Työllisyys  ja hyvinvointivaltio

Tämän suomalaisen hyvinvointivaltion olennaisin kysymys sen tulevaisuuden kannalta on työllisyys (talouskasvun lisäksi). Ei ole mitään aihetta vetkutella työllisyystoimien kanssa tässä koronaepidemian ja muidenkin syiden tähden huonossa taloustilanteessa (taantumassa). Syksyn budjettiriihessä pitäisi päätöksiä syntyä. Mutta eipä Marinin hallitus näytä asiassa saavan mitään aikaiseksi ja yksi ministeri puhuu yhtä ja toinen toista.

Ja Suomi on lisäksi vielä vaarassa taas ajautua siihen samaan pahaan tilanteeseen, että maa ei pääse mukaan kansainväliseen talouden kasvuun, vaan jää junnaamaan kuoppaansa vähäisen tai olemattoman talouskasvun kanssa kitkuttaen, EU:n pahnanpohjimmaisena.

Työpaikka on kuitenkin parasta sosiaaliturvaa. Korkean työllisyysasteen saavuttaminen edellyttää valtiovallan taholta suotuisia puitteita yrityksille, jolloin yritykset menestyvät ja tuottavat niitä verotuloja. Sekä pystyvät palkkaamaan työntekijöitä. Kun julkisen sektorin tulopuoli on kunnossa, on edellytyksiä julkisiin menoihin kuten sosiaaliturvaan ja palveluihin.

Ei valtiossakaan voida loputtomiin tehdä kuten hullu mies Huittisissa, että kuluttaa enemmän kuin tienaa. Muistettakoon Kreikan tapaus. Toki valtio voi ottaa ottaa velkaakin, mutta jokin tolkku siinäkin on oltava, eikä lamaan tai taantumaan romahtanutta taloutta voi pönkittää ottamalla miljardikaupalla velkaa julkiset menot koskemattomina pitäen ja jättämättä julkisen sektorin menopuoli vaille sopeuttamista.