Sovitusoppi kristinuskossa

Sovitus eli sovitusoppi (Jeesuksen kuolema ristillä ja hänen kuolemansa merkitys ihmisten pelastumisessa) on kristillisen uskon ydinsisältöä. Tätä aihetta koetan avata seuraavaksi eräiltä keskeisiltä osin.

Sovitusoppiin (josta ei ole yhtä ainoaa yleisesti kristikunnassa hyväksyttyä oppia muodostettu) kietoutuu ja nivoutuu keskeisiä kristillisen dogmatiikan osa-alueita, kuten opit Jumalasta, Kristuksesta (kristologia eli käsitykset Kristuksen persoonasta ja työstä), synnistä (hamartiologia) ja pelastuksesta (soteriologia eli pelastusoppi).

Nykyihmisille juurikin sovitusoppi - Jeesuksen kärsiminen ja kuolema kaikkine kauhuineen, viattoman kuoleminen toisten puolesta - lienee vaikeimmin käsitettävä ja hyväksyttävissä oleva uskon osa-alue kristinuskossa. Sekin vaikeuttaa sovituksen hyväksymistä, että useimmat nykyihmiset eivät mieti enää kysymystä "miten minä saan syntini anteeksi ja pääsen vanhurskaaksi Jumalan edessä?"

Ihmisten pulma on pikemminkin häpeä, riittämättömyyden ja mitättömyyden, jopa arvottomuuden tunne, ei niinkään "synnintunto" jostain teosta, joka koettaisiin rikkomukseksi nimenomaan Jumalaa vastaan. Ajatus, saati kokemus, Jumalan pyhyydestä ja siihen peilautuvasta omasta syntisyydestä ja vajavaisuudesta hänen edessään on ilmeisesti nykyajassa melkoisen vierasta ihmisille - etenkin nuorille.

Tästä kristillisen uskon kohdasta siihen liittyvine osa-alueineen ja oppeineen voisi - ja pitäisi - kirjoittaa paksu kirja, jopa useita kirjoja, mutta etten tekisi liian pitkää artikkelia, yritän esittää asiat pääpiirteissään. Sovitukseen liittyy eri näkökohtia ja ulottuvuuksia ja on huomattava, että toinen Kristuksen pelastustyöhön liittyvä termi "lunastus" on lisäksi oma käsitteensä.

Synti - mitä synti on?

Käsitettä synti ei ole helppo määritellä tyhjentävästi. Uuden testamentin ytimekkään määritelmän mukaan (1 Johanneksen kirjeessä) "synti on laittomuus", toisin sanoen Jumalan lain rikkomista / poikkeamista Jumalan tahdosta. Apostoli Paavalille synti on lisäksi paljon enemmän ja syvempää: synti on kosminen turmiovalta, koko maailmaa hallitseva demoninen mahti, jolta ei voi välttyä kukaan ihminen.

Paratiisissa tapahtuneella syntiinlankeemuksella on kollektiivinen, koko ihmiskunnan tilaa koskeva merkitys, johon liittyvät kiinteästi teologiset tulkinnat inkarnaatiosta (Jumalan ihmiseksi tulemisesta) ja sovituksesta.

Synti periytyy kaikille ihmisille kaikkialla, joten synti on sekä olotila, jotain ihmisluonnossa pääsemättömästi olevaa pahaa ja myötäsyntyistä taipumusta pahuuteen, että yksittäisiä vääriä, Jumalan tahdon vastaisia tekoja ajatuksin, sanoin ja kätten teoin (myös hyvän tekemisen laiminlyömistä).

Koska synti asuu erottamattomasti ihmisen "luonnossa" eli "lihassa" (itsekäs, turmeltunut, vääryyteen taipuvainen, itsekeskeinen ja Jumalasta piittaamaton perusluonne) ei ihminen voi kohota omin voimin ja keinoin "luontonsa" yläpuolelle ja nostaa itseään tästä syntisyyden suosta kuiville, niin että hän olisi eettisesti ja kuuliaisuudeltaan täydellinen pyhän ja täydellisen Jumalan edessä. Ihmiskunta on itsessään hengellisesti kuollut ja erossa Jumalasta eikä halua eikä kykene elämään Jumalan tahdon mukaisesti ja tekemään itseään hengellisesti eläväksi omin keinoin.

Synnin periaate on itsekkyys, itselleen eläminen, itsekeskeinen itsensä ja kaiken aineellisen ympärille käpertyminen ja Jumalan yhteydestä irrottautuminen. Uskon, toivon ja rakkauden puuttuminen sekä halu elää Jumalasta ja hänen tahdostaan piittaamatta omien mielihalujen ja itsekeskeisten himojensa mukaan. Synnin periaate johtaa siten kuolemaan ajallisesti / fyysisesti, hengellisesti (ihmisen sisimmässä, joka ilmenee mm. jumalayhteyden puuttumisena) ja iankaikkisesti, ikuiseen eroon Jumalasta ja hänen elämästään, rakkaudestaan ja hyvyydestään.

Sovitus selitetään

Lisäksi synnin vuoksi muodostuu sovituksen tarve: Jumalan ja hänestä irrottautuneen sekä langenneen ihmiskunnan välille tarvitaan sovinto, rauha ja uusi yhteys. Ihmistä kahlehtivat turmiovallat - synti, paholainen eli saatana ja kuolema - täytyy kukistaa ja vapauttaa ihmiskunta elämään takaisin Jumalan yhteydessä ja ikuisen elämän osallisuudessa (ihmiskunta menetti syntiinlankeemuksessa kuolemattomuuden). Synnin "palkka" eli kuolema (rangaistus synnistä) on myös maksettava eli kärsittävä - sanotaan vaikka, että synti vaatii aina veronsa.

Ihmiset eivät, kuten yllä kirjoitin, pysty syntisessä olotilassaan pyhän Jumalan vaatimaan täydelliseen kuuliaisuuteen hänen lakiaan kohtaan. Ihmiset eivät syntisinä voi antaa Jumalalle mitään täydellistä, he eivät voi maksaa pahojen tekojensa seurauksista hyvitystä, eivätkä he voi itse itseään pelastaa kuolemasta, eivät myöskään aikaansaada rikkoutunutta jumalasuhdetta uudelleen.

Sitä paitsi Jumalan asettama eettinen maailmanjärjestys ei salli sitä, että syntejä katsottaisiin läpi sormien ja ihmiset selviäisivät synneistään seurauksitta. Synnin periaate johtaa siis kuolemaan kokonaisvaltaisesti ja Jumalan lain langettama tuomio synnistä on niinikään kuolema ajallisesti ja ikuisesti. Sen tähden jonkun - joko syntisen ihmisen itsensä tai hänen täydellisen, synnittömän sijaisen - on tämä rangaistus kärsittävä (kuten toisenkin kerran vielä huomautan, ei kuuliaisuudeltaan täydellisen ja viattoman sijaissovittajan tarvitse jäädä kuolemaan iankaikkisesti).

Jumala ei voi kieltää omaa olemustaan eli pyhää rakkauttaan ja hänen pyhä rakkautensa ilmenee vihana eli vastareaktiona ihmisten syntiä kohtaan. Eikä tämä ole mitenkään ristiriidassa Jumalan kaikkivaltiuden kanssa (monet kriitikothan puhuvat, että Jumalahan on nämä kaikki säännöt luonut ja miksei hän sitten kaikkivoipana vain muuta noita sääntöjä, että synnit voitaisiin yksinkertaisesti tuosta vaan kuitata anteeksiannetuiksi ilman mitään sovitusta. Mutta kyse on siitäkin, miten ymmärretään Jumalan kaikkivaltius. Jumala ei toimi omaa olemustaan / luonnettaan vastaan eikä tee asioita, jotka ovat loogisesti mahdottomia).

Jumalan olemuksessa - kun pitäydytään Raamattuun ja kristilliseen traditioon - ovat tasapainossa rakkaus ja armo, pyhyys ja oikeudenmukaisuus. Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus / vanhurskaus vaativat synnintekijöille rangaistusta, joka on kuolema, sillä syntisessä ihmisessä ei ole elämää itsessään niin että hän voisi elää ikuisesti.

Mutta armossaan ja rakkaudessaan Jumala tahtoo myös pelastaa syntisen ihmisen, jotta ihminen eläisi, sillä hän ei tahdo luomiensa ihmisten tuhoutuvan. Rangaistus on synneistä kärsittävä, lain vaatimus täytettävä kokonaan, jonkun on kuoltava, mutta ihmiset on pelastettava, eikä teoissaan vajaa ja epätäydellinen ihminen voi täydellistä sovitusta tarjota synneistänsä, eikä itse itseään vapauttaa turmiovaltojen mahdista. Mikä siis ratkaisuksi?

On huomattava, että Jumala ei "leppyäkseen" vaadi ihmisuhria, vaan Jumala halusi ilmaista rakkautensa ja armonsa kapinoivalle ihmiskunnalle lähettämällä Poikansa Jeesuksen toteuttamaan pelastuksen maailmalle, vaikka me ihmiset emme Jumalasta välittäneet, vaan olemme kaikki syntisiä. Synti on se turmiovalta, joka vaatii leppymättä ihmisuhria, kuolemaa, monenlaista tuskaa ja kärsimystä, sillä ne ovat synnin palkkaa ja seurauksia. Jumala kyllä oli jo valmiiksi - kaiken aikaa - ihmisten puolella, eikä vasta sen jälkeen, kun "Jumalan verenhimo tyydytettiin ihmisyyden vastaisella väkivallalla" (kuten monet kriitikot olettavat).

Tässä juuri tarvitaan Jeesusta. Jotta Jumalan vanhurskaus, pyhyys sekä armo ja rakkaus täytettäisiin, synnit annettaisiin anteeksi ja kokonaisvaltainen sovitus saataisiin aikaan, Jumalan Poika Kristus tuli ihmiseksi ilman syntisyyttä. Silkasta epäitsekkäästä rakkaudestaan Kristus suostui ihmiskunnan sijaiseksi kärsimällä ja kuolemalla ristillä: Jumala itse kantoi ihmiskunnan rangaistuksen kuolemalla ihmisten puolesta ja koska Kristus oli synnitön eli hän täytti kokonaan Jumalan tahdon vaatimukset, hänen kuolemansa oli täydellinen ja riittävä.

Siitä riippumatta kauanko aikaa Kristus oli kuolleena (kriitikot eivät huomioi sitä, että kuolemalla ei ole valtaa synnittömään, täydelliseen ihmisee, vaan ainoastaan vajavaisiin syntisiin).

Iankaikkinen, ennaltaollut Kristus omaksui ihmisyytemme sen alkuperäisessä puhtaudessa, otti meidän häpeämme, kelpaamattomuutemme, epätäydellisyytemme, kuolevaisuutemme ja täytti puolestamme täydellisesti Jumalan tahdon eli lain vaatimukset, sillä Jumalan laki ja lain rikkomisesta seuraava tuomio piti täyttää (ei synti eli laittomuus sillä katoa olemattomiin, jos lakikirjat vain hävitetään tai lakeja muutetaan mielivaltaisesti).

Koska synti johtaa aina kuolemaan (viimein ikuisesti), tarvittiin itse Jumalan Poika kukistamaan kuolema, synti ja paholainen sekä kärsimään meidän kuolemamme sijaisenamme. Ja koska Kristus oli synnitön ja pyhä kuten itse Isä Jumala, ei kuoleman turmiovallalla ollut valtaa eikä oikeutta pitää Jeesusta Kristusta ikuisesti kuolleena, vaan tehtyään sovituksen kärsimisellään ja sijaiskuolemallaan Isä Jumala herätti Poikansa kuolleista kolmantena päivänä.

Jumala ei siis vihannut ihmiskuntaa eikä halunnut "kiduttaa omaa poikaansa sadistisuudessaan", vaan Jumala rakasti maailmaa, vaikka maailma ei rakastanut Jumalaa, ja oli Jumalan vihollinen. Synti on se, joka vaatii sitä kidutusta, suorastaan kokonaisvaltaisesti ja synnin palkka on aina kuolema fyysisesti, hengellisesti ja ikuisuudessa - ero Jumalasta ja hänen elämästään.

Jumala tahtoi näyttää Poikansa kautta (eikä Jeesuksella ollut velvoitetta kärsiä ja kuolla, mutta hän tahtoi tehdä sen meidän takiamme), mitkä hirvittävät seuraukset synnillä ovat (niin hirveät, että itse viaton, synnitön Jumalan Poika kärsi, koki häpeää ja kuoli syntisten ihmisten käsissä). Jumala tahtoi itse täyttää olemukseensa kuuluvan pyhyyden ja vanhurskauden vaatimukset tuomitsemalla synnin inkarnaatiossa omaksumassaan ihmisruumissa (koska ihmiset olivat ruumiillisina olentoina syntiä tehneet, piti synti tuomita ihmisruumiissa, joka on alkuperäisen puhdas).

Jumala oli sekä sovituksen tekijä että vastaanottaja, lainrikkojien sijainen, kuitenkin itse synnittömänä. Sekä tuomari että tuomittu. Ja tämä kaikki jotta tuomionalaiset syntiset saisivat elämän ja yhteyden uudestaan Jumalan kanssa ja ihmiskuntaa orjuuttaneet turmiovallat voitettaisiin. Eikä kenenkään tarvitse enää kokea häpeää ja arvottomuutta, vaan he saavat olla Jumalan vapaita lapsia ja perillisiä, jopa kuninkaita ja pappeja tulevassa maailmassa.

Näin tekemällä Jumalan siveellinen maailmanjärjestys - pyhyys ja oikeudenmukaisuus - pysyivät voimassa ja synti sai tuomionsa, mutta myös Jumalan armo ja rakkaus toteutuivat, kun Jeesus valmisti pyhällä, rakastavalla elämällään ja sijaissovituskuolemallaan sekä voittoisalla ylösnousemuksellaan riittävän pelastuksen koko maailmalle - myös kaikelle luomakunnalle / luonnolle, joka sekin kärsii ihmisten syntien tähden.

Joku voi sanoa, että hän ei tahdo viattoman kärsivän ja kuolevan puolestaan, vaan hän haluaa itse vastata teoistaan ja kantaa niiden seuraukset - totta, sinä voit tehdä kyllä halutessasi niin. Jos et hyväksy Kristusta sijaissovittajaksi, etkä välitä armahduksesta ja pelastuksesta, jonka Jeesus valmisti puolestasi, voit ihan vapaasti kantaa syntiesi palkan ja seuraukset itse - kuoleman iankaikkisesti.

Rankaisemisesta modernille ihmiselle

Lopuksi ajattelemisen aiheeksi tämän ajan suomalaisille, Turun piispa Kaarlo Kallialan sivustosta ote:

"Valistusfilosofi Immanuel Kant (1724-1804) päätyi satoja vuosia myöhemmin siihen, että rankaiseminen on järjen ohjaaman etiikan vaatima velvollisuus. Oikeudenmukaisuus edellyttää, että väärintekijöitä on rangaistava. Voi hyvinkin olla, että rankaisemisen ideaa kartteleva modernin maailman jäsen tulee antaneeksi tilaa epäoikeudenmukaisuudelle tai viime kädessä ja pahimmillaan jopa pahalle".