Ontologinen jumalatodistus 2

Ontologinen jumalatodistus: modaalilogiikan mahdollisuudet tukea ontologista todistusta sekä kritiikkiä.

Jatkoa artikkeliin ontologinen jumalatodistus - kritiikki. Tällä kertaa tarkastelen sitä, kuinka ontologinen jumalatodistus on kokenut renessanssin aikaisempaa vahvemman näköisenä. Uusi versio ontologisesta jumalatodistuksesta hyödyntää modaalilogiikkaa, joka oli Anselmille tuntematon. Modaalilogiikan alueelle kuuluvat se, minkä täytyy pitää paikkansa, se, mikä saattaa pitää paikkansa ja se, mikä ei mitenkään voi pitää paikkansa. 

Modaalilogiikan kehittäjiä 1900-luvulla oli mm. Kurt Gödel, joka näki siinä mahdollisuuden elvyttää ontologinen jumalatodistus sekä muotoilla se vahvemmin kuin mitä Anselm Canterburylainen oli pystynyt. Gödelille Jumalan olemassaolo oli avoin asia ja hän katsoi, että teistisen maailmankatsomuksen voi saattaa sopusointuun kaiken tietomme kanssa puhtaan järjellisesti.

Monet teistiset ajattelijat ovat huomanneet modaalilogiikan teologiset mahdollisuudet, kuten filosofi Alvin Plantinga, joka on ollut innokas antamaan Jumalan olemassaololle loogisen todistuksen.

Modaalilogiikkaa käyttävät argumentoinnit ovat aika teknisiä, enkä esittele niitä sen enempää. Kerron vain joitakin yksityiskohtia. Maksimaalisen suuri olento on sellainen, jonka suuruus on ylivertaista kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Mikäli sellainen olento on olemassa, on se kaikkitietävä, kaikkivaltias ja hyvyydessä täydellinen. Missään tilanteessa ei mikään noista maksimaalisista ominaisuuksista vähene yhtään. Näin ollen sellainen maksimaalisen täydellinen olento ei voi olla kontingentti (mahdollinen, vain sattumasta riippuva, sellainen, mikä sekä voi tapahtua että jäädä tapahtumatta): se ei voi olla olemassa joissakin maailmoissa ja olla olematta joissakin toisissa maailmoissa.

Kutsutaan tätä maksimaalisen suurta olentoa Jumalaksi ja kysytäänpä, että onko Jumala olemassa. Jotkut ateistit kuten R. Dawkins sanoo, että Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä, mutta toki mahdollista. Ja juuri tuossa on modaalilogiikan kannalta kohtalokas myönnytys. Jos myöntää, että on mahdollista, että Jumala (tuo määritelmänsä mukaisesti maksimaalisen suuri olento) on olemassa, myöntää Jumalan olemassaolon mahdolliseksi jossakin mahdollisessa maailmassa. 

Mutta Jumalan suuruus ja olemassaolo ovat erilaista kuin esim. Aurinkoa kiertävän teepannun: juuri siten, että Jumalan olemassaolo ja suuruus säilyvät samana erilaisissa mahdollisissa tilanteissa. Jos Jumala on olemassa jossakin mahdollisessa maailmassa, on hänen oltava olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa (toisin kuin jokin teepannu avaruudessa yms.), mukaan lukien aktuaalinen maailma. Toisella tavalla sanottuna, jos Jumala on mahdollisesti olemassa, tästä seuraa, että hän on olemassa välttämättä.

Tämä on siis modaalilogiikan mukainen versio ontologisesta jumalatodistuksesta. Päätelmänä se on täysin pätevä, vähintäänkin modaalilogiikan puitteissa. Päätelmä jopa onnistuu torjumaan täysin filosofi Immanuel Kantin vastaväitteet ontologiselle todistukselle. 

Modaalilogiina mukaisessa versiossa jumalatodistusta olemassaoloa ei määritetä predikaatiksi tai täydellisyydeksi. Täydellisyyttä tässä versiossa on välttämätön olemassaolo, eikä siinä ole mitään vikaa. Siis olemassaolo ei ole ominaisuus, joka tekee haltijastaan suuren (sillä kaikilla on se ominaisuus), mutta välttämätön olemassaolo kyllä tekee. Se, mikä on välttämättä olemassa, on olemassaolossaan riippumaton kaikesta muusta ja se on jopa immuuni tuhoutumisen mahdollisuudelle (toisin kuin vaikka Napoleon tai Russellin teepannu Aurinkoa kiertämässä).

Sitä paitsi modaalilogiikan avulla voidaan pätevästi esittää, että jos Jumala on mahdollinen, Jumala on välttämätön näin ollen, joten olemattomuus on mahdotonta.

Gödel kehitti sangen hienostuneen argumentin osoittamaan, että maksimaalisen suuren olennon idea ei ole ristiriitainen sisäisesti ja argumenttiinsa vedoten Gödel teki päätelmän, että tuollainen olento on mahdollinen loogisesti. Ja mahdolliset maailmat merkitsevät sitä, että sen maksimaalisen suuren olennon on oltava olemassa myös meidän aktuaalisessa maailmassamme, sillä mahdollisia maailmoja on yhtä monta kuin on loogisia mahdollisuuksia.

Kritiikkiä modaalilogiikan versiota kohtaan Jumalan olemassaolon todistamiseksi

Tämä yllä esitetty logiikka on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Ei ole mitään loogista ristiriitaa siinä tapauksessa, että mitään maksimaalisen suurta olentoa ei ole olemassa. Filosofi A. Plantinga nimesi tämän seikan (eli että maksimaalisen suurta olentoa ei ole olemassa) ei-maksimaalisuuden ominaisuudeksi. Ja tasavertaisen päättelyn nimissä on lisäksi todettava, että on välttämättä olemassa jokin sellainen mahdollinen maailma, jossa ei-maksimaalisuus toteutuu. Eli on olemassa maailma, jossa ei ole maksimaalista suuruutta. 

Mutta jos on olemassa yksikin mahdollinen maailma, jossa Jumala ei ole olemassa, hänen on oltava olematon kaikissa maailmoissa ja etenkin tässä meidän aktuaalisessa maailmassamme. Mikäli modaalilogiikan sisällä hyväksymme premissin, että Jumala on mahdollisesti olemassa, sitoudumme hänen olemassaolonsa välttämättömyyteen. Ja jos me hyväksymme premissin, että Jumala onkin mahdollisesti olematon, sitoudumme hänen olemassaolonsa mahdottomuuteen. Mutta vain toinen vaihtoehto on luonnollisesti tosi, ei molemmat. Puhtaan ja paljaan logiikan näkökulmasta Jumalan olemassaolon mahdollisuus ei ole sen vahvempi kuin olemattomuuden mahdollisuus.

Myös kristitty filosofi A. Plantinga tunnustaa vastaväitteen vahvaksi sekä myöntää, että "järkevä ja järjissään oleva ihminen" voi hyvinkin hylätä Jumalan olemassaolon mahdollisuuden olettavan premissin. Mutta jos tuo premissi puuttuu (ja ateistihan sitä epäilee ja siitä luopuu), kaatuu saman tien myös moderni ontologisen jumalatodistuksen modaalilogiikan mukainen nykyversio. Esim. ateistinen filosofi Mackie pitää tuota premissiä Troijan hevosena ja sanoo myös, että kyseinen todistus voi olla "kiintoisa looginen kuriositeetti", mutta se on "teismin puolustuksena arvoton".

Sitä paitsi syvempi ongelma piilee taustalla: onko logiikan keinoilla rahkeita vastata kysymykseen miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään? Miten voidaan vain ajatuksien voimalla argumentoida pitävästi, että jokin positiivisesti olemassaoleva olento on välttämättä olemassa ja niin ollen voimakkaampi kuin olemattomuus?

Modaalilogiikan mukainen ontologinen todistus tarjoilee meille Jumalaa, joka on välttämättä olemassa. Jumalan olemassaolo on puhtaasti looginen totuus, tautologia. On tärkeä huomata, että tautologiat ovat vain tyhjiä väitelauseita. Todellisuuden laita ja asiantila ei vaikuta tautologioiden totuuteen mitenkään, joten ne eivät pysty selittämään mitään. 

Miten tuollainen tautologinen Jumala voisi olla kontingentin, aktuaalisen maailmankaikkeuden luoja ja ylläpitäjä? Miten jokin tautologia pystyisi vapaasta tahdostaan luomaan tällaisen havaittavan maailmankaikkeuden?

Kuilu erottaa välttämättömän kontingentista ja sitä ei ole sen helpompaa ylittää kuin olemisen ja olemattomuuden välillä olevaa kuilua.

Sekä ontologinen että kosmologinen jumalatodistus epäonnistuvat Jumalan olemassaolon todistamisessa

Jo filosofi Immanuel Kant oli oikeassa: vanha kosmologinen jumalatodistus ei toimi, jos sitä ei tue ontologinen jumalatodistus. Mutta jos ja kun ontologinen todistus ei ole pätevä, Jumala ei ole välttämätön ja siten itsestään selvä olento. Niinpä silloin pikkulapsen viaton kysymys "mutta äiti, kuka sen Jumalan loi?" muuttuu mitä polttavimmaksi ja vakavimmaksi. Lisäksi tästä seuraa toinenkin merkittävä ajatus: onko ehkä niin, että jokin vieläkin perustavanlaatuisempi tekijä voisi selittää sekä maailmankaikkeuden että myös Jumalan (jos siis Jumala on todella olemassa, mutta tätähän ei olla onnistuttu vieläkään todistamaan sen enempää loogisesti ongelmattomasti kuin havaittavasti)?

Kirjallisuus:

Jim Holt: Miksi maailma on olemassa? 2013