lauantai 5. helmikuuta 2022

Luterilaisen kirkon arvot

Luterilaisen kirkon arvot

Välillä etenkin somessa näkee väitettävän, että luterilaisella kirkolla on yhdet yhteiset arvot. Ja että ne oikeat, todelliset luterilaisen kirkon arvot ovat mahdollisimman konservatiivisen, vanhakantaisen, jopa fundamentalistisen änkyräporukan arvoja. Mutta ei tuollainen näkemys vastaa kirkollista todellisuutta maassamme. Ei tarvitsisi edes kovin syvällisesti perehtyä kirkolliseen keskusteluun, jotta huomaisi, että ei tässä kirkossa ole jotain yksiä yhteisiä kaikkien kannattamia arvoja - ja niiden käytännön toteutuksia - eivätkä kaikki kirkossa kannata niitä konservatiivien ja fundamentalistien arvoja.

Kirkon sisällä ja kirkollisessa keskustelussa esiintyy suorastaan vastakkaisia arvoja ja niiden mukaisia toteutuksia ja asenteita käytännössä ja noista sitten väitellään. Samahan se on ihan Raamatussakin. Raamatusta voidaan löytää monenlaisia, vastakkaisiakin, arvoja ja niistä seuraavia käytäntöjä elämässä. Kun ei uskon peruskirja Raamattu ole mikään yksiääninen monoliitti, jossa alusta loppuun on vain yhdet ja samat arvot niin kuinka ihmeessä Raamattuun perustautuva luterilainen kirkkokaan olisi sen yksiäänisempi niin että kaikki kirkossa kannattaisivat tasan samoja arvoja.

Oikeasti luterilaisessa kirkossa siis kiistellään siitä mitä arvoja täytyisi seurata ja niitä käytäntöön soveltaa eri asioissa. On toki totta, että niitä konservatiiveja on paljon luterilaisessa kirkossa, mutta ei koko luterilainen kirkko pelkisty sellaiseksi eikä ole pelkästään sitä konservatiivisuutta. On myös huomattava joukko liberaaleja kristittyjä ja niitäkin, joille konservatiivit ovat liian konservatiivisia ja liberaalit liian liberaaleja.

Raamattu on kirkon peruskirja, mutta Raamatun kirjaimellinen tulkintatapa ei ole ainoa tapa tulkita sitä, eikä kirjaimellista tulkintaa voi myöskään asettaa jotenkin automaattisesti ainoaksi oikeaksi "tosiuskovaisuudeksi". Niinpä raamatullisuudenkaan perusteella ei ole mahdollista eikä oikeutettua määritellä pelkästään konservatiivisia suuntauksia luterilaisen kirkon oikeiksi kasvoiksi ja todelliseksi ääneksi. Sitä paitsi - kuten on tehtykin - raamatullisuudella voidaan taistella toisenlaista raamatullisuutta vastaan, koskapa - kuten todettua - Raamattukin on moniääninen ja epäyhtenäinen.

Tietysti luterilaista kirkkoa saa arvostella, mutta kritiikin tuoksinassa on aiheellista muistaa se, että kirkkolaitos on monimutkainen. Kirkossa elää ja vaikuttaa myös voimakkaita liberaaleja kristillisiä suuntauksia. Ja erilaisia raamattunäkemyksiä. Joten esimerkiksi joku Päivi Räsänen uskontulkintoineen ei ole jokin "oikea" ja "todellinen" kirkon kasvot ja ääni.

Sanottakoon vielä, että luterilaisessa kirkossamme fundamentalistinen Raamatun tulkinta on marginaalisen pienen porukan juttuja. Konservatiivisia on paljon enemmän - etenkin muutamissa herätysliikkeissä. Nuo kaksi ryhmää tulisi erottaa toisistaan eikä niputtaa niitä yhdeksi ainoaksi samanlaiseksi blokiksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.