Konservatiivit ja liberaalit uskovaiset

Kansanlähetyksen Uusi Tie-lehteen liittyvä lainaus professori Jouko Talosesta tehdystä artikkelista "olemme valtavassa murroskohdassa": 

"– Paras olisi, jos raamatulliset herätysliikkeet muodostaisivat sateenvarjokirkon, joka olisi niin kuin vanha kansankirkkomme. Jokainen herätysliike saisi edustaa omaa traditiotaan. Sateenvarjolle tarvittaisiin sitten Olavi Rimpiläisen tai Simo Kivirannan tyyppinen kokoava johtaja. Tämän uuden kirkon pohja voisi olla Suomen teologinen instituutti."

Sanolsin, että on valitettavaa, jos joko konservatiivisilla kristityillä tai sitten liberaaleilla kristityillä luterilaisessa kirkossa alkaa olla olo, että jommalle kummalle ryhmälle ei sallita enää tilaa eikä uskomisen ja toimimisen oikeutta kirkon leveiden seinien sisällä. 

Ei ole hyvä, jos liberaalit koettavat savustaa perinteisesti uskovat konservatiivit ulos ja ottaa totaalisen vallan opillis-teologisissa kamppailuissa. Ja sama tietysti myös liberaalien suuntaan konservatiivien taholta. Kummallakin ryhmittymällä on kuitenkin omat heidän näkökulmastaan keskeiset, jopa luovuttamattomat teologiset korostukset ja kristillisyyden tulkinnat.

Toivon, että sekä konservatiiviset että liberaalit kristityt mahtuisivat samaan kirkkoon edelleen. Ja löytyisi jonkinlainen sovitetun erilaisuuden ratkaisu erilaisissa kiistakysymyksissä. Ja professori Talonenkin totesi, että se perinteisten kristittyjen sateenvarjokirkko ei ole helppo tie.

Henkilökohtaisesti en asemoidu 100%:sti sen enempää kirkon liberaaliin kuin konservatiiviseenkaan siipeen. Minun sisällä risteilee asia- ja tapauskohtaisesti sekä konservatiivisia että liberaaleja tulkintoja, korostuksia ja teologisia päätelmiä. Joskus tuntuu myös, että liberaalit ovat minulle liian liberaaleja ja konservatiivit liian konservatiiveja.

Sen voin kuitenkin sanoa, että omista vaikeista elämänkoettelemuksista johtuen kuluneiden parin vuoden aikana - kun kuolemisenkin mahdollisuus oli kouriintuntuva riski - teologinen ajatteluni on liikkunut enemmän konservatiiviseen suuntaan, pois kovin liberaaleista näkemyksistä ja korostuksista. Raamattuakin arvostan enemmän nykyään.

Tietoteoreettisesti luen itseni kuitenkin vielä jossain määrin agnostikoksi teismissäni. Teismi = usko henkilöityneeseen jumaluuteen. Tosin jonkinlainen vakuuttuneisuus jumalauskossani tuntuu vahvistuneen. Siltikin oman uskoni koen aika heikoksi ja pieneksi.

Raamatun perusteella on lisäksi vaikea päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että kristityn pitäisi erota kirkostaan / seurakunnastaan ja lakata käymästä jumalanpalveluksissa.

Lähinnä yllä olevaan liittyen kyseeseen tulevat eräät äärimmäiset lahkot, kuten seisemännen päivän adventismi, joka vetoaa Ilmestyskirjan näkyyn portto-Babylonista, josta käsketään lähteä ulos. Adventistit tulkitsevat, että se Babylon on koko muu kristikunta, joka on ns. luopumuksessa Raamatun totuudessa, kun taasen adventistien lahko on ainoa oikea Jumalan seurakunta, lopunajan jäännöskansa. Ja ns vilpittömät kristityt sitten eroavat kirkkokunnistansa ja liittyvät adventistien lahkoon ja omaksuvat ns. nykyisen totuuden.

Mutta tuo adventistien tulkintarakennelma on varsin heppoisella perustuksella. Alkuperäisessä historiallisessa tilanteessaan Ilmestyskirjassa värikkäästi kuvailtu Babylon tarkoittaa pakanallista Rooman keisarikuntaa, joka vainosi kristittyjä ja jossa nähtiin olevan monenlaista muutakin jumalattomuutta.