Kreationismi ja tieteenfilosofia 2

Jatkoa kreationismin kritisointiin. Informaatioargumentista analyysia.

Siihen, että evoluutioteoria on päässyt osaksi modernia tieteellistä maailmankuvaa, on syynä ollut juuri se, että evoluutioteoria on läpäissyt vakavan ja perusteellisen tieteellisen kritiikin, joka on ollut paljon vahvempaa kuin kreationistien – monesti ellei päänsääntöisesti jopa aivan lapselliset – arvostelut.

Todennäköisyyksillä leikkimistä ja informaation lajeilla vääristelyä: kreationistista todennäköisyyslaskentaa

Todennäköisyyslaskelmat ovat eräs kreationistien lempiase evoluutiota vastaan hyökkäämisessä. Eräs tyypillinen tapaus on, että sadasta aminohaposta koostuvan yhden proteiinin syntyminen olisi ”mahdotonta” tilastollisesti tai liian epätodennäköistä. Lisäksi kreationistit uskottelevat matemaatikkojen pitävän ”mahdottomina” sellaisia tapahtumia, joiden todennäköisyys on vähemmän kuin 1/1050. Mutta sellaiset väitteet ja numeroleikit ovat arvottomia. Vedä korttipakasta takaisinpanolla 80 korttia niin todennäköisyys sille tulokselle, joka toteutui on vähemmän kuin 1 /10130 : kuitenkin juuri se saamasi sarja kortteja toteutui eli se oli mahdollinen, vaikka todennäköisyys oli vielä paljon pienempi kuin aminohappo-numeroleikissä.

Kreationistien argumentoinnissa sattumasta sotketaan käsitteet epätodennäköinen (eli tapahtuma, jonka toteutumiselle on pieni todennäköisyys) ja mahdoton (eli sellainen tapahtuma, joka on loogisesti ristiriitainen tai se on luonnonlakien kanssa ristiriidassa). Korttipakasta saatu sarja ei ollut mahdoton, siinä ei ole mitään luonnonlakien vastaista tai ristiriitaista logiikkaa.

Kreationistien (ja heihin kuuluvan ”älykäs suunnittelu”-oletuksen) kuten tekniikan tohtori Matti Leisolan käyttämän ns. informaatioargumentin mukaan elävä solu ei ole voinut syntyä muuten kuin ”älyn suunnittelemana” ja että solun syntyminen ilman tätä luovaa älyä on jopa ”mahdotonta”. Lisäksi nämä älykkään suunnittelun puolestapuhujat väittävät solussa olevan geneettisen koodin viittaavan ”väistämättömästi ohjelmoitsijaan”. 

Mutta jälleen kreationistit/älykäs suunnittelu-oletuksen kannattajat sotkevat keskenään harhaanjohtavasti eri asioita, kun he vertaavat geneettistä koodia symboliseen kirjoitukseen. 

Kreationistit sekoittavat toisiinsa kaksi eri informaation lajia, jotka ovat ovat fysikaalinen informaatio (liittyy aineen järjestäytyneisyyteen) sekä semanttinen informaatio (liittyy kielellisiin merkityksiin). Ainoastaan viime mainittu, semanttinen informaatio, vaatii olentoa, jolla on älyä tai tajuntaa, kuten ihminen. Mutta geneettinen informaatio soluissa ei sisällä mitään semanttista, kielellistä informaatiota: soluissa ei ole sanoja, lauseita eikä runokirjoja. Geneettinen informaatio on fysikaalista informaatiota, solujen ”koodi” on solun ainesosien välillä olevia lainomaisia reaktiotapoja. 

Kreationistisen älykäs suunnittelu-oletuksen takana on se vanha teleologinen jumalatodistus, jonka loogiset virheet on osoitettu ja koko jumalatodistus epäpäteväksi näytetty jo 1700-luvulla (Immanuel Kant, David Hume).

Mielenkiintoista kyllä,1700-luvulla elänyt luojajumalaa teleologisuuden perusteella (”kellon olemassaolo todistaa kellosepän olemassaolon”) todistellut William Paley (teos A View of the Evidences of Christianity, 1794) oli moderneja kreationisteja fiksumpi. Paley näet myönsi, että epätodennäköisyydestä ei seuraa asian mahdottomuus.

Geneettinen koodi, siis biologinen informaatio, ei ole semanttista eikä edellytä älyllistä, persoonallista koodaajaa / Jumalaa

Kreationistinen informaatioargumentti sortuu sekä todennäköisyysleikittelyjen epäpätevyyteen ja merkityksettömyyteen että informaation käsitteen monimerkityksisyyteen. Inhimilliset kielet ovat sanojen merkityksiä koskeviin sopimuksiin perustuvia eli kyseessä on semanttinen informaatio. On selvä asia, että semanttisen informaation olemassaolon takana on ajatteleva, älyllinen ihminen. Kielihän on juuri ihmisen keksintö ja se on ihmismielestä riippuvainen. Luonnossa ei ole kieltä, ei edes lausetta ”onpas tänään kaunis päivä”. 

Kreationistien käsitesekaannuksien takana on oletus, että Claude Shannonin informaatioteorian kohde olisi semanttinen informaatio, vaikka Shannon oli kieltänyt sellaisen näkemyksen selkeästi jo vuonna 1948. (Bar-Hillel oikaisi lisäksi kohta sen jälkeen statistisen informaation ja semanttisen informaation väliset sekaannukset). Shannonilla informaation määrä ei liity viestin sisältöön, vaan informaatio on riippuvainen vain frekvensseistä, joiden avulla jokin ”sanoma” on viestejä kuljettavassa kanavassa inputina, syötteenä. 

Solujen geneettinen koodi ei siis ole esim. Morse-aakkosten tapainen symbolisopimus (kuten kreationistien keskuudessa oletetaan). Geneettinen koodi on

”ilmaus luonnossa ihmisestä riippumatta vallitsevista monimutkaisista kausaalisista säännönmukaisuuksista. Kukaan ei ole tehnyt sopimusta siitä, että esimerkiksi kolmikko guaniini-sytosiini-adeniini vastaa alaniinia. Kyseessä on luonnonlaki, jota ei voi verrata siihen sopimukseen, että kolme pistettä vastaa Morsen kirjainta ’s’. Wilder-Smithin on johtanut harhaan se tosiseikka, että nk. geneettinen koodi ei ole konventionaalisten symbolien järjestelmä (niinkuin luonnolliset ja keinotekoiset kielet), vaan organismien säätelyä ja viestintää ohjaava kausaalisten signaalien järjestelmä” (Ilkka Niiniluoto: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus, s. 151).

Uudempi kreationismin suuntaus (ja vakavassa vastatuulessa nykyään oleva) ns. älykäs suunnittelu-oletus (intelligent design) on kaiken kaikkiaan vain moderni versio Paleyn vanhasta suunnittelu-oletuksesta. Kyseinen argumentti on nykyäänkin yhtä tarpeeton luonnontieteessä sekä filosofisestikin heikosti perusteltu kuin se oli jo 1700-luvullakin. Informaatio on biologiassa yleensä yhdisteiden tai organismien fysikaalista kompleksisuutta, mutta biologisen informaation määrää ei pystytä laskemaan.