisaalta kuitenkaan pitäisi valjastaa uskonnonvastaisuuden, ateismin ja antiteismin puhetorveksi.

Vapaa-ajattelijoiden on aiheellista huomioida tässä asiassa sekin, että useat kristityt eivät hyökkää tiedettä vastaan, eivätkä koeta kumota tieteen tuloksia, vaan he hyväksyvät tieteen tulokset, arvostavat tiedettä ja osa tieteentekijöistäkin on kristittyjä (eivätkä he sekoita uskontoaan tieteen tekemiseen). Lisäksi vapaa-ajattelijoiden tulisi muistaa, että jotkin tieteen tulokset, nimenomaan arkeologiassa, tukevat Raamattua ja Raamatun monien kertomuksien historiallista luotettavuutta. Tieteellinen arkeologia ei ole osoittanut Raamattua ”satukirjaksi”, vaikkakin arkeologia ei todista Raamattua oikeaksi, mutta ei vääräksikään. 

Raamatun lukemisesta

Ei ole yhtä ainoaa mahdollista ja oikeaa tapaa ja tulokulmaa lukea Raamattua, kuten ei ole yhtä ainoaa oikeaa tulkintatapaakaan.

Raamattua voidaan lukea ainakin kolmella eri lähestymistavalla ja näkökulmalla:

1. analyyttinen ja tieteellinen lukutapa. Tällöin Raamattu on tutkimuskohde ja silloin arvioidaan muun muassa Raamatun tekstien johdonmukaisuutta, loogisuutta, todetaan ristiriidat ja arvioidaan Raamatun väitteiden ja kuvauksien todenperäisyyttä sekä uskottavuutta historian, arkeologian ja luonnontieteiden tietojen valossa. 

Lisäksi tehdään vertailuja sekä arvioita Raamatun kanonisten tekstien ja ei-kanonisten kirjoituksien ja muiden kyseisen aikakauden kirjoituksien perusteella. Raamatun alkutekstien tuntemuskin on tällöin tärkeää ja tarpeellista, jotta Raamatun kirjojen sanojen tarkka merkitys saadaan selville.

2. henkinen lukutapa. Tässä lähestymistavassa Raamattua käytetään apuvälineenä eettisiin ja sekulaaristi henkisiin pohdintoihin ja Raamatusta etsitään kestäviä, toimivia, ajattomia henkisiä ja moraalisia arvoja sekä ihanteita eettisesti hyvään elämään. Kuitenkin siis sekulaaristi eli maallistuneesti, jolloin ei tarvitse ottaa kantaa teologisiin kysymyksenasetteluihin eikä varsinkaan Jumalan olemassaoloon ja Jumalan ajateltuihin tekoihin maailmassa. 

Raamattua ei tässä lukutavassa pidetä erehtymättömänä ja joka kohdassa velvoittavana kirjakokoelmana, vaan etsitään tähän aikaan sekulaaristi soveltuvia eettisen ja henkisen ajattelun helmiä. Jeesusta varsinkaan ei pidetä maailman ainoana oikeana Pelastajana. Henkisen lukutavan harjoittaja voi olla vaikka ateisti, kuten myös analyyttisen ja tieteellisen lukutavan harjoittajat.

3. hengellinen lukutapa. Tämä on tyypillinen nimenomaan uskoonsa sitoutuneille kristityille, jotka enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti uskovat todeksi sen, mitä Raamatussa sanotaan ja jotka uskovat aidosti Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon sekä toimintaan maailmassa. Tässä lukutavassa sitoudutaan ja uppoudutaan Raamatun uskomusmaailmaan ja Raamatun eri kertomuksien todellisuuteen. Yleensä Raamattua pidetään tällöin Jumalan ilmoituksena ja auktoriteettina, minkä lisäksi pyritään elämään arkea Raamatun elämänohjeiden ja arvojen mukaisesti. 

Tässä lukutavassa Raamattu on uskovan yläpuolella ja Raamattu tutkii uskovaista. Toisin kuin analyyttis-tieteellisessä lukutavassa ja tulokulmassa, jossa se tutkija on Raamatun yläpuolella suhtautuen kriittisesti ja analyyttis-rationaalisesti Raamatussa oleviin kirjoituksiin, eikä välttämättä usko niiden todenperäisyyteen ollenkaan tai vain osittain.

 

Kirkko, oikeisto ja vasemmisto

Piispa Jari Jolkkonen piti päätösluennon Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä tammikuun alussa. Jolkkosen pitämän luennon otsikko on "Kirkko vaihtoehto - oikeiston ja vasemmiston ristipaineessa". Luin netistä tietoa siitä, miten piispa Jolkkonen asiaa käsitteli ja minusta hän toi esiin ihan mielenkiintoisia näkökohtia ja arvioita. 

Jeesuksen evankeliumihan ei ole sen enempää oikeiston kuin vasemmiston (joita ei tuolloin ollut edes olemassa) poliittinen ohjelmajulistus, vaan hengellinen ja eettinen sanoma, eikä Jeesuksen kuninkuuskaan ollut tästä maailmasta. On siten luontevaa ja oikein, että kristittyjäkin on mukana sekä oikeiston että vasemmiston puolueissa. Raamatun opetuksia ja arvoja kun voidaan tulkita eri tavoin ja eri painotuksin, niin kristitytkin voivat päätyä ihan hyväksyttävästi joko oikeistolaiseen tai vasemmistolaiseen poliittiseen ajatteluun ja toimintaan. Mutta ei sentään johonkin natsismiin tms. äärimmäisyyksiin oikealla ja vasemmalla.

Jeesusko kommunisti?

Tosin joskushan väitetään, että Jeesus oli maailman ensimmäinen kommunisti. Enpä ole tuostakaan teoriasta vakuuttunut. Miten muka kommunistisen ideologian keskeiset ja tyypilliset opit ja käytännöt toteutuvat Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetuksissa tai uusitestamentillisessa alkukirkossa?

Jos nyt jokin UT;n teksti tai kuvaus jostain käytännöstä (joka sekin oli vain paikallinen ja väliaikainen) saattaa etäisesti muistuttaa jotain kommunistista ajatusta niin siitä on vielä tosi pitkä matka siihen, että Jeesus seuraajineen olivat kommunisteja. Sitä paitsi Jeesusta ja apostoleja ei kiinnostanut lähteä muuttamaan ja mullistamaan Rooman valtakunnan yhteiskuntaa, politiikkaa ja taloutta. Jeesuksen ja hänen seuraajiensa päämäärä oli ihmisten pelastaminen synnistä ja kadotuksesta ikuiseen elämään ja Jumalan valtakuntaan sekä odottaa pikaiseksi uskottua Jeesuksen toista tulemista, jossa tämän maailman valtiot ja niiden politiikat lakkaavat olemasta.

Perisynti ja politiikka

Piispa Jolkkonen otti esiin perisyntiopin. Jos perisyntioppi hylätään, ei nähdä sitä, että pahuus ja hyvyys asuvat jokaisen ihmisen sisällä hänen poliittisista näkemyksistään riippumatta. Eikä niin, että hyvän ja pahan raja kulkee eri puolueiden ja niiden kannattajien välillä siten, että puolue A on hyvä ja puolue B on paha. Jos ei ole perisyntioppia, ei nähdä myöskään rikkomuksien sovituksen ja anteeksiantamisen mahdollisuutta.

Ei missiota julistamiseen

Minä en ole nuoruusvuosieni mustavalkoisen, ehdottoman lahkolaisvaiheeni jälkeen kokenut oikeastaan minkäänlaista halua, tarvetta tai edes osaamista toimintaan, jota voi nimittää lähetystyöksi, käännyttämiseksi tai julistamiseksi (ehdottomin, normatiivisin totuusvaatimuksin, jotka kaikkien pitäisi omaksua helvettiin joutumisen uhalla). Ja miksikö? Siksi, että jotta niitä uskonnollis-metafyysisiä totuuksia ja dogmeja voisin vahvalla, varmalla, sitoutuneella vakaumuksella alkaa julistamaan käännyttämismotiivein niin minun pitäisi ensin selvittää ja tietää mikä se ainoa oikea oppi ja totuus on uskonnon suhteen. 

Ja kun eipä se kristikuntakaan (kirkkokunnat, lahkot ja teologinen tutkimus) ole noista 2000 vuoteen konsensusta saavuttanut, muista Raamattua käyttävistä suuntauksista puhumattakaan. Plus vielä sitten kaikki muut uskonnot maailmassa omine uskonsisältöineen ja käytäntöineen.

Sopivia lähtökohtia valiten voisin lähteä argumentoimaan yhtälailla esim. luterilaisuuden puolesta tai sitä vastaan, kolminaisuusopin puolesta tai sitä vastaan ja niin edelleen. Kyllä minä siis tiedän millaisia tulkintoja on tehty Raamatusta ja eri opinkohdista ja miten niitä perustellaan, mutta minä en tiedä, että mikä niistä tulkinnoista nyt sitten on se "totuus". Pidän parempana olla agnostistinen teisti (jolla on silti joitakin uskomuksia).

Monestikin skeptinen kannanotosta pidättäytyminen, asian avoimeksi ja ratkaisemattomaksi jättäminen ja sen myöntäminen, että minä en tiedä, on ihan hyvä vaihtoehto. Ja se johtaa mielenrauhaan, kun välttyy loputtomilta rasittavilta väittelyiltä ja vänkytyksiltä niiden keskenään ristiriitaisten ja toistensa kanssa kilpailevien "varmojen uskonnollisten totuuksien" kanssa.

Jokaiselle teologiselle tai uskonnonfilosofiselle argumentille löytyy vasta-argumentti ja sille taasen oma vasta-argumentti ja noin voidaan väittelyä jatkaa vaikka ikuisesti. Missä argumentissa se totuus siis nyt on, kuka sen todistaa?

Ja miksi ihmeessä just minun olisi saatava jokainen vastaantulija uskomaan samalla tavalla kuin minä, ja tunkemaan omat uskomukseni toisten aivoihin. Mikä niissä juuri minun (monta kertaa elämäni aikana muuttuneissa) uskomuksissa niin jumalallista muka on. Kai nyt jokainen osaa itsekin noita asioita miettiä ja tutkia - jos kiinnostaa.