maanantai 4. toukokuuta 2020

Teistinen evoluutio

Teistinen evoluutio

Eivät kaikki kristilliset kreationistit kiellä evoluutiota. Esimerkiksi luterilaisessa kansankirkollisuudessa on valtavirtaa teistinen evoluutio (kuvattakoon kyseistä näkemystä sellaiseksi evoluutioksi, jossa on Jumala mukana, enemmän tai vähemmän).

Teistisessä evoluutiossa sekä alkuräjähdys että biologinen evoluutio nähdään suorastaan Raamatun mukaisina ja katsotaan, että ne täydentävät ja/tai osaltaan jopa korjaavat Raamatussa olevia, ihmisten kirjoittamia vajavaisia kertomuksia.

Uskotaan, että Jumala loi alussa niin alkuräjähdyksen kuin evoluutionkin ja että Jumala luojana puuttuu - harvemmin tai useammin - evoluution etenemiseen luonnossa. Lisäksi katsotaan, että kristilliset opetukset Jumalasta ovat yhteensopivia modernin tieteellisen ymmärryksen kanssa biologisesta evoluutiosta.

Teistinen evoluutio-uskoon kuuluu myös korostus, että Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja (1 Mooseksen kirjan alkukertomukset luomisesta ja sitä seuraavista tapahtumista nähdään lähinnä vertauskuvallisina, aikansa käsityksiä heijastelevina epätäydellisinä kertomuksina, eikä kirjaimellisena historiana).

Tosin, luonnontieteet eivät tarvitse teististä, jumala-avusteista evoluutio-oletusta (eikä tieteellä edes ole keinoja ottaa kantaa siihen, onko alkuräjähdyksen ja evoluution tapahtumissa mukana jumaluus vai ei).

Lisäksi jotkut ei-teistiset kriitikot kyseenalaistavat sen, että hyväksyvätkö teistiseen evoluutioon uskovat kristityt oikeasti evoluution ja sitä selittävän evoluutioteorian, sellaisina kuin ne luonnontieteissä ymmärretään.

Ja teististä evoluutiota on ylipäätään olemassa vain siksi, että on ristiriita ja ongelma biologisen evoluution ja kristillisen uskon välillä. Ei teistinen evoluutio nousśut Raamatusta itsestään, Raamatun teksteistä löytyvänä selkeänä opetuksena (muutenhan noin olisi uskottu satoja vuosia sitten jo), vaan se on moderni yritys sovittaa yhteen Raamattu ja biologia.

Mutta joka tapauksessa positiivista on, että eivät kaikki kristityt ole denialistisia evoluution ja tieteen vastustajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit hyväksytään. Ei kuitenkaan mitään riidanhaastamista, käännyttämistä tai väittelyä väittelyn vuoksi. Ei tämä blogi ole mikään väittelyfoorumi.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.