Ei missiota julistamiseen

Minä en ole nuoruusvuosieni mustavalkoisen, ehdottoman lahkolaisvaiheeni jälkeen kokenut oikeastaan minkäänlaista halua, tarvetta tai edes osaamista toimintaan, jota voi nimittää lähetystyöksi, käännyttämiseksi tai julistamiseksi (ehdottomin, normatiivisin totuusvaatimuksin, jotka kaikkien pitäisi omaksua helvettiin joutumisen uhalla). Ja miksikö? Siksi, että jotta niitä uskonnollis-metafyysisiä totuuksia ja dogmeja voisin vahvalla, varmalla, sitoutuneella vakaumuksella alkaa julistamaan käännyttämismotiivein niin minun pitäisi ensin selvittää ja tietää mikä se ainoa oikea oppi ja totuus on uskonnon suhteen. 

Ja kun eipä se kristikuntakaan (kirkkokunnat, lahkot ja teologinen tutkimus) ole noista 2000 vuoteen konsensusta saavuttanut, muista Raamattua käyttävistä suuntauksista puhumattakaan. Plus vielä sitten kaikki muut uskonnot maailmassa omine uskonsisältöineen ja käytäntöineen.

Sopivia lähtökohtia valiten voisin lähteä argumentoimaan yhtälailla esim. luterilaisuuden puolesta tai sitä vastaan, kolminaisuusopin puolesta tai sitä vastaan ja niin edelleen. Kyllä minä siis tiedän millaisia tulkintoja on tehty Raamatusta ja eri opinkohdista ja miten niitä perustellaan, mutta minä en tiedä, että mikä niistä tulkinnoista nyt sitten on se "totuus". Pidän parempana olla agnostistinen teisti (jolla on silti joitakin uskomuksia).

Monestikin skeptinen kannanotosta pidättäytyminen, asian avoimeksi ja ratkaisemattomaksi jättäminen ja sen myöntäminen, että minä en tiedä, on ihan hyvä vaihtoehto. Ja se johtaa mielenrauhaan, kun välttyy loputtomilta rasittavilta väittelyiltä ja vänkytyksiltä niiden keskenään ristiriitaisten ja toistensa kanssa kilpailevien "varmojen uskonnollisten totuuksien" kanssa.

Jokaiselle teologiselle tai uskonnonfilosofiselle argumentille löytyy vasta-argumentti ja sille taasen oma vasta-argumentti ja noin voidaan väittelyä jatkaa vaikka ikuisesti. Missä argumentissa se totuus siis nyt on, kuka sen todistaa?

Ja miksi ihmeessä just minun olisi saatava jokainen vastaantulija uskomaan samalla tavalla kuin minä, ja tunkemaan omat uskomukseni toisten aivoihin. Mikä niissä juuri minun (monta kertaa elämäni aikana muuttuneissa) uskomuksissa niin jumalallista muka on. Kai nyt jokainen osaa itsekin noita asioita miettiä ja tutkia - jos kiinnostaa.