Terrorin ja rikollisjengien syntysyistä 

Virikettä tälle artikkelille antaa se, mitä olen lukenut kirjaan Healing from Hate. How Young Men Get Into‒and Out of Violent Extremism (Michael Kimmel ) liittyvää keskustelua. Kyse on siis siitä miten etenkin nuoret miehet – pojatkin – menevät mukaan rikollisjengeihin ja muuhun väkivaltaiseen äärimmäisyystoimintaan kuten terrorismiin. Aihe on varsin ajankohtainen jo ihan Ruotsinkin giganttisiin mittoihin kasvaneen ongelman, väkivaltaisten rikollisjengien, riehumisen tähden.

Tiivistetysti sanottuna väkivaltainen äärimmäisyystoiminta (esim. äärioikeistolaiset tai fundamentalistiset islamilaiset terroristiryhmät ja rikollisjengit) on suurimmalta osaltaan miehiin (myös poikiin) liittyvä ilmiö. Syinä ovat miehiin kohdistetut odotukset siitä, millainen on tosi mies.

Riippumatta aatteesta niin nuorimmat pojat alkavat radikalisoitua 13-15 vuotiaina (Ruotsissa on nähty mm. rajujen pääsiäismellakoiden aikana, että jopa 12-vuotiaat pojat osallistuvat väkivaltaiseen toimintaan poliiseja vastaan).

Olennainen vaaratekijä väkivaltaiseen äärimmäisyystoimintaan mukaan menemisessä ovat yhteiskunnan sosiaaliset ongelmat, ei kuitenkaan ainoa. Kaikkein merkittävin altistavin tekijä on positiivisen yhteisön puuttuminen. Pojat ja nuoret miehet ovat osattomia, ympäröivä yhteisö ei tarjoa heille mitään rakentavaa ja myönteistä – ei ainakaan tarpeeksi. Jos turvaa ja kumppanuutta on tarjolla ainoastaan esim. uusnatsiryhmittymästä tai rikollisjärjestöstä / katujengistä niin noista muodostuu hyvin houkutteleva ja vetovoimainen vaihtoehto lähteä noihin mukaan. Samalla nuori poika ja mies saa arvostusta ja rahaa. Oma vaikutuksensa on myös gangstakulttuuria ihannoivalla ja esittelevällä musiikilla mm. YouTuben videokanavilla. Tuollaiset tekijät sekä poikien ja nuorten miesten toivottomuus ja osattomuus johtavat väkivaltaiseen ekstremismiin. 

Ainoaksi selitykseksi ilmiölle ei riitä läheskään aina poissaoleva isä, koska isä saattaa myös olla hyvinkin läsnä, mutta hän on autoritäärinen tai tunnekylmä. Tai sitten pojan isä vaatii menestystä. Korkealle asetettu tosi miehen malli voi olla saatavilla, mutta ympäristö ja oma isä viestittää pojalle, että hän ei tätä miehen mallia koskaan saavuta.

Joten pettynyt poika lähtee helposti mukaan ekstremismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Huomattava on sekin seikka, että eivät kaikki pojat ajaudu, vaan heitä värvätään järjestelmällisesti jo varhain mukaan noiden äärijärjestöjen toimintaan ja opetetaan vihaan sekä väkivaltaan.

Tätä ongelmaa ei siten korjata lisäämällä poliisien määrää tai koventamalla rangaistuksia – noita kumpaakin toki tarvitaan - vaan on tartuttava ongelman yllä esiteltyihin juurisyihin, jotka yhteiskunnassa pitäisi ratkaista. Noiden ongelmien ratkaisu ei ole helppoa eikä nopeaa, mutta yhteiskunnassa siihen työhön on ryhdyttävä, jotta pojat ja nuoret miehet saavat turvaa, toivoa, osallisuutta, hyväksyntää, siis jotain positiivista ja rakentavaa ja väkivallatonta sisältöä elämäänsä. Ja riittävän toimeentulon rehellisin keinoin.

Tuolloin väkivaltaisten ääriliikkeiden ja katujengien vetovoima heikkenee ja voi jopa kadota tai vähintäänkin jäljelle jäävät rikollisjengit ja ääriliikkeet eivät pysty enää horjuttamaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa – kuten Ruotsissa tapahtuu, maan ollessa lähes kuin sisällissodassa.