Linjaukseni tästä blogista

Linjaukseni tästä blogista

Tämä blogi on ajatteluni "kuva" sillä tavalla, että haluan tehdä kriittistä sivustoa, jossa tarkastelen ja kritisoin rationaalisesti kaikkia osapuolia etenkin uskonnon ja uskonnonfilosofian kentällä. Esitän arvostelua niin kristittyjen, erikseen vielä fundamentalististen ja liberaalien uskovien, kuin myös ateistien. antiteistien ja agnostikkojen ajatteluun ja väitteisiin. Pyrin itsekriittisyyteenkin ja siihen, että kaikkea voi ja saa kyseenalaistaa mitään näkemystä tai tahoa kumartamatta sokeasti. Enkä väitä, että juuri minulla olisi jokin lopullinen totuus ja oikea vastaus. Kunhan pohdiskelen eri suuntiin ajankulukseni ilman mitään syvempiä tavoitteita.

Ilman kriittisyyttä, asioiden ja uskomuksien uudelleenarviointia ja kyseenalaistamista ei löydetä paremmin perusteltua katsantokantaa (joka sekään ei ole lopullinen saati absoluuttinen totuus). Eikä ajattelu kehity ja pääse eteenpäin jos vain hymistellään ja toistetaan kritiikittömästi samoja ajatuksia ja uskomuksia, samaa pientä dogmaattista piiriä kiertäen ajatuksissaan - ja etenkin jos jopa vastustetaan uutta tutkittua tietoa.

Minusta on hauskakin esittää perusteltua polemiikkia joka suuntaan, niin uskovaisille kuin ateisteille, skeptikoille ja agnostikoille. Vaikka toisaalta itsekin olen agnostistinen teisti, mutta olen sitäkin positiota kohtaan kriittinen ja epäilevä, että onko sekään mikään varma tai loppuun asti mietitty katsomus. En ole myöskään puhtaasti ja kokonaan sen enempää konservatiivi kuin liberaali - nyttemmin tosin monissa asioissa enemmän kallellaan konservatiivien suuntaan eettisissä yms. kysymyksissä.

Politiikan ja talouden aiheistahan kirjoitan myös, ketään kumartamatta. En kannata kritiikittömästi jotain tiettyä puoluetta enkä arvostele vain yhtä puoluetta koko ajan. Monissa puolueissa on ihan järkeviä ja kannatettavia ajatuksia, kuten myös sellaista mitä en voi hyväksyä.

Mitä tulee kirjoittamiseeni ICT-aiheista niin en siinäkään ole fanaatikko mihinkään päin. En palvo enkä vihaa Windowsia, Microsoftia, Linuxia tai Applea. Kaikissa käyttöjärjestelmissä, ohjelmistoissa ja laitteissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ne ovat minulle vain työkaluja tiettyjen asioiden tekemiseen, eivät mikään elämää suurempi, lähes uskonnon kaltainen asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.