lauantai 2. toukokuuta 2020

Raamattu-mietelmiä

Raamattu-mietelmiä

Raamatun arvo, Raamatun tuntemisen tärkeys ja Raamattuun liittyvien nettiväittelyiden ongelmakohtia sekä keinoja raamattukeskustelujen kehittämiseksi.

Internetissä käytyjen monien Raamattu-väittelyiden perusteella, havaintojeni mukaan, useilla väittelijöillä näyttää olevan kovin voimakkaita ja jyrkkiä mielipiteitä Raamatusta. Ääripäiden ollessa siinä, että eräille Raamattu on erehtymätön, ristiriidaton virheetön Jumalan ilmoitus (jopa luonnontieteiden auktoriteetti), kun taas toisille Raamattu on vain "satukirja" ja "vuohipaimenien keksittyjä tarinoita". Lisäksi he väittävät, että Raamatussa ei ole juuri mitään hyvää eikä arvokasta. Eikä juurikaan historiallisesti tosia kohtia. Tai sitten kaikki on tapahtunut historiassa juuri kuten on kirjoitettu.

Eivätkä nuo ääripäät oikein kohtaa toisiaan millään hedelmällisellä, rakentavalla tavalla keskusteluissa (jos noita debatteja aina edes voi keskusteluksi nimittää, tyypillistä etenkin anonyymifoorumeilla on kanssakeskustelijoiden herjaaminen ja solvaaminen ja aggression ilmaukset). Pikemminkin kumpikin osapuoli vain "huutaa" omaa vakaumustaan ja jankkaa samaa väitettään uudestaan ja uudestaan.

Harvemmin myös näkee internetissä, että sitä omaa argumentaatiota ja mielipidettä / tulkintaa Raamatusta mitenkään problematisoitaisiin ja kyseenalaistettaisiin. Tai että eriteltäisiin kriittisesti niitä taustaoletuksia sekä esiymmärrystä, jotka ovat noiden Raamattuun liittyvien erilaisten mielipiteiden, uskomuksien sekä väitteiden pohjalla. Jotkuthan väittävät "lukevansa Raamattua sellaisena kuin se on ilman mitään tulkintaa" (mutta se ei pidä paikkansa, jokainen tulkitsee tekstejä mielessään ja ymmärtää ne omalla tavallaan).

Vaikuttaa monesti myös siltä, että ainakin jotkut väittelijät eivät itse ole edes lukeneet Raamattua kertaakaan kannesta kanteen ajatuksen kanssa, vaan useilla ihmisillä on vain mielikuvia ja hajanaisia tiedonmurusia Raamatusta tai he poimivat sieltä esiin vain niitä eräitä lempikohtia, jotka he tietävät ja jotka sitten asetetaan palvelemaan sitä omaa agendaa keskustelussa yksipuolisesti. Toki on monia väittelijöitä, jotka kertomansa mukaan ovat lukeneet paljon Raamattua.

Näyttää siltä, että monissa väittelyissä internetissä Raamatusta ei osapuolilla ole halua oppia mitään uutta eikä tarkistaa ja tarvittaessa päivittää omia uskomuksia, mielipiteitä ja argumentteja toiselta osapuolelta saadun palautteen tähden, vaan tavoite on tunkea se oma yksipuolinen agenda, tulkinta ja mielipide muiden kurkuista sisään. Ja kumota sen toisen ihmisen usko - tai uskon puuttuminen.

Kuitenkin perehtyminen henkilökohtaisesti Raamattuun lukemalla oikeasti se kirjakoelma alusta loppuun asti ja tutustuminen Raamattuun liittyviin asianmukaisiin tutkimuksiin ja tietoihin - eksegetiikka, arkeologia, psykohistoria yms. - toisi paljonkin syvyyttä ja parempaa ymmärrystä Raamattuun. Silloin niille omille mielipiteille Raamatusta löytyisi enemmän tukea ja perusteluja.

Jo länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen ymmärtäminen ja tunteminen edellyttää itsensä sivistämistä Raamattua lukemalla ja tuntemalla, sillä muuten suuret osat länsimaista kristillistä kulttuuripiiriä jäävät käsittämättömiksi ja vieraiksi. Siksi jo yleissivistyksen sekä historiamme ja kulttuurimme ymmärtämisen tähden on aiheellista lukea Raamattu edes kertaalleen kokonaan - onpa sitten mitä mieltä tahansa Raamatun uskonnollisesta sisällöstä ja Jumalan olemassaolosta.

Riittävien perustietojen ja asiallisen, harkitsevan lukemisen avulla Raamatusta löytyy monenlaista mielenkiintoista sekä ajatonta viisautta. Ollakseen arvokas kirjakokoelma ei Raamatun tarvitse olla sana sanalta erehtymätön totuus. Eikä Raamattu ole "satukirjakaan". Kysymys Raamatusta on paljon monitahoisempi ja -ulotteisempi, eikä Raamattu tyhjene jäännöksettömästi ja vain yhdestä tulokulmasta joko väitteeseen, että se kirjakokokoelma on vain sepitettyjä vuohipaimenien satuja ja myyttejä tai sitten vaihtoehtoisesti virheetön, ristiriidaton ikuinen totuus sana sanalta.

Raamatusta voidaan löytää myös yhden kansan ja ihmisryhmän psykohistoriaa sekä havaita, kuinka maailmankuvat, jumalakuvat ja moraaliskäsitykset sekä teologiset näkemykset elävät ja kehittyvät aikojen saatossa - reaktioina ja vastauksina uusiin historiallisiin tilanteisiin ja elämänkokemuksiin. Niinpä Raamatun avulla voidaan taistella Raamattua vastaan ja käydä toisella Raamatun kirjalla vastustamaan toisenlaista raamatullisuutta, jossa vedotaan johonkin muuhun Raamatun kirjoitukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.