Jeesus ja Paavali 2

Jeesus ja Paavali 2: kristologiaa ja uusi pelastustie

Evankeliumien ja apostoli Paavalin kristologiasta eli opista Kristuksesta ja uudesta pelastustiestä, joka koski myös juutalaisia.

Paavali seurasi häntä vanhempaa kristologista traditiota

Paavali mainitsee Jeesuksen opetuksista ja historiallisesta toiminnasta hämmästyttävän vähän, eikä Paavalia näytä edes kiinnostavan Jeesuksen maanpäällinen elämä ja teot. 2 Kor.5:16 Paavali nimen omaan kiistää sen, että hän olisi tuntenut Jeesuksen "inhimilliseltä kannalta/lihan mukaan" (2 Korinttolaiskirje on tutkimuksessa havaittu olevan Paavalin jälkeen koottu kirjekokoelma useasta Paavalin kirjeestä. Tätä G. Bornkammin teoriaa tukee sekin, että ennen Markionia ei 2. Korinttolaiskirjeen olemassaolosta ole todisteita kirjallisuudessa. 2 Kor:n osat koottiin yhteen 2. vuosisadan alussa käyttäen apostolinviran perustelua johtavana teemana.

Paavali kristologiset korostukset ovat erityisesti Jeesuksen ristinkuolemassa (ja sen teologisen merkityksen tulkinnassa aiemman tradition omaksuen), ylösnousemuksessa sekä Jeesuksen taivaallisessa ennaltaolemisessa (pre-eksistenssi). Paavalin Jeesus Kristus oli ennen aikojen alkua Jumalan Poikana maailman luomisessa mukana, kunnes Jumala lähetti "Poikansa", joka syntyi maailmaan "naisesta" (huom! ei neitsyestä, Gal.4:4), otti "orjan muodon" ja "havaittiin ihmisen kaltaiseksi" (1 Kor.8:5-6; Fil.2:6-11), kärsi kuoleman ristillä ja ylösnousemuksen jälkeen nousi taivaaseen. Alkukirkollisen uskon mukaan, jonka Paavalikin omaksui Jeesus tulee hyvin pian taivaasta takaisin (Paavalin elinaikana jopa, 1 Tess.4) elävien ja kuolleiden tuomarina.

Jeesuksen tullessa takaisin Jumalalle alisteinen Jeesus luovuttaa viholliset kukistettuaan kuninkuuden takaisin Jumalalle ja Jeesus alistuu Jumalan valtaan ja Jumala on sen jälkeen "kaikki kaikessa/hallitsee kaikkea" (1 Kor.15:20-28, Paavalin oppi 1 Korinttolaiskirjeessä on ristiriidassa Nikean uskontunnustuksen kanssa, jonka mukaan Kristuksen valtakunta on ikuinen ja Kristus on Isän veroinen "tosi Jumala.

Paavalille Jeesuksen täysi ihmisyys on ongelmallinen

Lisäksi Paavalin on selvästikin toisinaan hankalaa samastaa Jeesus täysin ihmisiin. Kuten tekstissä, jonka mukaan Jumala lähetti Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena (Room.8:3 ja Fil.2:7) ja Jeesus havaittiin hahmoltaan sellaiseksi kuin ihminen. Toisin sanoen Jeesus ei ollut Paavalille täysin ihminen. Jeesus oli melkein kuin ihminen, ihmisten kaltainen, mutta ei täysin ihminen (tässä on selvä ero synoptisiin evankeliumeihin, varsinkin Markukseen, jolle Jeesus on täysi ihminen, juutalainen mies, jonka Jumala oli adoptoinut kasteessa pojakseen).

Paavalille Jeesuksen ihmisenä oleminen oli alentumista ja kaikesta luopumista (itsensä "tyhjentämistä"), missä Paavali poikkeaa myös Johanneksen evankeliumin teologiasta. Paavalin teologiassa Kristuksen Jeesuksen todellinen ihmisyys jää siis epäselväksi ja hämäräksi, mutta selväksi tulee, että vaikka ennaltaolleella Kristuksella oli "Jumalan muoto" ei hän "pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan veroinen", vaan Jumalan ja ylösnousseen Kristuksen välillä on alistussuhde, eikä Kristuksen kuninkuus ole ikuista. (Isä) Jumala on Kristusta ylempi ja Kristus tulee lopussa alistumaan Jumalalle. Paavalin kristologia (oppi Kristuksesta) on pikemminkin linjassa myöhemmän areiolaisen alistuskristologian kuin Nikean tunnustuksen ja kolminaisuusopin kanssa.

Paavalin teologiassa uskova on mystisessä yhteydessä Kristuksen kanssa kasteen ja ehtoollisen kautta. Paavalin kristologia ei ollut kirkon historian aikana ongelmallinen niin kauan kuin historiallisena Jeesuksena pidettiin etupäässä Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuvaa (Johanneksen evankeliumin kristologia on mystikko-teologin mietiskelevä teologinen luomus, joka on saanut vaikutteita myöhäisantiikkisesta synkretismistä - uskontojen sekoituksesta - minkä lisäksi juutalaisten synagoogaan tehdään jyrkkä pesäero. Juutalaiset edustavat epäuskoista maailmaa Johannekselle).

Johanneslainen kristologia, Jeesuksen jumaluus vs. ihmisyys

Kirkoissa on perinteisesti uskottu Johanneksen Jeesukseen ja kolmea synoptista evankeliumia on luettu Johanneksen läpi tulkiten. Jeesuksen ihmisyys on saanut perinteisesti väistyä johanneslaisen Jeesuksen jumaluuden tieltä. Jeesus Nasaretilaista alettiin marssittaa mytologian hämärän maahan varhain, jo ensimmäisellä vuosisadalla ja kehitys jatkui kirkkoisien ja kirkolliskokouksien aikaan.

Johanneksen Jeesus on ikuinen Logos (sana), mikä on lainatavaraa juutalaisista viisausspekulaatioista, joissa Jumalan laki oli Jumalan Viisaus, jonka katsottiin olevan vanhan liiton laki. Tuo Viisaus, maailmanjärjestys, oli Jumalan kanssa ja apuna luomisessa ja on lisäksi Jumalan olemuksen kuva ja säteily. Johanneksen evankeliumin nimetön tekijä tulkitsi Jeesuksen tämän juutalaisen viisausspekulaation kautta, mutta lisäksi myös evankelista lainasi aikansa uskonnollisesta eetoksesta mytologisia uskomuksia taivaallisesta lähettiläästä, joka saapuu maailmaan pelastajana vapauttaakseen ihmiset ja viedäkseen heidät mukanaan taivaallisiin korkeuksiin (samoja teemoja vietiin pitemmälle gnostilaisuudessa).

Gnostilaisuudesta poiketen Johannes korostaa Logoksen tulleen "lihaksi" eli ihmiseksi, eikä ilmestyneen valepuvussa. Johanneksen Jeesus-kuvan osalta voidaan oikeutetusti kysyä, onko Johanneksen Jeesus todella aidosti ihminen. Koko Johanneksen pääsiäiskertomuksessa ei puhuta edes kärsimisestä, toisin kuin synoptikot tekevät, ja Johanneksen Jeesus hallitsee tilannetta ja ristiinnaulitseminen on Johannekselle "korotus". Eikä ylösnousemus ole uusi käänne, vaan välitön jatko ristillä alkaneelle Jeesuksen korotukselle, jossa taivaallinen muukalainen ihmisten maailmassa palaa takaisin kirkkauden maailmaansa.

"Jumalan Pojan" asema oli lopunajallinen status alunperin alkukirkon teologiassa, kuten konservatiivinen eksegeetti James Dunn toteaa kuvaten Johanneksen tekemää käännettä kristologiassa:

"Kun Johannes avaa sulut ennaltaolevan Jumalan Pojan kristologiansa tieltä, tämä hukuttaa alleen kaiken entisen jättämättä lainkaan tilaa varhaisemmalle näkemykselle, joka korosti Jeesuksen Jumalan Pojan asemaa eskatologisena statuksena..." - James Dunn: Christology in the Making, 1989.

Paavalin ja Jeesuksen välinen ongelmallinen suhde: Jeesuksen läheiset Paavalin vastustajina

Paavalin suhde Jeesukseen todettiin ongelmalliseksi, kun Raamatun historiallisessa tutkimuksessa havaittiin Johanneksen evankeliumin ja synoptikkojen väliset suuret erot ja lähdettiin etsimään historian Jeesusta synoptisista evankeliumeista. Paavali ei kuitenkaan ollut kristinuskon perustaja kuten ei Jeesuskaan, vaan Paavalilla oli teologisia edeltäjiä alkukirkossa, joiden teologisiin ajatuksiin Paavali liittyi ja kehitti niitä eteenpäin.

Paavalin asema alkukirkossa korostuu liian merkittäväksi, koska juuri Paavalista on säilynyt eniten tietoa ja hänen kirjeensä ovat UT:n vanhimpia osia. Omana aikanaan Paavali oli erittäin kiistelty ja vastustettu henkilö. Paavalia vastustivat erityisesti Jeesus-liikkeen konservatiivit, jotka pitäytyivät tiukemmin VT:n lakiin.

Kiintoisasti voikin todeta, että Paavalia vastustivat eniten ne, jotka olivat tunteneet Jeesuksen parhaiten (so. Jerusalemin konservatiivinen äitiseurakunta. Paavalin jännitteinen suhde Jerusalemin seurakuntaan on voinut olla syynä siihen, että Jeesuksen maanpäällinen elämä ja opetukset eivät esiinny kuin harvoin Paavalin kirjeissä).

Paavalin kirjeistä on erotettavissa hänen liittyminen aikaisempiin teologisiin traditioihin, mikä paljastuu alkukielistä tekstiä tutkimalla. Paavali lainaa esim. roomalaiskirjeen alussa alkukristillistä uskonformelia (Room.1:3-4) ja Paavalin käyttämät lainaukset erottuvat selvästi tekstiyhteydestä muodon, sisällön ja erityissanaston avulla.

Paavali ei kuitenkaan jää lainaamiensa traditioiden vangiksi, vaan ottaa vapauden tulkita traditioita täydentämällä niitä. Eivät sakramentitkaan - kaste, ehtoollinen - ole Paavalin luomuksia, vaan ne olivat olemassa ennen häntä ja Paavali omaksui ne toisilta. Paavalin omintakeisin ja radikaalein teologinen ajattelu näkyy siinä, miten hän ottaa kantaa Vanhan testamentin lakiin.

Paavalin teologisen suunnanmuutoksen alku kristittyjä vainoavasta fariseuksesta Jeesuksen todistajaksi perustui hänen hurmoskokemukseensa, jonka hän tulkitsi kristillisen uskon sekä toisaalta juutalaisuuden käsityksillä. Idea Jeesuksen kuoleman merkityksestä sijaissovituksena ei sekään ollut Paavalin keksintö, vaan Paavali omaksui senkin traditiosta ja puhuu valmiita kaavoja käyttäen Jeesuksen kuoleman vaikutuksista, mutta syventää Kristuksen kuoleman merkitystä.

Paavali omaksui myös jo Jeesukseen ja ensimmäisiin kristittyihin palautuvan uskon pian koittavasta Jumalan valtakunnan tulemisesta, joten siksi hänellä oli kiire julistaa evankeliumi ripeästi kaikille pitäen kutsumuksenaan pakanalähetystä (tosin myöhemmissä kirjeissään Paavalin eskatologia pikaisesta Jeesuksen toisesta tulemisesta alkaa lieventyä ja liukua odotukseen, että kuollessaan uskovat pääsevät Kristuksen luokse taivaan kotiin).

Paavalin teologia on hänen ekstaattisen elämyksensä tulkintaa. Niinpä konservatiivisten juutalaiskristittyjen - saati juutalaisten - oli vaikea käsittää, miksi heidän pitäisi luopua siihen astisesta uskostaan vain siksi, että Paavali oli saanut hurmoskokemuksen ja sen johdosta tulkitsi varsinkin lakiteologiaa radikaalisti uusiksi.

Paavalin luopuminen ympärileikkauksen vaatimisesta pakanoilta ja ateriayhteyteen suostuminen pakanoiden kanssa oli vallankumouksellinen käänne alkujaan nimen omaan vanhatestamentillis-juutalaisessa Jeesus-liikkeessä, joka oli vain eräs juutalaisuuden lahko (vaikkakin pesäero juutalaisuudesta oli väistämätön ennen pitkää, koska juutalaisiltakin vaadittiin kääntymystä uskomaan Jeesukseen ainoana pelastuksen tienä sekä kastetta eli Siinain lakiliitto ei ollut enää riittävä ja pätevä pelastustie).

Niinpä Paavali ja konservatiivisemmat juutalaiskristityt taistelivat kiivaasti siitä, kumman puolella on Raamattu: vastakkain olivat vanha perinne ja uudet ekstaattiset kokemukset ja niiden pohjalta tehty radikaali VT:n uudenlainen selittäminen, joka Paavalin kohdalla merkitsi välillä ankaraa väkivaltaa VT:n tekstin kirjaimellista merkitystä kohtaan. Samoin kuin varsin luovaa ja vapaamuotoista VT:n uudelleentulkintaa, jossa sanamuodoistakaan Paavali ei pitänyt aina kiinni.