Onnellisuus ja skeptisismi

Voitaneen turvallisin mielin väittää, että kaikki ihmiset etsivät onnellisuutta. Filosofi Aristoteleen mukaan onnellisuus on kaikkein korkein päämäärä, jota tavoitellaan sen itsensä vuoksi, kun taasen muita asioita tavoitellaan, koska ne edistävät onnellisuutta. Antiikin aikaan onnellisuutta etsittiin kuitenkin monin eri tavoin. 

Jotkut ajattelijat etsivät filosofisesta mietiskelystä pysyvää lähdettä mielihyvälle. Toiset filosofit rakensivat loogisesti pitävää ajattelujärjestelmää kuin vedenpitävää tiilitaloa. Ja joillekin oli tärkeintä se etsiminen itsessään. Tai sitten nautintojen tavoittelu.

Skeptikoille kuten Sekstos Empeirikokselle onnellisuus löytyy, kun ihminen on ilman uskomuksia. Skeptisessä elämäntavassa etsijä ja onnellisuuden tavoittelija lopettaa pyrkimyksensä saavuttaa varmoja totuuksia, jolloin yllättäen juuri tällä tavalla mielenrauha löytyy - turhauttavan varmojen ja lopullisten totuuksien etsimisen jälkeen. 

Sekstoksen mukaan skeptinen tie johtaa tunteiden maltillistumiseen. Tällaista oli skeptikoiden tarjoama filosofinen terapia antiikin terapiamarkkinoilla kilpailussa muiden filosofikoulujen (kuten stoalaisten) kanssa. Filosofiaa näet kuvattiin yleisesti lääkintätaitoon verrattavana toimintana hellenistisenä ja roomalaisena aikakautena.

Tämä on pitkälti omakin kokemukseni. Kun koetin saavuttaa sitä ainoaa oikeaa ja absoluuttista uskonnollista totuutta ja oppia, minä turhauduin ja sitä paitsi koin sisäisesti uhkana kaikki kilpailevat totuudet ja opit. Olin tarrautunut johonkin fundamentalistiseen "varmuuteen" ja "totuuden tietämiseen", lisättynä vielä taakalla noudattaa kaikenlaisia sääntöjä ja vaatimuksia (niitä väitettiin lahkossa "Jumalan tahdoksi").

Mutta mielenrauhaa, lepoa ja onnellisuutta minä en löytänyt. "Varmojen ja ehdottomien lopullisten totuuksien" etsimisen ja muka tietämisen tie vei siten umpikujaan ja sisäiseen tyytymättömyyteen, enkä sitä luvattua "rauhaa" saavuttanut.

Vaikka skeptisyydessäkin (ja etenkin liian pitkälle viedyssä skeptisismissä) on omat ongelmansa niin juuri se, että lopetin juoksemisen ainoiden oikeiden uskonnollisten totuuksien ja oppien perässä johti vapauteen ja mielenrauhaan. Ja nykyaikana on helppo löytää vasta-argumentteja ja erilaisille uskomusjoukoille kriittistä tietoa uskontokysymyksissä, kun meillä on Internet. Tuohon aikaan ei sitäkään vielä ollut.

Näkisin niin, että onnen/onnellisuuden voi saavuttaa, mutta siten, että lakkaa juoksemasta onnen perässä ja keskittyy elämiseen - hyvän arjen rakentamiseen. Onnellisuus tulee sitten siinä kaiken muun ohessa, elämisen mukana kuin sivutuotteena. Ei ollakseen onnellinen ja kokeakseen mielenrauhaa tarvitse tietää (tai pikemminkin luulotella tietävänsä) jonkin uskonnollis-metafyysisen lopullisen, ehdottoman ja varman "totuuden". 

Riittää, että on tavallista tietoa (niin arkielämän tietotaitoa kuin tieteellistäkin tietoa, joka sekään ei ole absoluuttinen, lopullinen, erehtymätön totuus, vaan tällä hetkellä paras vastaus ja likiarvo johonkin asiaan liittyen. Todennäköisesti tosi, muttei ikuisesti kiveenhakatusti).

Ja uskontoasioissa se "ainoa oikea totuus" on viime kädessä valta-asemaan tavalla tai toisella (monesti pakolla ja valtiovallan avulla) noussut uskomusjoukko. Olen todennut tutkiskeltuani, että mikään uskottavaksi tarjottu "absoluuttinen / lopullinen / ainoa oikea totuus ja oppi" ei kestä lähempää kriittistä analyysia ja tutkimista. Kaikista noistas löytyy loogisia ja selitysopillisia sekä historiallisia virheitä, aukkoja ja ongelmia (samoin ristiriitoja tieteen tuloksien ja maailmasta tehtyjen havaintojen kanssa).

Tosin en ole henkilökohtaisesti ateisti enkä ole eronnut luterilaisesta kirkosta ja tähän asiantilaan on omat syyni, joita en ala tässä enempää avaamaan. Ihminen voi suhtautua uskontokysymyksiin - myös omaan uskonnolliseen viiteryhmäänsä - kriittisesti, skeptisesti ja rationaalisesti. Samoin kuin hän voi nähdä sekä avoimesti myöntää siinä uskonnossa olevat ongelmallisuudet, vaikka ei olisi ateisti. Ihminen on monimutkainen "otus", jossa on järkeä ja tunnetta ja vaikka järki sanoisi yhtä niin tunteilla ym. tarpeilla on silti suuri voima.